Vaimo lähti pari tuntia sitten yökylään ja lupasi tulla aamuksi takaisin.On ihana odotella häntä kyrpä pystyssä ja päästä sitten liukkaille. Mikään ei ole niin ihanaa kuin nussia spermaista vittua ja kysellä mitä kaikkea on tullut tehtyä. Kiinnostaako muita miehiä tälläinen ja olisiko kiinnostusta porukkanussimiseen
vaimo
pari 40
118008
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Liukkaille on mukava päästä, kivasti litisee ja on taatusti hyvin voideltu tavara.
Jos olette kimppaa järjestelemässä niin ilmoitelkaa mullekkin. Olen 38v 175/80 ja sopivasti varustettu. [email protected]
Eilen tällainen toteutui meilläkin. Olimme iltaa istumassa eään hotellin kuppilassa, kun seuraamme liittyi ventovieras herrasmies. Illan edetessä hän ihasteli ja kehuskeli vaimoani, ja jossain vaiheessa hän oli kysynyt tältä, haluttaako kokeilla vierasta. Olimme joskun suunnitelleet, että hän voisi ottaa vierasta, kun kohdalle osuu sopiva. Nyt hän sanoi, että tämä mies olisi sellainen, jonka kanssa hän haluaa nussia. Ei muuta, kuin minä kotiin odottelemaan ja vaimo miehen huoneeseen! Yöllä heräsin, kun hän saapui kotiin. Tuli sänkyyn ja suutelimme intohimoisesti vaimon kiitellessä seksikkäästä kokemuksesta! Tietysti hän oli aivan märkä ja kiimainen, rakastelumme oli aivan fantastinen! Oli mahtavaa naida useamman kerran, ja päätimmekin, ettei tämä jää tähän!
Meillä oli vieras mies pitkästä aikaa mukana viime tiistai yön. Olimme matkalla ja yövyimme hotellissa. Ravintolassa oli tanssit ja vaimo pyörähteli siellä ahkerasti. Hän on erinomainen tanssija. Parin tunnin jälkeen hän tuli baariin sanomaan minulle, että löysi ihanan miehen ja haluaisi ottaa hän yöksi meidän huoneeseen. Niinpä menimme kolmistaan huneeseemme ja vietimme nautinnollisen yön. Oli mahtavan kiihoittavaa katsella ja kuunella kun vaimo nautiskeli toisen kanssa. Vaihtelimme välillä roolejamme, niin kestimme pitkään. Vieras poistui aamu kuudelta ja hyvin tyydytetty vaimoni halusi vielä ennen aamiaisita minulta lisää. Kyllä ainakin minun kaluun tulee kimppajutussa poweria melkoisesti. On se niin kovin kiihoittavaa.
noin mäkin haluaisin käyvän, mutta kun mies on niin varovainen kolmannen suhteen..
Tiedän mistä puhut, olen kokenut saman nousee seisomaan pelkästä muistelusta.
Moi. Meillä kuvio on aika paljon samankaltainen. Ja kerran vuodessa lähetän vaimon jonnekin partin viikon lomalle. Kanaria, Turkki, Kreikka jne. Jo matkalta saan tekstiviestin kun vaimolla on treffit ja loman jälkeen seuraava kuukausi on ihan mieletöntä naimista ja tenttaamista. Suosittelen!
Mutta tottakai mua kiinnostaa myös muut naiset. Haluaisitko jakaa vaimosi? Lähettää hänet vaikka yöksi hotelliin luokseni...
jos kiinnostaa, niin jatketaan juttelua: [email protected]
Joka tapauksessa hyvää jatkoa!
Vaimo lähetti tekstiviestin Kreetalta että illalla saa kahta mustaa kalua.
Näin on käynyt ennenkin ja aina se kiihoittaa mahtavasti kun odottaa viestiä miten kävi.
kyllä kiinostai.olen jopa kokenut tuon tunteen kun päääsee liukkaille
Moi. Koska meitä samasta asiasta kiinnostuneita miehiä tuntuu olevan aika liuta, niin tuli mieleen että mitä jos kokeiltaisiin ihan vaihtoperiaatteella.
Siis ei välttämättä mitään ryhmäjuttuja, vaan sovitaan vaimolle treffit täällä, lähetetään rouva kivalle illalliselle ja jos synkkaa niin rouva saa muutakin.
Ja kun aamuyöstä saapuu kotiin niin saa lisää.
Mies saa hyvin naidun vaimon, saa kuulla siltä mitä tapahtui ja lisäksi vielä myöhemmin kaverilta sähköpostia jossa se kertoo yön tapahtumat omalta kantiltaan...
Miltä kuulostaa?
Ilmoittaudun tässä heti mukaan!
Ilmoittaudun mukaan jos myös minun vaimoani naidaan, hänellä on erittäin muodokas pylly ja on itse ehdotellut haluavansa välillä vierasta.
laita postia [email protected] niin jatketaan juttua. Katsotaan miten onnistuu...