Jt.
Ajattelin kertoa tarinani täällä ja kysyä muiden uskovaisten mielipidettä asiaan, joka minua on askarruttanut jonkin aikaa.
Olen 27-vuotias uskovainen mies. Avioiduin viime syksynä ja nyt opettelemme perhe-elämää vaimoni kanssa. Avioliittomme alku ei ole ollut ruusuinen, sairauden myötä vastoinkäymisiä on ollut todella paljon.
Sairastuin vaikeaan depressioon n. kolme vuotta sitten. Hoidoksi lääkärini määräsi depressiolääkkeitä ja terapiaa. Hoitoa kesti parin vuoden ajan. Pääsin yli masennuksesta, mutta lääkkeistä minulle jäi pysyvä sivuvaikutus, joka on vienyt elämästä kaiken ilon.
Lopetin lääkityksen n. vuosi sitten, mutta lääkkeiden mukanaan tuoma vaiva ei ole hävinnyt. Lääkkeet veivät minulta seksuaalisuuden kokonaan. Samalla hävisivät kaikki rakkauden ja empatian tunteet. Ikäänkuin joku osa aivoissani olisi "kuollut" kokonaan.
Lääkäreitä olen vaivani takia tavannut monta, tällä hetkellä asiaani hoitaa yksityisesti erikoislääkäri. Hän totesi, että masennuslääkitys aiheutti minulla jostain syystä pysyvän häiriön välittäjäaineenvaihdunnassa. Parannuskeinoa ei tiettävästi ole, apua etsitään eri lääkkeillä kokeiluluontoisesti.
En kykene tuntemaan seksuaalista halua tai mielihyvää, enkä tunne rakkautta tai läheisyydentarvetta. Kaikki nämä tunteet hävisivät noin kaksi kuukautta ennen häitämme.
Parhaiten tilannettani voi kai kuvata seuraavasti: tiedän, että rakastan vaimoani. En vain kykene tuntemaan sitä.
Seurusteluaikana lihan halut olivat voimakkaita. Halusin tyttöystävääni kovasti ja kilvoittelu oli aika ajoin hyvinkin raskasta. Odotimme molemmat kovasti hääpäiväämme, jolloin saisimme lopulta toisemme.
Ongelmani takia yhteiselomme on alkanut synkästi. Kovasti yrittämällä suoriudun aviollisista velvollisuuksista vaimoani kohtaan joten kuten, mutta en tunne minkäänlaista mielihyvää. Aivoni eivät yksinkertaisesti toimi.
En tunne tarvetta olla vaimoani lähellä, en kykene edes halaamaan spontaanisti. Olen emotionaalisesti ja seksuaalisesti yhtä kuin kuollut. Surkuhupaisaa asiassa on se, etten enää kuitenkaan kärsi depressiosta. Mielialani on tarpeeksi hyvä suoriutuakseni töistäni, eikä depressiolle ominaisia syviä masennusjaksoja ole ollut pitkään aikaan.
Vaimoni kärsii sairaudestani kovasti. Hän itkee itsensä usein uneen, tietäessään ja huomatessaan etten kykene vastaamaan hänen hellyydenosoituksiinsa.
Minusta tuntuu, että jaksamiseni ja ymmärrykseni on liiankin kovalla koetuksella. Olen ollut Jumalalle katkera tästä koettelemuksesta. Olen kilvoitellut halujani vastaan seurusteluaikana ja kun lopulta sain vaimon, otti Jumala minulta pois kyvyn tuntea mielihyvää.
Olen kuitenkin näitä tuntemisia saanut uskoa anteeksi ja olen yrittänyt nöyrtyä osaani. Tällä kaikella on varmasti jokin ihmisjärjeltä salattu tarkoitus, eikä minulta kuitenkaan puutu mitään jos minulla vain on aarre taivaassa...
Mutta olen viime aikoina miettinyt kovasti sitä, olisiko sairauteni tarkoitus valmistaa minua kuolemaani varten. Kaiken rakkauden tätä maailmaa ja ajallista kohtaan sairauteni on ainakin vienyt. En enää rukoile paranemiseni puolesta, vaan pyydän Taivaan Isältä että pääsisin pian pois.
Tunteettomana en yksinkertaisesti jaksa elää.
Siksi haluaisinkin kysyä teiltä, uskovaiset veljet ja sisaret, antaako Jumala anteeksi jos en yksinkertaisesti jaksa enempää vaan päätän itse päiväni? Näkeehän Jumala kuitenkin ahdinkoni ja lohduttomuuteni, jotka ajavat minut loppuun. Onko tämä koettelemus ja sairaus vain se keino, jolla Jumala purkaa savimajani? Minulle ei ole annettu syöpää, vaan tauti joka tappaa eri tavalla...
Ymmärrätteköhän, mitä tarkoitan?
Tiedän, että jossain syvällä sydämessäni rakastan vaimoani suunnattoman paljon. En vain pääse niihin tunteisiin käsiksi. Säälin vaimoani ja olen huolissani hänen kohtalostaan jos kuolen. Olen ottanut jo vakuutuksen, joka takaa hänelle taloudellisen turvan jos minun elämäni päättyy. Vaikka sitten kuolisin oman käteni kautta.
Olen rukoillut Jumalalta apua jo kauan. Ajallisesti olen hankkinut ongelmastani kaiken saatavilla olevan tiedon. Kohtalotovereitani olen löytänyt eri puolilta maailmaa.
Voimani alkavat olla ihan lopussa. En jaksa herätä joka aamu nuoren vaimoni vierestä tuntematta yhtään mitään. Näen, että hän on kaunis nainen, mutta se ei herätä minussa mitään tunteita. Kun palaan töistä, olen yhtä tunnoton. Illalla kun käyn levolle, en tunne yhtään sen enempää. Ristin käteni ja rukoilen pois pääsyä.
Haluan säilyä uskomassa loppuun asti. Mutta kelpaanko Jumalalle näin väsyneenä ja tunteettomana?
Tiedän, että uskovaisen rukous voi paljon. Siksi pyytäisinkin teitä rakkaat uskon veljet ja sisaret muistamaan minua ja vaimoani rukouksissanne.
Jrt,
Lopen uupunut
Ajattelin kertoa tarinani täällä ja kysyä muiden uskovaisten mielipidettä asiaan, joka minua on askarruttanut jonkin aikaa.
Olen 27-vuotias uskovainen mies. Avioiduin viime syksynä ja nyt opettelemme perhe-elämää vaimoni kanssa. Avioliittomme alku ei ole ollut ruusuinen, sairauden myötä vastoinkäymisiä on ollut todella paljon.
Sairastuin vaikeaan depressioon n. kolme vuotta sitten. Hoidoksi lääkärini määräsi depressiolääkkeitä ja terapiaa. Hoitoa kesti parin vuoden ajan. Pääsin yli masennuksesta, mutta lääkkeistä minulle jäi pysyvä sivuvaikutus, joka on vienyt elämästä kaiken ilon.
Lopetin lääkityksen n. vuosi sitten, mutta lääkkeiden mukanaan tuoma vaiva ei ole hävinnyt. Lääkkeet veivät minulta seksuaalisuuden kokonaan. Samalla hävisivät kaikki rakkauden ja empatian tunteet. Ikäänkuin joku osa aivoissani olisi "kuollut" kokonaan.
Lääkäreitä olen vaivani takia tavannut monta, tällä hetkellä asiaani hoitaa yksityisesti erikoislääkäri. Hän totesi, että masennuslääkitys aiheutti minulla jostain syystä pysyvän häiriön välittäjäaineenvaihdunnassa. Parannuskeinoa ei tiettävästi ole, apua etsitään eri lääkkeillä kokeiluluontoisesti.
En kykene tuntemaan seksuaalista halua tai mielihyvää, enkä tunne rakkautta tai läheisyydentarvetta. Kaikki nämä tunteet hävisivät noin kaksi kuukautta ennen häitämme.
Parhaiten tilannettani voi kai kuvata seuraavasti: tiedän, että rakastan vaimoani. En vain kykene tuntemaan sitä.
Seurusteluaikana lihan halut olivat voimakkaita. Halusin tyttöystävääni kovasti ja kilvoittelu oli aika ajoin hyvinkin raskasta. Odotimme molemmat kovasti hääpäiväämme, jolloin saisimme lopulta toisemme.
Ongelmani takia yhteiselomme on alkanut synkästi. Kovasti yrittämällä suoriudun aviollisista velvollisuuksista vaimoani kohtaan joten kuten, mutta en tunne minkäänlaista mielihyvää. Aivoni eivät yksinkertaisesti toimi.
En tunne tarvetta olla vaimoani lähellä, en kykene edes halaamaan spontaanisti. Olen emotionaalisesti ja seksuaalisesti yhtä kuin kuollut. Surkuhupaisaa asiassa on se, etten enää kuitenkaan kärsi depressiosta. Mielialani on tarpeeksi hyvä suoriutuakseni töistäni, eikä depressiolle ominaisia syviä masennusjaksoja ole ollut pitkään aikaan.
Vaimoni kärsii sairaudestani kovasti. Hän itkee itsensä usein uneen, tietäessään ja huomatessaan etten kykene vastaamaan hänen hellyydenosoituksiinsa.
Minusta tuntuu, että jaksamiseni ja ymmärrykseni on liiankin kovalla koetuksella. Olen ollut Jumalalle katkera tästä koettelemuksesta. Olen kilvoitellut halujani vastaan seurusteluaikana ja kun lopulta sain vaimon, otti Jumala minulta pois kyvyn tuntea mielihyvää.
Olen kuitenkin näitä tuntemisia saanut uskoa anteeksi ja olen yrittänyt nöyrtyä osaani. Tällä kaikella on varmasti jokin ihmisjärjeltä salattu tarkoitus, eikä minulta kuitenkaan puutu mitään jos minulla vain on aarre taivaassa...
Mutta olen viime aikoina miettinyt kovasti sitä, olisiko sairauteni tarkoitus valmistaa minua kuolemaani varten. Kaiken rakkauden tätä maailmaa ja ajallista kohtaan sairauteni on ainakin vienyt. En enää rukoile paranemiseni puolesta, vaan pyydän Taivaan Isältä että pääsisin pian pois.
Tunteettomana en yksinkertaisesti jaksa elää.
Siksi haluaisinkin kysyä teiltä, uskovaiset veljet ja sisaret, antaako Jumala anteeksi jos en yksinkertaisesti jaksa enempää vaan päätän itse päiväni? Näkeehän Jumala kuitenkin ahdinkoni ja lohduttomuuteni, jotka ajavat minut loppuun. Onko tämä koettelemus ja sairaus vain se keino, jolla Jumala purkaa savimajani? Minulle ei ole annettu syöpää, vaan tauti joka tappaa eri tavalla...
Ymmärrätteköhän, mitä tarkoitan?
Tiedän, että jossain syvällä sydämessäni rakastan vaimoani suunnattoman paljon. En vain pääse niihin tunteisiin käsiksi. Säälin vaimoani ja olen huolissani hänen kohtalostaan jos kuolen. Olen ottanut jo vakuutuksen, joka takaa hänelle taloudellisen turvan jos minun elämäni päättyy. Vaikka sitten kuolisin oman käteni kautta.
Olen rukoillut Jumalalta apua jo kauan. Ajallisesti olen hankkinut ongelmastani kaiken saatavilla olevan tiedon. Kohtalotovereitani olen löytänyt eri puolilta maailmaa.
Voimani alkavat olla ihan lopussa. En jaksa herätä joka aamu nuoren vaimoni vierestä tuntematta yhtään mitään. Näen, että hän on kaunis nainen, mutta se ei herätä minussa mitään tunteita. Kun palaan töistä, olen yhtä tunnoton. Illalla kun käyn levolle, en tunne yhtään sen enempää. Ristin käteni ja rukoilen pois pääsyä.
Haluan säilyä uskomassa loppuun asti. Mutta kelpaanko Jumalalle näin väsyneenä ja tunteettomana?
Tiedän, että uskovaisen rukous voi paljon. Siksi pyytäisinkin teitä rakkaat uskon veljet ja sisaret muistamaan minua ja vaimoani rukouksissanne.
Jrt,
Lopen uupunut
Vastaukset 63
Vanhimmat
Vaivasi on vaikea kantaa.
Minulla on kuitenkin sellainen ajatus tästä, että kaikki kuvaamasi oireet eivät ehkä johtuisikaan tästä lääkkeen sivuvaikutuksesta, vaan osa oireista johtuu ehkä suunnattomasta elämänpelosta häpeästä ja jännityksestäsi.
Vamosi, sinänsä opikeutetut odotukset, joita et nyt pysty täyttämään, lisäävät vain sinun kyvyttömyyden, avuttomuuden ja arvottomuuden tunteitasi, tämä tuo mukanaan lisää suunnatonta kipua ja häpeää. Joka taas puolestaan lisää ahdistustasi.
-----------------------
Olet ilmeisen herkkä ja tunnollinen kristitty.
Siinä on ehkä tapahtunut monenlaista jo poikamies- aikoinasi, sellaista joka on tuonut mukanaan surua syyllisyyttä, pelkoa ja häpeää.
Voi olla niinkin, että sinulle on tapahtunut jotakin dramaattista lapsuuden aikana.
Lähesty itsekin nyt Jumalaa, meidän kanssamme yhteisessä rukouksessa, ja pyydä Jeesuksen nimessä, että hän Henkensä kautta kirkastaisi sinulle näitä asioita, jotka sitten välillisesti auttaisivat sinua paranemaan tästä mieltäsi kalvavasta vaivasta.
Sinulle on jo sanottukin, että seksuaalisen mielihyvän kokeminen tulee välittäjäaineiden kautta, ei suoraan hermoärsytyksenä.
Tästä johtuu muun muassa sekin että jokainen yhdyntä on kokemuksena erilainen, vaikka olisi ollut aviossa vuosikymmeniä, ja on jo kokemusta tuhansista yhdynnöistä saman henkilön kanssa.
Ihmisen psyykkinen ja psykofyysinen rakenne on niin hieno ja monimutkainen kokonaisuus, sisältäen myös nämä kehon tuottamat kemikaalit, että kaikki vaikuttaa kaikkeen.
Kehon tuottamilla "kemikaaleilla" on suuri vaikutus siihen, miten elämän koemme. Stressin aikana erittyy elimistöön muun muassa kortisolia ja muitakin hormoneja, joilla on vaikutus näihinkin asioihin, joista kerroit.
Oli siunattu asia, että kerroit ja jaoit tätä ahdistustasi toisten Kristittyjen kanssa.
Itsemurha ei olisi ratkaisu, vaan se olisi pako tästä vaikeasta tilanteesta. Sinänsä ymmärrän hyvin tällaisetkin epätoivoiset ajatuksesi.
Sellaisiinkin ajatuksiin sinulla on lupa, ne kuuluvat prosessiin, kunhan et toteuta aikeitasi.
Pelkään, että masennuslääkkeet aiheuttavat tällaista tunteettomuutta sinussa. Nehän tuovat ihmiselle "kemiallisen" rauhallisuuden. Mutta sivuvaikutuksena saattaa sitten olla seksuaalisuuden halun katoamista jne.
Lisäksi voi olla, että "toistenne saamiseen" liittyneet odotukset olivat kenties liian korkeita. Opetelkaa juttuja ihan alusta asti, ja kerrotte toisillenne, mistä pidätte. Jokainen pitää siitä, että häntä rakastetaan. Uskon, että löytyy ratkaisu teidänkin ongelmaanne.
Haluan myös uskoa, että tunteettomuutesi on vain väliaikaista, ja saat vielä tuntea, kaikkea mahdollista. Ehkä Jumalalla on varallesi jokin tärkeä tehtävä ja tarkoitus, kun hän sinua koettelee.
Toivon sinulle ja vaimollesi kaikkea hyvää elämän tiellä.
Kertomuksesi oli niin koskettava, että sitä pitäisi pohtia pitemmän aikaa. Kirjoitin äsken pitkän viestin, mutta kone jumi niin. ettei viesti näyttänyt lähtevän.
Tottakai sinä kelpaat Jumalalle, kaikkine vaivoinesi ja ahdistuksinesi. Hänhän tietää jokaisen hiuskarvasikin, miksi ei sitten tätä tilannettasi. Mutta älä tee itsemurhaa. Kun on oikein vaikeaa, ajattele, että vain tämä päivä, tai vaikka vain tunti kerrallaan.
Mistä tietää, jos jonain päivänä joku lääke löytyy! Tai tilanne menee muuten ohi. Olet löytänyt kohtalotovereita, se on voimavara. Sen lisäksi että jaatte kokemuksia, jaatte myös tietoa. Jos joku saa jostakin avun, sitä myös muut voivat kokeilla.
Kirjoituksesi oli niin lämmin, että en usko sinun kadottaneen rakkauden ja empatian tuntemisen kykyjä. Jos antaa ja saa hellyyttä ja läheisyyttä, seksuaalisuuskin voi löytää jälleen esiin. Tietysti olet pettynyt ja vihainen, tunnet että sinulta on narrattu jotain sellaista, mistä annettiin lupauksia. Mutta seksuaalisuutta ilmankin voi elää. Ajattele vaikka kuinka paljon on avioitumattomia ihmisiä ja hekin elävät täyttä elämää. Eikä muissakaan avioliitoissa seksuaalisuus aina niin toimivaa ole. Jokaisella on omat ongelmansa ja vaivansa.
Kuitenkin tiedät, että vaimosi rakastaa sinua. Hän ei vaihtaisi osaansa mihinkään. Tämä on nyt sitä vastoinkäymistä, jonka aikana myös luvattiin rakastaa toisiaa. Se ei vain vihkimishetkellä tunnu, että vastamäkiä voi tullakaan.
Toivon sinulle ja vaimollesi voimia ja siunausta. Rukoilen puolestanne. Jrt.
Ps. En pääse muokkaamaan tekstiä, joten jos on kirjoitusvirheitä tai ajatuskatkoja, anteeksi. Ja jos aikaisempi viestini ilmaantuu kerran tai kaksi, se on samansisältöinen.
Tilanteesi kuulostaa inhimillisesti ottaen varsin vaikealta. Älä kuitenkaan menetä luottamustasi Jumalaan, joka on sanassaan luvannut olla kaikkien vaivattujen turva.
Itsetuhoaikeisiisi huudahdan niin kuin Paavali huusi Filippin vanginvartijalle: älä itselles mitään pahaa tee. Jumala on elämän antaja ja Hän sen kerran myös ottaa pois. Antakoon Jumala, joka voi kaiken pahankin kääntää hyväksi, Sinulle elämänhalun ja luottamusta katsoa tulevaisuuteen sekä vaimollesi ymmärrystä ja voimaa kulkea rinnallasi. Lisäksi toivon rinnallesi matkaystäviä omasta siionistasi ja/tai perhepiiristäsi, joiden kanssa saat jakaa taakkaasi.
Voisitko kaiken ahdistuksen keskelläkin, yrittää olla vaimosi lähellä. Siten että se ei tähtäisi fyysiseen kanssakäymiseen? Opetella olemaan vain lähellä, silittää hänen hiuksiaan, pitää vaikka kainalossa vierellä kun istutte sohvalla tms.
Jos se ei tunnu pahalta, yritä tehdä niin. Olkaa toisianne lähellä, vaikka onkin vaikeaa. Ymmärrän että sinulla on valtava henkinen paine, ja tunnet olevasi luhistumaisillasi taakan alle. Siksi sanoinkin että yrittäisitte olla vain alkuun lähekkäin, ilman sen suurempia pyrkimyksiä.
Sinulla ja vaimollasi on kovin raskasta. Hän rakastaa sinua ja toivoo kosketustasi. Rukoilkaa ja yrittäkää jaksaa yhdessä. Äläkä missään nimessä päätä päiviäsi, apu löytyy vielä, yrittäkää jaksaa yhdessä taistella masennusta vastaan. Paranemisesi puolesta.
Itsemurhaa älä ajattele. Lupaa se jo vaimollesi. Keskustele hänen kanssaan noista ajatuksistasi!
Ei sun oo pakko olla enempi, mitä sä oot. Uskoisin, että vaimosi olisi todella todella surullinen, jos päättäisit päiväsi itse! Sitä paitsi se voisi tuottaa hänelle erityisen suuren taakan! Älä tee sitä. Älä itsesi äläkä vaimosi takia. Älä tapa itseäsi!
Yritä jotain uutta. Kokeile jotain, mitä et koskaan aikaisemmin ole kokeillut. Vaikka se olisi pientäkin... pientä iloa tuottavaa! Sitten olen lukenut, että kalaoöjy olisi hyväksi mielialajuttuihin. E-Epaa on mainostettu sillä. Sitä saa luontaistuotekaupasta. Mikset kokeilisi sitäkin.
..kokeillut E-EPA:a. Lisäksi olen kokeillut luontaistuotteista mm. Gingko Bilobaa, sinkkiä, L-arginiinia, bio-karnosiinia, B-vitamiinia, E-vitamiinia, tribulusta, tryptofaania, GABA:aa jne jne.
Lääkkeistä on nyt kokeiltuna bupropioni, moklobemidi, dopamiini-agonisti kaberkoliini, testosteroni, buspironi jne.
Olen kokeillut kaikkea. Seuraavaksi ehkä sähköshokkia aivoille (ECT).
Mikään ei vaan tunnu auttavan. Ei minua eikä kohtalotovereitani. Joillain ihmisillä aivojen toiminta ilmeisesti muuttuu pysyvästi SSRI-lääkityksen seurauksena.
Ei minulla ole suorituspaineita. Tiedän, että kelpaan vaimolleni vajavaisenakin. Mutta kaipaan ja tarvitsen itse mielihyvän tunteita! En jaksa ilman pientä valonpilkahdusta...
tunnet tehneesi kaikkesi, niin eiköhän se riitä. Mutta tappaa ei kannata silti itseäsi.
Jos vaimo itkee, niin ota vaikka kädestä ja sano jotain kivaa... Vaikkapa, että lähdettäiskö kävelylle tms. Jos vaimo itkee, niin varmaan koet sen huonona palautteena itelles. Mutta enemmän hän silti tuona hetkenä tarvii vain läheisyyttä. Joten halaa silloin. Ei tarvi mitään paineita tai mitään seksuaalisuutta ottaa siihen.
Kiitos hyvästä kirjoituksesta. Osaat jäsennellä hyvin tunteitasi ja ajatuksiasi, ja lisäksi kuvaat tapahtumia elävästi.
Olet hyvin raskaassa elämäntilanteessa. Kauan ja innolla odotettu avioliitto alkoikin voimakkaalla pettymyksellä. Nyt olet niin uupunut tilanteeseesi, että ajattelet lopettavasi kärsimyksesi oman kätesi kautta.
Itsemurha-ajatukset ovat aika yleisiä silloin, kun elämän tärkeinä pidetyistä asioista ei saakaan täyttymystä. Etenkin vl-piirissä perheen ja avioliiton tärkeys on korostetusti esillä. Nyt olet "epäonnistunut" tällä merkittävällä elämänalueella omissa silmissäsi. Ehkä olet kuullut kielteistä palautetta myös vaimoltasi, kenties muiltakin.
Tämän ikävän kokemuksen tarkoitus ei kuitenkaan ole valmistaa sinua kuolemaa varten. Kuolema on vihollinen, joka kukistetaan viimeiseksi. Jumalan tahto sinuakin kohtaan on iankaikkinen elämä. Myös elämä tässä ajassa sielultasi yltäkylläisenä. Vapahtajasi ei ole kuolema, vaikka nyt tuntuisikin, että se se tämän kärsimyksen lopettaa. Sinut on kutsuttu elämään elämääsi yhdessä nuoruutesi vaimon kanssa. Elämästä saa ja pitää nauttia niin kauan kuin päiviä riittää.
Siksi kehottaisin välttämään itsemurhaa ratkaisuna. Vaikka uskonkin, että Jumala on armollinen ja näkee musertuneen mielen, uskon, että ensisijainen tarkoitus on, että sinä jatkat elämääsi tämän koettelemuksen jälkeenkin. Et tule jäämään lopullisesti tunteettomaksi tai seksuaalisesti haluttomaksi.
Seksuaaliset ja fyysiset paineet näyttelevät suurta osaa kirjoituksessasi. Kerrot, että suoriudut töistäsi, ja että masennuksesi on helpottanut. Pahin ongelma on tuo lääkkeiden jättämä sivuvaikutus. Elämässäsi siis on jotain hyvin, vaikka tärkeä asia on huonosti.
Neuvoisin sinua keskittymään niihin pieniin asioihin, jotka sinulle tuovat hyvää mieltä. Niiden avulla hoidat itseäsi. Myös pettynyt ja hellyyttä kaipaava vaimosi tarvitsee tukea ja elämäänsä sisältöä.
Kun tilanteenne on nyt vaikea, voitte hyvin sopia, että jätätte vaikkapa jouluun asti seksuaaliset yrittämiset sivuun. Sillä aikaa voitte tehdä niitä mukavia asioita, joita teitte seurusteluaikanakin. Sellaisia, jotka tuottivat teille iloa, kun sukupuolinen kanssakäyminen ei ollut mahdollista. Tämän tarkoituksena on vähentää seksuaalisia paineita ja lisätä yhteenkuuluvuuttanne ja ystävyyttänne.
Avioliitto on avioliitto, vaikka siinä ei tilapäisesti sukupuolielämää olisikaan. Olette liittyneet yhteen, eikä Jumala kadu sitä. Hän on se kolmas säie teidän kahden muodostamassa langassa. Hän ei ikinä kadu liittonne vahvistamista. Muista, että Hän pitää liiton silloinkin kun sinä tai te ette jaksa.
Sinun elämälläsi on myös vaimosi elämässä suurempi merkitys kuin taloudellinen toimeentulo. Sinä olet se, joka on hänelle sopiva. Taloudellinen turvaamistoimi ei korvaa niitä suuria henkisiä kärsimyksiä, joihin sinun itsemurhasi hänet jättäisi. Huomaathan myös, että monet vakuutusehdot sulkevat itsemurhan vakuutuskorvauksen maksamisen ulkopuolelle. Myös vanhempasi ja sisaruksesi sekä muut läheisesi jäisivät paljosta vaille, jos sinua ei enää olisi.
Kirjoitan tuon siksi, että keväällä olin itsemurhan tehneen alle 30-vuotiaan hautajaisissa. Ne hautajaiset olivat henkisesti raskaammat kuin oman äitini hautajaiset (äiti oli hyvin rakas, ja surin häntä valtavasti). Oli musertavaa katsella nuorta leskeä, vainajan sisarta ja nuoren aikuisen lapsensa menettäneitä vanhempia. Ystävät olivat surusta sanattomia ja yrittivät pysyä kasassa.
Vaikka tuokin vainaja kärsi mielenterveyden ongelmista, oli hänen elämänsä hyvin merkityksellinen meille hänet tunteville. Emme olisi antaneet häntä pois mistään hinnasta. Raskasta on, että oma apumme tai lääkärien apu ei hänelle riittänyt, ja hän ei kestänyt enempää. Hän oli sairastanut alle kymmenen vuotta.
Sen tiedän, että Jumalalle kelpaat nyt ja iankaikkisesti Jeesuksen antaman lahjavanhurskauden takia kaikkine väsymyksinesi ja tunteettomuutesikin kanssa. Hän ei odota sinulta sellaista, mihin et pysty. Jumalan rakkaus on kaikkea ymmärrystä ylempi, se pysyy, ja kestää kaiken.
Ymmärräthän, että ikuisuuden aikajanalta katsottuna sinulla on vielä paljon elämää edessä. Älä siis rakas veli mene siihen harhaan, että tätä samaa kärsimystä on oleva loppuelämäsi.
Itsekin masennuksen kokeneena ymmärrän tunteesi ja toivosi mistä tahansa ratkaisusta, joka katkaisisi tämän piinan. Onneksi en päätynyt elämäni lopettamiseen, sillä nyt olen jo useamman vuoden saanut elää niin täyttä elämää, etten olisi voinut tällaista kuvitellakaan. Raskaasta ajasta selvinneenä arvostan tätä elämää valtavasti.
Suljen sinut ja vaimosi esirukouksiin. Haluaisin kirjoittaa yhden Siionin matkalaulun sanat, jotka tulivat mieleeni, kun luin kirjoitustasi.
"Kuin turvaa lintunen vuoriin pelkoa tuntiessaan,
niin riennä herrasi turviin, suojan hän suo omanaan.
Vaara kun läsnä on, juokse, kiiruhda Jeesuksen luokse.
Hän kuoli syntisi vuoksi, vieläkin armahtaa hän.
Oi, vieläkin armahtaa hän.
Hän joutui kiusoihin kaikkiin niin kuin me seuraajatkin,
vaan ei hän langennut syntiin, sankari on väkevin.
Puhtaana hän Karitsana, pappina, Vapahtajana,
aina vain armahtavana on sinun autuutesi.
Hän yksin on autuutesi.
Hän tahtoo hoivansa antaa, kuivata kyynelesi.
Hän aina nostaa ja kantaa, suurin on auttajasi.
Ethän nyt viipyen vuota? Uskollisuuteensa luota!
Synti on epäillä suotta. Ystävä parhain hän on.
Oi, ystävä parhain hän on."
-Mary S.B. Dana Shindler 1840 (Psalmin 11 pohjalta), sanat uudistanut Kalevi Silvola
Jumalan rauhaan!
..paljon vastauksestasi!
Tunnut ymmärtävän tilannettani todella hyvin.
Olen kipuillut tilanteeni vuoksi paljon. Olen miettinyt, että ehkä kohtaloni on rangaistus kaikista kilvoitukseni epäonnistumisista. Tiedän, etten omalta puoleltani ole tämän parempaa kohtaloa ansainnutkaan.
Mutta tuo ajatus taitaa olla vain sielunvihollisen saarnaa. Olen ainakin ymmärtänyt, että Jumala ei rankaise virheistä koettelemuksilla täällä ajassa.
Tiedän, että Kaikkivaltias Luoja, joka on tehnyt tähtitaivaatkin, voi parantaa minunkin aivoni ennalleen. Mutta kun olen keskustellut kohtalotovereiden kanssa, jotka ovat kärsineet kymmenenkin vuotta oireiden helpottamatta yhtään, alkavat epäilys ja pelko hiipiä mieleen.
On vaikea uskoa parempaan, kun tunnelin päässä ei näy yhtään valoa.
Yritän jatkaa päivän kerrallaan. Vaivani juontaa juurensa ilmeisesti dopamiinin toimintaan aivoissa ja ehkä on olemassa jokin lääke, joka voi antaa minulle avun. Sähköhoitoakin lääkäri on ehdottanut.
Toivon vain, että kärsimykseni ei jatkuisi enää kovin pitkään. Tunnen olevani kylmän lasikuution sisällä ja voin vain seurata kuinka muut nauttivat elämästä, iloitsevat ja surevat samalla kun en itse pysty tuntemaan mitään.
Jrrt
Jt!
Meillä kaikilla on ristinsä. Se ei ole mukavaa. Mutta se on elämää. Jumala ei rankaise synneistä vaan on sanottu, että Jumala puhuttelee elämän eri kohtaloilla. Eri kohtalot voivat viedä lähemmäksi Jumalaa, joku voi saada parannuksenkin.
Se on todella inhimillistä, että epäilys Jumalaan kärsii kun vaivoja tulee. Tekisi mieli huutaa, missä olet Jumala! Mutta onko ihmiselle luvattu helppoa elämää? Ei. Monilla on vakavia sairauksia yms ja tuntuu, että oma elämä on aivan kamala. Muilla näyttää menevän niin hyvin. Ihmisen kuoren alle näkee hyvin harva.
Ajatuksena kuulostaa kauhealta, että ei pysty tuntemaan tunteita. Eikös ole sanottu, että kaikille annetaan niin paljon kuormaa kun jaksaa kantaa. Eli sä olet vahva! Se ei ehkä lohduta, että on vahva. Mutta se vahvuus, sillä taistelet vielä pitkään. Opettele asioita, opettele elämään, opettele rakkautta, opettele tunteita. Älä mieti, että en pysty tuntemaan, älä odota mitään. Yritä opetella.
Maailmassa on paljon muutakin hyviä juttuja kun seksi. Seksi on aivan ylikorostunut ja kai se on kivaa. Itse en ole sitä kokenut mitenkään "ylitse muiden" Olen nainen ja minä en halua. Kuitenkin miehelläni on suuret tarpeet. Olen itse aikamoisessa ristiriidassa ja paineessa. Monta itkua olen itkenyt.
Niin, tuli mieleen, että "säälit" vaimoa vai miten sanoitkaan. Sehän on tunne. Susta tuntuu pahalta. Pahan olon tunne ei ole mukavin tunne, mutta siitä on aloitettava. Koita yrittää, koita ponnistella, välillä saa hengähtää ja olla mieli maassa, mutta elä jää makaamaan siihen!
Voimia, jrrt!
Toivon sinulle ja vaimollesi kaikkea hyvää. Olemme kärsineet samantyyppisistä ongelmista avioliittomme alkuaikoina muutamia vuosikymmeniä sitten. Lääkkeiden sivuvaikutukset eivät ole pysyviä, on varmaankin syytä keskittyä suoriutumispaineiden ja/ tai syyllisyydentunnon hoitamiseen. Olen täysin varma siitä, että Taivaan Isä, joka on teidät yhteen liittänyt, on myös liittonne siunaava. Mekin olemme saaneet sen kokea, kärsivällisyydellä ja rohkeudella voittaa paljon. Yhdessä on vahvana tuulten tuivertaessa ja tavallisen arjen jakaminen yhdistää ja lujittaa ja johtaa myös uuteen uskaltamiseen muillakin alueilla. Me koimme paljon vastoinkäymisiä alkutaipaleella, mutta vuosien myötä olemme lujittuneet yhdeksi ja nautimme toinen toisemme seurasta monin tavoin. Jrt
Kuvauksesi, että olet kuin lasikuution sisällä ja katselet muiden elämää ulkopuolella kolahti minuun. Itse olen aikaisemmin kuvannut itseni kovan kiven sisään, jossa olen kaiken inhimillisen kosketuksen ulkopuolella. Piirsin siitä kokemuksesta kerran kuvankin, ja siinä tuo iso kivi vuosi verta ja kyyneleitä. Kuulostaa tietysti kornilta, kun Vapahtajamme haavoista vuosi verta ja vettä ja kuvasin omaa kokemustani samaksi.
Ajattelen niin, että tuo kivivankilastani vuotava veri kuvasi osuvasti sitä tuskaa, mitä olin kokenut. Olin ihan haavoilla, eikä oloani parantanut se kivivankila, jonka olin ympärilleni rakentanut. Kyyneleet olivat luonnollisesti kipuni ilmentymää, surin ja itkin kohtaloani siellä kiven sisässä.
Miksi minä sitten olin siellä suuren kiven sisässä? Miten sinä olet joutunut sinne jääkuution sisään? Minulla syynä tuohon itserakennettuun kivisuojaan oli se, että halusin suojella itseäni enemmältä haavoittumiselta. Elämänkohtalossani on vakavampaa ja lievempää traumaa. Yksi esimerkki on koko peruskoulun ja lukionkin jatkunut koulukiusaaminen. En yksinkertaisesti olisi kestänyt sitä, jos en olisi kovettanut ja kivettänyt itseäni. Kivettäminen suojasi muiden suoralta pilkalta, henkiseltä väkivallalta ja joukosta eristämiseltä.
Huono puoli tuossa itsensä suojaamisessa on se, että se estää myös kaiken myönteisen läheisyyden kokemisen ihmisten kanssa. Eiväthän kaikki tahtoneet minulle pahaa. Minussa vain ei ollut sellaista kohtaa, josta hyvä olisi päässyt läpi. Suojamuurin oli oltava aukoton. Olinkin todellisissa vaikeuksissa, kun ensimmäisen kerran seurustelin, ja joku halusikin minulle hyvää. Seurustelukumppanin hyvyys ahdisti minua niin, että päätin suhteen. Ehkä ymmärrät, mitä tarkoitan. Toinen välittää, eikä itse pysty antamaan takaisin mitään, vaikka järjellään ja sydämelläänkin haluaisi.
Olisiko tuo sinunkin kuvaamasi lasikuutio jostain aiempaakin tuttu omassa elämässäsi? Ehkä se on välillä ollut poissakin, mutta taas tullut takaisin? Oletko joutunut lapsena kestämään yksin jotain sellaista, jota et meinannut kestää? Ei sen tarvitse olla mitään kovin dramaattista. Ehkä vain sitä, että jäätkin omine tärkeine asioinesi tai pienine pelkoinesi sisarusjoukon sekaan huomaamatta. Se on pettymys, kuin pieni kuolema, ja sen kestääksesi kasvatat suojakuortasi hieman vahvemmaksi. Sitten kestät yhä enemmän ja enemmän, kunnes mikään ei tunnu enää miltään. Ei ilo eikä suru, niin kuin kuvaat.
Kun mietit tuota rangaistusasiaa omassa elämässäsi, niin ehkä edellä olevasta huomaat, että siitä ei ole kyse. Monesti vain omat kokemuksemme ja vajavainen yrityksemme niistä selviämiseen saavat myöhemmin aikaan hallaa. Et ole tehnyt siinä mitään väärää, et vain ole osannut ratkaista ongelmaasi paremmin. Pääasia on aina siinä, että jää henkiin niin fyysisesti kuin henkisestikin.
Aikuisiällä noista suojarakennelmista ei ole enää muuta kuin haittaa. Ne estävät meitä elämästä ja olemasta yhteydessä muihin ihmisiin. Siinä toteutuu sielunvihollisen erinomainen suunnitelma: ihminen eristyy, tulee valtavan yksinäiseksi, eikä jaksa enää nähdä muuta vaihtoehtoa kuin itsemurhan. Huomaatko, että näin on käynyt sinullekin? Sana sanoo, että rangaistus oli Jeesuksen päällä, että meillä rauha olisi. Rangaistus, eli kuolema, ei siis kuulu sinulle. Kun vielä Jeesus voitti kuoleman, valmisti Hän myös sinulle pääsyn tuosta tilanteesta, missä nyt olet.
Ulospääsy ei tapahdu valitettavasti salamannopeasti. Mutta niin kuin isokin jääkimpale alkaa sulaa kevätauringossa, niin käy sinullekin. Vähä vähältä saat kokea Pyhän Hengen kosketusta, niin että Hän lämmittää sitä jääkerrosta pikkuhiljaa pois. Hän ei puhalla kuumalla kaasuliekillä niin, että jää halkeaisi, ja jäisit yhtäkkiä vaille suojaa. Inhimillisesti et kestäisi sellaista rysäysmuutosta, sillä ei suojakuoresikaan ole muodostunut yhdellä rysäyksellä.
Mutta kun jaksat pienen hetken kerrallaan elää tämän elämäsi, olet eräänä päivänä vapaa siitä jääkuutiosta. Huomaat sen sitten kyllä. Ja tämän kokemuksesi takia voit ottaa omalle kohdallesi lupauksena tämän Jesajan kirjassa olevan profetian:
Jes.58:12 Sinun jälkeläisesi rakentavat jälleen ikivanhat rauniot, sinä kohotat perusmuurit, muinaisten polvien laskemat; ja sinun nimesi on oleva: "halkeamain umpeenmuuraaja" ja "teitten korjaaja maan asuttamiseksi."
Uskon, että sinulla on tärkeä tehtävä olla rinnallakulkijana seurakunnassasi. Voit palvella kokemuksesi kautta muita, koska voit oikeasti sanoa, että ymmärrät, miltä heistä tuntuu. Sokea ei voi taluttaa sokeaa, mutta näkönsä saanut voi. Evankeliumin saarnan lisäksi on tärkeää, että ihmisiä hoidetaan sillä veljellisellä rakkaudella, jonka olemme saaneet Isälltämme taivaassa.
Koin tärkeäksi lohduttaa sinua sillä samalla lohdutuksella, mitä olen itse saanut kokea Kristuksessa. Olisi mukava kuulla, mitä ajattelit jääkuutioteoriastani.
Jumalan rauhaan!
..tilannettani täsmälleen samalla tavalla kuin sinäkin. Terapeuttinikin puhui siitä mahdollisuudesta, että ihmisen psyyke suojelee itseään kovettamalla tunteet.
Teoriasi on todella osuva, varmasti kohdallani osittain paikkansapitäväkin ja masennusoireitani selittävä.
Masennukseni taustalla on monia syitä. En ole uskovaisesta perheestä, sain parannuksen armon murrosikäisenä. Omat läheiseni eivät uskonratkaisuani purematta nielleet. Myös vanhempieni vaativuus heijastui kaikkeen tekemiseen ja lopulta poltin itseni loppuun töissä ja koulussa...
Sitten sattui jotain, joka ikäänkuin "katkaisi kamelin selän." Seurustelukumppanini väsyi odottamaan avioliittoamme ja teki lyhyen retken maailmaan. Meni mm. sänkyyn uskottoman miehen kanssa. Hän katui ja halusi tehdä parannusta, toivoen minun antavan anteeksi.
Tietysti halusin saarnata kaiken anteeksi. Olenhan itse saanut paljon suuremman velan Jumalalta anteeksi kun sain parannuksen armon. Mutta vaikka tyttöystäväni sai palaamisen armon ja seurustelumme jatkui, olin suistunut vaikeaan depressioon. Ja pitkä tie toipumiseen alkoi.
Mutta ollessani masentunut en kuitenkaan ollut tunteeton. Seksuaalisuuteni oli tallella. Rakastin, halusin ja kaipasin tyttöystävääni. Mielialani oli vain täysin maassa enkä tahtonut jaksaa edes nousta sängystä.
Masennuslääkkeet sitten tuhosivat seksuaalisuuteni ja ne emootiot, joita eniten kaipaan. Mielialani koheni pikku hiljaa hoidon edetessä, mutta samalla maksoin kovan hinnan. Menetin kykyni tuntea rakkautta, halua ja mielihyvää.
Nyt olemme saaneet vaimoni kanssa toisemme ja Jumalan tahto on kohdallamme saanut täyttyä. Siksi niin kovasti toivon ja rukoilen, että saisin parantua.
Kiitos Sinulle lohdutuksestasi ja välittämisestäsi!
Jumalan Rauhaan!
Tämä viestisi kertoi paljon. Tässä tullaan siihen kohtaan, jota itse pidän ihmisen kannalta hyvin vaikeana vl-uskossa.
Kerroit, että tyttöystäväsi petti sinua seurusteluaikana. Teit tietysti hyvin, että halusit antaa hänelle anteeksi. Mutta mitä teit sen jälkeen, kun olit saarnannut hänen pettämisensä anteeksi? Mitä tapahtui niille tunteille, jotka sinulla oli, kun sait tietää tapahtuneesta.
Olithan jäänyt katujyrän alle. Toivoit ja odotit avioliittoa uskon ihanteiden mukaan, ja sinut petettiin. Väitän, että tunne-elämässäsi koit niin kuin sinua olisi isketty puukolla mahaan. Ehkä jäädytit silloin itsesi, koska rakastamasi ihminen teki sinulle niin pahoin.
Kun annamme anteeksi, teemme siinä Taivaallisen Isämme tahdon. MUTTA on tärkeää, että emme unohda käsitellä sitä asiaa, minkä annoimme anteeksi. En ole varma ymmärrätkö, mitä tarkoitan. Onhan vl-opetus sellainen, että anteeksi saarnattuja syntejä ei kaivella. Mihin ne sitten häviävät ne tunteet, mitkä ihminen kokee tullessaan petetyksi?
Valitettavasti tunteet eivät häviä mihinkään. Ne menevät ohi vain puhumalla ja tuntemalla. Uskottomuudesta selviäminen ei ole pikkujuttu, eikä siitä selviä yhdellä evankeliumin julistuksella. Anteeksi antaminen on sitä, että et rankaise toista siitä synnistä, minkä hän on tehnyt. Se ei ole sitä, että kieltäisit inhimillisyytesi ja omat loukkaantumisen tunteesi. Jos aiot olla kokonainen mies, et voi kuvitella, että tuo miehuuttasi voimakkaasti loukannut teko ei vaikuttaisi sinuun tunnetasolla.
Miten siis toimia? Puhua, puhua ja puhua. Puolisosi (siis ymmärsin, että hän on sama henkilö kuin tuo sinua pettänyt tyttöystäväsi) velvollisuutena on hyvittää inhimillisesti se, mitä hyvitettävissä on. Hänen on otettava vastuu myös pettämisen aiheuttamista tunnevaurioista sen lisäksi, että hän otti vastuun tekemästään synnistä. Jumalan edessä hän on puhdas ja viaton, samoin sinun. Mutta hänellä on tekonsa seuraus hoidettavanaan. Sinulla on oikeus puhua tuosta vanhasta asiasta niin kauan kuin se teidän välissänne on.
Samalla kun käsittelet asiaa, on tärkeä pysyä anteeksiannossa. Siis sanot, että olet antanut anteeksi, etkä tuomitse, mutta haluat puhua omista tunteistasi. Ja edelleen vaimosi voisi joka kerran puheellaan ottaa vastuun teostaan ilman varsinaista synnintunnustusta. Siis että saisit kuulla, että hän on todella pahoillaan siitä, mitä teki, ja että hän on valmis kuulemaan kipuasi.
Miksi ehdotan tällaista? Siksi, että koska olemme ihmisiä, emme pysty samaan kuin Jumala. Jumala pyyhkii pois rikkomuksemme, eikä niitä enää muista. Mutta meille ihmisille on kovin vaikeaa, ellei mahdotonta, hävittää historia muististamme. Jumala loi meidät yhteyteen keskenämme, ja hän haluaa nähdä, että mies ja vaimo ovat tunnetasollakin läheiset toisilleen. Juuri tunnetason yhteys on se, mikä pitää avioliiton vahvana ulkopuolisia vastaan. Siksi haluaisin teidänkin saavan tuon möhkäleen pois teidän väliltänne. Puhumatta se ei häviä.
Olet ymmärtänyt anteeksiannon ydinsanoman. Et kieltänyt anteeksiantoa vaimoltasi, koska olet itse saanut armahduksen kadotustuomiolta. Joka on saanut paljon anteeksi, rakastaa paljon.
Ei ihme, että vaikeutesi tulevat ilmi juuri sukupuolielämässä ja hellyydessä. Niillä alueillahan tämä möhkäle teidän välillänne on. En ihmettele lainkaan, että ette ole voineet keskustella asiasta kasvotusten kenenkään kanssa. Mikä häpeä tähän liittyykään, onhan tapahtunut niin suuri nimellinen synti! (Tarkoitan sitä, että monella on erittäin vaikea kohdata tällä alueella rikkonut ihminen.) Seksuaalinen puhtaus on niin korkeasti pyhän asemassa vl-uskossa.
Sen mukaan, mitä nyt olet kertonut, en pitäisi masennuslääkkeitten sivuvaikutusta kuitenkaan pääasiallisena syynä ongelmaasi. Muutenhan sanot elämässäsi menevän jo paremmin, pystyt mm. tekemään työtä. Ongelman ilmenemistapa kertoisi minulle, että suurin alkulähde on tuossa pettämisessä.
Myös hengellisesti au-seksissä on kyse vakavasta asiasta. Koska sukupuoliyhteydessä tullaan yhdeksi lihaksi kumppanin kanssa, ovat seuraukset merkittävämmät kuin tajuammekaan. Tulemalla yhdeksi lihaksi tulemme osalliseksi sen toisen sukuun ja heidän ongelmiinsa. Kun tyttöystäväsi kanssa maannut mies ei ollut uskossa, on todennäköistä, että hänellä on ollut myös muita seksikumppaneita. Koko se hänen seksihistoriansa on siten siirtynyt tyttöystävääsi ja sittemmin vaimoosi.
On tärkeää, että Jumalan Sanalla katkaisemme tuon yhden lihan siteen. Leikkaamme Jeesuksen nimessä sen miehen irti vaimostasi, ja kaikki ne hänen entiset sänkykumppaninsa myös, ja leikkaamme ne irti myös sinusta. Olethan sen jälkeen yhtynyt vaimoosi, ja tullut siten yhdeksi lihaksi kaiken tuon kanssa. Tämä on se taistelu, mikä ei ole lihaa ja verta vastaan, vaan henkivaltoja vastaan. Emme voi unohtaa, että elämme hengen todellisuudessa yhtä vahvasti kuin ruumiin ja sielunkin todellisuudessa. Kaikkien näiden kolmen osa-alueen vaivat ja kiroukset tulivat Jeesuksen päälle, joten hänen on myös valta päästää meidät niistä.
Siksi olen varma siitä, että sinä saat parantua. Myös vaimosi kanssa tulette liittymään yhteen lähemmin kuin koskaan ennen.
Vielä vaimoasi varten on tämä Jumalan sana Hoosean kirjasta, luvusta 4, jae 14. "En minä rankaise teidän tyttäriänne siitä, että he porttoja ovat, enkä miniöitänne siitä, että he avion rikkovat, sillä miehet itse poikkeavat syrjään porttojen kanssa ja uhraavat pyhäkköporttojen kanssa; ja ymmärtämätön kansa kukistuu."
En siis halua osoittaa sormella vaimoasi, eikä sitä tee Herrakaan. Hänkin on joutunut hyvin hämmentävään tilanteeseen ulkopuolella seurakunnan ollessaan. Poltti sitten siipensä siellä. Sen jälkeen lentäminen on vaivalloista, vaikka onkin mukana parvessa.
Toivon, että kommentoit tätäkin kirjoitusta. Jos olen mennyt ihan metsään arvioissani, kerro siitäkin. Itse olet kuitenkin oman tilanteesi paras asiantuntija. Jonkin verran olen saanut kokemusta ja hengellistä näkökykyä näihin asioihin, siksi rohkenen neuvoa. Yksikin lähentynyt avioliitto on minulle arvokas.
Edelleen Jumalan rauhaan.
..tulee ilmi se, että sinulla on paljon tunneälyä ja ymmärrystä. Et suinkaan mennyt neuvoissasi metsään, päinvastoin.
Tuosta pettämisasiasta olemme vaimoni kanssa puhuneet todella paljon.
Vaimoni ymmärsi ja onneksi minäkin tajusin, että henkisen hyvinvointimme takia asiasta on pakko puhua, vaikka se onkin anteeksi annettu.
Joten puhuttu on. Ja itketty. Alussa shokki oli todella kova, enkä jotenkin pystynyt uskomaan asiaa todeksi. Loukkaus ei lakannut satuttamasta pitkään, pitkään aikaan.
Mutta aika parantaa haavat. Ne kaikkein syvimmätkin. En tuota asiaa ajatellessani tunne enää katkeruutta, mustasukkaisuutta tai surua. Vaimolleni asia on raskaampi, hän kun syyttää tämän hetkisestä tilanteestani itseään.
En kuitenkaan usko, että pettäminen on syy sairastumiseeni. Olin ollut todella uupunut ja allapäin jo pitkään. Oli vain ajan kysymys, milloin vaikea depressioni puhkeaisi.
Ja depressioon aloin syödä noita lääkkeitä, joiden kaikesta huolimatta uskon olevan nykyisten oireideni aiheuttaja.
Nämä ovat tietenkin omia tuntemuksiani ja ajatuksiani. En ehkä kykene ahdistuksessani näkemään tilannettani objektiivisesti, mutta yritän ainakin.
Mietin tuossa tätä viestiäsi lukiessani, kirjoitanko vai en. Kuitenkin kirjoitan, koska olet siitä halunnut puhua ja varmasti tarvitset vastauksia. Viestiesi perusteella ymmärrän, että vaikea tästä on tutuille uskonystäville puhua. Kannattaisiko kuitenkin keskustella jonkun puhujaveljen kanssa, he ovat tehtävässään kuulleet kaikenlaista ja ovat tiiviitä astioita. Käsitin, että käyt terapiassa edelleen (tai jos et käy, kannattaisi aloittaa), siellä voisit keskustella ammatti-ihmisen kanssa ja heitä sitoo vaitiolovelvollisuus. Myös he ovat kuulleet ihmeellisempiäkin asioita.
Ajattele, että tilanteessasi saattaa olla vaikeimpana juuri se, että vaimosi teki reissun maailmaan ja lankesi siellä. Onko nyt niin, että vaikka saarnasitkin vaimollesi synnit anteeksi, jossakin mielen pohjalla et ole antanutkaan anteeksi. Tässä taitaa olla kaksi eri asiaa, joita on hankala pukea sanoiksi, toivottavasti ymmärrät. Saarnasit synnit anteeksi niinkuin evankeliumi saarnataan, mutta inhimillisesti koet itsesi loukatuksi etkä pysty antamaan ihmisenä anteeksi. Ettei sydän olekaan mukanaHyvä on ottaa huomioon myös, että anteeksi voi antaa, mutta unohtaminen on vaikeampaa.
Rankaisetko nyt tiedostamattasi vaimoasi ja samalla siinä itseäsi? Kidutatko itseäsi kuvittelemalla, mitä tapahtui? Kidutatko itseäsi ajattelemalla, että vaimollasi on kokemus herkällä alueella, johon sinulla ei ole osuutta? Ajatteletko, että vaimosi jotenkin vertaa kokemustaan ja sinua?
Seksuaalisuus on niin herkkä alue, että siinä saattaa ongelmaksi nousta vaikka miten pieni asia, saati pettäminen. Sinä kuitenkin rakastat vaimoasi syvästi, koska pettämisestä huolimatta avioiduitte. Vaimosikin rakastaa sinua. Rakkaus on oikein hyvä lähtökohta. ...kaikki se kestää, kaikki se kärsii, kaikki se peittää...
Pyydän anteeksi jos koet, että kuormaasi lisäsin. Tarkoitus oli kuitenkin ikään kuin avata ovia, jotka mahdollisesti ovat olleet lukossa. Mitä niiden takana onkaan, jos ne tarkastelee läpi, saattavat ne jäädä vaikka avoimiksikin. Ja aina saa uskoa synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Jrt.
että näet tekstini mielekkäänä.
Onnittelut siitä, että olette saaneet keskusteltua asiasta. Aina noin ei ole, sillä pikainen evankeliumin julistaminen saatetaan tulkita sinetiksi koko asialle. Näin on tullut joidenkin mielipiteenä esille tällä palstalla esim. hoitokokouskeskusteluissa. Siksi halusin tuota asiaa korostaa.
Kirjoitit, että vaimosi syyttää vieläkin itseään. Hänen olisi kovin tärkeää antaa itselleen anteeksi. Tiedän kokemuksesta, että se on äärimmäisen vaikeaa. Varsinkin, kun näkee rakkaansa kärsivän. Ehkä voisit pyytää vaimoaan suusanallisesti sanomaan, että hän antaa itselleen anteeksi. Se on samanlainen "uskon askel" kuin mitä otetaan, kun toiselle julistetaan anteeksiantoa.
Sinulla on paljon viisautta, kun näet elämäsi pidempänä aikajanana. Niin et syytä vaimoasi depressiosta. Pettäminen sattui nyt vain olemaan se viimeinen pisara. Ehkä se oli armoakin siinä mielessä, että jouduit sitten lakkaamaan yrittämästä selvitä itse. Voi kuulostaa kamalalta, mutta monesti Jumala kääntää loppujen lopuksi hyväksi sen, mikä näyttää kaikkein pahimmalta. Ja tiedän, että ei se yleensä siltä tunnu varsinkaan, kun ei pääse ylös sängystä tai jaksa omaa kättään nostaa.
Olet saanut noissa muissa ketjun viesteissä monenlaisia neuvoja. Minä neuvoisin tarkkaan harkitsemaan, kenen kanssa keskustelet asioistasi kasvotusten. Vaikka moni puhujaveli on visu astia, ei silti kaikilla ole inhimillistä herkkyyttä kohdata ihmistä kaikissa kipeyksissään. Puhu vain niiden kanssa, joiden tunnet jo vanhasta kokemuksesta huokuvan rakkautta sinua kohtaan. Tietenkin puhu vaimosi kanssa myös.
Miksi neuvon näin? Olet niin herkässä tilanteessa nyt, että ymmärtämättömät sanat, epäuskoiseksi julistaminen tai joku silmänräpäysapu voivat olla nyt se viimeinen pisara. Et ehkä kestä nyt yhtään hylkäämistä, miltä taitamattomat sanat voivat tuntua.
Aivojesi kemiallinen tilanne on varmaan juuri niin kuin itse arvioit, masennuslääkkeiden syytä. Kun olet kokeillut kaikkia mahdollisia lääkkeitäkin, ei kai jää muuta mahdollisuutta kuin odottaa tilanteen kehittymistä. Sinä aikana kannattaa tehdä sellaisia asioita, jotka vaikuttavat myönteisesti ihmisiin, joilla ei välttämättä ole kaikki aivoissa aivan kunnossa. Luonnossa liikkuminen vaikuttaa tutkitusti myönteisesti, samoin lemmikkieläimet ja esim. ratsastus. Musiikki voi myös vaikuttaa "salatulla" tavalla myönteisesti aivoissamme.
Edelleen kehottaisin tekemään niitä juttuja, joita teitte vaimosi kanssa seurustelun alkuaikoina. Jos olet tykännyt niistä silloin, voi olla, että jostain muistoistasi se tunne palaa nykyhetkeenkin.
Mutta kuten aikaisemmin kirjoitin, vähän kerrallaan se jää sulaa. Hitaasti, mutta varmasti. Niin kuin kevätjäätä sulattaa sekä aurinko että vesisade, niin käytä sinäkin kaikki mahdolliset keinot itsellesi avuksi. Helli itseäsi, että voit sitten joskus helliä myös vaimoasi.
Sitten kun joskus kenties saatte lapsia, on heillä tunteva ja rakastava isä. Jääkuution syli on niin kovin kylmä! Koita siis hoitaa itseäsi kuntoon niin kuin vain voit.
Lämmön säde täältä sinulle.
Jumalan rauhaan.
Kirjoitit hyvin, löysin nimittäin kirjoituksestasi paljon myös omia kokemuksiani.
Olen myös kärsinyt masennuksesta aikanaan, ehkäpä osasyynä saattoi olla sama mistä ”rukoilen puolestasi”kin kertoi: koulukiusatuksi joutuminen. Silloin myös minä rakensin muurin ympärilleni, ettei sattuisi niin pahasti.
Olen jälkeenpäin miettinyt miksi ei kukaan puuttunut silloin asiaan, kun kärsin masennuksesta, vaikka sen olisi pitänyt kyllä näkyä. Kämppä oli sekaisin, laskut jäivät maksamatta, posti lukematta, en käynyt juuri missään. Töihin jotenkin selviydyin, usein myöhässä, joskus vain jäin päiväksi pois. Työn tekeminen oli usein ”sitäsuntätä”. Toisinaan työkaveri tai esimies huomauttikin asiasta. Tajusin, että olin masentunut, mutta en kyennyt hakemaan apua. Viikonloput saattoivat mennä lähes kokonaan sängyssä kierrellessä, yöt valvoen. Silloin mietin myös itsemurhaa. Usko oli minulle se, mikä siihen tuli väliin. Ymmärsin kuitenkin, että Jumala oli elämän antanut, eikä sitä sovi edes itseltä riistää.
Aikaa kului, ehkäpä vuosi tai ylikin ennen kuin aloin toipua tuosta tilasta. En väitä, että olisin ollut ”kaikkein syvimmällä”, sillä jotenkin pystyin toimimaan kokoajan. Olenhan tavannutkin itseäni paljon vaikeammin masentuneita lähimmäisiä.
Sittemmin ihastuin yhteen tyttöön, ja aloimmekin seurustelun. Seurustelun edetessä, voimakas yhteenkuuluvuuden tunne lisääntyi, olimme rakastuneita. Pidin jotenkin tuota tyttöä niin puhtaana ja niin viattomana, itse pelkäsin mitenkään satuttavani häntä.
Kun olimme jonkun aikaa seurustelleet, kertoi tyttöystäväni, että hän on joskus aikaisemmin seurustellut epäuskoisen pojan kanssa vähän niin kuin salaisesti, siitä monikaan tiennyt. Hän kertoi myös tuon suhteen sisältäneen seksiä. Hän myös halusi minulta pyytää tekojaan anteeksi. Annoinhan minä, mutta ei se ollut helppoa. Jotenkin tuon tytön arvo romahti kuitenkin sillä hetkellä. Se oli kuin pommi olisi välillemme pudotettu. En halunnut kuitenkaan lopettaa seurustelua, vaan yritimme keskustella tuosta asiasta. Yritin kertoa hänelle, mitä tuntemuksia tuo asia minulle aiheutti. Tuon seurauksena tyttöystäväni ei näyttäytynytkään niin ihanalta, mitä aiemmin. Hänelle tuosta asiasta puhuminen oli vaikeaa, mutta siitä huolimatta puhui kyllä.
Huomasin taas noiden masennusoireiden hiipivän itseeni.
Tyttöystävänikin oli jo lopettamassa suhdetta, samoin kuin minä, mutta päätimme kuitenkin jatkaa jonkun aikaa ainakin, että suuremmat tunnekuohut vähän laskeutuvat.
Onneksi tuo masennus ei kasvanut sen suuremmaksi, vaan oli kohtalaisen lievä ja meni ohi muutamassa kuukaudessa.
Pääsimme tuon asian yli ja jatkoimme seurustelua, menimme sitten naimisiin. Perhettäkin on siunaantunut.
Mutta kuitenkin on sanottava, että ehkä vieläkin kärsin/kärsimme tuosta vaimon menneisyydestä. Emme siitä ole enää mitään puhuneet. En vain tunne sellaista vetoa vaimoani kohtaan mitä olettaisi ja ehkä pitäisikin. Vaimoni haluaisi paljon enemmän hellyyttä, mitä pystyn antamaan. Toisinaan tuntuu jopa pahalta kun vaimo tulee lähelle, en voi sille mitään. Aviosuhteemme selvästi kärsii tästä ja olen sitä mieltä, että monen riidan syy on minun ”kylmyyteni”. Saattaa toki siihen kylmyyteeni olla joku aivan muu syy kuin vaimoni menneisyys, en vain tiedä sitä.
Tunnen rakastavani ja haluan rakastaa, kaikesta huolimatta, edelleen vaimoani.
Nimimerkki ”rukoilen puolestasi”, vaikutat asiantuntevalta. Jos luit tämän, voisitko jotenkin kommentoida mikä olisi avuksi, ehkäpä sinulle jotakin tulee mieleen. Tai jos joku muu voisi asiallisesti auttaa ja kommentoida, niin ilolla otan avun vastaan.
Nimimerkki ”Lopen uupunut”, yritin tällä viestilläni kertoa, että et ole tuskiesi kanssa yksin. Muillakin on vähän samansuuntaisia ongelmia, vaikkakaan ne ei ole identtisiä sinun/teidän ongelmien kanssa. En yrittänyt mitenkään vähätellä sinun ongelmiasi, vaikka omista kerroinkin sinun aloittamassasi ketjussa. Minäkin lupaan muistaa teitä rukouksissani. Jrrt.
Hei,
luin viestisi jo eilen, mutta en ole ehtinyt vastaamaan. Jäin myös rukouksin pohtimaan, mitä pitäisi sanoa.
Kerrot, että sekä ennen seurusteluaikaanne että sen aikanakin kärsit masennuksesta. Ensimmäiselle masennukselle et esittänyt arvelujasi sen syistä. Toivuit kuitenkin masennuksestasi, kunnes tyttöystäväsi pudottaman pommin myötä vajosit sinne uudelleen. Osaat hyvin arvioida oman masennuksesi tilaa, koska realistisesti vertasit sitä sellaisiin, jotka eivät pysty mitenkään toimimaan. Itse et menettänyt täysin työkykyäsi, vaikka työtehosi olikin tavallista alhaisempi.
Pohdit nykyhetken ongelmiasi. Tunnet, että vaimosi odottaa sinulta enemmän hellyyttä kuin sinulla on antaa. Luokittelet itsesi kylmäksi.
Luithan, mitä kirjoitin "Lopen uupuneelle" yhden lihan sidosten katkaisemisesta? Se on hengellinen tehtävä, jonka sinä perheesi pappina voit tehdä. En tiedä, oletteko tästä puolesta asiaa keskustelleet vaimosi kanssa. Siis että sillä sukupuolisuhteella on ollut teidän tulevaan (nykyiseen) liittoonne vaikutusta ruumiillisesti, henkisesti ja hengellisesti.
Anteeksiantamisen olet julistanut vaimollesi ainakin hengellisellä tasolla. Olet julistanut hänen huoruuden syntinsä anteeksi. Sitten voisit ajatella tuon henkisen tason anteeksiantamisen. Oletko antanut hänelle anteeksi ihan inhimillisesti, niin kuin ihminen antaa anteeksi itseensä kohdistuneen loukkauksen? Synnissä tapahtuu kaksitasoinen rikkominen ristin muotoisesti. Pystysuunnassa Jumalaa vastaan, jonka anteeksiantaminen on ehkä helpompaa. Kun itse on saanut Jumalalta anteeksi paljon, ei viitsi pidätellä anteeksiantamusta toiseltakaan.
Vaakasuuntainen anteeksianto on minun mielestäni vaikeampaa. Sekin kuuluu sovitukseen, eikä sitä voi jättää pois. Minä ajattelen, että evankeliumin sarnaamisella saatetaan unohtaa tuo vaakatason anteeksipyyntö ja anteeksianto. Kuitenkin se on äärimmäisen tärkeää, sillä muuten emme elä sovussa ja taidollisesti. Myös Jumala edellyttää mieheltä taidollista elämistä (1.Piet 3:7). Jos jokin suhteessa vaimoon on selvittämättä, estyvät rukoukset Jumalan suuntaan.
Ruumiillisista seurauksista haluan vielä sanoa jotain. Fyysisestihän et saanut neitsyttä vaimoksesi. Tämä lienee ollut sinulle pettymys, jos itse olit säästänyt itseäsi avioliittoon. Kun seksuaalista puhtautta pidetään voimakkaasti esillä ihanteena avioliittoon mentäessä (mikä on erittäin hyvä asia!), tulee sen ihanteen rikkoneille hyvinkin voimakas häpeän tunne. Myös suru on asiaan kuuluvaa. Menetitte jotain korvaamattoman arvokasta, kun ette olleetkaan toistenne ensimmäiset. Tätä surua ei voi huitaista pois. Sen suremiselle on oltava tilaa ja vapaus. Siis annetaan anteeksi ja surraan koettua menetystä, kunnes se ei enää vaivaa.
Hellyydenosoitusvaikeuksista ja kylmyydestä tulee mieleeni yksi noudatettava periaate: joka voi vapaasti sanoa ei, voi sanoa myös intohimoisesti kyllä. Kerrot rakastavasi ja tahtovasi rakastaa vaimoasi kaikesta huolimatta. Sisimpäsi kipujen takia et vain pysty aina antamaan hänelle hellyyttä. Miten ilmaiset sellaiset tilanteet hänelle? Sinulla on vastuu vaimosi tarpeiden täyttämisestä, ettet aja häntä hakemaan täyttymystä tarpeilleen suhteenne ulkopuolelta.
Kuitenkin joskus on tilanteita, että oma paha olo on sellainen, että sen kanssa täytyy saada olla yksin. Jos vaimosi lähestyy sinua sellaisessa tilanteessa sano hänelle suoraan: "Rakastan sinua nyt ja pidän tämän liittomme. En tahdo hylätä sinua, mutta nyt tarvitsen aikaa itsekseni." Jos vain työnnät hänet pois, hän saa ainoastaan viestisi, että et kaipaa hänen seuraansa. Kun taustalla on kuitenkin rakkautesi, ilmaise se ensin hänelle. Muuten se hyvinkin jää epäselväksi.
Vielä tulee mieleen, että ehkä teillä jää suhteessanne täyttymättä tarpeita muutenkin kuin vaimosi hellyydentarpeen osalta. Olethan huomannut, että teidän tarpeenne voivat olla kovin erilaiset. Olisi hedelmällistä, jos voisitte molemmat kertoa toisillenne, mitä toisen tekoja/sanoja koette rakkaudenosoituksina. Niistä sitten toinen saisi tietoa, miten osoittaa puolisolleen rakkautta. Usein rakkaus koetaan niin eri tavoin. Sitten voi takki olla tyhjänä, kun pitäisi antaa toiselle, vaikka toinen on koko ajan yrittänytkin osoittaa rakkauttaan. Emme vain ole tajunneet sitä.
Jos haluat vielä jatkaa keskustelua, olisi hyvä, jos kuvailisit, mitä riitatilanteissanne tapahtuu. Mistä riitelette, ja mitä yleisesti sanotte/teette.
Palataan sitten vielä asiaan, jos koet tarpeelliseksi.
Siunauksin, Jumalan rauhaan.
Voisitko vielä selvittää, miten yhden lihan siteen katkaiseminen tarkkaan ottaen tapahtuu?
Miten menetellään?
pitäs jättää... Mene ja myy kaikki mitä sulla on... Kaikki lihallinen ja väärä oma vanhurskaus... Kun niillä ei voi ostaa taivaspaikkaa. Ainoa sovitus on Jeesuksen syntein anteeksianto.
Yksinkertaisesti vain rukoilet Jeesuksen nimessä Isää taivaassa, että Hän katkaisee sen yhden lihan siteen, mikä tuossa sukupuolisuhteessa on syntynyt. Vielä voit jatkaa sanoen, että Jumala palauttaisi sen toiseen liittyneen hengen takaisin itselle (tai siis sille pettäneelle puolisolle) ja lähettää itseen liittyneen hengen
takaisin sille toiselle.
Olisi tietysti hyvä, jos rukoilisi yhdessä puolisonsa kanssa, jos hän haluaa osallistua.
Avioliittoon ei pitäisi kuulua ketään muita kuin vihityt mies ja vaimo, heidän kahden henkensä, sielunsa ja ruumiinsa.
Mitään tarkkaa sanamuotoa ei voi määrittää, eikä tarvita mitään kummallisia muotomenoja. Jumala tietää, mitä tahdot tehdä, ja suun tunnustuksella se tahtosi tulee ulos. Samoin kuin suusta tuleva paha on kiroukseksi, on suun "julistus" vääristä yhden lihan liitoista irtisanoutumiseksi puolisoille siunaukseksi.
Kysy vielä, jos en tällä osannut vastata kysymykseesi.
Kyllä on tosiaan niin, että syntien sovitukseksi Jumalan edessä ei ole mitään muuta vastausta kuin Jeesuksen antama lahjavanhurskaus.
Lähimmäisten kesken on myös elettävä sovussa, mikäli se meistä riippuu. Emme voi kuvitella, että välimme Jumalaankaan ovat kunnossa, jos tietoisesti lyömme laimin sovinnon lähimmäistemme kanssa.
Oman lihan ristiinnaulitsemiseen liittyy myös lähimmäisten edessä nöyrtyminen ja heiltä anteeksi pyytäminen. Mutta sillä ei voi taivaspaikkaa ostaa. Taivaspaikan saa yksin armosta, yksin uskosta, yksin Jeesuksen tähden.
Kiitos vastauksestasi. Asia on käsitteenä tullut tutuksi, mutta käytännön puoli ei.
Jos melkein nelikymppisenä weepparina puolisoa enää ensinkään löytyy, niin realismia on tilanne, jota koskee tarkennuskyssärini:
Voiko vaimo toimia näin ei-uskovan miehensä suhteen, jolla avosuhteita on ollut?
Tietenkin naisena voit tehdä saman miehesi puolesta, jos tämä ei sitä itse osaa, mutta haluaa irrottautumisen tehdä. Jos puoliso ei ole uskossa, on tilanne mutkikkaampi. Entisistä suhteista on myös tietoisuuden tasolla irtisanouduttava, mitä ei-uskova ei ehkä ymmärrä.
Tällaisen syyn takia kannattaisi siis olla ryhtymättä seurustelemaan ei-uskovan kanssa. Entisen pöydänhän saa kyllä puhdistettua, kun tulee uskoon ja tajuaa näiden asioiden merkityksen. Mutta jos puoliso ei usko, hän ei ymmärrä hengellistä todellisuutta, eikä siten varmaan näe mielekkäänä irtisanoutua entisistä suhteistaan sillä tasolla. Tajunneekohan edes tehneensä mitään väärää olemalla avosuhteessa?
Rohkaisisin sinua kuitenkin itse pysymään uskossa ja rukouksessa tulevan puolisosi puolesta. Realismia on, että myöhemmällä iällä avioituva joutuu todennäköisesti kohtaamaan sen pettymyksen, ettei ole toisen ensimmäinen sukupuolikumppani. Surullista, mutta ei toivotonta. Anteeksiantamista tarvitaan paljon, mutta silti on mahdollista saada onnellinen avioliitto.
Siunausta! Jumalan rauhaan!
Niinpä niin, sitähän kaikissa krist.piireissä varoitetaan, ettei ei-uskovan kanssa kannattaisi
alkaa millekään. Eihän sitä kukaan nimenomaisesti toivokaan, kaikki usk.naiset rukoilevat ja odottavat sitä uskovaa miestä luottaen Jumalan johdatukseen, josta puhutaan ja opetetaan ja lupaillaan, mutta jota ei kuitenkaan kuulu.
Näin ajatelleena ja eläneenä tunnen kohta 40-täyttävänä tulleeni jossain määrin harhaanjohdetuksi ja petetyksi. Perheen saamisen mahdollisuutta ei ole ollutkaan eikä enää ainakaan. Onneksi itselleni ei lasten saaminen ole ollut koskaan mikään pakkomielle.
Tosiasia kun on, jonka kaikki havaitsevat, että miehiä on paljon vähemmän krist.piireissä suunnasta riippumatta. Täälläkin on vastikään
ollut kaksi aloitusta aiheesta. Mitä sanoisit
neuvoksi niitten ketjujen kirjoittajille,
jotka ovat halunneet uskossa pitäytyen katsella
miehiä vain uskovien suppeissa puitteissa todeten sen johtavan vain yksinäisyyteen. Jotain muuta
sen pitäisi olla kuin kehoitus olla seurustelematta uskosta osattoman kanssa.
Se, että itse ei-vl-uskovana kehoittaisin laajentamaan piiriä muihin krist. piireihin,
lisäisi osumia vain muutaman. Jos nyt olisin
parikymmentä vuotta nuorempi, lähtisin rohkeasti laajentamaan reviiriäni eri alueille harrastusten yms. sellaisten rientojen pariin, joissa voi tavata ihan kunnollisia, fiksuja aviomiesainesta olevia nuoria miehiä, jotka eivät ole vielä kaikki seksuaalisestikaan kovin ryvettyneitä.
Luottaisin Jumalan johdatukseen siinä, että
on joku jonka uskoontulo on vain sitä vailla,
että tietty neitonen johdattaa hänet niitten asioitten pariin.
Mutta ei, ei tällaista ainakaan tuonnoin opetettu; varoituksia vain ja kauhukuvia mitä voikaan sattua, jos alkaa ei-uskovan kanssa yhtään millekään, edes normaalisti tutustuu.Koen olevani
osittain tälläisen opetuksen uhri, kuten nuo vl-veepparitkin. Tämä ei nyt kuitenkaan liity aiheeseen kuin epäsuorasti.
Tosiasia nykyään kuitenkin on, että seksuaal. kokemattomuutta ei voi odottaa keltään, vaikka puolisoehdokas olisi nuorikin. Uskovienkin keskuudessa käytännön elämä saattaa olla toista kuin krist. periaatteet kuten ketjun kertomuksistakin käy ilmi. Rippikoululeirienkin olen kuullut olevan toisille paikka, jolla hankitaan ens. alan kokemukset.
Nyt tämän hetkisestä tilanteestani, koetan tehdä jutun lyhyeksi.
Vuosi sitten tapasin harrastuksen puitteissa miehen, jonka suhteen tuntui ensimmäisillä minuuteilla, että nythän tais tärpätä! Voimakas vaikutelma sopivuudesta vahvistui seuraavilla kerroilla kun häntä näin. Suhtauduin kuitenkin järkevästi tosiasioitten mukaan; asia tuntui mahdottomalta, ei vähiten siksi, ettei hän ole uskossa. Vaistosin hänestä kuitenkin hetimiten, että hän on hyvin avoin ja tietoinen hengellisistä asioista. Sellainen, joka on alituisesa herätyksen tilassa, jos niin voi sanoa.
Sitten myöhemmin hän kertoikin olevansa "tiukan ja ahdistavan uskonnollisesta" vanh.lest. kodista, mutta päätyneensä itse ateismiin. Sen
kuultuani uskallan sanoa, että kotitaustamme ovat hyvin samankaltaiset, vaikken vl-kodista olekaan.
Samanlainen tausta on kuulemma yksi tärkeä onnistumisen edellytys liitolle. Luulen myös, että siinä olisi osasyy miksi hän on pysynyt vapaana yli kolmenkymmenen. Kun ei oikesti saisi avioitua kuin siitä omasta porukasta, vaikka on
sen jättänytkin.
Takanaan hänellä on avoliitto.
Oletukseni on, vain oletus, että hänen tuntemuksensa sen suhteen kaikesta tietoisesta ateismista huolimatta olisi saamansa kasvatuksen mukainen.
Tavattuani hänet vastikään kesätauon jälkeen, tuntui taas että ehkä tässä on jotain järkeilemiäni mahdottomuuksia suurempaa. Päätin
olla avoin tutustumiselle asettamatta ennakkoon vaatimuksia ja ehtoja valmiista uskovaisuudesta.
varsinkin, kun voin olettaa hänen taustaansa niitä kuuluneen.
Olisi kiinnostavaa kuulla, "rukoilen puolestasi",miltä sinusta tuntuu
tällainen lähtöasetelma. Ymmärrän , jos et halua/jaksa vastata, eihän tämä enää kuulu ketjun aiheeseen.
Ei liene sattuma että kaksi ahdasmielisen uskonnollisuuden rikkomaa ihmistä tapaavat toisensa ja "rakastuvat". Yhteinen kohtalo yhdistää. Tämä on tietyllä tavalla kouluesimerkki. Kouluesimerkki on myös se, että olet asettunut ikäänkuin "pelastajan", auttajan rooliin. Sinulla on jo valmiina kysymys, "kun/ jos sinä otat hänet niin voitko parantaa hänet".
Voisitko siis rakastaa hänet, rikotun terveeksi?
Mutta
Pohditaan lisää jos sinua vielä kiinnostaa.
Enempi pohtiminen menisi ohi avauksen ja
palstankin aiheen.
Hei,
en ole ollut koneen ääressä vähään aikaan, joten siksi en ole vastannut. Ihan mielelläni vastaan.
Ensinnäkin en löisi kohdallasi arkun nauloja kiinni sen suhteen, että et voisi saada perhettä. Ethän ole vielä edes 40-vuotias.
Sanon nyt tässä välissä, kun kaikki eivät ehkä enää tänne asti tätä lue, että itse en ole vanhoillislestadiolainen. Pidän heitä kuitenkin veljinäni ja sisarinani Kristuksessa, joten siksi vastaan uskoville osoitettuihin kysymyksiin, jos minulla on niihin jotain sanottavaa. En kuitenkaan halunnut ensimmäisenä julistaa olevani ei-vl, ettei neuvojani tai mielipiteitäni sivuutettaisi vain epäuskoisen höpinänä. Kun olen lestadiolainen itsekin, tervehdin kaikkia lestadiolaisia Jumalan terveellä ja toivotan Jumalan rauhaa, jota tosin toivotan kaikille. Se ei kuulosta niin oudolta kuin Jumalan terve ei-lestadiolaisten korvissa saattaa kuulostaa.
Sitten itse asiaan. Olet tuon orastavan suhteen kanssa laskenut niitä kustannuksia, joita sen jatkaminen/jatkamatta jättäminen aiheuttaa. En sano, että aina on mahdoton ajatus mennä naimisiin ei-uskovan kanssa. Tiedän lähipiiristäni kaksi tapausta, jossa näin on tehty. Molempien miehet ovat sittemmin tulleet totiseen parannukseen ja kasvaneet kristittyinä myös lapsenkenkiä pidemmälle.
Vaikka en ensimmäisenä olekaan siunaamassa ei-uskovan puolison valintaa, en sitä aina myöskään tyrmää. Kun suhde aloitetaan siltä pohjalta, että toinen kelpaa sellaisenaan, on sillä hyvät mahdollisuudet onnistua. Ongelmat tulevat vasta siinä, että jos toinen ei halua elää selkeiden Raamatun ohjeiden mukaan. Ehkä tämä potentiaalinen kumppanisi taustansa takia kuitenkin voisi hyväksyä periaatteesi, että et esim. halua avoliittoon vaan naimisiin. Jos mies ei halua sitoutua ja kunnioita sinun vakaumustasi, ja puhuu sinut suhteeseessanne luopumaan periaatteistasi, en neuvoisi jatkamaan suhdetta.
Mutta, tiedät itse tilanteesi tarkimmin. Tunnet, onko sinulla rauha tuosta suhteesta vai ei. Monesti epäluonnollinen "tuttuuden tunne" johtaa karmaiseviin riitoihin tulevaisuudessa. Siitä tuttuudesta voit lukea esim. Harville Hendricksonin kirjasta Kaikki se rakkaus, mikä sinulle kuuluu. Kumppani on silloin tuttu sekä hyvässä että pahassa. Mutta tiedostaminen on jo hyvä alku, ja jos molemmilla on motiivi työstää parisuhdettaan, ovat onnistumisen ja onnellisuuden mahdollisuudet ihan hyvät.
Toimivan parisuhteen periaatteet sopivat täysin sekä uskoville että ei-uskoville. Erot tulevat vasta siinä, kun otetaan myös hengellisyys mukaan suhteeseen. Jos valintanasi on, että hyväksyt miehesi ateistisen elämänkatsomuksen parisuhteenne "ilmatilaksi", teet tietoisen valinnan. Hengelliset lainalaisuudet (mm. yhden lihan liittojen tuoma kuona-aineisto) pätevät silti, mutta sinulla ei vain ole keinoja taistella niiden seurauksia vastaan.
Siunaan sinua joka tapauksessa henkilönä, teetpä kuinka teetkin. Herra sinua siunatkoon ja varjelkoon, valistakoon kasvonsa sinulle, ja olkoon sinulle armollinen. Kääntäköön Herra kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan. Mahdolliselle suhteellenne kaikkea hyvää, yhteenkuuluvuutta ja syvää läheisyyttä.
Voit olla aivan varma siitä, että sinua ja teitä molempia muistetaan. Siinäkin tapauksessa, että et itse nyt kykenisi välittämään tai rakastamaan voit olla varma, että sinusta välitetään ja sinua rakastetaan.
Älä lakkaa rukoilemasta paranemisesi puolesta, koska se ei aivan varmasti ole turhaa.
Minusta tuo kirjoituksesi osoittaa sen, että todellakin pystyt välittämään ja rakastamaan, se oikein paistaa siitä ulos. Tunteeton ihminen ei yksinkertaisesti voi kirjoittaa tuollaista tekstiä :) Minä ainakin uskon siihen, että löydät sen hukassa olevan "taidon".
Jos tuntuu, että tarvit joskus juttukaveria, niin voit kirjoittaa osoitteeseen blastus80 AT luukku.com. Lääketieteellistä asiantuntemusta en voi tarjota, mutta olkapään kyllä.
Olen vasta,nuori mutta olen nähnyt järkyttäviä dokumentteja koulussa sinunlaisistasi.Sinulla on raskasta,mutta vaimollasi on vielä raskaampaa,hänhän tuntee.Et varmasti jaksaisi elää,mutta yritä jotta pääset taivaaseen.Uskon että teet kaikista parhaiten kun teet vaimosi olon mahdollisimman hyväksi.Annan hänen toteuttaa asioita mistä pitää ja helli häntä vaikka et tuntisikaan.
Kirjoitat tunteellisesti mikä kertoo siitä ,että olet joskus tuntenut todella syvästi ja nyt kaipaat sitä tunnetta.Rukoilen puuolestasi ja toivon,että Jumala antaa sinulle välittäjäaineen takaisin.
Rakas Lopen uupunut,muistan sinua rukouksissani.
Olen kokenut tilapäisesti saman ilmiön kuin sinä masennuslääkkeiden aloittamisen yhteydessä. Tiedän, että sille ei voi mitään. Muistan, että se tuntui juuri siltä kuin olisin elävä kuollut.
Tuntuu kauhealta ajatukseltakin, että sellainen tila on jäänyt päälle sinulla. Ymmärrän täysin toivottomuutesi.
On hyvä, että kyselet Jumalalta nyt. Heikkous ei ole syntiä. Heikkous on ihmisyyttä. Jumala ymmärtää, vaikkei tunnu näkevänkään.
Ja joskus Jumala on selin inhimillisesti liian pitkän aikaa. Mutta seurakunta on kanssasi kasvoista kasvoihin silloinkin. Kiitos, että toit asiasi tänne.
Minusta itsestäni tuntui siltä, että lääkkeiden aloittamisen myötä masennus hetkellisesti paheni kovastikin. Minäkin kuvasin tilannettani psykologille ihan samoin sanoin: Tiedän, että rakastan miestäni, mutta en tunne sitä. Tiedän, että haluan elää, mutta en tunne sitä.
Minäkin kannoin huolta suhteestamme ja koin valtavaa huonommuutta koska en tuntenut yhtään mitään. Olin nuori vaimo. Mieheni jaksoi.
Uskon, että sinun vaimosikin jaksaa. Rakkaus on sellaista. Rakkaus on väkevä kuin kuolema!
Minusta tuntuu, että sinulla on nimenomaan se *masennus* vielä, vaikka toimintakykysi
olisikin palautunut jo jonkun verran. Sanot luottavaisesti, että olet päässyt masennuksestasi yli. Minäkin toivoisin niin.
Mutta ei nykytilasi välttämättä ole pelkästään lääkkeiden vika, vaikka lääkkeet ovatkin olleet sinulle sopimattomat.
Haluat palavasti olla "parantunut" masennuksesta. Ymmärrän sen. Mutta vaikka kuinka jaksaisi toimia ja olla ja tuntuisi paremmalta, paranemisesta ei voi itse päättää.
Juuri toivottomuutesi on masennusta. Et ole masennuksetasi yli vielä. Masennus on se tuhovoima, joka vie tunteiden ja ilon kokemisen alunperin.
Vaikkakin tähän toivottomuuteesi ja masennukseesi on nyt myös nähtävissä syitä, esimerkiksi lääkityksen suhteen tapahtunut onnettomuus.
Masennussairauteen ei arvoisat kristityt matkatoverit todellakaan auta se, että joku puhuu hurskaasti ristin kantamisesta.
Siitä ei enää jaksa puhua eikä kuunnella silloin kun risti painaa ikiomia olkapäitä. Voi vain olla hiljaa, rukoilla. Olla vierellä.
Jos kykenet, suostu vielä kantamaan tätä kauheaa sairautta, suostu yhä uudelleen avun tarvitsijaksi, suostu kannettavaksi.
Tarkoitan: älä syytä itseäsi siitä, miten voit. Sinä et ole vastuussa siitä, että sairastat masennusta. Et saa odottaa itseltäsi yhtään enempää kuin odottaisit rakkaalta ystävältäsi, tai vaimoltasi ehkä, joka sairastaisi masennusta.
Rukoilen puolestasi, että Jumala armahtaisi sinua. Rukoilen, että jaksaisit elää. Rukoilen, että avioliittonne kestäisi. Rukoilen ja muistan sinua, tuntematon ystävä.
..kauniista ja lohduttavista sanoistasi!
Uskon, että rukoukset voivat kantaa minua näiden vaikeiden aikojen yli. Minun on nyt vähän parempi olla, kun sain tätä kautta puhuttua ahdingostani. Voitte kuvitella, miten mahdotonta näin kipeistä asioista on puhua uskonveljille tai -sisarille kasvotusten.
Olemme käytännössä kantaneet tätä taakkaa vaimon kanssa kahdestaan.
Olet ehkä oikeassa siinä, että masennus vaivaa minua edelleen. Kuinka voisinkaan olla masentumatta kun tunteeni ovat kuolleet...
Syyllistän itseäni heikkoudestani. Suoriudun töistäni, mutta en pysty parhaimpaani ja tuntuu kuin siten varastaisin työnantajaltani. En tunne että tekisin työni niinkuin Jumalalle. Minun pitäisi olla paljon tehokkaampi ja aikaansaavampi.
Terveenä sitä ei ymmärrä, että nimenomaan tunteet tekevät elämästä elämisen arvoista. Itsestäänselvyyksistä ei osaa koskaan kiittää Jumalaa.
Ehkä tämän koettelemuksen tarkoitus kirkastuu minulle joskus. Onhan se niin, että vaikka en koskaan paranisi, mutta saan säilyä uskomassa, minulla ei ole mitään hätää eikä minulta puutu mitään.
Jos tämä sairauteni on annettu minulle siksi, että säilyisin Jumalan lapsena, on se suurempi rakkauden osoitus kuin pystyn täällä ajassa ymmärtämäänkään.
Jrrt
Hyvä ketjun aloittaja,
tilanteenne herättää minunkin myötätuntoni. Olen iloinen että olet saanut monia rakentavia vastauksia.
Itsetuntemuksesi on hyvä. Jumala tuntee sinut ihan läpikotaisin, siitä puhutaan psalmissa 139. Ihana psalmi!
Haluaisitko varata aikaa, että olisit vain yksin hiljaa Kaikkitietävän Jumalan edessä, et vaatisi itseltäsi mitään, et yhtään mitään. Ei vahvaa uskoa, ei tunteita, ei mitään. Olisit vain hiljaa uskoen ja kiittäen siitä, että Jumala tuntee sinun olemuksesi salaisuudet, syiden ja seurausten ketjut. Pyytäisit yksinkertaisesti, että Jumalaa avaa lukot ja solmut, ne joihin itse et vielä pääse käsiksi. Kiitä Jumalaa myös näistä esirukoilijoista. Jokaisen rukous on voimassa ja kuullaan.
Kaikella on määräaikansa. Edellä joku kertoi samankaltaisesta asiasta. Rohkaisevaa on, että heilläkin tämä vaikeus myös loppui.
Luin illalla avauksesi ja siihen tulleet vastaukset.
Tunnistan kokemuksesi perusteella samoja asioita itsessäni. En ole kyennyt kokemaan elämän iloja. En ole kyennyt tuntemaan rakautta puolisoani kohtaan.
Aivan kuten itse kerroit, olen käynyt läpi monia koettelemuksia.
Näinä päivinä on avautumassa todellinen ihme. Jumala on kykenevä muuttamaan tappiot voitoksi. Hän on yliluonnollinen kaikkien kokemustemme yläpuolella.
Sinunkaan ei tarvitse menettää toivoasi. Monien vastausten kautta olet saanut hyviä vihjeitä selviytymiseesi. Toivoa sinulla on.
Oli tärkeää, että annoit tietoa itsestäsi. Se auttoi ainakin minua ymmärtämään oman elämäni kuvioita. Teit hyvin, kun kerroit.
En lukenut ketjua kokonaan joten toivottavasti en toista jonkun toisen kirjoituksia.
Pyysit tukea uskovilta mutta ajattelin minäkin ei uskovainen kirjoittaa vähän sinulle.
Psykiatrit oman tietoni mukaan sanovat että kun ihminen sairastuu esim. masennukseen niin useimmiten lähtee ensimmäisenä seksuaaliset halut.Ikävää on se että parantumisen myötä ne myöskin viimeisenä palaa ennalleen.
En ole mikään asiantuntija mutta tulee mieleeni vain sellainen ajatus että jospa puhuisit vaimosi kanssa ja sopisitte että kun on tämä elämä aikaa niin mikä kiire sillä seksillä on?
Älä hyvä mies ota paineita asiasta.Puhukaa ja sopikaa vaikka että lähellä voi toista olla ja silitellä jne... eihän sen tarvitse yhdyntään aina johtaa, ei toisillakaan ihmisillä.
Vaimosi aivan varmasti ymmärtää jos keskustelet hänen kanssaan. Jos ette puhu, hän voi ruveta kuvittelemaan että se johtuu esim. siitä että et pidä häntä haluttavana mikä taas voi johtaa siihen että hän epätoivoisesti yrittää saada sinut mukaan...
Kyllä asiasi varmaan korjaantuu ajan kanssa. Annatte toisillenne luvan unohtaa vaikka joksikin aikaa tämä ongelma.
Itsemurha on sikälikin huono vaihtoehto että ne jälkeenjääneet rakkaat ihmiset usein alkavat syyllistää itseään,tyyliin mitä MINÄ olisin voinut tehdä ettei näin olisi käynyt?
Miksi emme tajunneet?
Jää paljon kysymyksiä ja sanomattomia lauseita.
Lopetan nyt tähän koska tästä tulee muuten kirja.
Toivon sydämestäni teille molemmille valoisampia aikoja.
Toivon myöskin että asetin sanani niin että en tahtomattani pahoittanut mieltäsi tai tullut väärin ymmärretyksi.
Sandra
Tarinasi kosketti minua kovasti ja koitan antaa sinulle jotain pientä henkistä apua sillä määräosalla, joka minulle on kirkastettu.
Tulee minulla heti mieleen Jobin tarina ja siksi kehoittaisin sinua lukemaan siitä muutaman kohdan, sillä et taatusti kadu lukemistasi:
Job - 1. luku
1. Uusin maassa oli mies, jonka nimi oli Job. Tämä mies oli nuhteeton ja rehellinen, pelkäsi Jumalaa ja karttoi pahaa.
2. Hänelle syntyi seitsemän poikaa ja kolme tytärtä.
3. Ja karjaa hänellä oli seitsemäntuhatta lammasta, kolmetuhatta kamelia, viisisataa härkäparia ja viisisataa aasintammaa sekä ylen paljon palvelijoita. Tämä mies oli kaikista Idän miehistä mahtavin.
4. Hänen pojillansa oli tapana laittaa pitoja, kullakin oli pidot talossaan vuoropäivänänsä; he lähettivät silloin sanan ja kutsuivat kolme sisartansa syömään ja juomaan kanssansa.
5. Mutta kun pitopäivät olivat kiertonsa kiertäneet, lähetti Job sanan ja pyhitti heidät; hän nousi varhain aamulla ja uhrasi polttouhreja, yhtä monta kuin heitä oli. Sillä Job ajatteli: "Ehkä poikani ovat tehneet syntiä ja sydämessään luopuneet Jumalasta". Näin Job teki aina.
6. Mutta kun eräänä päivänä Jumalan pojat tulivat ja asettuivat Herran eteen, tuli myöskin saatana heidän joukossansa.
7. Niin Herra kysyi saatanalta: "Mistä sinä tulet?" Saatana vastasi Herralle ja sanoi: "Maata kiertämästä ja siellä kuljeksimasta".
8. Niin Herra sanoi saatanalle: "Oletko pannut merkille palvelijaani Jobia? Sillä ei ole maan päällä hänen vertaistansa; hän on nuhteeton ja rehellinen mies, pelkää Jumalaa ja karttaa pahaa."
9. Saatana vastasi Herralle ja sanoi: "Suottako Job pelkää Jumalaa?
10. Olethan itse kaikilta puolin suojannut hänet, hänen talonsa ja kaiken, mitä hänellä on; olet siunannut hänen kättensä työn, ja hänen karjalaumansa ovat levinneet ympäri maata.
11. Mutta ojennapa kätesi ja koske kaikkeen, mitä hänellä on: varmaan hän kiroaa sinua vasten kasvojasi."
12. Niin Herra sanoi saatanalle: "Katso, kaikki, mitä hänellä on, olkoon sinun käsissäsi; älä vain koske kädelläsi häneen itseensä". Ja saatana meni pois Herran edestä.
13. Kun sitten eräänä päivänä hänen poikansa ja tyttärensä söivät ja joivat viiniä vanhimman veljensä talossa,
14. tuli sanansaattaja Jobin luo ja sanoi: "Raavailla kynnettiin, ja aasintammat kävivät niiden vieressä laitumella;
15. niin sabalaiset hyökkäsivät ja ryöstivät ne ja surmasivat palvelijat miekan terällä. Vain minä yksin pelastuin kertomaan tämän sinulle."
16. Hänen vielä puhuessaan tuli toinen ja sanoi: "Jumalan tuli iski alas taivaasta, sytytti palamaan lampaat ja palvelijat ja kulutti heidät. Vain minä yksin pelastuin kertomaan tämän sinulle."
17. Hänen vielä puhuessaan tuli taas toinen ja sanoi: "Kaldealaiset asettuivat kolmeen joukkoon ja karkasivat kamelien kimppuun, ryöstivät ne ja surmasivat palvelijat miekan terällä. Vain minä yksin pelastuin kertomaan tämän sinulle."
18. Hänen vielä puhuessaan tuli taas toinen ja sanoi: "Poikasi ja tyttäresi söivät ja joivat viiniä vanhimman veljensä talossa;
19. katso, silloin suuri tuulispää tuli tuolta puolen erämaan ja iski talon neljään nurkkaan, ja se luhistui nuorukaisten päälle, niin että he kuolivat. Vain minä yksin pelastuin kertomaan tämän sinulle."
20. Silloin Job nousi, repäisi viittansa ja leikkasi hiuksensa, heittäytyi maahan ja rukoili.
21. Ja hän sanoi: "Alastonna minä tulin äitini kohdusta, ja alastonna minä sinne palajan. Herra antoi, ja Herra otti; kiitetty olkoon Herran nimi."
22. Kaikessa tässä Job ei tehnyt syntiä eikä puhunut nurjasti Jumalaa vastaan.
Tässä vaiheessa, niin kuin huomaat, Job toimi oikein. Kun häneltä oltiin viety kaikki fyysinen, niin siihen vaan hän vastasi: Herra antoi, Herra otti; kiitetty olkoon Herran nimi!
Niin minäkin kehoitan sinua, vaikka en alkuukaan pysty näkemään fyysistä kärsimystäsi, niin silti kehoitan sinua ajattelemaan näin:
Herra antoin sinulle tunteet, Herra otti sinulta tunteet; mutta kiitetty olkoon Herran nimi.
Saatat ajattella, että helppohan minun on näin sinua kehoittaa, kun en itse joudu kärsimään, mutta minä vastaan: Ei ole parempaa neuvoa kuin tämä, mitä Jumala on meille antanut, sillä me emme taida ymmärtää hänen viisauttansa.
Katsoppas miten Jobin kirja jatkuu:
Job - 2. luku
1. Ja kun eräänä päivänä Jumalan pojat tulivat ja asettuivat Herran
2. Niin Herra kysyi saatanalta: "Mistä sinä tulet?" Saatana vastasi Herralle ja sanoi: "Maata kiertämästä ja siellä kuljeksimasta".
3. Niin Herra sanoi saatanalle: "Oletko pannut merkille palvelijaani Jobia? Sillä ei ole maan päällä hänen vertaistansa; hän on nuhteeton ja rehellinen mies, pelkää Jumalaa ja karttaa pahaa. Vielä hän pysyy hurskaudessansa, ja sinä olet yllyttänyt minut häntä vastaan, tuhoamaan hänet syyttömästi."
4. Saatana vastasi Herralle ja sanoi: "Nahka nahasta; ja kaikki, mitä ihmisellä on, hän antaa hengestänsä.
5. Mutta ojennapa kätesi ja koske hänen luihinsa ja lihaansa: varmaan hän kiroaa sinua vasten kasvojasi."
6. Herra sanoi saatanalle: "Katso, hän olkoon sinun käsissäsi; säästä kuitenkin hänen henkensä".
7. Niin saatana meni pois Herran edestä ja löi Jobiin pahoja paiseita, kantapäästä kiireeseen asti.
8. Ja tämä otti saviastian sirun, sillä kaapiakseen itseänsä, ja istui tuhkaläjään.
9. Niin hänen vaimonsa sanoi hänelle: "Vieläkö pysyt hurskaudessasi? Kiroa Jumala ja kuole."
10. Mutta hän vastasi hänelle: "Sinä puhut niinkuin mikäkin houkka nainen. Otammehan vastaan Jumalalta hyvää, emmekö ottaisi vastaan pahaakin?" Kaikessa tässä Job ei tehnyt syntiä huulillansa.
11. Kun Jobin kolme ystävää kuuli kaiken onnettomuuden, joka häntä oli kohdannut, tulivat he kukin kotipaikastansa: teemanilainen Elifas, suuhilainen Bildad ja naemalainen Soofar; ja he sopivat keskenänsä ja menivät surkuttelemaan ja lohduttamaan häntä.
12. Mutta kun he jonkun matkan päässä nostivat silmänsä, eivät he enää voineet tuntea häntä; niin he korottivat äänensä ja itkivät, repäisivät kukin viittansa ja viskasivat tomua taivasta kohti päittensä päälle.
13. Sitten he istuivat hänen kanssaan maassa seitsemän päivää ja seitsemän yötä, eikä kukaan heistä puhunut sanaakaan hänelle, sillä he näkivät, että hänen tuskansa oli ylen suuri.
Job - 3. luku
1. Senjälkeen Job avasi suunsa ja kirosi syntymäpäivänsä;
2. Job lausui ja sanoi:
3. "Kadotkoon se päivä, jona minä synnyin, ja se yö, joka sanoi: "Poika on siinnyt".
4. Se päivä muuttukoon pimeydeksi; älköön Jumala korkeudessa sitä kysykö, älköönkä valonsäde sille paistako.
5. Omistakoon sen pimeys ja pilkkopimeä, pilvi laskeutukoon sen päälle, peljästyttäkööt sitä päivänpimennykset.
6. Sen yön ryöstäköön pimeys; älköön se iloitko vuoden päivien parissa, älköön tulko kuukausien lukuun.
7. Katso, hedelmätön olkoon se yö, älköön siinä riemuhuuto raikuko.
8. Kirotkoot sen päivänmanaajat, ne, jotka saavat hereille Leviatanin.
9. Pimentykööt sen kointähdet, odottakoon se valoa, joka ei tule, älköön se aamuruskon silmäripsiä nähkö,
10. koska se ei sulkenut minulta kohdun ovia eikä kätkenyt vaivaa minun silmiltäni.
11. Miksi en kuollut heti äidin helmaan, miksi en menehtynyt kohdusta tullessani?
12. Miksi olivat minua vastaanottamassa polvet, minkätähden rinnat imeäkseni?
...kohta jatkuu tästä eteenpäin, jos haluat niin voit lukea Raamatusta.
Mutta nyt ottakaamme siitä opiksemme: Job vihdoin vaipuu epätoivoon ja ei enää jaksa kiittää Jumalaa.
Hän kiroaa omaa syntymäpäiväänsä, että miksi hänen juuri piti tänne maailman tulla kärsimään.
Eikö tulekkin sinullakin samatyylisiä ajatuksia: olisi parempi, etten olisi tänne syntynytkään.
Eli Job olisi halunnut pyyhkiä oman nimensä pois kokonaan maailman kartalta, aivan niin kuin sinäkin nyt haluat. Tämä on hyvin inhimillistä, eikä yksikään meistä sinun asemassasi parempaa pystyisi.
Mutta tässä kaikessa Job teki väärin. Hän lähti Jumalan kanssa kilpasille viisaudessa väittäen, että parempi minut olisi tappaa. Hän vielä valitti, että miksi Jumala on tehnyt hänestä esimerkin muille ihmisille, niin kuin sinäkin vissiinkin ole itsestäsi ymmärtänyt, jos luin oikein.
Mutta sitten kun Jumalan oli Jobia nuhdellut ja poistanut Jobilta sokeuden, Job katui:
Job - 42. luku
1. Silloin Job vastasi Herralle ja sanoi:
2. "Minä tiedän, että sinä voit kaikki ja ettei mikään päätöksesi ole sinulle mahdoton toteuttaa.
3. "Kuka peittää minun aivoitukseni taitamattomasti?" Siis on niin: minä puhuin ymmärtämättömästi, asioista, jotka ovat ylen ihmeelliset minun käsittää.
4. Kuule siis, niin minä puhun; minä kysyn, opeta sinä minua.
5. Korvakuulolta vain olin sinusta kuullut, mutta nyt on silmäni sinut nähnyt.
6. Sentähden minä peruutan puheeni ja kadun tomussa ja tuhassa."
7. Mutta senjälkeen kuin Herra oli puhunut Jobille nämä sanat, sanoi Herra teemanilaiselle Elifaalle: "Minun vihani on syttynyt sinua ja sinun kahta ystävääsi kohtaan, koska ette ole puhuneet minusta oikein niinkuin minun palvelijani Job.
8. Ottakaa siis seitsemän mullikkaa ja seitsemän oinasta, käykää minun palvelijani Jobin luo ja uhratkaa puolestanne polttouhri, ja minun palvelijani Job rukoilkoon teidän puolestanne. Tehdäkseni hänelle mieliksi en saata teitä häpeälliseen rangaistukseen siitä, ettette puhuneet minusta oikein niinkuin minun palvelijani Job."
9. Niin teemanilainen Elifas, suuhilainen Bildad ja naemalainen Soofar menivät ja tekivät, niinkuin Herra oli heille puhunut; ja Herra teki Jobille mieliksi.
10. Ja kun Job rukoili ystäväinsä puolesta, käänsi Herra Jobin kohtalon, ja Herra antoi Jobille kaikkea kaksin verroin enemmän, kuin hänellä ennen oli ollut.
11. Ja kaikki hänen veljensä ja sisarensa ja kaikki hänen entiset tuttavansa tulivat hänen tykönsä ja aterioitsivat hänen kanssaan hänen talossansa, ja he surkuttelivat ja lohduttivat häntä kaikesta siitä onnettomuudesta, jonka Herra oli antanut kohdata häntä. Ja he antoivat kukin hänelle yhden kesitan ja yhden kultarenkaan.
12. Ja Herra siunasi Jobin elämän loppupuolta vielä enemmän kuin sen alkua, niin että hän sai neljätoista tuhatta lammasta, kuusi tuhatta kamelia, tuhat härkäparia ja tuhat aasintammaa.
13. Ja hän sai seitsemän poikaa ja kolme tytärtä.
14. Ensimmäiselle hän antoi nimen Jemima, toiselle nimen Kesia ja kolmannelle nimen Keren-Happuk.
15. Eikä ollut koko maassa niin kauniita naisia kuin Jobin tyttäret; ja heidän isänsä antoi heille perintöosan heidän veljiensä rinnalla.
16. Tämän jälkeen Job eli vielä sataneljäkymmentä vuotta ja sai nähdä lapsensa ja lastensa lapset neljänteen polveen asti.
17. Sitten Job kuoli vanhana ja elämästä kyllänsä saaneena.
Tarkkaappa miten onnellinen ja suloinen loppu Jobilla oli, ei hän enää kärsinyt puutetta.
Jos siis haluat oikein toimia, niin toimi kuten Job, niin sinulle on käyvä kuten hänelle. Olet sitten saava kylliksi jo tässä maailmassa, saati sitten tulevassa.
Älä siis heikossa viisaudessasi ajattele, että minun on parempi kuolla, sillä et tiedä, mitä tuleman pitää, vaan ole kärsivällinen ja nöyrry Jumalan tahtoon, niin olet saava kaiken.
Tämä kysyy sinulta vain kärsivällisyyttä, älä siis vaivu epätoivoon. Muista, että kun jaksat vielä hetken kestää, niin kärsivällisyytesi palkitaan.
Sanotaanhan Raamatussakin, että olkaa rukouksissanne kestävät. Elikkä vaikka et sitä saisikaan moniin vuosiin, elä lopeta rukousta, vaan ole kestävä siinä, ja usko mitä rukoilet.
Sillä ei Jumala anna käärmettä, jos pyydät häneltä leipää. Ihminen ei vaan monesti ymmärrä sitä, että jos rukoilee, niin silloin ei saa asettaa aikaa tai päivää, milloin mikäkin pitää tapahtua, sillä Jumala yksin tietää, milloin mikäkin on parasta tapahtua. Olkaamme siis kärsivällisiä.
Luota siihen, että kaikki on vain sinun parhaaksesi tehty. Loppujen lopuksi Jumala on tähänkin ongelmaan asettava niin hyvän ratkaisun, ettei kukaan siitä ole koskaan edes osannut kuvitellakkaan. Niin kuin teki Jobinkin kohdalla.
Jää Jumalan rauhaan ja pidä se usko, mitä sinulla on.
Tämä voi tuntua kummalliselta, mutta saako jotain mielihyvää siitä, jos näet vaivaa vaimosi mielihyvän eteen. Siis näet, että vaimosi nauttii vaikka sinä et niin itse tekisikään. Voisitko repiä pientä iloa siitä? Tee niin, jos jotain iloa siitä saat. Vaimosi saattaa sentään jaksaa olla vaimosi.
Voin kuvitella että itkuisa, ahdistunut kumppani on aika raskas ”nukkumakaveri”. Olin itsekin sellainen kumppanilleni ja juuri seksuaalisten ongelmien takia. Kumppanini ei suostunut lähtemään mihinkään hoitoon ongelman takia. Kärsin hirveästä fyysisestä ikävästä ja toinen oli kymmenen sentin päässä vieressä eikä tajunnut edes ongelman laajuutta (kumppanini ei ollut homo). Puhuimme asiasta lukuisia kertoja eikä muutosta asiaan tullut. Joskus minulla oli jo niin paha olla etten kyennyt enää edes puhumaan. Ensi kertaa elämässäni pelkäsin myös sitä, että ajautuisin jonkun muun miehen syliin silkasta fyysisestä ikävästä. Arvoihini ei kuulu puolison pettäminen mistään syystä. Pidin tekoa silloin ja pidän edelleen vääränä. Jätin kumppanini ja löysin myöhemmin sylin muualta. Nyt olen seksuaalielämäänikin tyytyväinen.
Menkää yhdessä hoitoon. Olisin itse ollut valmis sellaiseenkin, mutta kumppanini ei katsonut ongelmaa riittävän suureksi. Ongelmasi on iso. (Tuskinpa tarvitsee sitä sinulle korostaa.) Yrittäkää saada apua yhdessä. Se voi vielä pelastaa liittonne. Minäkin sentään rakastin edellistä kumppaniani pitkään. Välinpitämättömyys yhteiselle ongelmalle vain pikku hiljaa tappoi tunteet. Koin masentuneen kumppanin narsistiseksi omien ongelmien pyörittelijäksi.
En tarkoita rinnallista omaa tarinaani sinun tarinaasi. Kerron vain omalta kannalta millaista maanpäällistä helvettiä seksitön parisuhde oli. Olen siis nainen ja tuolloin vielä vl.
Tuskinpa Jumalalle kelpaamisessa on mitään estettä mitä tunnet tai et, tai mitä teet. Uskot yksin armosta. Mutta vaimollesi kelpaamisessa voi teoilla tai tekemättömyyksillä olla paljonkin merkitystä.
Toivotan rohkeutta ja pitkää mieltä molemmille teille.
???
Uskon. Minusta parisuhde tai yksi mies tai nainen ei ole jumalan suuruuden tai surkeuden mitta. Aivan eri mittakaavan asia minulle.
Parisuhde on miehen ja naisen suhde. Kristittyjen parisuhde on avioliitto.
Avioliitto solmitaan eliniäksi.
Avioliittoon sitoudutaan Jumalan kasvojen edessä ja seurakunnan läsnäollessa ja nimenomaan, aina kuolemaan asti.
Tällainen on Jeesuksen opetuslasten parisuhde.
Opetuslapsetkin ovat ihmisiä ja lankeavat syntiin, joskus synnin seurauksena voi parisuhdekin päättyä. Joskus voi tulla vaikkapa niin vakava sairaus että ihmisestä tulee epäluuloinen ja väkivaltainen, niin että hän ei ole kykenevä elämään parisuhteessa. Miten kristityt toimivat jouduttuaan tällaisiin katastrofeihin? Vanhoillislestat ovat tässä asiassa Mooseksenuskoisia eli legalisteja, tällöin autuus perustuu lain ja sopimusten täyttämiseen. He eivät jostain syystä tunne tällä kohdalla lainkaan Kristusta ja armoa, vaikka he ovat olevinaan lujasti kiinni Kristuksen opissa. Käsitettä syntien anteeksiantaminen, he eivät tunne avioerotapauksissa. Tässä heiltä armo loppuu kuin seinään. Näitä on pimeitä pappejakin tässä asiassa, satun tietämään. Näin siitä huolimatta, vaikka raamatussa on ainoastaan ysi synti jota ei saa anteeksi, kaikki muut synnit saa, myöskin aviorikoksen, jos ihminen katuu ja tahtoo tuon rikkomuksensa saada anteeksi.
Miten tämä sitten liittyy Jumalan suuruuteen? Hänhän on kaikkivaltias taivaan ja maan luoja, ja herra joka on luonut myös miehen ja naisen. Käytit Jumalasta hyvin outoa ilmausta suuruuteen tai surkeuteen?
Sinulta kysyttiin, uskotko Jumalaan.
Uskovana itseään pitävän henkilön tekemäksi sekin kysymys oli naiviudessaan iankaikkista pelastusta ajatellen hyvin puutteellinen.
Perkelekin uskoo Jumalaaan ja vapisee, mutta ei pelastu, vaan on tuomittu.
Kristukseen uskovana, hänessä olevana ja elävänä tunnustavana kristittynä kysyisin
koko asian toisin.
Mutta en nyt kerro sitä ellei sitä kysytä.
se kysymyksen huonosti muotoillut.
Mitä mieltä olet tästä kirjoituksesta?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000010300741#22000000010300741
Aviorikos ei ole sellainen synti, jota ei katuva saisi anteeksi.
...kaikki synnit anteeksi.
Jos ei ole katumusta synneistä, niin ei tarvi anteeksiantoakaan.
Ymmärsitkö kirjoituksestani, että aviorikosta ei saa anteeksi?
Aviorikoksenkin saa anteeksi, ihan kaikki saarnataan katuvalle anteeksi.
”Sinulta kysyttiin, uskotko Jumalaan.”
Vastasin kyllä lyhyesti, uskon. En tiedä mikä vastauksessani johti johonkin muuhun tulkintaan.
”Parisuhde on miehen ja naisen suhde. Kristittyjen parisuhde on avioliitto.
Avioliitto solmitaan eliniäksi.
Avioliittoon sitoudutaan Jumalan kasvojen edessä ja seurakunnan läsnäollessa ja nimenomaan, aina kuolemaan asti.”
Allekirjoitan alun mutta en loppua (tarkoitan kuolemaan asti). Seurakuntaankin vaaditaan vain kaksi todistajaa. Otan huomioon kulttuurin vaikutuksen Raamatun tulkinnoissa miesten ja naisten suhteesta. Raamatun aikaan naisella ei ollut mitään itsellistä arvoa, jos hän ei ollut jonkun miehen tai perheen suojelema. Naimisiinmeno oli pakko, jos halusi itsellensä maallista suojaa ja aikuisen ihmisen asemaa. Naisen ihmisoikeudet kytkeytyivät miehen oikeuksiin. Ei ihme että katsottiin hirmuiseksi teoksi erota puolisostaan ja jättää hänet ”tyhjän päälle”. Myös leskeksi jääminen oli huomattavasti epätoivottavampaa seurauksiltaan kuin nykyään.
Onneksi naimisiin meno tai siinä pysyminen ei ole aikanamme enää ihmisen kelpoisuuden mitta, väittäisin että monelle ei onneksi enää uskonkaan mitta. Suurin osa ymmärtää että ihminen pystyy toista kohtaan kaikenlaiseen mahdolliseen pahaan. Nykyaikana voin naisena vastata omasta ja lasteni turvallisuudesta ja elatuksesta yksinkin, ilman naimisissaolon pakkoa, jos toinen uhkaa omaa tai lasteni terveyttä. Se on minusta hyvä. Se on terve mahdollisuus sekä miehelle että naiselle. Pahoinpitelijöitä löytyy varmasti naisistakin. Lasken itse seksuaalisen vallankäytön henkiseksi pahoinpitelyksi. Kauan jatkuessaan se voi murtaa toisen henkisen sietokyvyn. Avioliitossa ei mielestäni tarvitse pysyä siis hinnalla millä hyvänsä, olipa uskovainen tai ei. Rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi, sisältää minusta myös itsensä rakastaminen muistutuksen.
Emme eronneet entisen puolisoni kanssa riidoissa, vaan yhteisissä tuumin omien psyykeittemme suojaksi. Ajattelimme, että jos vältämme erollamme kahden ihmisen sairastumisen, hyvä niin. Se riittää meille. Sillä osoitimme toista kohtaan kunnioitusta ja jonkin sortin rakkautta, vaikka emme sitä enää toisiamme kohtaan juuri tunteneetkaan. Ratkaisumme vaikutusta uskoomme ja sen kelpaavuuteen saa vapaasti muut arvioida. En ole siitä kovinkaan huolestunut, enkä kiinnostunut. Neuvojiakin parisuhteen päättymisen jälkimainingeissa riitti, kun monet eivät avioliitomme todellisuudesta mitään tienneet. Eivät tiedä vieläkään. Olen ollut mielissäni siitä, että eron jälkeen olemme molemmat voineet paremmin. Sain lopetettua itseltäni jatkuvan itkemisen ja ahdistuksen. Entinen kumppanini sanoi suoraan, ettei voi todennäköisesti koskaan asua parisuhteessa, ei minun eikä kenenkään muunkaan kanssa. Häntä helpotti myös, etten pakottanut tai painostanut häntä jatkamaan yhdessä olemistamme. Hänellä tietää itsekin, että hänellä on pitkä sarka itsensä kanssa käytävänä, ennen kuin hän kykenee parisuhteeseen, jos koskaan. Toivon hänelle sydämestäni sopivampaa kumppania kuin itse olin.
En usko Jumalaan, joka vaatii ihmisen elämistä henkisen tai fyysisen väkivallan alla. Jos viimeisellä tuomiolla uskoni Jumalaan ei ole oikeanlaista tai riittävää, sen vuoksi että joskus muinoin pakenin henkistä väkivaltaa, niin kuka murehtii? Minä en ainakaan osaa. Ehkä sitten sinä tai joku muu, minua ja entistä kumppaniani tuntematon osaa murehtia. Minulle annettiin lahjana tämä persoona, uskominen, nämä tunteet, nämä voimavarat ja nämä läheiset. Olen tehnyt sen mitä olen kulloisessakin elämäntilanteessa jaksanut ja pystynyt. En pystynyt elämään henkisen väkivallan alla. Joku toinen ehkä pystysi.
”Käytit Jumalasta hyvin outoa ilmausta suuruuteen tai surkeuteen?”
Tarkoitan ilmauksellani sitä, että jos koen epäonnistumisia, pelkoja, mielestäni järjettömiä asioita elämässäni, en yhdistä tapauksia suoraviivaisesti Jumalaan. Jumala voi sallia kaikenlaista, mutta joka risausta en pidä hänen tekosinaan. Ihmiset voivat hyvin tehdä tyhmiä ja vääriä, toisia vahingoittavia tekoja itsekin. Valitettavan usein viisaus kertyy epäonnistumisten ja virheiden kautta. Siispä en ole missään vaiheessa syyttänyt Jumalaa myttyyn menneestä liitostani. Olen vain ajatellut että harmittavaisen huono ”tuuri” oli kohdallamme, kun naimisiin päädyimme. Siispä vaikka epäonnistuin liitossani, Jumala ei ole sen vuoksi mielestäni jotenkin surkea ja epäreilu minua tai kumppaniani kohtaan. Uskon häneen ja hänen suuruuteensa ja hyvyyteensä edelleen. Olen saanut häneltä paljon hyvää, jos hän on sallinut vaikeudetkin. Anteeksianto on ollut itselleni lahjoista suurin. Sen ymmärtää omakohtaisesti, varsinkin silloin, kun elämässään totaalisesti epäonnistuu.
”Sinulta kysyttiin, uskotko Jumalaan.
Uskovana itseään pitävän henkilön tekemäksi sekin kysymys oli naiviudessaan iankaikkista pelastusta ajatellen hyvin puutteellinen.”
Enpä usko, että naivius uskomisen arviointikriteerinä Jumalan edessä on niitä ensisijaisia uskon kelpaamattomuuden syitä. Kysymyksen yksinkertaisuus tai lyhyys ei ole välttämättä naiviutta.
Alkuperäisen kysymyksen asettajan arvioitavaksi jää, ymmärsinkö hänen kysymyksensä täysin väärin. Saatoin ymmärtää viestin väärin, mutta eiköhän oikaistu.
Siitä synnistä ei edes tule koskaan katumusta, koska siinä ihminen pilkkaa julkeasti halveksien, tiettensä, tahallisesti ja kiroten sitä Henkeä, joka ainoana voisi hänelle kirkastaa synnin, Kristuksen ja Jumalan armon.
Eli tuo synti kieltää kroten pois Pyhän Hengen voiman ja kaikki armovälineet, sanan ja Pyhät Sakramentit.
Se synti on pilkka Pyhää Henkeä vastaan.
Tarkoitin sitä, ettei sinänsä usko Jumalaan auta ketään.
Sen sijaan sellainen usko pelastaa, jolla ihminen tarttuu syntisenä Jumalan armoon, joka tulee uuden testamentin välimiehen Jeesuksen Kristuksen kautta, ja Pyhän Kasteen lahjana syntiselle.
Kristuksen priiskoitusveri, eli vihmontaveri pesee USKON kautta syntisen kaikki synnit pois ja lahjoittaa oppaaksi Pyhän Hengen ja Kristuksen täydellisen vanhurskauden.
Avioliitto solmitaan aina nimenomaan kuolemaan asti.Avioliitto on aina elinikäinen. Määräaikaista avioliittoa ei ole.
Joka eroaa avioliitostaan on avionrikkoja, de facto. Hän rekee synnin Jumalaa ja aviopuolisoaan vastaan. Siitä synnistä ei pääse pois selittelemällä, kuten ei mistään muustakaan synnistä pääse selittelemällä.
Jokainen synti vaatii puhdistuakseen Kristuksen viattoman veren, joka on ainut uuden testamentin uhri Jumalalle, syntiemme edestä.
Eli avionrikkojalla on sama tie kun kaikilla muillaksin syntisillä, se on peso Kristuksen viattomalla uhriverellä.
”Sinulta kysyttiin, uskotko Jumalaan.
Uskovana itseään pitävän henkilön tekemäksi sekin kysymys oli naiviudessaan iankaikkista pelastusta ajatellen hyvin puutteellinen.”
Etkö tunne ketään uskostaan kokonaan luopunutta? Minä tunnen moniakin. Sen takia mielestäni kysymys : "uskotko Jumalaan?" ei ole mitenkään lapsellinen eikä puutteellinen, vaan täysin asiallinen kysymys johon voi vastata halutessaan tai jättää vastaamatta.
Sellaista tulkintaa nykyään kyllä liiankin usein näkee. Sehän on sitä että vaikeuksien tullen heitetään hanskat tiskiin ja vedotaan johonkin syyhyn joka oikeuttaa etsimään; kivempaa, sopivampaa, uudempaa puolisoa.
En sano tätä tuomitakseni, vaan koska se on totta. Pitäisi jaksaa myös niissä vaikeuksissa. Varsinkaan kun eron syy ei ole alkoholismi tai perheväkivalta. Liian vähäinen seksin määrä on hieman kyseenalainen eron syy.
Kirje on rehellinen ja koskettava. En osaa sanoa mitään järkevää ohjetta sinulle, ei ole kokemusta avioliitostakaan. Mutta on puhuttelevaa se, miten sinä näet uskon lahjan kirkkaana koettelemusten alla. Toivon Taivaan Isän sen sinulle jatkossakin säilyttävän ja siunaavan sinua ja vaimoasi läpi elämän.
Hyvää jatkoa teille!
En ole vl,mutta vastaan silti.
Vaikea depressio todellakin vie halut mennessään ja lääkkeet loput,mitä itse sairaus ei vielä ehtinyt viedä. Ikävä tosiasia. Lääkkeet, joita myös kansan keskuudessa kutsutaan "onnellisuus-pillereiksi",saavat aikaan juuri kaiken tuon,mitä kerroit. Olen joutunut sivusta seuraamaan läheisteni samanlaista tilannetta ja se on koskettanut aika syvästi,onhan kyseessä minulle tärkeät ihmiset.
Depressio-lääkkeet vievät kyllä masentuneisuuden,mutta samalla ne vievät sen toisenkin puolen,ilon nauttia ja tuntea mielihyvää. Toisaalta,en tiedä onko tarkoituskin, mutta lääkkeet kovettavat oman mielen, mikään ei enää sen jälkeen voi satuttaa,hällä väliä-tunne.
Näin olen kuullut,en tiedä,pitääkö paikkansa,mutta palautuminen normaaliin elämään vie 2-3krt pidemmän ajan kuin itse lääkitys on kestänyt. Tuntuu pitkältä,varsinkin kun omat ajatukset ovat sen vuoksi ristiriitaiset.
Kuitenkin haluan sanoa sinulle sen asian,että liika yrittäminen vie loputkin halut. Ihminen,joka väkisin yrittää pakolla tehdä jotain ja saada väkisin jonkin tunteen esiin, joutuu noidankehään tai miten sitä ikinä kutsutaankaan. Tulee suorituspaineita ja se jos mikä,vie halut ihan varmasti mennessään!!
Älä tee itsemurhaa,vaikka se tuntuisi hyvältä vaihtoehdolta nyt. Ymmärrän,että tuo sairaus tappaa hitaasti sisältäpäin,ei fyysisellä,vaan psyykkisellä tuskalla. Rakastat vaimoasi ja hän varmasti sinua ja siinä on riittävä syy pysyä hengissä!! Älkää yrittäkö väkisin seksuaalista nautintoa, opetelkaa olemaan toistenne lähellä, vaimollesi varmasti sekin olisi jo tosi hyvä alku. Toivon, että tilanteenne palautuisi hyvälle mallille ja voisitte nauttia molemmat toistenne läheisyydestä!! Voimia teille molemmille
vaan syytä lääkkeitäsi ja lääkkeiden antamaa lääkäriä, hae omaa oikeutta sivuvaikutuksista jos voimia siihen riittää, taikka laita jokin henkilö (asianaja) joka haastaa lääkärin oikeuteen väärien lääkkeiden annosta! Lääkäri olisi pitänyt tietää lääkkeiden sivuvaikutuksista.
Ja toiseksi älä SYYTÄ Jumalaa turhasta:
Kirjoitit seuraavanlaisesti:
"Olen kilvoitellut halujani vastaan seurusteluaikana ja kun lopulta sain vaimon, otti Jumala minulta pois kyvyn tuntea mielihyvää. "
Itsemurhasta sen verran:
15. Jokainen, joka veljeänsä vihaa, hän on murhaaja; ja te tiedätte, ettei yhdessäkään murhaajassa ole ijankaikkinen elämä pysyvä.
Elikkä jos sä murhaat itsesi ei sinussa ole ijankaikkinen elämä pysyvä.
Lue, ole hyvä, oma viestisi uudestaan. Kirjoitat lopen uupuneelle käskyjä: älä sitä, älä tätä, tee näin ja tee näin.
Kirjoitit:
"vaan syytä lääkkeitäsi ja lääkkeiden antamaa lääkäriä, hae omaa oikeutta sivuvaikutuksista jos voimia siihen riittää, taikka laita jokin henkilö (asianaja) joka haastaa lääkärin oikeuteen väärien lääkkeiden annosta! Lääkäri olisi pitänyt tietää lääkkeiden sivuvaikutuksista."
Lääkkeistä on ennen myyntiin pääsemistä tehty monivaiheiset testit. Niiden myötä tulevat tunnetuimmat sivuvaikutukset esiin. Yksittäinen lääkäri, joka Lopen uupuneelle määräsi lääkettä, ei ole syyllistynyt rikokseen eikä hoitovirheeseenkään, jos hän on määrännyt sairauteen sen hoitoon tarkoitettua lääkettä. Sivuvaikutukset ovat valitettavia, ja ilmenevät yksilöllisesti. Joillekin voi tulla sellaisiakin ei-toivottuja sivuvaikutuksia, jotka eivät testeissä ole ilmenneet.
Jos siis haluaisi lähteä oikeusteitse ajamaan asiaansa, olisi oikea haastettava lääketehdas, eikä yksittäinen lääkäri. Ehkä sillä ei kuitenkaan toivottua vaikutusta saavuteta, Suomessa on vahingonkorvauslain ideana rikastumiskielto, joten rikastumaankaan ei pääse. Olisi osoitettava lääkkeen käytön sivuvaikutuksista johtuva taloudellinen menetys tai pysyvä vamma. Siinä tietoa sinullekin, Älä Jumalaa syytä.
Sitten vielä tuosta murhaamisesta: Lue vaikka Johanneksen evankeliumi 3:18. Ei se mikään lupa itsemurhaan ole, mutta antaa kuitenkin oikeansuuntaisen käsityksen siitä, että Jeesus sovitti murhaajankin synnin.
Peace, love & understanding sinulle.
raamatussakin on älä tee sitä tee tätä käskyjä ja kehoituksia: kuten älä tapa, tee parannus jne...
joten kaverin ja lääkärin oma moka kun menee syömään lääkkeitä, ottakaapahan muut opiksi ettei kannata turhaan päiten lääkkeitä syödä.
Tuo otsikko tarkoitti että peli poikki.
Lääkärit, PSYKIATRIT mukaan lukien ovat vannoneet valan kunnioittaa elämää ...jne...
Jos lääkkeistä ilmenee ihan selvästi havaittavia sivuvaikutuksia, ensimmäinen taho mistä neuvoa TULISI kysyä on lääkäri, joka reseptin kirjoitti.
Sen jälkeen katsotaan lääkitys uudelleen, ja potilas toivottavasti ottaa yhteyttä hoitavaan lääkäriin JOS sivuvaikutukset häiritsee normaalia elämää ja parantumista.
Sandra
Kirjoitit:
"raamatussakin on älä tee sitä tee tätä käskyjä ja kehoituksia: kuten älä tapa, tee parannus jne...
joten kaverin ja lääkärin oma moka kun menee syömään lääkkeitä, ottakaapahan muut opiksi ettei kannata turhaan päiten lääkkeitä syödä."
Kyllä tosiaan Raamatussa käskyjä on. Mutta tässä tapauksessa, kun kyseessä on lopen uupunut lähimmäinen, ei käskymetodilla saavuteta tarkoitettua tulosta. Uupunut ei jaksa ottaa vastaan sellaista.
Hän ei ole myöskään turhan päiten lääkkeitä syönyt, vaan tosiasialliseen sairauteensa lääkärin määräyksestä. En tiedä, miten voisi loukkaavammin asiaa enää sanoakaan, kuin että kaverin oma moka koko homma.
Et taida olla vl, kun noin tylysti viestität uupuneelle lähimmäisellesi.
valitettavasti yksi lääke toimii yhteen ja toinen tai jopa kymmenes kokeilu toiseen.
Ottakaa selvää ennen kuin alatte tuomita ja palkata asianajajia.
anteeksi tyly kommenttini ja voimia jaksamiselle.
Hei Sandra S,
alkuperäinen kirjoittaja on kertonut olleensa koko ajan lääkärin hoidossa, ja nimenomaisesti lääkäreiden kanssa keskustellut sivuvaikutuksista. Siinä mielessä kommenttisi on vähän puun takaa tuleva.
Tällä palstalla hän haki vastausta siihen kysymykseen, josko hän päättäisi päivänsä itse, kun on niin väsynyt tilanteeseensa mm. lääkkeen sivuvaikutusten kanssa. Hän haki neuvoa uskovilta itsemurha-ajatusten käsittelyyn.
Vastauksissa on sitten ollut monenlaista tyyliä, ja esimerkiksi kritisoimasi henkilöhän pyysi anteeksi tylyä tyyliänsä. Monet ketjussa ovat antaneet ei-lääketieteellisiä, mutta hyviä neuvoja elämänkipinän ylläpitämiseksi.
Anna keskustelun jatkua vaan. Tällä palstalla on seriffi, joka viheltää sitten pelin poikki, jos keskustelu menee asiattomaksi.
Muutoinkin koko ketjun lukeminen on viisasta, ennen kuin itse alkaa viheltää.
Tsemppiä omaan moderaattorin hommaasi!
kannustuksestasi. :)
Tiedän, täällä on oma sefu, mutta en voi itselleni mitään jos koen että toista ihmistä yllytetään hölmöihin tekoihin.
Tottakai minäkin teen virheitä ja virhearviointeja niinkuin kaikki ihmiset. Emmehän kukaan ole täydellisiä? Vai mitä?
Tietty tehdään kaikki virheitä, eikä tuo omasi niin vakavasta päästä ollut edes. Minusta tämä keskusteluketju säilyi poikkeuksellisen asiallisena. Ainankin avaaja myös vaikutti siltä, että hän ei purematta niele mitään turhia neuvoja, vaan todella keskustelee lääkärin kanssa asioistaan. Lääketiedettä tukeva oma-apu ei siten tee mitään haittaa. Oma-avulla tarkoitan kaikkea, mikä ei muuta lääkkeiden vaikutuksia.
Kauniimpia syyspäiviä! (nyt on tää myrskypäivä tuloillaan)