Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

MYPA

En olisi ihan satavarma tässä pelissä varmasta ykkösestä.


RoPS hakee yllätystä Anjalankoskelta

Mestaruutta havitteleva MyPa elää kiireisiä aikoja. Pelejä on UEFA-cupin jatkopaikan vuoksi varsin tiheään, ja tämä näkyy myös sairastuvalla. Maarianhaminassa sekä Jukka Lindström että kapteeni Tuomas Haapala joutuivat vaihtoon reisivammojen takia. Haapalaa ei missään nimessä nähdä kentällä torstain RoPS-ottelussa, sillä miehen korttitili täyttyi IFK:ta vastaan.

Voitokkaalta Maarianhaminan reissulta oli plussaa myös Saku Puhakaisen paluu kentille. Myös toppari Sampsa Timoska on palannut joukkueharjoituksiin. RoPS-ottelusta on varmuudella poissa Haapalan tavoin pelikieltoa kärsivä Adriano.

RoPS lähtee valmentaja Matti Vikmanin mukaan iloisella ilmeellä kiusaamaan vahvinta mestariehdokasta Myllykoskelle. Viime viikkojen tappiot ja muut takaiskut eivät ole lannistaneet rovaniemeläisiä, vaikka karsinta- ja jopa putoamispeikkokin kurkkivat vielä tiukasti nurkan takana.

- Kaikki on onneksi vielä käsissä, vai pitäisikö sanoa jaloissa. Kuusi peliä on jäljellä ja jaossa riittävästi pisteitä selvittää tilanne kunnialla. Joukkue on saanut viime hetken vahvistuksia, joten syksyn ratkaisupelit näyttävät hieman valoisimmilta kuin vielä viikko sitten.

Viime kesänä RoPS haki makoisan yllätysvoiton Anjalankoskelta. Saman suuntaiset ovat rovaniemeläisten ajatukset tälläkin kertaa, vaikka kertoimenasettajat eivät moiseen yllätykseen oikein jaksa uskoa.

RoPSin uudet ulkomaan avut saksalainen Adrian Pelka ja uruguaylais-italialainen Garcia saavat heti kehuja RoPS-luotsilta.

- Pelka on hyvä tyyppi ja istuu hyvin meidän pelityyliin. Garciasta on vaikea sanoa yhden pelin perusteella mitään lopullista, mutta pallollisena hän ei tee virheitä ja syötöt menevät poikkeuksetta omille. Miehistä on meillä paljon iloa, kunhan he pääsevät paremmin sisälle pelisysteemiin.

Kuopion ottelussa Pelka pelasi alempaa keskikenttää ja Garcia vasenta laitalinkkiä. Dejan Godarin istuttaminen liberoksi oli riskiveto, mutta se toimi Vikmanin mielestä sen verran hyvin, että samalla linjalla jatkettaneen.

RoPSin vahvuudesta ovat sivussa pelikiellon vuoksi Jarkko Hurme sekä loukkaantuneet Petri Jalava (silmä), Matti Kilpelä (aivotärähdys) ja Janne Mahlakaarto (reisi). Viimeksi mainittu aloittaa ensi viikolla harjoittelun ja saattaa olla jo seuraavassa kotipelissä mukana.

Arvioidut avauskokoonpanot:

MyPa: Korhonen, Könönen, Huttunen, Miranda, Taipale, Kansikas, Kuparinen, Muinonen, Manso, Kaijasilta, Puhakainen.

Poissa: Adriano, Timoska, Haapala.

RoPS: Viander, Paija, Godar, Syväjärvi, Pelka, Chilufya, Bogesic, Saileti, Avdija, Garcia, Gigov.

Poissa: Hurme, Jalava, Kilpelä, Mahlakaarto.
2250
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

taidan vetää ropsille 30000€....=)

Äänestä

Hyvä Mypa!

Kerrankin mätettiin vastustajan verkkoon palloa ansionsa mukaan. RoPS ei tuolla pelillä kuulu veikkausliigaan. Kyllä se RoPS vielä anjalankoskella voittaa mutta siihen voi mennä paljon aikaa. Sanotaan nyt vaikka 10-20 vuotta. Oisitte pelannu viime kesänä yllätystä kun Mypa oli selkeästi heikoimpia kotijoukkueita. Tänä vuonna on toisin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ROPS kirjoitti:

En olisi ihan satavarma tässä pelissä varmasta ykkösestä.


RoPS hakee yllätystä Anjalankoskelta

Mestaruutta havitteleva MyPa elää kiireisiä aikoja. Pelejä on UEFA-cupin jatkopaikan vuoksi varsin tiheään, ja tämä näkyy myös sairastuvalla. Maarianhaminassa sekä Jukka Lindström että kapteeni Tuomas Haapala joutuivat vaihtoon reisivammojen takia. Haapalaa ei missään nimessä nähdä kentällä torstain RoPS-ottelussa, sillä miehen korttitili täyttyi IFK:ta vastaan.

Voitokkaalta Maarianhaminan reissulta oli plussaa myös Saku Puhakaisen paluu kentille. Myös toppari Sampsa Timoska on palannut joukkueharjoituksiin. RoPS-ottelusta on varmuudella poissa Haapalan tavoin pelikieltoa kärsivä Adriano.

RoPS lähtee valmentaja Matti Vikmanin mukaan iloisella ilmeellä kiusaamaan vahvinta mestariehdokasta Myllykoskelle. Viime viikkojen tappiot ja muut takaiskut eivät ole lannistaneet rovaniemeläisiä, vaikka karsinta- ja jopa putoamispeikkokin kurkkivat vielä tiukasti nurkan takana.

- Kaikki on onneksi vielä käsissä, vai pitäisikö sanoa jaloissa. Kuusi peliä on jäljellä ja jaossa riittävästi pisteitä selvittää tilanne kunnialla. Joukkue on saanut viime hetken vahvistuksia, joten syksyn ratkaisupelit näyttävät hieman valoisimmilta kuin vielä viikko sitten.

Viime kesänä RoPS haki makoisan yllätysvoiton Anjalankoskelta. Saman suuntaiset ovat rovaniemeläisten ajatukset tälläkin kertaa, vaikka kertoimenasettajat eivät moiseen yllätykseen oikein jaksa uskoa.

RoPSin uudet ulkomaan avut saksalainen Adrian Pelka ja uruguaylais-italialainen Garcia saavat heti kehuja RoPS-luotsilta.

- Pelka on hyvä tyyppi ja istuu hyvin meidän pelityyliin. Garciasta on vaikea sanoa yhden pelin perusteella mitään lopullista, mutta pallollisena hän ei tee virheitä ja syötöt menevät poikkeuksetta omille. Miehistä on meillä paljon iloa, kunhan he pääsevät paremmin sisälle pelisysteemiin.

Kuopion ottelussa Pelka pelasi alempaa keskikenttää ja Garcia vasenta laitalinkkiä. Dejan Godarin istuttaminen liberoksi oli riskiveto, mutta se toimi Vikmanin mielestä sen verran hyvin, että samalla linjalla jatkettaneen.

RoPSin vahvuudesta ovat sivussa pelikiellon vuoksi Jarkko Hurme sekä loukkaantuneet Petri Jalava (silmä), Matti Kilpelä (aivotärähdys) ja Janne Mahlakaarto (reisi). Viimeksi mainittu aloittaa ensi viikolla harjoittelun ja saattaa olla jo seuraavassa kotipelissä mukana.

Arvioidut avauskokoonpanot:

MyPa: Korhonen, Könönen, Huttunen, Miranda, Taipale, Kansikas, Kuparinen, Muinonen, Manso, Kaijasilta, Puhakainen.

Poissa: Adriano, Timoska, Haapala.

RoPS: Viander, Paija, Godar, Syväjärvi, Pelka, Chilufya, Bogesic, Saileti, Avdija, Garcia, Gigov.

Poissa: Hurme, Jalava, Kilpelä, Mahlakaarto.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu