MOVEN toiminta

Missään ei ole kai varsinaisesti väitetty että Movestorella olisi perinteinen varastorakennus jossain vaan nyt on voitu alusta pitäen rakentaa organisaatio joustavaksi ja nykyaikaiseksi.
Aikaisemminkin jo sanoin että myynti perustuu henkilökohtaiseen suositteluun jolloin säästetään mainostuskustannuksia ja tavaratoimitukset perustuvat yhteistyökumppaneidemme valmiisiin järjestelmiin, verkostoitumisestahan tässä on kysymys.
Movestoressa on tälläkin hetkellä tuhansia eri nimikkeitä myynnissä ja tuotteita lisätään jatkuvasti.
Se miksi tuotteita voidaan myydä edullisesti on mielenkiintoisempi ja se on mahdollista koska pienen ja joustavan toimijan on helppo tehdä pisto-ostoksia ja tarttua markkinoille tuleviin tarjouseriin jotka eivät pienen määränsä vuoksi suuria kiinnosta ja sitäpaitsi kiinteät sopimukset tehtaisiin eivät edes mahdollista edullisten mutta pienien erien hankkimista vaikka hinta olisikin halvempi.
Plasmatelevisioiden tilapäinen puute johtui erään aikaisemman yhteistyökumppanimme toimitusvaikeuksista mutta tilanne on parhaillaan korjautumassa, tilaukset ovat toimituksessa heti maanantaista alkaen.
447823
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

Jaksat valehdella muille ja itsellesi?

Äänestä

tai oliko se kuitenkin, että itse totesit itsesi paskanpuhujaksi?

Eihän move tänne kirjoittele =D
Vai juttelitko taas itsesi kanssa?

Eli mitä ihmettä koitat sanoa:

Nyt väität:

"tavaratoimitukset perustuvat yhteistyökumppaneidemme valmiisiin järjestelmiin,"

"Missään ei ole kai varsinaisesti väitetty että Movestorella olisi perinteinen varastorakennus jossain vaan nyt on voitu alusta pitäen rakentaa organisaatio joustavaksi ja nykyaikaiseksi. "

Ennen väitit

" Varasto on Turussa. Piste. "

ja

"Varasto on olemassa ja varastossa on erinäisiä tuotteita liian vähän ja toisia taas liian paljon. "

ja

"Varastoon ei tulla ostamaan suuria määriä aivan kaikkea, vaan toteutus tulee olemaan hyvin hallittu. "

ja

"Pitää ehdottaa, että laittavat varastosaldot näkyviin tuonne kauppaan niin eikös se siitä"

Juttele sen toisen persoonasi eli moven johdon kanssa ja kysy siltä mikä oli elokuussa kaupan liikevaihto ilman edustajia?

Äänestä
  • " Varasto on Turussa. Piste. "
    - on edelleenkin, yhteistyökumppaneillamme, vai lukiko tuossa että MOVElla on? Varastoja on myös Helsingissä, Hangossa ja Tampereella.
    Missä on väitetty että varasto olisi oma?

    Äänestä

  • Toiston toistoa kirjoitti:

    " Varasto on Turussa. Piste. "
    - on edelleenkin, yhteistyökumppaneillamme, vai lukiko tuossa että MOVElla on? Varastoja on myös Helsingissä, Hangossa ja Tampereella.
    Missä on väitetty että varasto olisi oma?

    mwhahahaha

    graninge kainuu, tasapaino, ja kolumbus ovat alkaneet hoitamaan moven varastoja =D

    Äänestä

  • lähtien kirjoitti:

    graninge kainuu, tasapaino, ja kolumbus ovat alkaneet hoitamaan moven varastoja =D

    Oletko tosiaan noin yksinkertainen, mitä varastoitavaa näiden yritysten tuotteissa olisi?
    Jos pitää alentua vääntämään päivänselvää asiaa rautalangasta niin tavaroita toimittavat yritykset varastoivat tavaraa, luuletko todellakin että kukaan muukaan varastoisi sähköä tai kännykkäliittymiä?
    Tämän luulisi olevan selvää?!

    Äänestä

  • Me. Myself and I kirjoitti:

    tonttu

    Äänestä

  • jos varastoa ei ole kirjoitti:

    tonttu

    Saatko edes kengännauhasi itse solmittua?!
    Miten sinulle on niin mahdotonta ymmärtää että tavaroita myyvät yhteistyökumppanimme varastoivat tavarat, palveluja tuottavat yhteistyökumppanimme eivät varastoi mitään. Varastoja toki on mutta ei MOVElla, tavarat toimitetaan kontaktien kautta.

    Äänestä

  • Me, Myself and I kirjoitti:

    Saatko edes kengännauhasi itse solmittua?!
    Miten sinulle on niin mahdotonta ymmärtää että tavaroita myyvät yhteistyökumppanimme varastoivat tavarat, palveluja tuottavat yhteistyökumppanimme eivät varastoi mitään. Varastoja toki on mutta ei MOVElla, tavarat toimitetaan kontaktien kautta.

    sen mukaan kuin tilauksia tulee?
    Mihin niitä 999 maksaneita "myyjiä" sitten tarvitaan?
    Olisikohan sittenkin kysymys laittomasta rahankeräyksestä liittymismaksujen muodossa?
    Mitään tuotteitahan ei ole, tai voinhan minäkin myydä mitä tahansa jos joku tilaa ja maksaa.

    Äänestä

  • välittäjänä kirjoitti:

    Juuri katselin pikaisesti käyttämääni nettikaupaa hintavertailun vuoksi niin ainakin canonin digikameroissa on "hieman" ylihintaa mielestäni.
    Vastaavanlaisen paketin saapi yli 100e halvemmallla käyttämästäni kaupasta.
    Vertailu kannatta aina.

    Äänestä

  • pikainen kirjoitti:

    siis ihan näin:
    esim. Canon mv800 digivideokamerapaketti.
    Hinta movella näköjään 589.02e.
    Ja hinta toisaalla 445e.
    Että katetta löytyy... :)

    Äänestä

  • pikainen kirjoitti:

    Juuri katselin pikaisesti käyttämääni nettikaupaa hintavertailun vuoksi niin ainakin canonin digikameroissa on "hieman" ylihintaa mielestäni.
    Vastaavanlaisen paketin saapi yli 100e halvemmallla käyttämästäni kaupasta.
    Vertailu kannatta aina.

    Hintaa on pakko olla, koska kauppa on vain tuotteiden välittäjä ja välistävetäjiä on tuoteketjussa niin paljon.

    Äänestä

Paha on enää antaa ymmärtää, että movella olisi oma varasto, omaa maahantuontia tai mitään muutakaan omaa. Liikeideana on siis käydä Anttila-tavaratalossa katsomassa, mitä tuotteita anttilassa on tarjouksessa, laittaa nämä tuotteet Moveen esille. Jos Anttila sattuu myymään tuotteet loppuun, ennen kuin niitä ehditään hankkia tavaran tilaajille, niin ei voi mitään. Sitten vaan laitetaan sivuille tieto, että tuote on tilapäisesti loppu. Jokainen ymmärtää, ettei tällä tavoin voida säästää mainoskuluissa.

Äänestä

Kun vm-luikit on liukkaita niljakkaita, on parasta esittää selkeitä kysymyksiä.

Kun Move-storella ei ole varastoa, niin miten on varmistettu, ettei moven välittämä tuote pääse loppumaan toisin sanoen, että asiakas saa tilaamansa tuotteen?

Millä tavoin ilman perinteistä varastoa toimiva organisatio olisi nykyaikaisempi? Ennemminkin se kertoo siitä, että yrityksellä ei ole rahaa ostaa tuotteita varastoon ja siitä, että yritys ei kanna mitään hinnoitteluriskiä.

Moven mainoskuluja ovat edustajien suostuttelupuheet, joiden kontaktihinta on perinteistä lehtimainontaa paljon suurempi. Mainostaminen tulee siten paljon kalliimmaksi.

Jos myytte tekopeniksiä samaan hintaan kuin Supermo, niin miten pystytte maksamaan provisiot organisatioon? Saako tekopeniksistä pienemmän provision kuin mitä on annettu ymmärtää?

Laskin Movestoren nimikkeet. Väitteesi tuhansista nimikkeistä oli perätön. Miten perustelet väitteesi tuhansista nimikkeistä?

Move siis etsii merkkinoille tulevia tarjouseriä. Kuinka monta ihmistä on palkattu tekemään tätä tarjouserien etsiintää?

Mitä tarkoitat lauseella:
"kiinteät sopimukset tehtaisiin eivät edes mahdollista edullisten mutta pienien erien hankkimista vaikka hinta olisikin halvempi."

Äänestä
  • Onpa muuten loistavia kysymyksiä! Noihin kun saa selkeän vastauksen, niin hommahan on mitä parhaiten toteutettu. Ihan pikkuisen epäilen, että yhteenkään kysymykseen ei löydy edes välttävää vastausta??

    Tässä muuten hyvä vinkki move suuntautuneiden kavereiden/sukulaisten kiusaamalle uhrille: Ota copy/paste vm-gurun kysymyksistä ja lue ne kahvipöydässä, selkeään ja kuuluvaan ääneen (jotta mahdolliset kanssa kahvitteliat kuulevat) hörhölle. Tämän jälkeen nauti tilanteesta, kun bizinizz -mies korvat luimussa ja naama punaisena yrittää haukkua sinut tyhmäksi, kun et tajua biziniztä. Lopuksi naura päin naamaa hörhölle ja jätä hänet istumaan yksin, välittämättä tässä vaiheessa jo varsin säälittävästä ruikutuksesta.

    Äänestä

Olen saanun mielestäni luotettavalta taholta tietoa siitä, että suurin yhteistyö kumppani movella on ollut elisa. Ja nyt yhteistyö sopimus on sanottu irti. Onko asia näin? Toiseksi olen saanut samalta taholta tietoa siitä että palkkioiden maksussa on katkos, koska rahat meinaavat loppua kesken. Haluun jotain tietoa tähän. Pyydän asiallista, kiitos

Äänestä
  • Tahosi ei ole luotettava. Kun kysyt asiaa tarkemmin "taholtasi", huomaat sinä olet ymmärtänyt asian väärin. Olet ymmärtänyt asian niin, että moven pojut ovat istuneet neuvottelupöydässä Elisan kanssa. Kysy "taholtasi" onko Movella ollut koskaan mitään sopimusta Elisan kanssa? Kun yritys kertoo, että sillä on yhteistyökumppani, niin sillä silloin tarkoitetaan sitä, että yhtiöllä ja yhteistyökumppanilla on sopimus keskenään. "Tahosi" kuitenkin tulee valehtelemaan sinulle, että yhteistyökumppani termillä ei tarkoiteta tätä päivänselvää asiaa. Näiden luikkien mielestä Elisa on heidän yhteistyökummpani, kun he ovat toimittaneet sopimuksia kolmanteen yritykseen, jolla on sopimus Elisan kanssa.

    Kun vastustajat ottivat yhteyttä Elisaan, niin kolmas osapuoli joutui vetäytymään Move yhteistyöstä, sillä Elisa uhkasi purkaa sopimuksen. Elisa ei nimittäin hyväksy, että heidän liittymiään kaupataan osana pyramidipeliä. Tähän päättyi Moven matkapuhelinliittymien tarina. Kuinka paljon Move joutuu maksamaan Kolumbuksen-tunnuksen laittomasta käytöstä kotisivuillaan, jää nähtäväksi.

    Palkkioiden maksussa on katkos, mutta se ei johdu siitä, että rahat meinaavat loppua. Syy on siinä, että palkkioiden maksu laiteaan jäihin, koska se on edullista. Tämä estää edustajia eroamamasta, he joutuvat maksamaan kuukausimaksuja, koska muutoin he pelkäävät menettävänsä jo ansaitsemansa palkkiot. Toinen syy palkkioiden jäädyttämiseen on se, että yrityksen alkuviheessa palkkiojärjestelmistä tehdään tahallaan liian avokätisiä. Sovivassa vaiheessa palkkion maksu jäädytetään ja palkkiojärjestelmään tehdään muutoksia, jotta palkkioita tarvitsee maksaa vähemmän. Moven kohdalla ongelmaksi on muodostunut se, että uudet liittyjät eivät ole kyenneet hankkimaan vaadittavia 5 ulkopuolista asiakasta. Tämän takia pyramidi uhkaa sortua alhaalta käsin. Nyt täytyy pelata aikaa. Seksikaupan aukeaminen mahdollistaa sen että edustajat tilaavat anustappeja "eri vastaanottajan nimillä" mutta omalla edustajan tunnuksellaan. Tällä tavoin he pätevöityvät saamaan pääkallorahat ulos yhtiöstä.

    Movella ei varastoa, ei logistiikkaa eikä kiiinteää omaisuutta. Edustajien aloitusmaksut ovat voineet mennä korkeintaan yhtiön johdon ja hallituksen palkkioihin. Näihin ei yleensä mene paljoa, paitsi VM-yritykissä. Teoriassa yhtiön rahat voivat olla loppu, mutta siloin se merkitsee sitä, että johto on tyhjentänyt kassan.

    Äänestä

  • vm-guru kirjoitti:

    Tahosi ei ole luotettava. Kun kysyt asiaa tarkemmin "taholtasi", huomaat sinä olet ymmärtänyt asian väärin. Olet ymmärtänyt asian niin, että moven pojut ovat istuneet neuvottelupöydässä Elisan kanssa. Kysy "taholtasi" onko Movella ollut koskaan mitään sopimusta Elisan kanssa? Kun yritys kertoo, että sillä on yhteistyökumppani, niin sillä silloin tarkoitetaan sitä, että yhtiöllä ja yhteistyökumppanilla on sopimus keskenään. "Tahosi" kuitenkin tulee valehtelemaan sinulle, että yhteistyökumppani termillä ei tarkoiteta tätä päivänselvää asiaa. Näiden luikkien mielestä Elisa on heidän yhteistyökummpani, kun he ovat toimittaneet sopimuksia kolmanteen yritykseen, jolla on sopimus Elisan kanssa.

    On tämä vm-guru nimensä veroinen, kerta kaikkiaan.

    Hän tietää että tahosi ei ole luotettava. Hän jopa osaa lukea tulevaisuutta miten tahosi vastaa kysymyksiin! Mahtavaa! Ja tietääpä hän että Elisa (vai oliko se nyt kolumbus) uhkasi purkaa sopimuksen juuri vastustajien aloitteesta! On ne vastustajat ihquja kun noin vahtivat meidän etuja! Heidänhän tulisi päättää mitä teemme, milloin ja miten, juuri kuten Esko Aho ehdottaa nostamaan tupakoijien lääkärimaksuja! Sekin sai suurta kannustusta!

    Ja mikä suurinta, sana pyramidipeli tulee käyttöön vmgurun hengentuotteessa, tästä ei arki paremmaksi muutu! Move joutuu maksamaan Kolumbuksen logosta, sehän ei voi olla kuin kivaa! Tämän meille kertoo *torvensoittoa* vmguru.

    Eikä tässä vielä kaikki! Äärettömässä viisaudessa vmguru myös valistaa meitä että palkkioita ei makseta. Tämän hän tietää. Hän tietää myös tähän syyn! Koska se on kato edullista! Ja edustajat myös pelkäävät, sehän on kannattavaa liiketoimintaa. Ja palkkiojärjestlemä vain NÄYTTÄÄ liian hyvältä, se muutetaan sitten ihan huonoksi!

    Ja sitten vm-yrityksillä menee tosi paljon rahaa johdon palkkiohin!

    Tämän ja monta muuta asiaa meille kertoo vmguru. On se melekonen epeli! Ennusta meille kaikille jotakin pahaa, plz! Se voi vaikka tapahtua! Sä oot niin paras!

    Movella on ainakin kolumbuksen asiakas
    palvelun mukaan sopimus välittää liittymiä.
    Samalla tavalla Graninge vahvisti sen, että
    movelta on turvallista ottaa sähkösopimus.
    Myönsivät kyllä että ilman välikäsiä sen liittymän
    /sopimuksen voi solmia nopeiten heidän kanssaan suoraan. Ei mene movelle senttiäkään sillä tavalla. Rahankeräyslain mukaan Move on laiton ja on kumma jos viranomaiset ei tähän puutu. Samoin
    tiedustelin henkilörekisteriotetta noin viikko sitten enkä ole vielä sitä saanut. Sen laimin lyönnistä voidaan asettaa uhkasakko.
    Mielen kiinnolla seuraan saako move toimintaansa muutettua lailliseksi.

    Äänestä

  • fliffaffilia kirjoitti:

    On tämä vm-guru nimensä veroinen, kerta kaikkiaan.

    Hän tietää että tahosi ei ole luotettava. Hän jopa osaa lukea tulevaisuutta miten tahosi vastaa kysymyksiin! Mahtavaa! Ja tietääpä hän että Elisa (vai oliko se nyt kolumbus) uhkasi purkaa sopimuksen juuri vastustajien aloitteesta! On ne vastustajat ihquja kun noin vahtivat meidän etuja! Heidänhän tulisi päättää mitä teemme, milloin ja miten, juuri kuten Esko Aho ehdottaa nostamaan tupakoijien lääkärimaksuja! Sekin sai suurta kannustusta!

    Ja mikä suurinta, sana pyramidipeli tulee käyttöön vmgurun hengentuotteessa, tästä ei arki paremmaksi muutu! Move joutuu maksamaan Kolumbuksen logosta, sehän ei voi olla kuin kivaa! Tämän meille kertoo *torvensoittoa* vmguru.

    Eikä tässä vielä kaikki! Äärettömässä viisaudessa vmguru myös valistaa meitä että palkkioita ei makseta. Tämän hän tietää. Hän tietää myös tähän syyn! Koska se on kato edullista! Ja edustajat myös pelkäävät, sehän on kannattavaa liiketoimintaa. Ja palkkiojärjestlemä vain NÄYTTÄÄ liian hyvältä, se muutetaan sitten ihan huonoksi!

    Ja sitten vm-yrityksillä menee tosi paljon rahaa johdon palkkiohin!

    Tämän ja monta muuta asiaa meille kertoo vmguru. On se melekonen epeli! Ennusta meille kaikille jotakin pahaa, plz! Se voi vaikka tapahtua! Sä oot niin paras!

    Kiitoksia kehuista!
    Osaan tietenkin kertoa, miten "taho" vastaa kysymyksiin, koska toimintatavat vm-maailmassa ovat varsin vakiintuneita. Saattaa se "taho" myös vastata, että "kuka on väittänyt, että Movella ja Elisalla olisi sopimus". Kukaanhan ei ole näin väittänyt, on vain annettu ymmärtää. Harva osaa epäillä, että Kolumbuksen logoa on käyettty luvatta yhtiön sivuilla.

    Palkkioiden jäädyttäminen on normaalia toimintaa Moven tapaisessa yrityksessä.

    Voisitko sinä kertoa, kuinka paljon menee rahaa Moven hallituksen puheenjohtajan palkkioihin? Mitäpä jos kysyisit asiaa. Korkeiden palkkioiden avulla yhtiö voidaan laillisesti tyhjentää.

    Äänestä

  • vm-guru kirjoitti:

    Tahosi ei ole luotettava. Kun kysyt asiaa tarkemmin "taholtasi", huomaat sinä olet ymmärtänyt asian väärin. Olet ymmärtänyt asian niin, että moven pojut ovat istuneet neuvottelupöydässä Elisan kanssa. Kysy "taholtasi" onko Movella ollut koskaan mitään sopimusta Elisan kanssa? Kun yritys kertoo, että sillä on yhteistyökumppani, niin sillä silloin tarkoitetaan sitä, että yhtiöllä ja yhteistyökumppanilla on sopimus keskenään. "Tahosi" kuitenkin tulee valehtelemaan sinulle, että yhteistyökumppani termillä ei tarkoiteta tätä päivänselvää asiaa. Näiden luikkien mielestä Elisa on heidän yhteistyökummpani, kun he ovat toimittaneet sopimuksia kolmanteen yritykseen, jolla on sopimus Elisan kanssa.

    Kun vastustajat ottivat yhteyttä Elisaan, niin kolmas osapuoli joutui vetäytymään Move yhteistyöstä, sillä Elisa uhkasi purkaa sopimuksen. Elisa ei nimittäin hyväksy, että heidän liittymiään kaupataan osana pyramidipeliä. Tähän päättyi Moven matkapuhelinliittymien tarina. Kuinka paljon Move joutuu maksamaan Kolumbuksen-tunnuksen laittomasta käytöstä kotisivuillaan, jää nähtäväksi.

    Palkkioiden maksussa on katkos, mutta se ei johdu siitä, että rahat meinaavat loppua. Syy on siinä, että palkkioiden maksu laiteaan jäihin, koska se on edullista. Tämä estää edustajia eroamamasta, he joutuvat maksamaan kuukausimaksuja, koska muutoin he pelkäävät menettävänsä jo ansaitsemansa palkkiot. Toinen syy palkkioiden jäädyttämiseen on se, että yrityksen alkuviheessa palkkiojärjestelmistä tehdään tahallaan liian avokätisiä. Sovivassa vaiheessa palkkion maksu jäädytetään ja palkkiojärjestelmään tehdään muutoksia, jotta palkkioita tarvitsee maksaa vähemmän. Moven kohdalla ongelmaksi on muodostunut se, että uudet liittyjät eivät ole kyenneet hankkimaan vaadittavia 5 ulkopuolista asiakasta. Tämän takia pyramidi uhkaa sortua alhaalta käsin. Nyt täytyy pelata aikaa. Seksikaupan aukeaminen mahdollistaa sen että edustajat tilaavat anustappeja "eri vastaanottajan nimillä" mutta omalla edustajan tunnuksellaan. Tällä tavoin he pätevöityvät saamaan pääkallorahat ulos yhtiöstä.

    Movella ei varastoa, ei logistiikkaa eikä kiiinteää omaisuutta. Edustajien aloitusmaksut ovat voineet mennä korkeintaan yhtiön johdon ja hallituksen palkkioihin. Näihin ei yleensä mene paljoa, paitsi VM-yritykissä. Teoriassa yhtiön rahat voivat olla loppu, mutta siloin se merkitsee sitä, että johto on tyhjentänyt kassan.

    ....lukiessani vm-gurun kirjoituksia! Mahtaa siinä Move-miehet kiristellä hampaitaan.... ;)

    Tervehdys VM-Guru

    Kun täällä näin tietäväisenä kirjoittelet, niin sovitaan näin. Tule käymään osoitteessa sibeliuksenk.3, 20100 Turku.
    vien sinut henkilökohtaisesti käymään varastolla josta väität ettei ole olemassakaan. Näytän myös logostiikkaketjun. Näytä sinä myös todisteesi "palkkioiden jäädyttämisestä" Minä kun vastaan Movessa niiden maksamisesta ja en varmasti ole mitään jäädyttänyt. Eli tuletko?

    Äänestä

  • VVVVV kirjoitti:

    MOVEHAN EI KIRJOITTELE TÄNNE! ET OLE SIIS MOVELTA, MIKSI USKOISIMME OLEVASI SIELTÄ KUN HE EIVÄT TÄNNE FOORUMILLE KIRJOITA! ET VOI KUTSUA IHMISIÄ MOVEN TOIMISTOLLE KOSKA ET MOVELAISENA KIRJOITA TÄNNE!
    JOHAN ON PRKL KUN ETTE KIRJOITA TÄNNE SANAAKAAN!
    OLET SIIS PASKANPUHUJA.

    Äänestä

Kuinka MOVE aikoo pisto-ostostrategiallaan varmistaa jatkuvan ja tarpeeksi suuren kassavirran kannattavan toiminnan ylläpitämiseksi?

Ilmeisesti tällä hetkellä kun tuotteita ei juuri myytäväksi ole, muodostuu yrityksen tulo pääasiassa uusien edustajien rekrytoinnista. Kuitenkin, pitkäjänteinen, kannattava toiminta edellyttäisi tuotemyynnin kasvua ensinnäkin tarpeeksi suureksi ja toisekseen kestäväksi yli ajan. Kaupan tulisi tarjota tavaraa joka ihmisiä kiinnostaa kilpailukykyiseen hintaan ja tavaran pitäisi myös olla joko välittömästi tai hyvin pienellä viiveellä ostajan saatavilla.

Kuinka pienien erien pisto-ostoin voidaan varmistaa ilmeisesti hyvin laajaksi tarkoitetun tuotevalikoiman saatavuus? Vai onko MOVEsta tarkoitus tehdä nettikirppis, jossa on saatavilla milloin nyt mitäkin on satuttu suht' edullisesti löytämään?

Pisto-osto on muutenkin mielenkiintoinen termi. Yksittäinen kuluttaja kyllä pystyy halutessaan etsimään markkinoilta haluamansa tuotteen sieltä edullisimmasta päästä jos hänellä on käyttää etsinnän vaatima aika. Kuinka valtakunnallinen verkkotavaratalo kykenee tyydyttämään kymmenien tuhansien kuluttajien muodostaman kysynnän jahtaamalla hypoteettisia pieniä, halpoja jäämäeriä?

Jos MOVE taas ei aiokaan kasvaa kovin suureksi toimijaksi, niin miksi se pyrkii rekrytoimaan ja kasvattamaan verkostoaan tällä hetkellä niin aggressiivisesti?

"Se miksi tuotteita voidaan myydä edullisesti on mielenkiintoisempi ja se on mahdollista koska pienen ja joustavan toimijan on helppo tehdä pisto-ostoksia ja tarttua markkinoille tuleviin tarjouseriin jotka eivät pienen määränsä vuoksi suuria kiinnosta ja sitäpaitsi kiinteät sopimukset tehtaisiin eivät edes mahdollista edullisten mutta pienien erien hankkimista vaikka hinta olisikin halvempi."

Äänestä
  • Aina maahantuojat tuovat tuotteita maahan, jotka eivät käy kaupaksi. Tällöin tuotteen hintaa on pakko alentaa. Kun hintaa alennetaan tarpeeksi, saavutetaan hinta/laatusuhde, jonka kuluttajat hyväksyvät. Pisto-ostot eivät siis ole hinta/laatusuhteeltaan poikkeavia tuotteita. Niitä on aikaisemmin vain yritetty myydä liian kovalla hinnalla.

    Äänestä

Otin kuvia moven varastolla
Kirjoittanut: kuvaajajaajaa 16.8.2005 klo 00.00

Ostin plasman moven varastosta.Tuttu kaveri organisaatiosta soitti konttorille ja kysyi nouto mahdollisuutta. Voin muuten sanoa teille täällä epäileville (itsekin kieltämättä epäilin), että moven varastolla on aikas saamaristi tavaraa. Oli yllätys. En tiedä kuka toimintaa on rahoittanut, mutta se varaston arvon on pakko olla todella suuri. Siellä oli plasmoja hylly metreittäin. Nopea arvio n. 300kpl. Jotain mönkijöitä varmaan kymmeniä, dvd soittimia satoja. (miksi dvd:t ei näy kaupassa en tiedä.) Käydessäni varastolla sinne tuli rekkalastillinen Puman kenkiä, saamarin hienoja talvitakkeja ja valtava määrä olisko ollut Le coq tai Le cog?? sport jotain vaatteita. Kahvinkeittimiä ja muuta kodinkonetta. Fillareita, kameroita jne. varastomies oli pystyttämässä uusia hyllyjä. Kertoi olevan tulossa DELL monitoreja jokin järkky määrä. Olivat kuulemma ostaneet delliltä ison partin. Eli kyl siellä tavaraa on uskomattoman paljon. Laidasta laitaan. Ja tämä ei ole paskapuhetta.

Äänestä
  • jos kyseisen viestin lähettäjä on itse käynyt
    varastolla niin hän varmaan voi kertoa missä se
    sijaitsee (katusosoite) koska tämä ei voi olla
    salaista tietoa jos sinne on päästetty joku
    noutamaan tavaraa.

    huvittavan tästä jutusta tekee se, että
    "Me, Myself and I" väittää tällä hetkellä että
    movella ei varastoa ole.

    kohta se varmaankin taas sitten on olemassa :D

    ainakin omasta mielestäni "Me, Myself and I"
    on menettäny uskottavuutensa jo jokunen aika
    sitten, olisi kannattanut kirjoittaa itsellekkin
    ylös mitä kaikkea väittää ettei menisi puheet
    noin pahasti ristiin...

    Äänestä

  • vai ei ? kirjoitti:

    jos kyseisen viestin lähettäjä on itse käynyt
    varastolla niin hän varmaan voi kertoa missä se
    sijaitsee (katusosoite) koska tämä ei voi olla
    salaista tietoa jos sinne on päästetty joku
    noutamaan tavaraa.

    huvittavan tästä jutusta tekee se, että
    "Me, Myself and I" väittää tällä hetkellä että
    movella ei varastoa ole.

    kohta se varmaankin taas sitten on olemassa :D

    ainakin omasta mielestäni "Me, Myself and I"
    on menettäny uskottavuutensa jo jokunen aika
    sitten, olisi kannattanut kirjoittaa itsellekkin
    ylös mitä kaikkea väittää ettei menisi puheet
    noin pahasti ristiin...

    Tehdäänpäs tämä varastoasia selväksi.
    Jokainen terveellä järjellä ajatteleva ihminen heti oivaltaa, jo ennen Moven verkkokaupan avausta, ettei movella voi olla varastoa. Varasto vaatii hurjia pääomia ja riskinottoa. VM:ssä ei oteta riskejä vaan toiminta rahoitetaan täysin edustajien aloitusmaksuilla. Niistä ei riitä rahaa varastoon ja varasto on turha riski. Älkää unohtako, että tarkoitus on vain kerätä aloitusmaksuja ja tuotetta tarvitaan vain naamioksi. Tämä on selvä kaikille paitsi Moven uhreille. Heille tämä ei ole selvää.

    Siksi vastustajat kehittivät vitsin. He laittoivat nettiin kuvia varastosta, joiden he väittivät leikisti olevan Moven varasto. Kyse oli pilkanteosta.

    ja muuten on varasto!tiistaina kävin ja voin sanoa että ON paljon tavaraa!!

    Äänestä

  • nipsu kirjoitti:

    Olet varmaan jo sadas tyyppi kun kertoo nähneensä MOVEn varaston, alkaa saada jo samoja piirteitä kun joku on nähny Elviksen Rantakylän Siwassa tai UFO:n.
    Kun kerran olet sen varaston nähny niin missä se varasto ON??!!
    Ei missään, vittu kun ei OLE varastoa, teidän perkeleen sisäpiiriläinen vittu juuri sanoi että EI OLE!!!!!!!
    Ne tekokullit ym. tulee Supermon varastosta!
    Miten se virtuaalinen ja nykyaikainen movestoren varasto voi olla täynnä kun sivuilla lukee tuote loppu?!

    Äänestä

  • nipsu kirjoitti:

    ja muuten on varasto!tiistaina kävin ja voin sanoa että ON paljon tavaraa!!

    etkö ymmärrä lukemaasi? Vai unohditko sen jo siinä vaiheessa kun kirjoitit vastauksesi?

    Luehan tämän keskustelun aloittajan viesti uudelleen!! Ja hän on sentään "sisäpiiriläinen"...

    Äänestä

  • Dell monitoreja myy vain Dell vai onko joku nähny kaupan hyllyllä Dellin tuotteita.

    Dell perusbusiness on myydä postimyyntinä omalla tuotemerkillä varustettuja tuotteita, joita se ei itse valmista.

    Äänestä

  • vm-guru kirjoitti:

    Tehdäänpäs tämä varastoasia selväksi.
    Jokainen terveellä järjellä ajatteleva ihminen heti oivaltaa, jo ennen Moven verkkokaupan avausta, ettei movella voi olla varastoa. Varasto vaatii hurjia pääomia ja riskinottoa. VM:ssä ei oteta riskejä vaan toiminta rahoitetaan täysin edustajien aloitusmaksuilla. Niistä ei riitä rahaa varastoon ja varasto on turha riski. Älkää unohtako, että tarkoitus on vain kerätä aloitusmaksuja ja tuotetta tarvitaan vain naamioksi. Tämä on selvä kaikille paitsi Moven uhreille. Heille tämä ei ole selvää.

    Siksi vastustajat kehittivät vitsin. He laittoivat nettiin kuvia varastosta, joiden he väittivät leikisti olevan Moven varasto. Kyse oli pilkanteosta.

    Tervehdys !

    Pyydän kohteliaimmin. Tule käymään meillä henkilökohtaisesti.
    Osoite Sibeliuksenkatu 3, 20100 Turku

    Vien sinut siis henkilökohtaisesti käymään varastollamme jonka olemassaolosta kirjoitat tietäväisenä. Tämän jälkeen voitkin ryhtyä kirjoittelemaan tosiasioita.

    Äänestä

  • vvvvvvvv kirjoitti:

    Meidän kaikkien epäilyksien hälventämiseksi, kirjoita vaan kiltisti se osoite tähän viestini perään. Jos uskallat. Eihän se ole mitenkään vaarallista. Vain yksi osoite. Säästyy vaivaa. Ei tarvitse sinunkaan vaivautua haaskaamaan kallista työaikaasi, lol.

    Äänestä

hiljaiseksi! Nyt varmaan seuraavaksi väität että kyseistä viestiä ei ole koskaan lähetettykään...

Äänestä
  • Koska Movestore on nyt alkanut myymään anustappeja se kertoo mistä koko biznezidea on lähtöisin ja minne sen saa työntää takaisin.

    Äänestä

  • Nyt te kaikki viisaat ketkä olette siellä varastolla
    käyneet, tai tiedätte missä se on.

    Olkaa ystävällisiä ja kertokaa missä tämä kyseinen
    paikka sijaitsee, alkaa olla aika viimesiä hetkiä
    saada tämän varasto-asian maine pelastettua.

    Nyt siis asiallinen vastaus, muuta ei tarvita.
    Kiitos.

    Äänestä

  • VARASTO ON ?! kirjoitti:

    Nyt te kaikki viisaat ketkä olette siellä varastolla
    käyneet, tai tiedätte missä se on.

    Olkaa ystävällisiä ja kertokaa missä tämä kyseinen
    paikka sijaitsee, alkaa olla aika viimesiä hetkiä
    saada tämän varasto-asian maine pelastettua.

    Nyt siis asiallinen vastaus, muuta ei tarvita.
    Kiitos.

    Vahdontie 50-52
    20320 Turku

    Että näin.

    Äänestä

  • ksdjflsdj kirjoitti:

    Vahdontie 50-52
    20320 Turku

    Että näin.

    Tuommosta osoitetta ei löydy ainakaan Keltaisilta sivuilta

    Äänestä

  • tuota osoitetta kirjoitti:

    Tuommosta osoitetta ei löydy ainakaan Keltaisilta sivuilta

    Nyt löytyi Vahdontie mutta toimitiloja vuokraavan yrityksen tiedoissa paikka oli merkitty Raisioksi.
    Paikalla on vuokrattavia varastoja, eri juttu onko niissä mitään toimintaa. Vaikea sanoa mitä sisältä löytyy, nimiä ei ainakaan näy.

    Äänestä

  • edelliseen kirjoitti:

    Sehän on varasto eikä mikään myynti/toimipiste !

    Jessus mitä mänttejä.

    Kohta on raision, turun ja ruskon ns. risteyksessä.

    Mikä teitä ihmisiä vaivaa. Siellä on 10-eri yrityksen varastot. Siis varastot!

    Äänestä

  • kldjfslkf kirjoitti:

    moven poijaat ei enää pystyny selittelee ja vuokras varaston, että pysyis viimeinenkin uskottavuuden ripe koossa.

    abracadabra!
    wooaah varastoa ei ole, woaaah varasto on, kävin varastolla, wooaah missään ei ole väitetty että varastoa on, woaaah varasto ilmestyi jälleen!

    david copperfield on todella todella kateellinen!

    Äänestä

  • kldjfslkf kirjoitti:

    Sehän on varasto eikä mikään myynti/toimipiste !

    Jessus mitä mänttejä.

    Kohta on raision, turun ja ruskon ns. risteyksessä.

    Mikä teitä ihmisiä vaivaa. Siellä on 10-eri yrityksen varastot. Siis varastot!

    Nyt ei ole sitten muuta epäselvää kuin:
    - move ei kommentoi tällä palstalla, eikö?
    - aiemmemmin kieltäydyitte turvallisuussyistä paljastamaan ns. varaston sijaintia, eikö enää ole vaaraa, mitä vaaraa?
    - Vielä kerran, oletko itse edustaja, yhtiöhän ei kirjoittele tänne?

    Äänestä

Vihdoinkin teillä on ollut varaa vuokrata varasto...haha nyt sitten tullaan kirjoittelemaan polleena että nyt tuut tänne nii näytän varaston...

varasto piti olla olemassa täynnä kamaa, todella paljon kamaa, sit niitä varastoja oli siellä sun täällä, sit sitä ei ollutkaan, ja nyt sitten on vuokrattu joku pulju että voidaan olla hyvin mielin =D haha

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Me, Myself and I kirjoitti:

Missään ei ole kai varsinaisesti väitetty että Movestorella olisi perinteinen varastorakennus jossain vaan nyt on voitu alusta pitäen rakentaa organisaatio joustavaksi ja nykyaikaiseksi.
Aikaisemminkin jo sanoin että myynti perustuu henkilökohtaiseen suositteluun jolloin säästetään mainostuskustannuksia ja tavaratoimitukset perustuvat yhteistyökumppaneidemme valmiisiin järjestelmiin, verkostoitumisestahan tässä on kysymys.
Movestoressa on tälläkin hetkellä tuhansia eri nimikkeitä myynnissä ja tuotteita lisätään jatkuvasti.
Se miksi tuotteita voidaan myydä edullisesti on mielenkiintoisempi ja se on mahdollista koska pienen ja joustavan toimijan on helppo tehdä pisto-ostoksia ja tarttua markkinoille tuleviin tarjouseriin jotka eivät pienen määränsä vuoksi suuria kiinnosta ja sitäpaitsi kiinteät sopimukset tehtaisiin eivät edes mahdollista edullisten mutta pienien erien hankkimista vaikka hinta olisikin halvempi.
Plasmatelevisioiden tilapäinen puute johtui erään aikaisemman yhteistyökumppanimme toimitusvaikeuksista mutta tilanne on parhaillaan korjautumassa, tilaukset ovat toimituksessa heti maanantaista alkaen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu