olen niin ujo. olen naimisissa ja ennen aina kännissä naitiin välillä hurjastikin. no nyt olen alkanut absolutistiksi, mutta halut on kovat en vaan kehtaa tehdä aloitetta. mieheni kyllä haluaisi seksiä vaikka monta kertaa päivässä. miten voisin rohkaista itseni tekemään mitä haluaisin, ettei aina vaan tarvitsisi fantasisoida omasta miehestään.
haluttaa kauheasti
mutta kun
1411797
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
..ootte varmaan kuitenki tuntenu jo pitkään kerran naimisissakin olette, ja kuulostaa siltä ettei sinun aloitetta tarvitsekkaan tehdä, jos miehesi niin paljon seksiä haluaa.. Mitä sitä aloitetta miettiään. Se on aina vaikeempaa jos kauheesti miettii mitä sanoo tai tekee. Annat vaan mennä.
sitä ei välttämättä tajua ihminen jolla ei ole tälläisiä "estoja", mutta tiedän tasan tarkkaan miltä susta tuntuu.
Mekin ollaan 10vuotta oltu yhdessä, että sillai.
että ihmiset joilla ei ole estoja, ei tajuu kuin kamalaa tää on. me ollaan oltu 16v yhessä ja ei se nuorempana tällästa ollu. neljä lasta on tehty, et sen verran ainakin on rohkeutta ollu..:), mut viime vuosina se on vaan menny siihen et "nolottaa" omat halut. no äsken tein jotain rohkeaa, lähetin miehelleni töihin hieman vihjailevan tekstarin, nyt sit kauhulla ootan ku se tulee töistä, ku nolottaa...vaik eihän sitä tiedä mitä tästä viikonlopusta kehkeytyy...
miten kävi kun miehesi tuli töistä :)
olitko siinä päivänmittaan saanut itsesi ihan hermoraunioksi vai hoiditteko homman kunnialla loppuun.
Välillä haluan miestäni niin että kipeetä tekee ja odotan vain että tulis jo töistä, sitten kun tulee niin jotenkin vain menee puihin koko homma.
Suututtaa tälläinen oma saamattomuus ja estoisuus.
hermona, mutta kun mies tuli töistä niin ei ehtiny sit koko hommaa aatteleen ku lapset pyöri jaloissa... mutta illalla...
yö oli mahtava ja aamulla puhuttiin varmaan kymmenen vuoden edestä.
kiitos kaikille kannanotoista ja ne joilla on sama ongelma, rohkaskaa mielenne vaikka se on niin helkkarin vaikeeta. tekstiviestissä on voimaa...
Kerro hyvä tyttö mielihalusi kotijoukon pääedustajalle.Uskon siitä tulevan vapauden sopivan teille molemmille,koska kokemusta on jo aikaisemmilta ajoilta. Lopeta ujostelu ja "naputa kopistelu",koska se on ihmisen suuri nautinto useimmille eikä maksa mitään. Palkkion vapaaehtoisesti tehdystä työstä saa,kaiken vielä itselle,niitä ei voi kaupoista ostaa. Joten ujous pois ja pelit soimaan...hopi hopi.
yritä heittää ujous sekä jälkiseuraamusten ajattelu nurkkaan,sillä melko varmasti miehesi todella nauttii sinusta ja tilanteesta,kun teet aloitteen.se jopa kiihottaa todella paljon miestä ja voi olla asia mistä miehesi on aina unelmoinut!
Voisin kuvitella että vaimoni kirjoittaisi samoin. Ennen minun piti tehdä aloite. Usein sain pakitkin joka syö miestä (enkö kelpaa) ja halut korkealla jotka olet sytyttänyt. Nytten rakastellaan tosi harvoin koska olen kyllästynyt olemaan aina se "aloitteen" tekijä. Odotan, että tekisit aloitteen mutta kun ei.Ihmettelet vaan tilannetta miksei miehen tee mieli. Haluan kumminkin vältellä noita pakkeja ja niiden jälkeisiä riitoja. Olen vihjannut ja tiedät miksi en enään hyökkäile. Joudun itse päästelemään pahimpia paineita kun ei tätä muuten kestä ja parempi niin kuin käydä vieraissa. Estosi ajavat meidät toivottavasti "vaan" hulluuden partaalle. Meneekö loppuelämä näin? vaikka tää aika pitäisi olla parasta rakasteluaikaa.Unohda estot ja nautitaan rakastelusta esileikeistä ja kerro mistä pidät niin kokeillaan rohkeasti kaikkia uutta.
..KIRJE!Ei tarvi puhua, jos se hankalalta tuntuu.Vois vaikka toimia...!
teet aloitteen vaik jotenki silleen et pidät jtn minihametta päälläs ja ilman alkkareita sit meet istuskelee jonnekki ja "vahingossa" vähän levität haarojasi niin että miehesi huomaa ehkä hän tajuaa vinkin...kannattaa kokeilla niin sain itsekkin mieheni tajuamaan kun en kehdannut tehdä aloitetta nyykyään rakastellaan jo usein ei tarvitse kummankaan tehdä oikeastaan aloitetta katsotaan toisiamme vaihn sillail himokkaasti ja molemmat ovat jo riisumassa vaatteitaan tai riisumme jo toistemme vaatteita...kyllä se siitä
miten voi mennä naimisiin sellaisen ihmisen kanssa ,jolle ei kehtaa sanoa,mitä haluaa...?ala ajatella niin kuin seksi olisi kuin suklaalevy.siitä ei tarvitse kuin sanoa miehelle,niin se on jo tulossa.sama homma seksin kanssa.. luuletko että miehesi nauraisi sulle päin naamaa jos sanoisit hänelle haluavasi seksiä?
Jos ei omalle miehelleen voi kaikkea sanoa niin kenelle sitten?! Tänne kehdataan kuitenkin kirjoittaa miljoonien Suomalaisten luettavaksi...
Puhukaa sitten vaikka pimeässä! Eiköhän mies ole vain tyytyväinen jos oma vaimo kertoo omista haluistaan!!
Jaa, että miehestäkö sitä yleensä sanotaan, ettei se puhu eikä pukahda?
Olisikohan niin, että touhu on mennyt liian tosikkomaiseksi, jos asioista ei uskalla puhua? Miksi ladata niin kauheasti odotuksia ja turhia suorituspaineita? Seksi on aikuisten leikkiä. Ottakaa rennommin.
Kyllä mä senkin ymmärrän, että kovaa halua voi olla vaikea ilmaista toiselle, jos sitä pitää jotenkin itsekkäänä eikä oikein kehtaisi pyytää saatika vaatia. Mutta ei saa unohtaa, että toinen tuntee ihan samoin. Silloin pyytämällä tekeekin toiselle palveluksen poistamalla aloitteen tekemisen taakan. Mitä pahaa voi siitä seurata, että ilmaisee halukkuutensa seksiin? Kohdehan on useimmiten vain otettu asiasta. Pyytäjä ottaa riskin saada pyyhkeitä, mutta pitäähän sitä oppia hyväksymään sekin silloin tällöin.
Sen sijaan, että keskitytte pohtimaan, millä sen miehen/naisen saisi innostumaan, halatkaa toisianne ja ottakaa syliin. Siinä kun tottuu olemaan usein ja opitte nauttimaan siitä ilman pakkomiellettä tehdä jotakin muutakin, estonne seksiä kohtaan vähenevät. Silitellessäsi toisen poskea tai pussaillessasi hänen korvalehteään saatat käynnistää tapahtumaketjun, joka päättyy onnesta punaisiin poskiin, mutta siinä se juju onkin, että teidän täytyy unohtaa liika suunnitelmallisuus ja sen sijaan osata ottaa nautinto siitä hetkestä, koska mitään parempaa kannustetta eteenpäin ei ole kuin se, että juuri nyt tuntuu hyvältä.
Meillä voi kumpi hyvänsä sanoa koska tahansa, että mennänkö naimaan ja yleensä kysyjää kiikutetaan pikavauhtia sänkyyn, mutta hyvin usein se on lähtenyt edellä kuvatusta tilanteesta niin, että jälkeenpäin ei pysty edes sanomaan kuka teki aloitteen. Ja onko sillä sitten jotain väliäkään?
Olen mies ja minä kärsin myös siitä ettei naiseni tee koskaan aloitetta. Hän on kyllä hyvin halukas ja koskaan en ole ilman jäänyt kun olen aloitteen tehnyt, mutta silti epäilyttää että antaako naiseni vain minua miellyttääkseen. Minun itsetuntoani kohottaisi ainakin suunnattomasti jos naiseni tekisi aloitteen edes sillointällöin. Ja mielummin siten että ilmoittaisi suoraan haluavansa minua tässä ja nyt, eikä kaukaa varovasti karrellen.