Mihin kemialla

soveltaja

Kemia oli lukiossa lempiaineeni (sen vuoksi siitä löytyykin arvosana 10 ja 5 kurssia lukion todistuksesta, en kuitenkaan kirjoitanut sitä reaalissa).

Haluaisin viettää kemian kanssa loppuelämäni, MUTTA en välttämättä haluaisi lähteä opiskelemaan ihan "puhdasta" kemiaa, koska en halua opettajaksi. Onko muita mahdollisuuksia? Sähkökemia ei niinkään kiinnosta, mutta orgaaninen kemia sitäkin enemmän.

5

1128

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • olisi

      Jossain olisko ollut Helsingin vai Turun yliopistossa on linja nimeltä kemistitutkija?

      Se antaa valmiuksia kemian tutkimiseen, ja tuollaiset työllistyvät pääasiassa hyvin.

      Toinen vaihtoehto on diplomi-insinööritutkinnon alainen kemiantekniikka, jossa kemiaa opiskellaan tekniikan kannalta.

      Mutta, joka tapauksessa työelämässä kemian osaajilla arvostetaan korkeaa koulutusta ja ennen kaikkea sitä ammattitaitoa ja tietämystä.

      Opiskele kemiaa, yhdistä siihen sivuaineiksi esim. molekyylibiologiaa, fysiikkaa, matematiikkaa, tekniikkaa, kauppatieteitä tai vaikka viestintää omien kiinnostuksiesi mukaisesti tietenkin.

      Muista myös, että jos lähdet opiskelemaan pelkkä kemiaa, on yhtenä opintosuuntauksena myös orgaaninen kemia.

    • aaru

      Tai sitten farmasia. Siellä kemiaa käytetään ja pääsee tekemään lääkkeita. Itseäni harmittaa etten lukenut kemiaa, sillä siitä olis nyt hyötyä. Pääsin kyllä farmasiaa lukemaan, mutta joudun nyt opettelemaan kemiaa.

    • tutkijanplanttu

      "..en välttämättä haluaisi lähteä opiskelemaan ihan "puhdasta" kemiaa, koska en halua opettajaksi."

      heh, käsityksesi kemian opiskelusta on hiukan hakusessa. Tule tänne Helsingin yliopiston kemian laitokselle, opiskelemaan "puhdasta kemiaa". Maisteriuden häämöttäessä pääset sisään johonkin tutkimusprojektiin, ja jatkat siitä jatko-opiskelijana väitökseen. Saat elää kemian kanssa vaikka 24h vuorokaudessa, tutkijana. Unohda se opettajajuttu, sen ei tarvitse kummitella taustalla mitenkään.

      Täällä voit lukea epäorgaanista, analyyttistä, polymeeri-, radio-, fysikaalista ja orgaanista kemiaa. Ruotsinkielinenkin laboratorio löytyy, jossa on maailmanluokan kuru (mallinnos) proffana. Kemianllisten aseiden kieltosopimuksen valvontainstanssi (verifin) on samassa rakennuksessa, sinne haikailevat saattavat päästä tekemisiin hermokaasujen jms. kanssa.

      Tänne vaan!

      • näinhän se

        käsittääkseni monet työnantajat palkkaavat usein jopa mielummin tällaisen "pelkän kemian" opiskelijan kuin esimerkiksi kemiantekniikkaa opiskelevan.

        Tämä johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että puhdasta kemiaa opiskelleilla on laajin tietämys kemiasta.

        Muutenkin kemistin tehtäväkenttä on hyvin laaja.

        Kemisti voi työskennellä esim. tutkimustyössä, lääketehtaissa, kemianteollisuuden alalla jne..

        Siinä nimittäin jää usein insinööriopiskelija kakkoseksi, kun yritys hakee kemianosaajia. Se kemistin asiantuntemus voittaa ne inssin yhteistyökyky- ym. "hömppä"opiskelut.

        monesti kemisti myös päihittää biologit, inssit, julkishallinon opiskekelijat jne. joissan kunnallishallinnon ympäristöalan tehtävissä, koska se kemian osaaminen on usein se ratkaisevin tekijä.

        Jos lähdet opiskelemaan kemiaa, suosittelen sitä ihan puhdasta kemiaa, ja opiskele niin pitkälle kuin rahkeita vain ikinä riittää! Siellä hankit sen parhaan osaamisen.


    • Rajan asukas

      Prosessitekniikalla ja kemialla on hyvin paljon tekemistä toistensa kanssa. Prosessitekniikan ko löytyy Oulun yliopistosta ja Åbo Akademista. Ainakin Oulussa yhtenä erikoistumisalueena on juuri kemian tekniikka sekä löytyy myös korkealämpötilakemiaa soveltava prosessimetallurgian opintosuunta. Toisaalta kemiantekniikalla voi syventyä prosessitekniikkaan mikä osaltaan kertoo alojen olevan melko lähellä toisiaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      71
      3105
    2. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      92
      2875
    3. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      51
      2115
    4. Mietin että

      Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin
      Ikävä
      20
      1575
    5. Oot ilkee paha noita

      Paha babushka Luulitko etten tienny
      Ikävä
      15
      1349
    6. Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon

      Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..
      Vimpeli
      5
      1338
    7. Aaamu on täällä taas!

      Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa
      Ikävä
      13
      1301
    8. Tajusin vaan...

      Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein
      Ikävä
      13
      1273
    9. Sytyttikö hallin lapsi vai joku mielipuoli

      Onko tietoa? Toivon jälkimmäistä
      Vimpeli
      18
      1270
    10. Noin ulkonäkö-jutut ei multa

      Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin
      Ikävä
      24
      1232
    Aihe