Mauri Pekkarinen (kepu) teki Lipposen hallitukselle v. 2000 välikysymyksen, koska bensan maailmanmarkkinahinta oli kriisien vuoksi noussut ennätyskorkealle. Pekkarinen vaati Lipposen hallitusta laskemaan bensaveroa kuluttajahillan nousun hillitsemiseksi.
Tässä osia Pekkarisen allekirjoittamasta välikysymyksestä.
********** LAINAUS ALKAA ***************************************************
Eduskunnalle
Polttonesteiden hinnat ovat nousseet Suomessa viimeisten kuukausien aikana ennätyksellisen korkealle. Polttonesteiden hintojen nousun taustalla on monia eri syitä. Öljyn maailmanmarkkinahinnat ovat nousseet ja neljänneksellä devalvoitunut yhteisvaluutta nostaa raakaöljyn tuontihintaa.
Suomessa liikenteen polttonesteiden verotus on ollut perinteisesti poikkeuksellisen ankaraa. Suhteessa muuhun energiaan sitä on viimeisissä energiaveroratkaisuissa entisestään kiristetty. Bensiinilitran hinnassa on veroa noin 70 prosenttia.
Bensiinin ja dieselöljyn hintojen nousu tuntuu sekä alan elinkeinonharjoittajien että tavallisten paljon liikkumaan joutuvien kansalaisten kukkarossa.
Korkeat liikenteen polttonesteiden hinnat ovat merkittävä kustannustekijä yhtä lailla kaupunkiseuduilla, joissa työmatkat ovat pitkät, kuin harvaan asutulla maaseudulla, jossa autoa tarvitaan asiointi- ja työmatkoihin. Toteutuneet bensan hintojen korotukset ovat jo syöneet monelta kansalaiselta palkankorotukset ja verotarkistusten annin.
Kansalaiset, yritykset ja liikenteen ammattijärjestöt ovat toistuvasti vaatineet hallitukselta toimenpiteitä liikennepolttonesteiden verotuksen alentamiseksi. Myös Keskustan ja Kristillisen Liiton eduskuntaryhmät ovat eri kannanotoin, kysymyksin ja aloittein vaatineet samaa. Hallituksen edustajat ovat kuitenkin toistuvasti torjuneet toimenpide-ehdotukset polttonesteiden hintojen nousun hillitsemiseksi.
Edellä olevan perusteella ja Suomen perustuslain 43 §:ään viitaten esitämme valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan välikysymyksen:
Mitä hallitus aikoo tehdä polttonesteiden hintojen pikaiseksi alentamiseksi?
Helsingissä 30 päivänä toukokuuta 2000
Mauri Pekkarinen /kesk
************* LAINAUS PÄÄTTYY ******************************************
Ja tänään sitten Turun Sanomissa kauppa- ja teollisuusministeri vastaa niille, jotka odotivat bensaveron alea.
Pekkarinen Turun Sanomissa (3.9.2005) kertoo selvästi, että bensaveron alea on turha odottaa.
********** LAINAUS ALKAA ********************
Yksityisautoilijoille ei kevennyksiä ole luvassa.
Eurooppalaiseen solidaarisuuteen kuuluu, ettei mikään maa lähde alentamaan polttoaineveroa, koska öljyntuottajat hyödyntäisivät pian veronalennuksen korottamalla öljyn hintaa.
**************** LAINAUS PÄÄTTYY **************************
eli nykyinen kauppa- ja teollisuusministeri Pekkarinen on täysin päinvastaista mieltä kuin opposition kansanedustaja Pekkarinen. Lipposen hallitus perusteli linjaansa juuri samoin kuin Pekkarinen tänään Turun Sanomissa – mutta eihän se Pekkariselle riittänyt.
Kepun ja Pekkarisen toiminta on todella surkeaa ja osoittaa suoranaisen valehtelun ja äänestäjien täydellisen poliittisen huijauksen ja aliarvioimisen olevan edelleen vallitsevaa käytäntöä kepussa.
Opposition tehtävä parlamentarismissa on osoittaa omia VAIHTOEHTOISIA ratkaisuja hallituksen poltiiikalle. Kepu esitti aikoinaan omana vaihtoehtonaan bensaveron laskemisen. Kepu pääsi vaaleissa johtavaksi hallituspuolueeksi, mutta mutta – kepu unohti täysin sen äänestäjille esittämänsä ohjelman, jolla vaalivoittoa kalastettiin.
Kepun toiminta täyttää myös rikoslaissa tarkoitetun törkeän petoksen tunnusmerkit.

Vastaukset 13
Vanhimmat
Ei se nyt aivan noin yksisilmäistä ole. Keskustahan on hallituskaudellaan tehnyt toimenpiteitä korkean polttoaineverotuksen hilitsemiseksi. Nimittäin keskusta on antanut maanviljelijöille ylimääräisen tuen korkeiden polttoainekustannuksien johdosta.
Wiljami
On jo suunnitelmat viedä jenkkkilään polttoaineita
vaikka omat kansalaisetkin tarttis halvempaa mm,
bensaa koska kaikki tili menee polttoaineisiin.
väittämästä, ettei keskusta ja Pellarinen ole koskaan mitään polttoaineveron laskemista vaatinutkaan. Kuten ei annelikaan valehdellut!
...ei lauennut Kaarinan kanssa, joten mitään ei ole tapahtunut.
Wiljami
... oppositiossa ollessaan, mutta siitä en ole varma, osasiko Lipponen sen kieltää yhtä hyvällä perusteella kuin nyt Pekkarinen.
Taas tyypillisen kepulainen vastaus, kun omat ovat jääneet kiinni poliittisesta petoksesta.
Voin kertoa sulle OivaH, että Lipposen hallituksen aikana bensaveron alennuksen torjuminen kuului valtiovarainministerille, joka perusteli sen täsmälleen juuri samoin perustein kuin Pekkarinen = EU:ssa on tehty yhteinen linjaus, että veroja ei alenneta.
Mutta OivaH tietenkin "objektiivisena kepulaisena" hyväksyy ja ymmärtää kahdesta samanlaisesta totudesta vain oman kepulaisen ministerin totuuden.
Kyllä luulisi kepulaisen elämän olevan vaikeaa, kun totuutta joutuu kiertämään aina niin kaukaa, että ei koskaan osu.
Mutta Oivalle: Ota nyt ihmeessä Oivaseni ne kepulasit pois silmiltäsi ja vaihteeksi myönnä jotain väärintehtyjä asioita. Yksi viimeisimmistä väärintehdyistä asioista kepulla on, että samalla suulla samasta asiasta esitetään nyt hallituksessa mukana oltaessa täysin päinvastainen kanta.
Sitäpaitsi, se selite tuottajien hinnannostamisesta on nyt ja silloin yhtä väärä. Muka öljyntuottajat nostaisivat hintaa, jos Suomi pienenä pisarana öljymeressä hiukan kompensoisi pudottamalla verot EDES muiden maiden tasolle!!!
..koskaan EU.ssa tuollaista linjausta minun muistin mukaan kyllä jo Lipposen kaudella Bensiini nousi hurjasti ja silloin vedottiin tähän samaan asiaan kun alennuksia veroon vaadittiin.
Vai onko Lipponen eri asia (vaikka asia on sama) kuin Vanhanen.
Osapuolet ovat vain vaihtuneet.
Mitä tulee poliittisiin petoksiin niin millään puolueella tai henkilöllä ei ole varaa toisia morkata.
Selvennykseksi olen puolueista riippumaton.
että sama mies puhuu eri tavalla, kun on käsiu kiinni vallan kahvassa. Olisi sitten puhumatta mitään eikä valehtelisi. Vai onko tosiaan kyseinen henkilö niin tyhmä, ettei edes puoluetoverit kerro hänelle, missä mennään.
Vanhasen väistymisen EU:n taakse jopa ymmärrän, sehän on niin helppoa, ei tarvitse tehdä päätöstä. Se päätöksenteko ja vastuunkantaminen kun tuntuu olevan vierasta tälle pääministerille.
Täytyisiköhän kysyä annelilta, josko hänen faxiinsa olisi tullut tieto EU:n veronalennuskiellosta jo silloin oppositioaikana. Pekkarinen ei moista ole kuullutkaan.

Kepusensuuri poisti vielä aamulla olleen kepun välikysymyksen vuodelta 2000. laitetaan uusiksi, katsotaanpa, iskeekö kepusensuuri jälleen.
-------------------
VK 3/2000 vp - Juha Korkeaoja /kesk ym.
VÄLIKYSYMYS 3/2000 vp
Polttonesteiden hintojen alentaminen
Eduskunnalle
Polttonesteiden hinnat ovat nousseet ennätyksellisen korkealle. Viime keväänä, kun välikysymyksellä vaadimme hallitukselta tekoja polttoaineiden hintojen alentamiseksi, hallitus valtiovarainministerin johdolla lupasi palata syksyllä asiaan.
Eduskunnan kyselytunnilla 7.9.2000 valtiovarainministeri Sauli Niinistö lupasi kertoa eduskunnalle budjettikeskustelussa 12.9.2000, mitä hallitus polttoaineiden hintojen alentamiseksi tekee ja milloin. Keskustelun aluksi ministeri ilmoitti, ettei hallitus tule millään tavoin alentamaan polttonesteiden hintoja.
Nykyisillä hinnoilla polttonesteiden hinnat kuuluvat Suomessa koko Euroopan korkeimpiin. Keskivertoautoilijan bensalasku on vuodessa kasvanut lähes 3 500 markkaa. Suomessa bensan hinnassa veron määrä on noin 80 penniä korkeampi kuin keskimäärin EU-maissa. EMU-maista hintataso on Suomessa korkein. Suomessa liikenteen polttonesteiden verotus on ollut perinteisesti ankaraa. Muuhun energiaan verrattuna sitä on veroratkaisuilla entisestään kiristetty.
Polttonesteiden hintojen nousu on kiihdyttänyt entisestään inflaatiota. Viime kuukausien inflaatiovauhdista polttonesteiden hintojen nousun osuus on ollut 40 prosentin luokkaa. Polttonesteiden hintojen alentaminen on välttämätöntä kansantaloutta vaurioittavan inflaatiokierteen hillitsemiseksi.
Korkeat liikennepolttoaineiden hinnat ovat merkittävä kustannustekijä niin kaupunkiseutujen työmatka- ja asiointiliikenteessä kuin maaseudullakin, jossa autoa tarvitaan välttämättä työmatkaliikenteessä. Liikennetottumuksia on varmasti syytä pohtia, mutta monilla ei ole kuitenkaan polttoainetta vähemmän kuluttavaa liikkumisen vaihtoehtoa.
Aivan viime aikojen polttonesteiden hintojen nousun kielteisimmät vaikutukset ovat kohdistuneet ankarimmin elinkeinonharjoittajiin ammattiliikenteessä, koneurakoinnissa ja maataloudessa. Pitkät kuljetussopimukset ovat estäneet kustannusten siirtämisen hintoihin. Tästä on seurannut kuljetusyrittäjien lisääntyneitä konkursseja. Linja-autoliikenteen lippujen hintoja on jo korotettu ja taksiliikenteen korotetut taksat on vahvistettu.
Öljyllä lämmitettävän omakotitalon vuotuinen öljylasku on kohonnut hintojen nousun vuoksi jopa 4 000 markalla. Maatalousyrittäjille kohonneet polttoaineiden hinnat ovat tuoneet vuositasolla erittäin huomattavan lisälaskun.
Kansalaiset, maanrakennus- ja koneyrittäjät sekä eri ammattijärjestöjen edustajat ovat viime päivinä monin tavoin vedonneet päättäjiin polttonesteiden hintojen alentamiseksi. Myös eduskunnassa on laajalla poliittisella kirjolla vaadittu hallitukselta toimenpiteitä.
Edellä olevan perusteella ja Suomen perustuslain 43 §:ään viitaten esitämme valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan välikysymyksen:
Mitä hallitus aikoo tehdä polttonesteiden hintojen pikaiseksi alentamiseksi?
Helsingissä 15 päivänä syyskuuta 2000
Juha Korkeaoja /kesk
Mauri Pekkarinen /kesk
Mirja Ryynänen /kesk
Hannu Aho /kesk
Olavi Ala-Nissilä /kesk
Sirkka-Liisa Anttila /kesk
Maria Kaisa Aula /kesk
Jorma Huuhtanen /kesk
Liisa Hyssälä /kesk
Tytti Isohookana-Asunmaa /kesk
Anneli Jäätteenmäki /kesk
Timo Kalli /kesk
Kyösti Karjula /kesk
Tanja Karpela /kesk
Inkeri Kerola /kesk
Niilo Keränen /kesk
Mari Kiviniemi /kesk
Katri Komi /kesk
Seppo Kääriäinen /kesk
Seppo Lahtela /kesk
Markku Laukkanen /kesk
Johannes Leppänen /kesk
Jari Leppä /kesk
Mika Lintilä /kesk
Eero Lämsä /kesk
Hannes Manninen /kesk
Kari Myllyniemi /kesk
Tero Mölsä /kesk
Lauri Oinonen /kesk
Osmo Puhakka /kesk
Aulis Ranta-Muotio /kesk
Antti Rantakangas /kesk
Juha Rehula /kesk
Pauli Saapunki /kesk
Mauri Salo /kesk
Hannu Takkula /kesk
Matti Vanhanen /kesk
Anu Vehviläinen /kesk
Jukka Vihriälä /kesk
Pekka Vilkuna /kesk
Matti Väistö /kesk
Jaana Ylä-Mononen /kesk
Risto Kuisma /rem
Raimo Vistbacka /ps
Jouko Jääskeläinen /skl
Päivi Räsänen /skl
Sakari Smeds /skl
Bjarne Kallis /skl
Marja-Leena Kemppainen /skl
Toimi Kankaanniemi /skl
Ismo Seivästö /skl
Kari Kärkkäinen /skl
Sulo Aittoniemi /alk
Ja koko kepun välikysymysteatterin kyseenalaisuus ja huijausmentaliteetti vielä korstuu, kun muistaa, että kepu teki v. 2000 peräti kaksi välikysymystä ja vaati bensaveroa alas.
Ensimmäisen väliskysymyksen 1. allekirjoittaja toukokuussa 2000 oli Mauri Pekkarinen.
Toisessa välikysymyksessä samasta aiheesta syyskuussa 2000 1. allekirjoittaja oli Juha Korkeaoja.
Jo välikysymysten suuresta määrästä voi päätellä että kepu oli tosissaan "poliittisen vaihtoehtonsa" kanssa.
Mutta propagandatehtailustahan tässä on kysymys.
Meillä on nyt käsillä kepulaisten megaluokan poliittinen huijaus. Ja tämä tapaus tulee varmasti varjostamaan kepua ensi vaaleissa - ja hyvä niin.
KK 884/1999 vp - Pekka Kuosmanen /kok ym.
KIRJALLINEN KYSYMYS 884/1999 vp
Nestemäisten polttoaineiden valmisteveron alentaminen
Eduskunnan puhemiehelle
Suomen kaltaisessa harvaan asutussa, mutta pinta-alaltaan laajassa maassa auton käyttö on välttämätöntä, sillä läheskään kaikkialla ei pystytä käyttämään julkisia kulkuneuvoja. Nykyaikainen yhteiskunta ei toimisi ilman liikennettä, sillä lähes jokainen käyttää liikenteen palveluita päivittäin. Liikenne palvelee paitsi työssäkäyntiä ja vapaa-aikaa, myös merkittävää osaa talous- ja tuotantoelämää. Tilastojen mukaan maamme kotitalouksista noin 85 %:lla ja lapsiperheistä 95 %:lla on käytössään auto.
Myönteistä ympäristökehitystä ja liikenteen turvallisuutta voidaan edistää auto- ja polttoaineverotusta keventämällä. Bensiinin verotusta on kiristetty Suomessa 1990-luvulla selvästi enemmän kuin muualla Euroopassa. Polttoaineverotus kiristyi vuoden 1998 alussa. Bensiinin valmisteveroa korotettiin 20 pennillä litralta ja dieselöljyn 15 penniä litralta. Vertailujen mukaan suomalaiset maksavat bensiinin hinnassa veroa - arvonlisäveroineen - noin 60-70 penniä litralta enemmän kuin EU-kansalaiset keskimäärin. Autoilevien kansalaisten käsitys kohtuullisesta verotustasosta poikkeaa radikaalisti nykyisestä tieliikenteen verotustasosta.
Erityisen epäoikeudenmukaisena koetaan se, että Suomessa, jonka oloissa auto on erityisen välttämätön, auton hankkimista ja käyttöä verotetaan enemmän kuin muissa maissa. Korkea polttoaineverotus kohdistuu erityisesti niihin ryhmiin, jotka joutuvat eniten käyttämään autoa, eli lapsiperheisiin ja maaseudulla asuviin. Keskipalkkaiselta suomalaiselta autoilijalta kuluu vuodessa yhden kuukauden nettopalkka pelkästään bensiiniverojen maksuun.
Liikenteen verorasitus on kasvanut viime vuosina olennaisesti. Liikenteen osuus valtion verotuloista on noin 17 prosenttia, kun se vuosina 1970-1990 oli keskimäärin 10 prosenttia ja muualla Euroopassa 6-8 prosenttia. Verotuksen kasvu on suuntautunut erityisesti bensiinin valmisteveroon, joka on yli kolminkertaistunut vuodesta 1989 vuoteen 1996, yhteensä yli 2 markalla/litra. Dieselöljyn valmisteveron kehitys on ollut maltillisempaa, poikkeuksena vuonna 1994 tehty korotus EU-minimin yläpuolelle. Bensiinin valmistevero on Suomessa EU-maiden kärkipäässä.
Bensiinin verotus tulee saattaa eurooppalaiselle keskitasolle. Ei ole perusteltua, että Suomessa, jossa ollaan pitkien etäisyyksien, harvan asutuksen ja hajautuneen yhdyskunta- ja tuotantorakenteen takia poikkeuksellisen riippuvaisia liikenteestä, on muuta Eurooppaa korkeampi bensiinin verotus. Dieselöljyn verotus tulee säilyttää EU:n salliman alarajan tuntumassa. Tällä pyritään turvaamaan suomalaisen tuotantotoiminnan kilpailukyky.
Auto on myös merkittävä työllistäjä ja tulonlähde tienrakentamiselle, suomalaiselle polttoaineteollisuudelle, huoltamo- ja korjaamotoiminnalle, tienvarsipalveluille, autokaupalle ja matkailupalveluille. Tieliikenne tuo veroina noin 34 miljardia markkaa vuosittain ja on näin yksi merkittävimmistä valtion tulonlähteistä.
Edellä olevan perusteella ja valtiopäiväjärjestyksen 37 §:n 1 momenttiin viitaten esitämme kunnioittavasti valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä laskeakseen nestemäisten polttoaineiden valmisteveroa siten, että kaikille kansalaisille taataan tulojen suuruudesta riippumatta mahdollisuus käyttää autoa?
Helsingissä 2 päivänä joulukuuta 1999
Pekka Kuosmanen /kok
Riitta Korhonen /kok