kun olen kesän mittaan käynyt kävelyllä pojan kans, siis työnnelly rattaita niin olen huomannut erinäisiä asioita nykyisestä liikenteestä. eli kun tulee auto vastaan niin aika harva näyttäisi omistavan kääntyvät etupyörät koska ei voida väistää minkään vertaa vaikka toisesta suunnasta ei olisi tulijoita. toisekseen seläntakaa lähdetään kyllä herkästi ohittamaan ja kappas kumma kun ollaan yhtäkkiä kävelijän kohdalla rinnakkain ja kävelijälle se tulee monesti yllätyksenä. raskasliikenne kyllä yleensä huomioi hyvin jalankulkijat josta suuri kiitos heille. hulluinta on kun vastaan ajelee herrasmies uudehkolla autolla ja pui nyrkkiä että "mitäs sie täällä minun tiellä kävelet" olenkin aikonut kysyä osalta autoilijoista jos saan pysäytettyä niiden tilinumeroa että voisin maksaa tienkäytöstä kun näyttää että kävelen niiden yksityistiellä
kävelyllä
ajvr
2238
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ymmärsinkö oikein että kyseessä on tie osuus jossa on piennar/tienreuna jalankulkijoille ainoastaan käytössä.
Itse sovitan jos mahdollista vastaantulevan kohtaamisen siten että jalankulkija ei osu kohdalle samaan aikaan. Enkä tietenkään ohita jalankulkikjan kohdalla toista autoa.
Jalankulkijana kuljen tien vasenta laitaa ja siirryn auton tullessa vastaan mahdollisimman vasemmalle reunaan. komennan myös lapset piennar osuuden vasempaan reunaan. Jos lapsi on nappulapyörällä liikkeellä on hänen noustava pyöränselästä pois etenkin rekan tullessa vastaan. Tie osuus jota käytämm on valtatie, hyvä näkyvyys ja nopeus 100 km /h. Usein toimintaamme ammattiautoilija kiittää, valoja vilauttamalla. Kuljettaja näkee käsieni liikkeistä komentoni joilla tehostan lapille käskyäni. Näin hän myös tietää että hänet on huomattu ja huomioitu.
Menettelymme toimii ainakin meidän tarpeisiin.
meilläpäin tuo tienpiennar on aika kapea valkoinenviiva on juuri asfaltin reunassa ja soraa on 20-50senttiä eli vaunuille ei ole paljon tilaa reunassa. itse väistänkin luiskaan kun autoja tulee yhtäaikaa edestä ja takaa. ja yksi ryhmä autoilijoissa on ne jotka väistävät jo kaukaa mutta tulee yhtäkkiä takaisin omalle kaistalle päin jo ennen kuin ovat ohittaneet jalankulkija siis ajavat kohti vähän kuin kamikazelentäjät ei oiken tunnu mukavalta.