Sairastan paniikkihäiriötä. Välillä menee paremmin, mutta joskus on niitä hetkiä, etten uskalla lähteä ovesta ulos ja ikkunoiden edessä on pidettävä verhoja. Joskus mua ahdistaa koko yön, joskus olen kohtauksissani itsetuhoinen. Olen päättänyt hakea apua. Olen menossa nuorisopsykiatrisille poliklinikalle, kun mulle selvisi, että 20-vuotiaana en olekaan vielä liian vanha menemään sinne. Mitä mä voin odottaa ensimmäiseltä käynniltä? Pelottaa mennä sinne yksin ja täytyy kai koettaa järjestää mies tai ystävä mukaan henkiseksi tueksi. Kuinka helposti määrätään lääkitys ja millaista se terapia on? Voinko mä parantua täysin? Kaikki jutut paniikkihäiriöön liittyen ovat tervetulleita.
Paniikkihäiriö
Mariel
10560
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Heips, hienoa, että olet päässy avun lähteille. tiedän, että tätä on turha kirjoittaa, että älä jännitä suotta. Kun sitä kumminkin tuppaa jännittämään ja vaikka saamaan paniikkikohtauksen. Mutta muista, paniikkikohtaus on tuuntemus! Aito ja tosi sellaine, mutta se EI tapa! Siihen EI kuole! Olis varmaan hienoa, jos saisit jonkun läheisesi mukaan eka vastaanotolle.
Eka vastaanotolla lääkäri (psykiatri) keskustelee kanssasi ja kyselee minkälaisia oireita sinulla on ja kuinka usein ja onko jotain tiettyjä tilanteita, jolloin ne erityisesti pukkaavat päälle. Sitten hän keskustelee todennäköisesti kanssasi lääkityksen tarpeesta ja aloittamisesta. Sinä voit aina koko aja kysellä itsekin mitä vaan mieleesi tulee!
Terapia olis hyvä juttu lääkityksen lisäksi! Se ei ole sen kummempaa, kuin keskustella kerrankin luottamuksellisesti aivan mistä vaan ittelle kipeästäkin asiasta. Ja un omilla ehdoilla! Jos sinulle terapiamahdollisuus järjestyy, niin siinäkin sinulla on oikeus ja mahdollisuus kysyä, että mitäs tää käytännössä on!
Kaikkea hyvää sinulle!
Kiitokset positiivisesta ja asiallisesta vastauksestasi! Mulla on periaatteessa tuo terapia jo käynnissä, koska mulla on sekä avomies että hyvä ystävä, joiden kanssa olen paljon puhunut tästä paniikkihäiriöstäni ja menneistä, kipeistä asioista. Luultavasti nuorisopsykiatrisen poliklinikan lääkäri haluaa, että käyn siellä säännöllisesti kertomassa kuulumisiani ja sehän on terapiaa. Olen miettinyt asiaa ja lääkitykseen olen suostuvainen, jos lääkäri sitä ehdottaa. Mietityttää vain, mitä sellaiset lääkkeet maksaa - vastauksia? Olen lukenut tietoa kirjoista ja internetistä ja tiedän, minkälaisia lääkkeitä hoitona käytetään. Mua ei oikeastaan sinne nuorisopsykiatriselle poliklinikalle meno jännitä - toivoisin vain, että tietäisin jonkun läheisen olevan henkisenä tukena odotushuoneessa tai kanssani lääkärin kanssa, jos siltä tuntuu. Eiköhän tämä elämä tästä ala hymyilemään! Tällä hetkellä kohtaukset ovat sen verran lieviä ja harvassa, että voin mainiosti.
Kuulostaa jotenkin niin tutulta. Minä sairastuin paniikkihäiriöön vähän joulun jälkeen ja jouduin lopettamaan koulun sen takia. Kohtaukset eivät näkyneet ulospäin, mutta ahdistuksen tunne oli valtava!
Nyt asiat sujuvat jo paremmin :).
Menin nuorisopsykiatrin luo jossa ensimmäisellä käynnillä tapasin lääkärin, jonka kanssa juteltiin asiastani. Sitten kävin viisi käyntiä kestävän "selvittelyjakson", jossa kerroin "ongelmastani" psykiatrian sairaanhoitajalle (minun kaupungissani on tällainen tapa). Kun selvittelyjakso oli ohi sairaanhoitaja neuvotteli lääkärin kanssa (saman jonka tapasin aluksi) tilanteestani ja päätyivät ratkaisúun. Minun kohdallani se oli terapia, jonka aloitan syksyllä.
Hyvä kun lähdit rohkeasti hakemaan apua! Itse sinnittelin jännittämiseni kanssa useita vuosia ja vasta sitten kun aloin saamaan paniikkikohtauksia hain apua. Kyllä se siitä, aurinkoista kesää! :)
Olin kuitenkin liian vanha nuorisopsykiatriselle poliklinikalle, vaikka internetissä luki, että kaikki alle 22-vuotiaat ovat tervetulleita. Sain jonkinlaisen mielenterveystoimiston puhelinnumeron ja varasin ajan. Menen sinne juttelemaan torstaina 27.06.
naimisissa olevia
En ole naimisissa.
Heippa!
Voin kuvitella sun tilasi..sillä haluan kertoa itsestäni jos sotain..itse olen saanut elämässäni maistaa hieman erilaisia ongelmia..olen 21vee tyttö ja aika yksinäienn ...koska vähäiset kamuni opiskele jossain siellä sun tääl! muistan viel kun pystyin yksin ollessa nauttimaan elämästä niin että kaikki kävi normaalin kautta! nykyään seurakseni on hiipinyt masennus ja kamalat sekä ahdistavat pelkotilanteet...joita voisin itse sanoa paniikkihäiriöksi! olin just kotona käymässä ja aivan yksin kun yhtäkkiä..taas kerran tunsin voimaakkaasti kuinka kukaan ei välitä..sen kautta pelkäsin kovin ja todella pelkäsin että psyykkeeni menee yli mielen ja minuuteni! se on ehkä juuri tuota paniikkihäiriötä minun kohdallani! mutta arvaa keneen silloin turvauduin..ajattelin rukoilla taivaan isää , koska Isä on ennenkin auttanut mua valtavasti!
Hetken rukouksen jälkeen, mulle tuli valtavan levollienn olo ja pystyin taas oleen rauhallisemmin! Haluan sulle sanoa että ymmärän sua hyvin ja kun ahsistaa niin kokeilepa ihan vaikka rukoilla taivaan isää sillä Hän on suurin lääkäri ja on minutkin parantanut c-hepatiitista! voi kuullostaa mielettömältä, mutta mun kohal kävi niin ja siksi mä luotan ja uskon mun isään, Jeesukseen! tää oli sulle näinlohdutusta ja mä todella toivon että sä sait tästä jotain! heippa ja hyvät jatkot sulle..ps.toivottavasti saan sulta postia mun osoitteeseen! i hope so!
En voi vastata sulle sähköpostitse, koska et kertonut viestissä osoitettasi.
Mä pysyttelen visusti erossa uskonnollista asioista. Olin muutama vuosi sitten saatananpalvoja ja niihin aikoihin liittyy monia pahoja muistoja (mut pakotettiin veitsi kurkulla katsomaan, kun kaverini kissa ristiinnaulittiin elävältä jne). Pari kertaa sen jälkeen olen törmännyt uskovaisiin ihmisiin ja aina, kun alan miettimään Jumalaa, ajatukseni kääntyvät lopulta Saatanaan. Olen siis päättänyt olla ja olenkin ateisti, koska saatananpalvojaksi en enää halua tulla.
..Kajaanista? Mietin vain, että tiedän täältä yhden Marielin.
Jos nyt sattuisitkin olemaan se tuntemani Mariel, niin älä suotta säikähdä. En kerro tuota asiaasi eteenpäin tai ajattele sinusta mitään pahaa.
En ole Kajaanista eikä Mariel ole oikea nimeni.