Nettiadressi polttoaine veron laskemiseksi

kuka rakentaisi tuollaisen sivuston? Kun adressi olisi tarpeeksi moni allekirjoittanut se voitaisiin toimittaa eteenpäin Arkadianmäelle...
7666
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Olen hieman skeptinen adressien voimaan... Onko koskaan tapahtunut muutoksia niiden voimalla?
Ajatus on tietysti hyvä, mutta onko niillä vaikutusta?

Jotain tietty pitäis tehdä! =)

Äänestä

Uskon miljoonan nimen allekirjoittavan sen.

Äänestä

Kiinnostaisikohan Autoliittoa tämä autoilua sivuava bensiininhinnankorotus?

"Autoliitto on vuonna 1919 perustettu yksityisautoilijoiden palvelu-, etu- ja harrastusjärjestö. Se on myös Suomen ainoa autonkäyttäjien kuluttajajärjestö. Liiton tavoitteena on tarjota jäsenistölle edullisesti ja vaivattomasti kaikki tarvittavat autoiluun liittyvät edut ja palvelut. Edunvalvonnassa Autoliiton tavoitteena on autoiluun kohdistuvan verotuksen alentaminen keskimääräiselle eurooppalaiselle tasolle. Näin suomalaiset voivat tulevaisuudessa ajaa nykyistä uudemmilla, turvallisemmilla ja ympäristöystävällisemmillä autoilla autoilukustannusten silti nousematta. Liiton keskeisiä tavoitteita on myös vaikuttaa liikennejärjestelyihin ja tieverkostoon siten, että liikenne on nykyistä sujuvampaa ja turvallisempaa.

Lisätietoja:

toimitusjohtaja Pasi Nieminen, Autoliitto ry."

Kappale Autoliiton www.sivulta!

Äänestä

http://www.valtioneuvosto.fi/vn/liston/base.lsp?r=96091&k=fi

Ensi vuoden budjetin hehkutusta!

http://www.eduskunta.fi/ -> Ministerit

Elokuussa valmistui myös ensi vuoden budjettiesitys, joka jatkaa Vanhasen hallituksen vakaata uudistuspolitiikkaa. Suomen talouden näkymät ovat valoisia. Ensi vuodeksi ennustetaan runsaan kolmen prosentin talouskasvua ja työttömyyden reipasta alenemista. Vakaa meno mahdollistaa myös monien uudistusten toteuttamisen ja tässä budjetissa on monia erityisen hyviä asioita pääkaupunkiseudulle. Siinä myös edistetään ja helpotetaan yrittäjyyttä monin eri keinoin: matalapalkkatyön verotuki astuu voimaan, kotitalousvähennystä laajennetaan tuntuvasti, joka edistää mm. palveluyrittäjyyttä ja luo kipeästi kaivattuja parempia palveluyrittäjyyden markkinoita.

Ote Mari Kiviniemen kotisivuilta.

(Vanhasen uusi lkomaankauppa- ja kehitysministeri)

Äänestä

Miten olisi addressi polttoaineveron laskemisen puolesta?

Oikeinkirjoitus antaisi älykkään vaikutelman.

Äänestä
  • Adressi kirjoitetaan adressi...Ei millään kahdella deellä! Toki monet kirjottaa sen kahdella:D

    Äänestä

ETSIKÄÄ OTSIKKO: ADRESSI VANHASELLE ja laittakaa sinne mielipiteenne.Jo yli 4000 lukijaa ja kymmeniä mielipiteitä.KAIKKI MUKAAN

Äänestä

Kommentoi aloitusta


saku kirjoitti:

kuka rakentaisi tuollaisen sivuston? Kun adressi olisi tarpeeksi moni allekirjoittanut se voitaisiin toimittaa eteenpäin Arkadianmäelle...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu