Fortumin arvot...???

Pääsin (!) IVO:lle töihin -74. Viime vuosina olemme saaneet tottua "öljysektorin" saneluun. "IVO-miehiä on potkittu maantielle viimeisen vuoden aikana sadoittain. Jos jokin päällikön paikka on ollut auki on siihen yllättävän usein löytynyt mies "Nesteen" leiristä. Öljysektori on saanut olla rauhassa saneerauksilta!
Jos öljyä on hulahtanut mereen ja runsaasti on siitä pyritty vaikenemaan. Kaiken huipuksi Naantalin jalostamossa annettiin kriisiapua henkilökunnalle, joita oli julkisesti epäilty Ruissalon rantojen pilaamisesta.
Öljyn hinnoittelun tunnemme kaikki! Kyseessä on kartellihinnat, joiden vuoksi tulos on taattu! Ei siis syytä sopeuttamisiin.

Sähkösektoria sen sijaan lyödään kuin vierasta sikaa, vaikka sen nykyinen tulostaso ylittää öljymiesten vastaavan. Taas on ilmoitettu meihin kohdistuvasta irtisanomistarpeesta, joka koskee jälleen satoja henkilöitä Suomessa! Iloinen kesälomatervehdys rakkaalta valtionyhtiöltämme!

Turhaa paasata meille entisille ivolaisille Fortumin arvoista... esim. "puhtaat kädet", mitä se sitten tarkoittaakin?
Terveisiä Sinikka Mönkäreelle. Hauskaa Kesää
T: petetty ivolainen.
8817
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Jotain tekisi mieleni lisätä tekstiisi. Olen samassa asemassa, en kuitenkaan tyttö v. 74 lähtien vaan työskennellyt sekä öljy että sähkösektoreilla.
Liiketoimintojen päälliköillä on vapaat kädet valita millä keinoilla päästä asetettuihin tuloksiin. Tulos syntyy yhtälöstä tuotot per kustannukset. Tuloksen parantamiseen on kaksi keinoa: joko lisätä tuottoja tai vähentää kustannuksia.
Sähkössä on valittu kustannusten vähentäminen palkkakuluja karsimalla, öljyssä tulojen kasvattaminen.
Valinta on sektorin ja liiketoimintojen johdon tekemä, onko valinta arvojen mukainen on kova kysymys.

Äänestä
  • Sen siitä saa Fortumin tiedottajat kun alkoivat rekisteröimään yhtiön sisäisen keskustelufoorumin käyttäjiä.
    Mitkäs ne Fortumin arvot olivatkaan?

    Äänestä

  • FUMTSU BUMTSI kirjoitti:

    Sen siitä saa Fortumin tiedottajat kun alkoivat rekisteröimään yhtiön sisäisen keskustelufoorumin käyttäjiä.
    Mitkäs ne Fortumin arvot olivatkaan?

    Fortum arvot=YT-neuvottelut =)

    Äänestä

Nesteen ja IVO;n yhdistyessä pääjohtaja tuli sähköpuolelta. Alkoi massiivinen investointi sähköön Euroopan mittakaavassa. Samalla hävitettiin mm. Keilaniemen aulasta kaikki öljyyn viittaava rekvisiitta. Nuo investointi hassaukset ovat nyt purun alla ja samalla tehdään sitä samaa tehostamista / virtaviivaistamista sähkönpuolella mitä Nesteessä on tehty jo 1985 alkaen. Turha valittaa, koska tuhannet Nesteläiset ovat vuosien saatossa kokeneet aivan samaa.

Lähetä valituksesi sdp;n Antti Kalliomäelle, joka on järjettömän yhdistymisen "primus motor"!

Ennenkaikkea, äänestä tulevissa EDUSKUNTAVAALEISSA oikeaa ehdokasta, eikä niitä jotka ovat nakanneet sinut kunniattomasti roskikseen!

Äänestä
  • Onpas kaunaista puhetta. Tuosta sähköpuolen saneeraustarpeesta: Aina kun jossain Suomessa on tehty hintavertailu, on kaksi kalleinta sähkönmyyjä Fortum ja Vattenfall.
    Jotain tarttis tehdä, muutakin kuin odottaa vaaleja.
    Ja entäs bensapuolen vertailut: Greeni myy 12 hengen porukalla suuruusluokaa 5 % Suomen bensasta. Silloin Fortumin öljypuolella pitäisi pärjätä alle 100 hengellä - kun markkinaosuus bensassa kerran on 40 %. Väkeä taitaa öljypuolella kuitenkin olla 5000.
    Revi siitä

    Äänestä

  • Revi siitä kirjoitti:

    Onpas kaunaista puhetta. Tuosta sähköpuolen saneeraustarpeesta: Aina kun jossain Suomessa on tehty hintavertailu, on kaksi kalleinta sähkönmyyjä Fortum ja Vattenfall.
    Jotain tarttis tehdä, muutakin kuin odottaa vaaleja.
    Ja entäs bensapuolen vertailut: Greeni myy 12 hengen porukalla suuruusluokaa 5 % Suomen bensasta. Silloin Fortumin öljypuolella pitäisi pärjätä alle 100 hengellä - kun markkinaosuus bensassa kerran on 40 %. Väkeä taitaa öljypuolella kuitenkin olla 5000.
    Revi siitä

    Kehottaisin entisiä IVO:laisia tutstumiskäynnille jalostamoille sekä lähettämöalueille.Se saattaa antaa selituksen miksi henkilökuntaa on ja pitää olla.Ei kyse ole mistään polttoaineen myynnistä pelkästään.

    Äänestä

sinulla on tietoa/näyttöä öljy-yhtiöiden välisistä hintasopimuksista niin väittämistäsi kartellihinnoitteluista/-sopimuksista voit aina ilmoittaa kilpailuvirastoon. Kartellithan eivät ole markkinataloudessa sallittuja.

Äänestä
  • Miten on, maksaako kilpailuvirasto samanlaisia ilmiantopalkkioita kuin ohjelmistopuolella maksetaan. Parhaat taitaa olla kymmeniä tuhanisa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kohta työtön fortumilainen? kirjoitti:

Pääsin (!) IVO:lle töihin -74. Viime vuosina olemme saaneet tottua "öljysektorin" saneluun. "IVO-miehiä on potkittu maantielle viimeisen vuoden aikana sadoittain. Jos jokin päällikön paikka on ollut auki on siihen yllättävän usein löytynyt mies "Nesteen" leiristä. Öljysektori on saanut olla rauhassa saneerauksilta!
Jos öljyä on hulahtanut mereen ja runsaasti on siitä pyritty vaikenemaan. Kaiken huipuksi Naantalin jalostamossa annettiin kriisiapua henkilökunnalle, joita oli julkisesti epäilty Ruissalon rantojen pilaamisesta.
Öljyn hinnoittelun tunnemme kaikki! Kyseessä on kartellihinnat, joiden vuoksi tulos on taattu! Ei siis syytä sopeuttamisiin.

Sähkösektoria sen sijaan lyödään kuin vierasta sikaa, vaikka sen nykyinen tulostaso ylittää öljymiesten vastaavan. Taas on ilmoitettu meihin kohdistuvasta irtisanomistarpeesta, joka koskee jälleen satoja henkilöitä Suomessa! Iloinen kesälomatervehdys rakkaalta valtionyhtiöltämme!

Turhaa paasata meille entisille ivolaisille Fortumin arvoista... esim. "puhtaat kädet", mitä se sitten tarkoittaakin?
Terveisiä Sinikka Mönkäreelle. Hauskaa Kesää
T: petetty ivolainen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu