Olen sijoitellut "ammattimaisesti" jonkin aikaa ja olen lueskellut kirjoituksia sijoitustoiminnan tulkitsemisesta liiketoiminnaksi. Mitä hyötyjä mitä haittoja? Entä yhtiöittäminen?
sijoitustoiminnasta
nettisijoittaja
351605
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Yksityishenkilön sijoitustoimintaa ei varmaan helposti tulkita elinkeinotoiminnaksi. Oy:n sijoitustoiminta on lähtökohtaisesti elinkeinotoimintaa, mutta jos perustat oy:n passiivisten sijoitustesi hallintaa varten, voitaneen sekin verottaa tuloverolain mukaan. En kyllä usko mitään verotushyötyä saavutettavan sijoitusyhtiön perustamisella. Tuo veronallukka varmaan osaa kertoa enemmänkin, on jo tuossa alempana olevassa ketjussakin jotain kertonut.
Oy on ollut mielessä vain sivuajatuksena.
Sijoitukseni ovat aktiivisia ja salkullakin on kokoa. Velkavipua olen käyttänyt harkiten, tällä hetkellä velkaa ei ole, mutta toisaalta rahaa on kiinni warranteissa mikä lisää riskiä.
Sijoitustoimintasi lienee melko pientä, kun täällä kyselet.
Vastaan kuitenkin:
Kannaltasi olisi edullista, mikäli voittoja verotetaan vasta kun otat ne ulos firmasta.
Tämä sulkee pois suomalaisen firman käytön, lähin järkevä paikka on Viro.
Tai voit laittaa rahasi sijoitusrahastoon, itse katsoisin Odinia jos sille päälle sattuisin.
Minulle ei tarvitse selittää kuin olisin lapsi. Ja salkulla on kokoa.
En oole kiinnostunut kansainvälisistä kuvioista vaan lähinnä liiketoiminnaksi tulkitsemisen kriteereistä. Niistä kaipaisin miielipiteitä.
No noita ulkomaisia yhtiöitä tuskin kannattaa harkita, koska niille jäänee Suomeen kiinteä toimipaikka.
Etkös sinä muuten ollut jonkinsortin suuri asiantuntija, miten sinä täällä neuvoja jakelet?
Voisitko muuten ottaa kantaa EVL/TVL -sijoitustoiminnan linjanvetoihin yksityissijoittajan kannalta?
Jos toiminta ei ole pientä, käytä ammattilaista. Eivät nekään näitä juttuja osaa, mutta parempi mahdollisuus onnistua.
Suomessa ei todellakaan kannata sijoittaa yhtiömuodossa, saa vaan tuplaverot.
Jos rahaa on, suosittelisin kansainvälisten kuvioitten selvittämistä. Hyöty voi olla suurikin.
Elinkeinotoiminnan tunnusmerkit ovat moninaiset, eikä pelkkä salkun koko tee sijoittamisesta elinkeinotoimintaa. Yhtenäistämisohjeissa on verottajan kannanottoja asiasta.
Kansainvälistäminen ei myöskään ratkaise sijoittamisen siirtymistä eri tulolähteisiin. Ja koska tässä ketjussa ei ole tarkoitus pureutua kansainvälisen verotuksen kiemuroihin, pysytään siis alkuperäisessä aiheessa.
Kiinteästä toimipaikasta (yhtiöt) ja varojen sijoittamisen (yksityishenkilöiden) vaikutuksettomuudesta verotukseen sinua lienee jo opastettu. Joten pysytään aiheessa.
Oletin ettei asia ole liian vaikea ja tulkinnallinen asiaan perehtyneille, joita täällä arvelin olevan. En ole kiinnostunut toiminnan siirtämisestä ulkomaille. Pyysin apua vain tulolähdejaon selvittämiseen, mutta et näköjään osaa vastata.
Ihmettelen linjanvetoa että oy:n sijoittaminen on lähtökohtaisesti elinkeinotoimintaa mutta yksityisen vain harvoin tai ei koskaan. Samasta toiminnastahan on kysymys, eli onko ulkoisilla seikoilla merkitystä?
No oy harjoittaa elinkeinotoimintaa yleensä muussa muodoissa, jolloin esimerkiksi kassavarojen sijoittaminen menee rahoitusomaisuudessa. Tytäryhtiöiden tms. osakkeet ovat käyttöomaisuutta ja pysyvät EVL-tulolähteessä.
Nyt saunaan ja Uhrilampaille.
Miksi haluat näperrellä, kun toimivia ja täysin laillisia järjestelyjä löytyy?
Mene juristille, jos et itse osaa.
Kysymykseni ei ole mitenkään mieletön vaan täysin asiallinen. Nyt huomaan että sinä et ollenkaan edes ymmärtänyt mitä kysyin, ryhdyit puhumaan asian vierestä.
Kyselet asioita, joilla ei ole suurtakaan merkitystä sijoitustoimintasi onnistumiselle tai verokohtelulle.
Tärkeiden juttujen olemassaoloakaan et hoksaa, saati että miettisit niitä.
Hommaa kunnollinen verokonsultti tai sinulle käy huonosti.
Tulolähdejaolla on suurikin merkitys verokohtelulle. Jos et ota kantaa asiaan jota kysyn älä vaivaudu vastaamaan ollenkaan.
Paljon isompi merkitys on sillä, verotetaanko salkkuasi ollenkaan. Siis ennen kuin pistät sen lihoiksi. Tai edes silloin.
Laillisia konsteja löytyy, esimerkiksi sijoitusrahastot tai vakuutukset joita verottaja tällä hetkellä suosii. Tilanne voi muuttua.
En oikein ymmärrä, miksi kukaan viitsii kiinnostua verottajan keksimistä jutuista, esimerkiksi tulolähteistä. Rahaa tulee ja menee, tulolähteetn ovat verottajan konsti verottaa tuloja ja jättää menot hyvittämättä.
Taidat olla veropellen apunimimerkki, kun kyselet noin tyhmiä.
Kerrotko kysyjälle tappioiden vähennyskelpoisuudesta? Entä mitä muuta keskeistä kerrottavaa kertoisit (vinkkinä TVL 46 §). Minä kerron sitten jos sinä et osaa.
Tulolähdejakoa ei tehdä pelkästään ulkoisten puitteiden perusteella, vaikka tälläkin on toki merkitystä.
Oy:n sijoitustoiminta tulkitaan lähtökohtaisesti elinkeinotoiminnaksi, mutta mahdollisuus TVL:n mukaan verottamiselle oin olemassa, sillä elinkeinotoiminnan kriteerejä punnitaan myös yhtiöiden ollessa sijoittajia. Oy:n sijoitustoiminta on EVL-toimintaa esim silloin, kun on kyse rahoitusomaisuuden lyhytaikaisesta sijoittamisesta, tytäryhtiöosakkeiden tai muuten toimialaan liittyvien osakkeiden ostamisesta. Jos yrityksen toimiala on ap-kauppa ja se käy aktiivisesti kauppaa, on salkku tietenkin sen vaihto-omaisuutta ja ilman muuta EVL-tulolähteessä. Jos yritys on passiivinen holding-yhtiö, ei sen voida tulkita harjoittavan elinkeinotoimintaa.
Konsernin emoyhtiö, vaikka sillä ei olisikaan muuta toimintaa kuin tytäryhtiöiden omistaminen, harjoittaa EVL-toimintaa, jos sen tyttäret harjoittavat elinkeinotoimintaa.
Mikä ihme sinua noissa apunimimerkeissä kiehtoo? Itse ensin takuuvarmasti menit rekisteröimään veronallen, etten pysty enää käyttämään sitä, ja nyt syyttelet toisia jonkun aputoiminimiksi kun nämä kyselevät sellaisia kysymyksiä joihin sinä et osaa vastata.
Ja mitä tulee noihin tarjoamiisi metodeihin verotuksen välttämiseksi, mikään niistä ei toimi niinkuin väität. Sijoitustoiminta verotetaan asuinpaikan mukaan, oli varallisuus sitten missä tahansa, ja virolaisen yhtiön (mikäli on kyseessä suomalaisen omistajan henkilökohtainen ap-kauppa) toiminta verotetaan Suomessa tänne syntyvän kiinteän toimipaikan tulona. Eikö tämä ole jo opetettu?
Lainsäätäjän keksimästä tulolähdejaosta kiinnostuvat näköjään ensialkuun ainakin ne, joilla on kapasiteettia ymmärtää mitä tulolähdejako käytännössä tarkoittaa ja millaisia seuraamuksia siitä on.
En todellakaan ole sotkeentunut asioihisi, et ole kiinnostava.
Asioista näytät tietävän aika paljon, mutta levität verovelvollisen kannalta vahingollista ja osittain paikkaansapitämätöntä tietoa. Se on sinun ongelmasi.
Tämä kyselijä olisi sopinut apunimimerkiksi, kyseli tyhmiä mutta muutama avainsana oli hallussa.
Hmm... -vahingollista- tarkoitatko tällä sitä että korjaan virheellisiä käsityksiäsi?
Entäs tuo paikkaansapitämätön tieto, missä minä olen sellaista jaellut?
Tarkoitin, että epäselvissä tapauksissa tarjoat aina verovelvollisen kannalta huonointa vaihtoehtoa.
Kumpikin tiedämme, että verotus on aika häilyvää. Jos tulkitsee lait omaksi hyväkseen niin vaikea on sitä verottajan muuttaa.
Kutakuinkin noin olen itsekin ymmärtänyt. Pitää vielä jatkaa tutkimista ja laskemista.
Millaisia ovat nuo "epäselvät" tilanteet, ja millaisia huonoja ratkaisuja olen niihin tarjonnut? Anna toki käytännön esimerkki, että asia tulee selväksi. (tämä on nyt varmaan kymmenes kerta kun kysyn, jokohan nyt onnistaa?)
Minä en myöskään aloittele turhia ja naurettavia viestiketjuja kenestäkään toisesta keskustelijasta. Täällä on tarkoitus puhua verotuksesta, ei ärsyttää toisia keskustelijoita.
Olisi ehkä aiheellista, ettet osallistuisi lainkaan keskusteluun, jos panoksesi jää toisten solvaamiseen ja asian vierestä selittelemiseen.
Verotus ei ole häilyvää. Esimerkiksi verosuunnittelu perustuu verottajan toimenpiteiden tarkkaan ennustettavuuteen. Lainsäädäntöön tulee ajoittain muutoksia, sehän selvä. Näin tapahtuu kaikkialla maailmassa.
Laitoin sinulle tällaisen viestin aiemmin päivällä. Tämä on varmaan jäänyt sinulta huomaamatta, kun et ole vielä opastanut alkuperäistä kysyjää?
Kerrotko kysyjälle tappioiden vähennyskelpoisuudesta? Entä mitä muuta keskeistä kerrottavaa kertoisit (vinkkinä TVL 46 §). (Minä kerron sitten jos sinä et osaa)
Verovelvollisen kannalta edullisimmat tilanteet ovat niitä, missä ei ole vakiintunutta käytäntöä.
Siis verovelvollinen voi tulkita lakia omaksi hyväkseen, verottaja voi valittaa asiasta jos katsoo sen aiheelliseksi.
Sinä tiedät asiat, voisit olla tosi paljon hyödyksi tälle yhteisölle. Oma valintasi, kun haluat sabotoida.
No, jos tässä nyt hyödystä ruvetaan puhumaan, toisten keskustelijoiden mollaamiseksi kehitetyt viestiketjut ja väärän tiedon levittäminen, mitä sinä täällä teet, nehän vasta vahingoksi ovatkin. Minä olen keskittynyt täällä asiatiedon antamiseen, en verosuunnitteluun. Näin muodoin en ole voinut myöskään voinut sabotoida mitään.
Ymmärtämykseni mukaan et ole itsekään antanut esimerkkejä noista tilanteista missä ei ole vakiintunutta käytäntöä... Mutta voisitko edes etsiä sellaisia tilanteita, missä minä olen antanut väärää tietoa? Väität tiuhaan, että annan väärää tietoa, mutta missä se väärä tieto on?
Jatkossa olisi tosiaankin hyvä jos tämä koko palsta omistettaisiin asialliselle keskustelulle, ei tällaiselle turhalle jauhannalle.
Et ole antanut väärä tietoa, olet johdonmukaisesti kertonut verovelvollisen kannalta huonoimman vaihtehdon tilanteissa missä tulkinta ei ole selvää.
Kuten sanoin, tietämyksestäsi voisi olla tälle yhteisölle suurta hyötyä. Kun haluat toimia yhteisen kansan vahingoksi, voisitko edes mennä pois.
Jos vähänkin on voittoa siirrä toiminta Viroon. Suomessa on tuplaveroa turha maksaa.
Kun sanovat, että pitää olla kiinteä toimipaikka. No kelvollisen kaksion saa 5000 eurolla. Sen summan säästää lähes heti veroissa. Tallinna on lisäksi ihan jees paikka. Kannattaa käy tsekkaamassa muutenkin. Säästät matkakulutkin viinaostoksilla tai tankkaamalla Tallinnalla Nesteellä.
Onko toiminnan siirto Viroon hyvä idea? No mitäs ne muut firmat tekevät? Hirveellä tohinalla siirtävät toimintojaan. Helsinki se vaan näivettyy ja moniongelmaistuu.
Missä tilanteessa olen antanut verovelvollisen kannalta huonoimman vaihtoehdon jos tulkinta ei ole selvää? En ole edes ottanut kantaa asioihin, joissa tulkinta olisi millään muotoa epäselvä.
...
Tämä kaveri yritti antaa hyviä neuvoja.
Mitä asiaa sinulla on tulla väliin?
Kaveri antoi neuvojaan aiheen vierestä, vieläpä varsin epäkäytännöllisiä. Alkuperäinen kysyjä ilmoitti jo ettei ole muuttamassa ulkomaille.
Miksi sinä osallistut tähän keskusteluun jos sinulla ei ole mitään sanottavaa?
Yksityishenkilön ap-kauppaa ei pääsääntöisesti voida tulkita elinkeinotoiminnaksi. Että voitaisiin tulkita, pitäisi salkun olla suuri ja sillä on oltava kiertonopeutta. Ek-toiminnan ja henkilökohtaisen tulolähteen välistä rajavetoa tehtäessä toimintaa arvioidaan kokonaisvaltaisesti, jolloin myös sijoittajan omalla tahdonilmaisulla on merkitystä (kauppa on päätoimista, sijoittaja pitää kirjanpitoa jne). Mieleeni ei tule yhtään tapausta, jossa yksityisen sijoittajan ap-kauppa olisi ollut EVL-toimintaa.
Haitoista ja hyödyistä keskeisimmät ovat eroavaisuudet tappioden vähennyskelpoisuudessa ja tulojen jakautumisessa tulolajeihin.
Tottakai oy ja perheenjäsenet mukaan.
Saa jakaa voittoja silloin kun haluaa ja kenellä on rahantarvetta.
Saa ostaa yhtiön nimiin omaisuutta ja autoja.
Voi siirtää voittoja uuteen yhtiöön ja voi tehdä mitä vaan.