"VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS
totesi jo v. 1992 ennen nk. myönteistä periaatepäätöstä, että Vuotoshanke ei ole yhteiskuntataloudellisesti kannattava, vaikka ympäristöhaittoja ei otettaisi lainkaan huomioon."
http://personal.fimnet.fi/luonto/vapaavuotos/
Pitääköhän tuo alkuunkaan paikkaansa, jos 500 000 litraa päivässä öljyksi muutettuna olisi Vuotos
Sikäli hyvä vertailu kohde on öljy, koska sen hinta nousussa, saa reaali arvon päivittäin
Ehkäpä 13-vuodessa tullut enemmän edukseen 7-kertaisesti, tai pyöreästi 10-kertaisesti, koska kohta lienee siinä
totesi jo v. 1992 ennen nk. myönteistä periaatepäätöstä, että Vuotoshanke ei ole yhteiskuntataloudellisesti kannattava, vaikka ympäristöhaittoja ei otettaisi lainkaan huomioon."
http://personal.fimnet.fi/luonto/vapaavuotos/
Pitääköhän tuo alkuunkaan paikkaansa, jos 500 000 litraa päivässä öljyksi muutettuna olisi Vuotos
Sikäli hyvä vertailu kohde on öljy, koska sen hinta nousussa, saa reaali arvon päivittäin
Ehkäpä 13-vuodessa tullut enemmän edukseen 7-kertaisesti, tai pyöreästi 10-kertaisesti, koska kohta lienee siinä
Vastaukset 24
Vanhimmat
"EU-parlamentaarikko Heidi Hautala kanteli v. 1995 EU-komissiolle, koska nk. Vuotosalueen arvoja nimenomaan lintudirektiivin suhteen ei oltu suomalaisessa päätöksenteossa otettu huomioon - monien asiantuntijatahojen kyseenalaistaman allassuunnitelman vuoksi.
Nyt lehdistötiedotteen mukaan EU-komissio on haastanut Suomen EU-tuomioistuimeen koskien lintudirektiivin noudattamista. EU-haasteessa mainitaan erityisesti Kemihaaran suot. Kemihaaran suot on laaja (yli 10 000 hehtaaria) alue, jonka ympäristöministeriö alkuperäisessä esityksessään sisällytti ehdotukseen Natura 2000 -ohjelmaksi.
Lopullisesta esityksestä alue jätettiin pois hallitussovun säilyttämiseksi, ei suinkaan luontoarvojen puuttumisen vuoksi. Poisjättämisestä on jätetty useita kanteluita korkeimpaan hallinto-oikeuteen (KHO). Useat ympäristöjärjestöt ovat kannelleet EU:hun samasta asiasta."
http://personal.fimnet.fi/luonto/vapaavuotos/EU-tuomioistuin.html
Yksi sairas ihminen terrorisoi palstaa sekavilla vuotos-houreillaan.
Joku raja pitäisi näille henkisesti häiriintyneillekin löytyä...
Noita vihreitä lähes kotomaisia TERRORISTEJA jotka VUOTOSTELEVAT vuodesta toiseen.
Eikö niitä tosiaan voisi hiukan kouluttaa isänmaallisimaksi, eikä arabiystävällisyys öljyn suhteen saisi heitä sokaista!
Lopettakaa jo vihreät se vouhotus ja tulkaa suomalaisten ihmisten joukkoon!
Meillä ei ole öljyalan osakkeita kuten teilä kuulemma on!
Rahaa se teille vain tietää, kun Vuotos on rapajängän vallassa rakentamatta!
ihmisriepu.
Säälittää tuommoiset, ei ole kaikilla helppoa.
Eipä ole sairauksia, edelleen A1 luki tarkastuksen jälkeen(KH), ei edes silmälaseja
Ja henkinenkin puoli ihan preerassa, eli ihan normaalia eloa päivästä toiseen siinäkin mielessä
Jos ei äät ole oikein, sitten on nämä kokeilut, terveyteen viitaten, aika heikolla mallilla, jos noin laajemmin vihreät luulee, eipä sitten kaksiselta näytä,
että sepä siitä!, eipä muuta
Täällä kuuluu kirjoittaa ja keskustella vihreiden politiikasta,tuohon kuuluu Vuotos halusit tai et.
Joten jos tämä on sinulle niin vaikeaa niin älä lue,ja mikäli olet henkisesti järkkynyt niin tietääkseni siihen saa apua.
Vuotos ei ole enää kenenkään politikkaa, koeta nyt tärähtäneeseen kalloosi takoa että OHI MENI, ei kannata.
Mene jonnekin huuhaa -palstoille mesoamaan noita juttujasi, siellä voi löytyä sukulaissieluja. Vai pitääkö todella perustaa roskakoripalsta nimeltä Vuotos-uunon varaventtiili???
Jos koetat jotenkn vihreää liikettä kampittaa noilla jutuillasi niin voin sanoa että vaikutus on juuri päinvastainen - annat vastapuolesta aivan vähäjärkisen ja säälittävän kuvan.
Ja kaikesta päätellen olet yhä edelleen se joka täältä pitäisi pannata.
Usko jo hyvä ihminen että VUOTOS ON VIHREIDEN POLITIIKKAA,mikä tuossa ei mene nyt jakeluun.
Minne se olisi muka hävinnyt ei se minnekkään häviä,tuolla oli linkki tuonne paskahuusiin niin käyppä vaikka sen seinästä lukemassa.
Ja ei ole minun vikani että vihreät on huuhaa puolue,en ole ikinä kuulunut vihreään liikkeeseen enkä myöskään äänestänyt vihreitä,enkä myös tee jatkossakaan niin.
Vielä kerran: tämä on Suomi24:n keskustelufoorumi,täällä keskustellaan vihreästä liikkeestä ja vihreän liiton politiikasta.
Jos se poliitiikka on mitä on niin kai keskustelu käy sen mukaisena,kyllä normaali hoksottimilla varustettu ihminen tuon käsittää,sinulle tuo tuntuu nyt olevan ylivoimaista.
Ja jos sinä minua yrität solvata niin ei se sinun osakkeitasi nosta,vaan aivan päinvastoin.
ei kun pahenee.
Ei noita allaspäätöksiä pystyy mikään vihreä liitto sanelemaan, ei niillä niin paljon sentään ole valtaa. Terve järki, tieto ja sivistys niitä ovat poikineet.
"en ole ikinä kuulunut vihreään liikkeeseen enkä myöskään äänestänyt vihreitä,enkä myös tee jatkossakaan niin."
En minäkään mutta nyt pitää panna harkintaan. Täytyy olla aika fiksu puolue jos vastakohta on tuota luokkaa...
:))
>>Ei noita allaspäätöksiä pystyy mikään vihreä liitto sanelemaan, ei niillä niin paljon sentään ole valtaa. Terve järki, tieto ja sivistys niitä ovat poikineet.
kohtapuoliin tulee energia alan ihmisistä koostuva asiantuntija elin, joka alkaa pohtimaan ao asioita, ja mm. vihreitten Uunokin siinä mukana
Mutta vajavaisia vihreitä ei oteta mukaan, he olkoon näyttämöasiota hoitamassa, kuin asianajo hommeleitakin, heillä ei mitään tekemistä tarkeän, kylman maan energia asioissa
Tuskin näkyy taitolaistakaan, tai muitakaan kollegoitaaan, he vain oli ikävällä tavalla alas ajamassa Suomea, he eivät yksinkertaisesti osaa, menevät muiden tekemissä töissä aikansa, mutta kun sitä oikeaa pitäisi kehittää, ei sitten löydy pohjaa
Päinvastoin. Sähkölämmitys vain lisää ölyriippuvuutta, kun pitää olla varavoimakapasiteettia talven huippukuormia varten. Vuosien 2002-2004 talvina oltiin lähellä tilannetta, ettei vesivoiman vähäisyyden takia hiililauhde riittänyt. Mikäli huippukuorma olisi ollut suurempi se olisi merkinnyt sairaaloissa ja teollisuuslaitoksissa dieselgeneraatoreiden käyttöönottoa ja pahimmassa tapauksessa säänöstelyä.
Ruotsissa harkitaan suoransähkölämmityksen kieltämistä ja siitä luopumista.
Kumpikohan johtaisi paljon kestävmpään ratkaisuun; kulutuksen kasvun jatkuva kattaminen vai sähkönkulutuksen rakenteeseen puuttuminen?
Ei vuosina 2002 - 2004 ollut mitään hätää,mistä tuo tietosi on peräisin.
Ennen dieselgeneraattoreiden käynnistystä käynnistetään kylläkin Inkoon voimalaitos.
Ja teollisuuslaitoksissa harvemmin on noita dieselgeneraattoreita,nekin laitokset missä noita on ovat kaasuturpiineita.
Sairaaloissa noita kylläkin löytyy mikä on aivan luonnollista,vai aletaanko noitakin vastustaa ihan vain vastustamisen iloksi.
Ja tuo koko energia asia on hieman vaikea kun vihreät jarruttavat kaikkia mahdollisia tuotantomuotoja,ainoa mitä nyt kannatetaan on kaikkein eniten saastuttava,tuoko kestävää kehitystä.
Ja kävyillä ei lämpene edes Linkolan kalamaja.
Käynnissä silloin pakkasilla. Ne Inkoon voimalat taidettiin kyllä tehdä Loviisan myllyille varavoimaksi aikanaan!
"Ei vuosina 2002 - 2004 ollut mitään hätää,mistä tuo tietosi on peräisin.
Ennen dieselgeneraattoreiden käynnistystä käynnistetään kylläkin Inkoon voimalaitos."
Voi jösses! Kirjoitin aikaisemmassa viestissä nimenomaan, että hiilivoima riitti! Onko aivan välttämätöntä inttää pelkän inttämisen vuoksi, vai onko sinulla äärimmäisen kehno ymmärryksen ja sisälukutaidon kyky?
"Ja teollisuuslaitoksissa harvemmin on noita dieselgeneraattoreita,nekin laitokset missä noita on ovat kaasuturpiineita. Sairaaloissa noita kylläkin löytyy mikä on aivan luonnollista,vai aletaanko noitakin vastustaa ihan vain vastustamisen iloksi."
Etkö keksi muuta vastausta, kuin ruveta saivartelemaan ja keksimään asioita, mitä puolue mukamas vastustaa? Mikään ei estä sinua käymästä vastustamaan sairaaloiden diesegeneraattoreita.
"Ja tuo koko energia asia on hieman vaikea kun vihreät jarruttavat kaikkia mahdollisia tuotantomuotoja,ainoa mitä nyt kannatetaan on kaikkein eniten saastuttava,tuoko kestävää kehitystä."
Ainoat mitä todella vastustetaan on öljy-, hiili- ja ydinvoima. Sinusta siis sähkön kulutuksen jatkuva kasvu ja siitä johtuva säätövoiman eli hiililauhteen tarve on kestävää kehitystä?
"Ja kävyillä ei lämpene edes Linkolan kalamaja."
Voi ei! Kuinka kamala herja! Apua! Taidan vetää nyt itseni hirteen!
Sinä et taida ollenkaan ymmärtää kuinka lapsellinen ja pikkusieluinen ihminen olet? Minä ihan oikeasti säälin sitä, kuinka kapea sinun katsomus on.
Otsikossa kysymysmerkkejä.
Otsikossa huutomerkkejä.
Sana käteen tuossa johtuu siitä että joskus kauan kauan ennen syntymääsi koulussa jaettiin joulukortteja ja niihin kiirjoitettiin saajan nimi ja tuo "käteen"
Sinä itse yritit venkoilla tuon hiilivoiman riittävyyden kanssa vaikka et siitä mitään ymmärräkkään.
Samoin tarjosit teollisuudelle sellaista varavoimaa mitä niillä ei ole,onko tuon oikaiseminen heikkoa sisälukutaitoa ja inttämistä.
Kyllä minusta nyt tuntuu että toisella meistä viiraa oikein kunnolla,veikkaanpa vielä että se kella viiraa niin istuu nyt siellä puolella.
Enkä minä ole mitään energiatuotantomuotoa vastustanut,ainoastaan kritisoinut sitä käpyjen keruuta,katsos kun jonkun pitäisi tuokin maksaa ja vihreät eivät sitä maksa,eihän tämä tuon vaikeampaa ole kun hieman ajattelet.
Ja kyllä minä olen ymmärtänyt että te vastustatte hiilivoimaa,ydinvoimaa,vesivoimaa,turvevoimaa ja öljyllä toimivia laitoksia.
Kuitenkin teille pitää tulla sähkö kun nappulasta painaa,vai joko näyttämömaisteri on keksinyt jotain uusia mullistuksia,epäilen että ei kun ei osaa edes paperia laittaa oikein paperinkeräykseen että sellainen vihreä.
Sähkön kulutusta voidaan hillitä mutta järkevillä toimenpiteillä,siihen ei vihreitä tarvita sotkemaan asioita sillä eiköhän ne tulleet jo kerran sotketuksi.
Ps.Kun noita pilleririvejä olit ainakin ennen innokas laittamaan niin kysyin sinulta,uskotko itse niihin satuihin mitä rivien takaa löytyy,et ikinä vastannut joten toistan kysymyksen.
"Sana käteen tuossa johtuu siitä että joskus kauan kauan ennen syntymääsi koulussa jaettiin joulukortteja ja niihin kiirjoitettiin saajan nimi ja tuo "käteen"
Sinä itse yritit venkoilla tuon hiilivoiman riittävyyden kanssa vaikka et siitä mitään ymmärräkkään... ...Kyllä minusta nyt tuntuu että toisella meistä viiraa oikein kunnolla,veikkaanpa vielä että se kella viiraa niin istuu nyt siellä puolella...
...Kuitenkin teille pitää tulla sähkö kun nappulasta painaa,vai joko näyttämömaisteri on keksinyt jotain uusia mullistuksia,epäilen että ei kun ei osaa edes paperia laittaa oikein paperinkeräykseen että sellainen vihreä.
Sähkön kulutusta voidaan hillitä mutta järkevillä toimenpiteillä,siihen ei vihreitä tarvita sotkemaan asioita sillä eiköhän ne tulleet jo kerran sotketuksi."
Ja tällainen kirjoitustyyli on omiaan saamaan minut asennoitumaan, ettet voi olla vakavasti otettava keskustelukumppani.
"Samoin tarjosit teollisuudelle sellaista varavoimaa mitä niillä ei ole,onko tuon oikaiseminen heikkoa sisälukutaitoa ja inttämistä. "
Jospa ensiksi selittäisit mikä oli se varavoima, mitä aikaisemmassa viestissä tyrkytin?
"...katsos kun jonkun pitäisi tuokin maksaa ja vihreät eivät sitä maksa,eihän tämä tuon vaikeampaa ole kun hieman ajattelet."
Katsos kun Vihreän liiton kansanedustajat erityisesti Pulliainen ovat pitkään vaatineet vähäpäästöisimmille alhaisempaa verotusta. Katsos kun 14 edustajaa ei pysty yksin tekemään päätöksiä.
"Ps.Kun noita pilleririvejä olit ainakin ennen innokas laittamaan niin kysyin sinulta,uskotko itse niihin satuihin mitä rivien takaa löytyy,et ikinä vastannut joten toistan kysymyksen."
Mikäli sisältö stemmaa muista lähteistä aikaisemmin lukemaani tietoon. Ja hyviä puolueettomia tietolähteitä ovat VTT, Tekes, VATT, ministeriöt, yliopistot...
Ja satuja et ole vielä missään vaiheessa osoittanut. Olet ainoastaan mennyt henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, kuten se että yksi vihreiden edustajista on koulutukseltaan näyttömömaisteri. Vastaväitteissäsi ei ole objektiivisuuden häivääkään ja sorrut liioitteluun, kuten väite Peremären saastumisesta kokonaan. Ympärisökeskuksen tutkimusraportti päätyi tulokseen, että vaikutus ulottuu Kemijoen suualueen meriympäristöön.
Minä en mielellään haaskaa aikaani sinun kaltaiseen uskovaiseen. Mikä on asemasi violetissa vastarinnassa? Ylipappiko?
Ensinnä yksi Korjaus.
>>Vastaväitteissäsi ei ole objektiivisuuden häivääkään ja sorrut liioitteluun, kuten väite Peremären saastumisesta kokonaan.
Tällä sivulla ilmeisesti 6-7 eri kirjoittajaa, hyvä niin
Olen ilmeisimmin ainoa?(ainakin melkein) joka tunnen Vuotos pohjan, senlähemmin lisäämättä.
Senverran hyvä tuntemus sieltä, että lyhykäisesti, ainoa oikea sinne on vesi, kokonaisuuden tuntien, riittää vielä kairoja muullekkin elämälle, sekin hyvä niin
Vihreät nyt kyllä turhaan kiusasivat energia puolta, koska se kuitenkin kaikkien yhteinen etu, kun olisi tasaisesti vettä generaattoreihin
Mutta eipä mahtanut mitään, vihreät vallassaan, ja päänä oli vielä TaistolaisKommunisti, heillä oli aina vain mielessä kampitus, Suomalaiselle yhteiskunta järjestykselle
Jopa päämiehemme(nainen)vaati -70 luvulla Suomen liittämistä Neuvostoliittoon ja oman armeijan lakkauttamista, ihan kuten vihreä aatekkin oli tämän ex Ministerin aikana, kun oli liikkeen johtopaikoilla, selvä heijastus Taistolaisuuteen
Ja Taistolaisuus jatkui Vuotos asiassakin, oli puhtaasti poliittinen homma,jopa keksittiin verukkeita, mm. Perämeri olisi saastunut, eräänkin tilauksen mukaan. Itse alueella olleena kumoan täysin tuommoisenkin ajattelun
Ja missä on nyt samainen Taistolainen, no lentokoneessa tienaamassa, edelleen tulee kalliiksi veronmaksajille
Pitäisikin olla korkeintaan 1 saisi kerrallaan olla Valtiojohdossa(Ministeri, Presidentti, Ministeriö päällikkö taso jne), sillä vain yksi, ei olisi sitten kokonaan kieletty(Tasa-arvoa)
Eikö se oikeyskanslerikin, joka vaovoo kuin isoveli ja antaa valtiovallalle ohjeutä, olekin jostain samaisesta puolueesta?
Etteikö ole valtaa, jota ODE-vistit voisivat käyttää?
Vihreään eduskuntaryhmään kuuluivat vuonna 1996 Janina Andersson (Turun eteläinen), Ulla Anttila (Uusimaa), Tuija Brax (Helsinki), Satu Hassi (Pohjois-Häme), Irina Krohn (Helsinki), Paavo Nikula (Uusimaa), Erkki Pulliainen (Oulu), Tuija Maaret Pykäläinen (Kymi) ja Osmo Soininvaara (Helsinki).
Ryhmän puheenjohtajana toimi Paavo Nikula ja varapuheenjohtajina Tuija Maaret Pykäläinen ja Osmo Soininvaara.
Jotta olikein lain voimalla huh huh . meitä on petetty ja jatkuvasti se vihreä aalto vain narraa!