Kaaosteoria

Tämä kirjoitus kertoo lyhyesti, miksi asiat täällä Suomessa menee päin kaaosta.


Esimerkiksi meidän perhe ei vaadi rahallista tms. tukea. Eikä sitä saa, koska emme ota. Poliittiset päätökset tehdään meidän perheessä yhteistä hyvää ajatellen.


Jotkut rikkaat perheet ottavat rahallista tukea. Onko se reilua?



Emme ole rikollisia, emme kuluta poliisin voimavaroja. Pyrimme elämään terveellisesti ja käyttää mahdollisimman vähän terveyspalveluja. Olemme rauhan asialla, emme ole hyökkäämässä esimerkiksi Venäjälle tai Ruotsiin tai Norjaan, emmekä meren yli etelään.

Kun käytämme terveyspalveluja, toivomme, että se maksaa meille mahdollisimman vähän. Nyt joudumme maksamaan siitä, jopa kunnallisista terveyspalveluista.

Koulutus on jokaisen ihmisen oikeus. Siinä vaiheessa kun se tehdään maksulliseksi, niin minä ainakin opetan lapseni itse. Ja siihen on silloin annettava mahdollisuus!

(tätä mahdollisuutta on muuten oikeastikin harkittu, on nimittäin kotiopetus oikeasti mahdollista ja luvallista. Koulutuksen tasokin olisi korkeatasoista jos suoraan)




Mutta olisi aivan hyvä jos esimerkiksi yhteiskunta osaisi järjestää ja rakentaa kaikille yhteiset palvelut, kuten esimerkiksi leikkipuistot. Olisi kiva M13h3n käydä aina siellä leikkimässä.



On se kumma näin miehen näkökulmasta katsoa asioita, kun yhteiskunnassa asiat hoidetaan päin mäntyä. Leikkikenttiin ei ole varaa!!!!!!!!?????????


Missä on menty pieleen???????????

Ennen niitä osattiin rakentaa!!!!!!!!!!!!!!


Yhteiskunnan varoin!!!!!!!!!!!!!!


Silloin oli varaa!!!!!!!!!!!!!!


Missä on varat??????????????



- Hyvin on asiat menossa päin peetä.

- Päin kaaosta.






Kommenttina vaan että kyllä meidän perhe pärjää, minun verovaroistani ottakaa kaikki mitä huvittaa, mutta älkää viekö meidän eläkevaroja jotka kuuluvat meille tulevaisuudessa, me olemme ne maksaneet. Muussa tapauksessa te riistätte meitä. Pyöreästi/karkeasti sanottuna Tämä Valtio saa meiltä yli 2 miljoonaa markkaa(enemmänkin). Siitä me tarvitsemme miljoonan eläkkeisiimme. Tehkää sillä toisella miljoonalla (tässä esimerkissä) (huom. markka) mitä huvittaa.



Kyllä minua oikeasti ihmetyttää, miten tämän maan asiat on hoidettu päin mäntyä.

Vai ihmetyttääkö?



Kuvitellaan. Jos kaikki perheet olisivat niin kuin me? –työttömiä ei olisi.

Mutta sitten kun ajatellaan, ajatellaan karkeasti. Otetaan näin. Suomessa jos on työläisiä vaikka joka hetki 2.5 miljoonaa ja jos jokainen työntekijä tuottaa verotuloina tuon miljoonan elinikänään, niin meillä on rahaa kansalaisilta käytettävissämme kaikkeen päivässä noin 100 000 000 mk. Se toinen työntekijän tuottama miljoona menee omiin eläkkeisiin.

Elikäs 2 500 000 kertaa 1 000 000 mk. Tämä tekisi 25 00 000 000 000 mk. Tämä jaettuna 35 (jaan huvikseni tämän 35 vuodella, koska tässä ajatusleikissä työntekijät tekisivät 35 vuotta töitä tuolla n. 13 000 mk/kk palkalla, veroprosentin ollessa 35%.) vuodelle tekee jotakin suurta vuodessa, ja se jaettuna päivälle eli jaettuna 365 tulee vastaukseksi hieman alle 2 miljoonaa. Tästä tuo toinen miljoona menee työntekijän perheelle eläkemaksuihin (eläke 20 vuoden ajan, yhteensä 6000 mk kuussa).

Tämä kaikki siis edellyttäisi, että työntekijä saisi n. 13 000 mk kuussa palkkaa, ja verotusprosentti olisi n. 35%.


Eli verotuloina tämän maan kansalaiset tuottaisivat yhdelle päivälle 100 000 000 mk. Mitä tekisimme rahoilla Päivässä?

”Vuonna 2001 julkisen sektorin palveluksessa on työvoimasta noin neljännes. Kunnan
palveluksessa oli 497 400 viranhaltijaa ja työntekijää, joista 78,3 % toimi opetus-, terveys-ja
sosiaalialan palvelualalla. Budjettivaltiossa on noin 120 000 viranhaltijaa ja työntekijää.”

Toki julkisen sektorin palkat tästä summasta täytyisi maksaa, koska he kuuluvat julkisen sektorin palkansaajiin, julkisiin kuluihin. Muut ovat yksityisen sektorin palkansaajia, heidän palkkojaan ei tarvitse tähän enää ottaa.

Mihin käytämme päivässä 100 000 000 mk?

Julkisen sektorin palkat tulisivat maksamaan päivässä 271 000 000 mk. (julkisen työntekijät 1/4 työllisistä, eli 2500 000 kertaa 0.25, ja heidän palkkansa tuo 13 000 mk/kk.)

Hei hei!

Miinusta räpsähtää 172 000 000 mk!

Valtion velkaa emme ole vielä maksaneet.

(valtionvelan saisimme maksettua 35 vuodessa, silloin miinusta räpsähtäisi yhteensä 199 000 000 mk jokaiselle päivälle.)

Että tämmöstä.

Yhtään leikkikenttää emme ole vielä rakentaneet.

Että näin.








Entä nykymalli?

Kuvitellaan, että nykyinen malli mukailee tuota äskeistä esimerkkiä, eli…..



Päivässä työtätekevät kansalaiset auttavat tätä Suomea yhteensä 100 000 000 markalla!!!!!!!!!!!!!



Jep. Paljonko tänä päivänä maksetaan työttömyys korvauksia?

Otetaan että työttömiä on Suomessa 400 000 henkeä.

(”Työministeriön viimeisimmän tilaston mukaan (9/2000) Suomessa oli 298 537 työtöntä työnhakijaa. Työttömistä alle 25-vuotiaita oli 35 466 ja yli 50-vuotiaita 98 648. Pitkäaikaistyöttömiä eli yli vuoden työttömänä olleita oli 85 737 henkilöä. Tosiasiassa pitkäaikaistyöttömiä oli noin kaksinkertainen määrä, koska valtiovalta katkaisi tehokkailla koulutus- ja työllistämistoimenpiteillä pitkäaikaistyöttömyyttä. Työttömyysaste oli 11,5 prosenttia.”)

Työttömyyskorvaus on päivälle vaikka 120 mk päivässä.




Täten tuosta 100 000 000 menee työttömyyden hoitoon 48 000 000. Eli melkein puolet.
Siis nykyisessä elämässä menee työttömien hoitoon Kansalaisten tekemästä työstä PUOLET!




No sillä saadaan tämän päivän työttömät hoidettua?

Jäljellä on vielä 52 000 000 mk.

Mihin laitetaan?

Mihin laitetaan?

Ei kai me velkaa tänä päivänä tahdota lyhentää?

Kuvitellaan että valtion velka on 60 000 000 000 mk. Maksamme sen pois sen kolmessakymmenessäviidessä vuodessa. Eli päivälle tekee 4 700 000 markkaa.

Perhana, pääsemmekö 35 vuoden päästä kuiville?

Ai niin velka olikin 60 miljardia euroa.

Eli 354 000 000 000 mk.

Uusiksi meni.

Perskuta.

8 numeroa.

27 000 000 mk. Päivässä.

Katos riitti.

Jäljellä on vielä

25 000 000 mk.

Tämä on siis päivän kulutukseen.

Mitä tehdään?

25 000 000 mk jäljellä. Tälle päivälle.


Ai niin. Julkisen sektorin palkat. Se vei sen 271 000 000 mk. Eli miinusta räpsähtää päivälle

246 000 000 mk.




Missä on LEIKKIKENTÄT!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

MITEN H********* NIITÄ ON JOSKUS VOITU RAKENTAA!?!?!?!?!?


Miten hyvin laskelma pitää paikkansa? Kommentteja.



Miksi ei voisi pitää paikkaansa?



En ole ihan tarkoituksella ottanut tähän mukaan esimerkiksi yritysverotusta, sieltähän tulee Valtiolle tuloja vielä paljon. Mutta miksi ne pitäisi ottaa laskelmaan mukaan? Emmekö me kaikki yhdessä pyöritä tätä Suomea. Miksi rankaista yrittäjiä?

En myöskään ole ottanut Valtion yritysten tuloja tähän mukaan. Sitä paitsi poliitikot ovat ”osanneet” myydä ja yksityistää jo suurimman osan. On osattava ottaa huomioon, mitä se sitten tarkoittaa, kun ei ole enää muita tuloja, kuin pelkät kansalaisten verotulot valtiolle. Tämähän se politiikan nykyvillitys on, että kaikki myydään ja yksityistetään. Ei jää enää muuta kuin ihmiset, joita verottaa.

Jos valtio meinaa todella myydä kaikki omat laitoksensa, niin sittenkö aletaan yrittäjiä verottaa!!!!!!!! - Pakko. Miten esimerkiksi Poliisi, Oikeustoimi, Puolustusvoimat muuten meinataan rahoittaa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! –KANSALAISTEN VEROTULOT EIVÄT RIITÄ PITÄMÄÄN YLLÄ OIKEUSVALTIOTA!

- Tuo oli huutoa, anteeksi vain.

- Yritykset lähtevät muualle automaattisesti, muualle, missä heitä ei veroteta. Tänne jää vähemmistö. MISTÄS SITTEN PALKAT OTETAAN!

- Tuokin oli huutoa.




(Opetetaankohan koulussa sellaista, miten lasketaan se, kuinka paljon ansiotyötä tekevä ihminen auttaa tätä maata päivässä veroilla?

Noh, kutitellaan että ihminen tekee 40 vuotta ansiotyötä elämässään ja palkka olisi 8 000 mk kuussa koko ajan tuona aikana. Veroprosentti olisi 30. Paljonko tämä ihminen auttaa tätä maata veromenoillaan päivässä?

8 000 mk kuussa, siitä veroina tekee 2 400 mk. 2 400 mk kk tekee vuodessa 28 000 mk. Tämä tekee 40 vuodessa vähän reilun miljoonan. Tästä lasketaan tuo, että miljoona menisi eläkkeeseen, voisi olla eläkkeellä 20 vuotta ja eläke 1000 euroa kuukaudessa. Jää 152 000 mk annettavaksi yhteiseksi hyväksi. Tämä jaettuna tuohon 40 vuodelle tekee yhdelle vuodelle 3 800 mk. Päivälle tekee 10 mk.

Eli 8000 mk kuussa saava työntekijä ollessaan 40 vuotta työelämässä auttaa tätä maata 10 mk päivässä. Ja sitä ei saa vähätellä. Ihmiselle on maksettava eläkkeet.

Muuten. Jos ajateltaisiin, että tuon miljoonan voisi jokainen ihminen laittaa tililleen, kun aloittaa työt, paljonko tulisi korkotuloja tuosta miljoonasta, eli eläkeestä saisi korkoa? Jos olisi vaikka yhden prosentin korko vuodessa? tekee vuoden koroksi 10 000 mk.

40 vuodelle tekisi lisää väärinlaskettuna korkoa 400 000 mk (todellisuudessa enemmän, oikein laskettuna). Ihmiset saisi ilmaista rahaa 400 000 mk. Pelkillä koroilla.

Mutta jos tuo olisi mahdollista järjestää, niin parhaiten tämä onnistuisi jos olisi vain yksi pankki jossa nuo kaikki rahat olisivat. Nykytilanteessa nämä Suomen 1000 erilaista pankkia tiputtavat koron jyrkästi alaspäin. Korot tippuvat, mitä enemmän on pankkeja. Ikävä totuus. Mitä vähemmän on pankkeja, sitä korkeampaa korkoa voi talletuksille antaa.

Eikös se lamakin tullut silloin, kun pankit vapautettiin ”kilpailulle”. Tosi typerää. Eikö tajuttu, että muutama pankki tuottaa kaikille kansalaisille paljon enemmän kuin 50 pankkia. Nyt ainoat ketkä tilanteesta hyötyy ovat pankinjohtajat. Katsokaa vaikka heidän tilejään. Ja mitenkä paljon kaikkia paskafuusioita on tullut tämän jälkeen!?!!! Ja miten paljon on rahaa näiden fuusioiden aikana siirtynyt herrojen tileille!!!!

Oikeasti. Ne ovat olleet meidän rahoja!

fjdsaöjfkds)





MUTTA MUTTAMUTTAMUTTA. Siis asiaan takaisin. Jäimme miinuksille roimasti. Molemmissa vaihtoehdoissa.

Miksi? MIKSI MIKSIMIKSIMIKSIMIKSI?





Todellinen syy miksi koko ajan on vähemmän ja vähemmän varaa kaikkeen, on se, että pelkät verotulot eivät todellakaan riitä tämän maan ylläpitämiseen, vaan tämän valtion täytyisi saada myös Isoa rahaa. Esimerkiksi Soneralla olisimme saaneet ulkomaan velan maksettua kokonaan. Kansalaisten ei olisi tarvinnut kuin puhua ystävilleen ja ystävättärilleen.




Valtion tulot alkaa kohta olla verotulojen varassa, valtion rahasampot, kuten esimerkiksi Sonera aikoinaan, on "osattu" myydä. Politiikkojen valta alkaa rajoittua pelkästään kansalaisiin, poliitikkojen kansalaisten verotus oikeuteen. Ja hyvin poliitikot ajavat työsuhdeautoilla yms. Ja kansa maksaa!!!!!!!!

Ja mitä valtio on alkanut tarjota kansalaisille???????

Verokorttia työntävät käteen!!!!!!!!!


Nykypolitiikka tuntuu olevan sellaista, että paskotaan housuun, se lämmittää hetken. Kustaan housuun niin on hetken lämmin pakkasella.


Myydään kaikki. Ja myydään vielä kaikki. Siinä on tämä ”viisas” nykypolitiikka.


NYT OLLAAN KUSTU HOUSUUN JA KOHTA OLLAAN KUSESSA!

-Ei muuta sanottavaa. Tai on.



PITÄS TEHDÄ JOTAKIN. OIKEASTI!!!!!!
5194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Väärin olin laskenut.

Ensimmäisessä esimerkissä tappiolla oltaisiin oltu n. 72 000 000 mk per päivä. Velkojen maksun jälkeen.

Toisessa esimerkissä, eli nykypäivän, tappiolla oltaisiin n. 146 000 000 mk per päivä. Myös velkojen maksun jälkeen.

Äänestä
  • Väärin olin laskenut.

    Ensimmäisessä esimerkissä tappiolla oltaisiin oltu siis n. 100 000 000 mk per päivä. Velkojen maksun jälkeen.

    Toisessa esimerkissä tappiolla n. 146 000 000 mk per päivä. Myös velkojen maksun jälkeen.


    Olisikohan pitänyt tarkista edes kerran ennen kuin keskeneräisen kirjoituksen päästää mmmmaailmalllle.

    Heh heh heh heh.

    Mutta olennaista ei ole nuo laskuvirheet, vaan se, että tämä maa on oikeasti pahasti miinuksella.

    Lukekaahan vielä ja etsikää virheitä.

    Äänestä

Tässä virheellinen laskeminen. Myös sekavan oloinen kirjoitus muutenkin hah hah. Puhuin kahdesta eri asiasta, ja se aiheutti laskuvirheen.

"Mutta sitten kun ajatellaan, ajatellaan karkeasti. Otetaan näin. Suomessa jos on työläisiä vaikka joka hetki 2.5 miljoonaa ja jos jokainen työntekijä tuottaa verotuloina tuon miljoonan elinikänään, niin meillä on rahaa kansalaisilta käytettävissämme kaikkeen päivässä noin 100 000 000 mk. Se toinen työntekijän tuottama miljoona menee omiin eläkkeisiin.

Elikäs 2 500 000 kertaa 1 000 000 mk. Tämä tekisi 25 00 000 000 000 mk. Tämä jaettuna 35 (jaan huvikseni tämän 35 vuodella, koska tässä ajatusleikissä työntekijät tekisivät 35 vuotta töitä tuolla n. 13 000 mk/kk palkalla, veroprosentin ollessa 35%.) vuodelle tekee jotakin suurta vuodessa, ja se jaettuna päivälle eli jaettuna 365 tulee vastaukseksi hieman alle 2 miljoonaa. Tästä tuo toinen miljoona menee työntekijän perheelle eläkemaksuihin (eläke 20 vuoden ajan, yhteensä 6000 mk kuussa)."


Tässä oikea. Eli jokainen 2.5 milj. työntekijää tuottaa elämänsä aikana ei 100 000 000 mk päivä vaan 1000 000 x 2 500 000 tekisi

25 00 000 000 000 mk. Tämä jaettuna 35 (jaan huvikseni tämän 35 vuodella, koska tässä ajatusleikissä työntekijät tekisivät 35 vuotta töitä tuolla n. 13 000 mk/kk palkalla, veroprosentin ollessa 35%.) vuodelle tekee jotakin suurta vuodessa, ja se jaettuna päivälle eli jaettuna 365 tulee vastaukseksi

195 694 716 mk, eli melkein kaksinkertainen määrä.

Pyöreästi 200 000 000 mk päivässä. Se on iso summa.



Toki tämä edellyttäisi sen, että työntekijät saisivat tuon ainakin 13 000 mk/kuukaudessa keskimäärin. Veroprosentti olisi 35. Työssäolo ajanjakso olisi 35 vuotta!

Toteutuuko nykyelämässä? Paljonko on keskimääräiset ansiotulot ihmisillä keskimäärin?

Tuo työssäolo ajanjakso on ainakin suurempi, mutta jokin vertailuajanjakso oli hyvä keksiä.

Kommentteja?

Saa kritisoida ym. niin paljon kuin huvittaa. Olen voinut laskea ym. väärin, mutta oikaiskaa.


Kommentteja muutenkin.

Äänestä
  • Stop tykkänään, teoria meni uusiksi koska unohdin yhden tärkeän muuttujan. Pari pientä laskuvirhettä vinoutti lopputulosta liikaa ja vei vääriin johtopäätöksiin.

    Metodi on oikea ja mullistava - siitä olen varma, kunhan saan vaan nuo luvut täsmäämään.

    Pitää ottaa tupla tai triplatsekkaus käyttöön...äääh mitä minä nyt oikein hölisen....heh heh, kaiken kaikkiaan tämä päivä ei ole ollut minun päiväni.

    Kaaosteorian uusi päivitys on tulossa pikapikaa.

    Äänestä

Kesantovelvoitteen siirto

Viljelijä aikoo ilmoittaa peltokasvien tukialaan (C) A-alueella 27,00
hehtaaria ja B-alueella 13,63 hehtaaria. Koska 92 tonnin raja ylittyy,
molemmilla alueilla olisi kesannoitava. Viljelijä kuitenkin haluaa kylvää
A-alueen 27,00 hehtaarille viljaa ja päättää siirtää A-alueen kesantovelvoitteen
kesannoitavaksi B-alueella.

A-alueen kesantovelvoite on 27,00 ha x 0,10 = 2,7 ha.
Koska A-alueen kesantovelvoite siirretään kesannoitavaksi B-alueella,
A-alueen kesantovelvoiteala on kerrottava 1,21:lla:
2,7 ha x 1,21 = 3,27 ha.

Nyt viljelijän on laskettava, mikä on B-alueen kesantovelvoiteala.
A-alueen kesanvelvoitetta korvaavaa kesantoalaa ei enää oteta huomioon,
vaan se vähennetään B-alueen peltokasvien tukialasta. B-alueen
oma kesantovelvoite lasketaan siis 10,36 ha:sta
(= 13,63 ha - 3,27 ha).

B-alueen kesantovelvoite on 10,36 ha x 0,10 = 1,04 ha.
Viljelijän on siis kesannoitava B-alueella A-alueen kesantovelvoitetta
korvaavan 3,27 ha:n lisäksi myös B-alueen 1,04 ha:n kesantovelvoite
eli yhteensä 4,31 ha.

Peltokasvien tukeen oikeuttavia kasveja hän voi kylvää B-alueella
9,32 ha:lle (= 10,36 ha - 1,04 ha).


Oliskohan tuo oikein?....jos on virheitä, kommentoikaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


matemaatikko kirjoitti:

Tämä kirjoitus kertoo lyhyesti, miksi asiat täällä Suomessa menee päin kaaosta.


Esimerkiksi meidän perhe ei vaadi rahallista tms. tukea. Eikä sitä saa, koska emme ota. Poliittiset päätökset tehdään meidän perheessä yhteistä hyvää ajatellen.


Jotkut rikkaat perheet ottavat rahallista tukea. Onko se reilua?



Emme ole rikollisia, emme kuluta poliisin voimavaroja. Pyrimme elämään terveellisesti ja käyttää mahdollisimman vähän terveyspalveluja. Olemme rauhan asialla, emme ole hyökkäämässä esimerkiksi Venäjälle tai Ruotsiin tai Norjaan, emmekä meren yli etelään.

Kun käytämme terveyspalveluja, toivomme, että se maksaa meille mahdollisimman vähän. Nyt joudumme maksamaan siitä, jopa kunnallisista terveyspalveluista.

Koulutus on jokaisen ihmisen oikeus. Siinä vaiheessa kun se tehdään maksulliseksi, niin minä ainakin opetan lapseni itse. Ja siihen on silloin annettava mahdollisuus!

(tätä mahdollisuutta on muuten oikeastikin harkittu, on nimittäin kotiopetus oikeasti mahdollista ja luvallista. Koulutuksen tasokin olisi korkeatasoista jos suoraan)




Mutta olisi aivan hyvä jos esimerkiksi yhteiskunta osaisi järjestää ja rakentaa kaikille yhteiset palvelut, kuten esimerkiksi leikkipuistot. Olisi kiva M13h3n käydä aina siellä leikkimässä.



On se kumma näin miehen näkökulmasta katsoa asioita, kun yhteiskunnassa asiat hoidetaan päin mäntyä. Leikkikenttiin ei ole varaa!!!!!!!!?????????


Missä on menty pieleen???????????

Ennen niitä osattiin rakentaa!!!!!!!!!!!!!!


Yhteiskunnan varoin!!!!!!!!!!!!!!


Silloin oli varaa!!!!!!!!!!!!!!


Missä on varat??????????????



- Hyvin on asiat menossa päin peetä.

- Päin kaaosta.






Kommenttina vaan että kyllä meidän perhe pärjää, minun verovaroistani ottakaa kaikki mitä huvittaa, mutta älkää viekö meidän eläkevaroja jotka kuuluvat meille tulevaisuudessa, me olemme ne maksaneet. Muussa tapauksessa te riistätte meitä. Pyöreästi/karkeasti sanottuna Tämä Valtio saa meiltä yli 2 miljoonaa markkaa(enemmänkin). Siitä me tarvitsemme miljoonan eläkkeisiimme. Tehkää sillä toisella miljoonalla (tässä esimerkissä) (huom. markka) mitä huvittaa.



Kyllä minua oikeasti ihmetyttää, miten tämän maan asiat on hoidettu päin mäntyä.

Vai ihmetyttääkö?



Kuvitellaan. Jos kaikki perheet olisivat niin kuin me? –työttömiä ei olisi.

Mutta sitten kun ajatellaan, ajatellaan karkeasti. Otetaan näin. Suomessa jos on työläisiä vaikka joka hetki 2.5 miljoonaa ja jos jokainen työntekijä tuottaa verotuloina tuon miljoonan elinikänään, niin meillä on rahaa kansalaisilta käytettävissämme kaikkeen päivässä noin 100 000 000 mk. Se toinen työntekijän tuottama miljoona menee omiin eläkkeisiin.

Elikäs 2 500 000 kertaa 1 000 000 mk. Tämä tekisi 25 00 000 000 000 mk. Tämä jaettuna 35 (jaan huvikseni tämän 35 vuodella, koska tässä ajatusleikissä työntekijät tekisivät 35 vuotta töitä tuolla n. 13 000 mk/kk palkalla, veroprosentin ollessa 35%.) vuodelle tekee jotakin suurta vuodessa, ja se jaettuna päivälle eli jaettuna 365 tulee vastaukseksi hieman alle 2 miljoonaa. Tästä tuo toinen miljoona menee työntekijän perheelle eläkemaksuihin (eläke 20 vuoden ajan, yhteensä 6000 mk kuussa).

Tämä kaikki siis edellyttäisi, että työntekijä saisi n. 13 000 mk kuussa palkkaa, ja verotusprosentti olisi n. 35%.


Eli verotuloina tämän maan kansalaiset tuottaisivat yhdelle päivälle 100 000 000 mk. Mitä tekisimme rahoilla Päivässä?

”Vuonna 2001 julkisen sektorin palveluksessa on työvoimasta noin neljännes. Kunnan
palveluksessa oli 497 400 viranhaltijaa ja työntekijää, joista 78,3 % toimi opetus-, terveys-ja
sosiaalialan palvelualalla. Budjettivaltiossa on noin 120 000 viranhaltijaa ja työntekijää.”

Toki julkisen sektorin palkat tästä summasta täytyisi maksaa, koska he kuuluvat julkisen sektorin palkansaajiin, julkisiin kuluihin. Muut ovat yksityisen sektorin palkansaajia, heidän palkkojaan ei tarvitse tähän enää ottaa.

Mihin käytämme päivässä 100 000 000 mk?

Julkisen sektorin palkat tulisivat maksamaan päivässä 271 000 000 mk. (julkisen työntekijät 1/4 työllisistä, eli 2500 000 kertaa 0.25, ja heidän palkkansa tuo 13 000 mk/kk.)

Hei hei!

Miinusta räpsähtää 172 000 000 mk!

Valtion velkaa emme ole vielä maksaneet.

(valtionvelan saisimme maksettua 35 vuodessa, silloin miinusta räpsähtäisi yhteensä 199 000 000 mk jokaiselle päivälle.)

Että tämmöstä.

Yhtään leikkikenttää emme ole vielä rakentaneet.

Että näin.








Entä nykymalli?

Kuvitellaan, että nykyinen malli mukailee tuota äskeistä esimerkkiä, eli…..



Päivässä työtätekevät kansalaiset auttavat tätä Suomea yhteensä 100 000 000 markalla!!!!!!!!!!!!!



Jep. Paljonko tänä päivänä maksetaan työttömyys korvauksia?

Otetaan että työttömiä on Suomessa 400 000 henkeä.

(”Työministeriön viimeisimmän tilaston mukaan (9/2000) Suomessa oli 298 537 työtöntä työnhakijaa. Työttömistä alle 25-vuotiaita oli 35 466 ja yli 50-vuotiaita 98 648. Pitkäaikaistyöttömiä eli yli vuoden työttömänä olleita oli 85 737 henkilöä. Tosiasiassa pitkäaikaistyöttömiä oli noin kaksinkertainen määrä, koska valtiovalta katkaisi tehokkailla koulutus- ja työllistämistoimenpiteillä pitkäaikaistyöttömyyttä. Työttömyysaste oli 11,5 prosenttia.”)

Työttömyyskorvaus on päivälle vaikka 120 mk päivässä.




Täten tuosta 100 000 000 menee työttömyyden hoitoon 48 000 000. Eli melkein puolet.
Siis nykyisessä elämässä menee työttömien hoitoon Kansalaisten tekemästä työstä PUOLET!




No sillä saadaan tämän päivän työttömät hoidettua?

Jäljellä on vielä 52 000 000 mk.

Mihin laitetaan?

Mihin laitetaan?

Ei kai me velkaa tänä päivänä tahdota lyhentää?

Kuvitellaan että valtion velka on 60 000 000 000 mk. Maksamme sen pois sen kolmessakymmenessäviidessä vuodessa. Eli päivälle tekee 4 700 000 markkaa.

Perhana, pääsemmekö 35 vuoden päästä kuiville?

Ai niin velka olikin 60 miljardia euroa.

Eli 354 000 000 000 mk.

Uusiksi meni.

Perskuta.

8 numeroa.

27 000 000 mk. Päivässä.

Katos riitti.

Jäljellä on vielä

25 000 000 mk.

Tämä on siis päivän kulutukseen.

Mitä tehdään?

25 000 000 mk jäljellä. Tälle päivälle.


Ai niin. Julkisen sektorin palkat. Se vei sen 271 000 000 mk. Eli miinusta räpsähtää päivälle

246 000 000 mk.




Missä on LEIKKIKENTÄT!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

MITEN H********* NIITÄ ON JOSKUS VOITU RAKENTAA!?!?!?!?!?


Miten hyvin laskelma pitää paikkansa? Kommentteja.



Miksi ei voisi pitää paikkaansa?



En ole ihan tarkoituksella ottanut tähän mukaan esimerkiksi yritysverotusta, sieltähän tulee Valtiolle tuloja vielä paljon. Mutta miksi ne pitäisi ottaa laskelmaan mukaan? Emmekö me kaikki yhdessä pyöritä tätä Suomea. Miksi rankaista yrittäjiä?

En myöskään ole ottanut Valtion yritysten tuloja tähän mukaan. Sitä paitsi poliitikot ovat ”osanneet” myydä ja yksityistää jo suurimman osan. On osattava ottaa huomioon, mitä se sitten tarkoittaa, kun ei ole enää muita tuloja, kuin pelkät kansalaisten verotulot valtiolle. Tämähän se politiikan nykyvillitys on, että kaikki myydään ja yksityistetään. Ei jää enää muuta kuin ihmiset, joita verottaa.

Jos valtio meinaa todella myydä kaikki omat laitoksensa, niin sittenkö aletaan yrittäjiä verottaa!!!!!!!! - Pakko. Miten esimerkiksi Poliisi, Oikeustoimi, Puolustusvoimat muuten meinataan rahoittaa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! –KANSALAISTEN VEROTULOT EIVÄT RIITÄ PITÄMÄÄN YLLÄ OIKEUSVALTIOTA!

- Tuo oli huutoa, anteeksi vain.

- Yritykset lähtevät muualle automaattisesti, muualle, missä heitä ei veroteta. Tänne jää vähemmistö. MISTÄS SITTEN PALKAT OTETAAN!

- Tuokin oli huutoa.




(Opetetaankohan koulussa sellaista, miten lasketaan se, kuinka paljon ansiotyötä tekevä ihminen auttaa tätä maata päivässä veroilla?

Noh, kutitellaan että ihminen tekee 40 vuotta ansiotyötä elämässään ja palkka olisi 8 000 mk kuussa koko ajan tuona aikana. Veroprosentti olisi 30. Paljonko tämä ihminen auttaa tätä maata veromenoillaan päivässä?

8 000 mk kuussa, siitä veroina tekee 2 400 mk. 2 400 mk kk tekee vuodessa 28 000 mk. Tämä tekee 40 vuodessa vähän reilun miljoonan. Tästä lasketaan tuo, että miljoona menisi eläkkeeseen, voisi olla eläkkeellä 20 vuotta ja eläke 1000 euroa kuukaudessa. Jää 152 000 mk annettavaksi yhteiseksi hyväksi. Tämä jaettuna tuohon 40 vuodelle tekee yhdelle vuodelle 3 800 mk. Päivälle tekee 10 mk.

Eli 8000 mk kuussa saava työntekijä ollessaan 40 vuotta työelämässä auttaa tätä maata 10 mk päivässä. Ja sitä ei saa vähätellä. Ihmiselle on maksettava eläkkeet.

Muuten. Jos ajateltaisiin, että tuon miljoonan voisi jokainen ihminen laittaa tililleen, kun aloittaa työt, paljonko tulisi korkotuloja tuosta miljoonasta, eli eläkeestä saisi korkoa? Jos olisi vaikka yhden prosentin korko vuodessa? tekee vuoden koroksi 10 000 mk.

40 vuodelle tekisi lisää väärinlaskettuna korkoa 400 000 mk (todellisuudessa enemmän, oikein laskettuna). Ihmiset saisi ilmaista rahaa 400 000 mk. Pelkillä koroilla.

Mutta jos tuo olisi mahdollista järjestää, niin parhaiten tämä onnistuisi jos olisi vain yksi pankki jossa nuo kaikki rahat olisivat. Nykytilanteessa nämä Suomen 1000 erilaista pankkia tiputtavat koron jyrkästi alaspäin. Korot tippuvat, mitä enemmän on pankkeja. Ikävä totuus. Mitä vähemmän on pankkeja, sitä korkeampaa korkoa voi talletuksille antaa.

Eikös se lamakin tullut silloin, kun pankit vapautettiin ”kilpailulle”. Tosi typerää. Eikö tajuttu, että muutama pankki tuottaa kaikille kansalaisille paljon enemmän kuin 50 pankkia. Nyt ainoat ketkä tilanteesta hyötyy ovat pankinjohtajat. Katsokaa vaikka heidän tilejään. Ja mitenkä paljon kaikkia paskafuusioita on tullut tämän jälkeen!?!!! Ja miten paljon on rahaa näiden fuusioiden aikana siirtynyt herrojen tileille!!!!

Oikeasti. Ne ovat olleet meidän rahoja!

fjdsaöjfkds)





MUTTA MUTTAMUTTAMUTTA. Siis asiaan takaisin. Jäimme miinuksille roimasti. Molemmissa vaihtoehdoissa.

Miksi? MIKSI MIKSIMIKSIMIKSIMIKSI?





Todellinen syy miksi koko ajan on vähemmän ja vähemmän varaa kaikkeen, on se, että pelkät verotulot eivät todellakaan riitä tämän maan ylläpitämiseen, vaan tämän valtion täytyisi saada myös Isoa rahaa. Esimerkiksi Soneralla olisimme saaneet ulkomaan velan maksettua kokonaan. Kansalaisten ei olisi tarvinnut kuin puhua ystävilleen ja ystävättärilleen.




Valtion tulot alkaa kohta olla verotulojen varassa, valtion rahasampot, kuten esimerkiksi Sonera aikoinaan, on "osattu" myydä. Politiikkojen valta alkaa rajoittua pelkästään kansalaisiin, poliitikkojen kansalaisten verotus oikeuteen. Ja hyvin poliitikot ajavat työsuhdeautoilla yms. Ja kansa maksaa!!!!!!!!

Ja mitä valtio on alkanut tarjota kansalaisille???????

Verokorttia työntävät käteen!!!!!!!!!


Nykypolitiikka tuntuu olevan sellaista, että paskotaan housuun, se lämmittää hetken. Kustaan housuun niin on hetken lämmin pakkasella.


Myydään kaikki. Ja myydään vielä kaikki. Siinä on tämä ”viisas” nykypolitiikka.


NYT OLLAAN KUSTU HOUSUUN JA KOHTA OLLAAN KUSESSA!

-Ei muuta sanottavaa. Tai on.



PITÄS TEHDÄ JOTAKIN. OIKEASTI!!!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu