Heippa vaan kaikille!
Onko tää "yliherkkyys" normaalia?
Olen huomannu olevani nykyisi jotenki liianki herkkä..
Nukkumaan mennes olen itkeä tihrustanu montaa asiaa kohtaan, ikävän ja jopa syyllistävien tunteiden vuoksi. Ja mieheni ihmetelly et mitä se vollottaa ku pitäis yrittää nukkua..
Viimeksi sitä, ku toisel rajal maata asuva sisareni kävi meil visiitil lapsineen niin mun on ollu tavallist kovempi ikävä kaikkia heijän alle kouluikäisiä lapsiaan!
Lisäks olen välil ikävöinyt itkien jo parisen vuotta sitten kuollutta koiraani, joka minulla ehti olla yli kymmenen vuotta ennekuin jouduttiin tuskien takia lopettamaan!
Ja muitakin suremisen kohteita on ollu, esim. pelko jos läheisilleni tapahtuu jotain pahaa tai joku kuolee, esim. rakas ihana mieheni!
Tää on raskasta, olen huomannu et vieraan lapsen ja jopa lelun, tai suloisen koiran näkeminen on "laukaissut" suruni, valokuvien katselusta puhumattakaan..
Lohduttavaa olisi kuulla et jos tää on "normaalia", vai onko teillä kellään muilla samanlaista?
Onko tää "yliherkkyys" normaalia?
Olen huomannu olevani nykyisi jotenki liianki herkkä..
Nukkumaan mennes olen itkeä tihrustanu montaa asiaa kohtaan, ikävän ja jopa syyllistävien tunteiden vuoksi. Ja mieheni ihmetelly et mitä se vollottaa ku pitäis yrittää nukkua..
Viimeksi sitä, ku toisel rajal maata asuva sisareni kävi meil visiitil lapsineen niin mun on ollu tavallist kovempi ikävä kaikkia heijän alle kouluikäisiä lapsiaan!
Lisäks olen välil ikävöinyt itkien jo parisen vuotta sitten kuollutta koiraani, joka minulla ehti olla yli kymmenen vuotta ennekuin jouduttiin tuskien takia lopettamaan!
Ja muitakin suremisen kohteita on ollu, esim. pelko jos läheisilleni tapahtuu jotain pahaa tai joku kuolee, esim. rakas ihana mieheni!
Tää on raskasta, olen huomannu et vieraan lapsen ja jopa lelun, tai suloisen koiran näkeminen on "laukaissut" suruni, valokuvien katselusta puhumattakaan..
Lohduttavaa olisi kuulla et jos tää on "normaalia", vai onko teillä kellään muilla samanlaista?
Vastaukset 4
Vanhimmat
aika lailla samanlaista..tuntuu et tunteet on todella pinnassa kokoajan ja sitten kaipaa todella paljon huomiota ja hellyyttä omalta mieheltä..siitä tulee joskus riitaakin..itken tosi pienistäkin asioista nykyään ja sitten ei meinaa uni tulla millään illalla..olen luonteeltani tosi herkkä ja luulen että tämä on normaalia näin odotusaikana ainakin. ei kyyneleitä tarvitse peitellä!
Kaikki aina sanoo että ovat hyvin herkkiä...kai minäkin jossain mielessä olen herkkä raskauden takia..mutta jostai syystä olen huomannut että minulla paremminkin on hermot kireällä silloin tällöin jostain asiasta??!!
Jos joku ei meinaa tajuta mitä puhuh niin tekee mieli hutaa että etkös sinä nyt....tajua!
Siis ei tätä tapahdu kokoajan vaan silloin tällöin,ei joka päivä.
Hirvittää itseään että minkälainen äiti tässä on tulossa.Mitään masennusta minulla ei mielestäni minulla ole.
Joku sanonut, että tyttölapsi laittaa äidin yliherkäksi, kun tuplaa naishormonien määrän. Mulla kävi ihan päinvastoin, olen tasapainoisempi kuin ennen raskautta, joten mäkin voisin kysyä, onko tää nyt normaalia, kun ei itketä eikä herkistä ees vauvamainokset. Että liekö sitten poikalapsi tasapainottamassa mieshormoneillaan? Taikauskoa kaikki tyynni, mutta älä huoli, hormonit vain tekevät sulle tepposia. Ihan normaalia.
Itse itkeä pillitin tien poskessa, kun mies oli 10 min myöhässä. Olin IHAN VARMA siitä että ukko on ajanut kolarin ja kuollut!
Nyt se naurattaa, mutta silloin olin ihan tosissani... Onneksi mitä pidemmälle raskaus on mennyt (rv 38) on mielialatkin tasaantuneet. Huh...