Täytän pikapuolin 70 ja ajokortti saattaa olla katkolla.
Olen viimeksi ajanut bussilla elokuussa 1964. Nyt jos ajokortti lähtee, joudun luopumaan autosta.
Olen YTV:ltä tiedustellut voinko ostaa näyttökortin; sellaisia ei ole olemassakaan nykyisin.
Tiedustelin myös järjestääkö YTV tai joku liikennelaitos kursseja asiakkailleen matkustamisesta. Ei kuulu järjestävän.
Olen ihan liemessä, on kai sitten vain kuljettava takseilla tai ajettava ilman ajolupaa.
Pitäisin vääränä, jos menen liikennevälineeseen aikomuksenani matkustaa ja myös maksaa matkani, jos sitten saankin maksaa rikemaksun eli sakon. Sanotaan kyllä, että tyhmyydestä sakotetaan. Kalliiksi tulee.
Olen viimeksi ajanut bussilla elokuussa 1964. Nyt jos ajokortti lähtee, joudun luopumaan autosta.
Olen YTV:ltä tiedustellut voinko ostaa näyttökortin; sellaisia ei ole olemassakaan nykyisin.
Tiedustelin myös järjestääkö YTV tai joku liikennelaitos kursseja asiakkailleen matkustamisesta. Ei kuulu järjestävän.
Olen ihan liemessä, on kai sitten vain kuljettava takseilla tai ajettava ilman ajolupaa.
Pitäisin vääränä, jos menen liikennevälineeseen aikomuksenani matkustaa ja myös maksaa matkani, jos sitten saankin maksaa rikemaksun eli sakon. Sanotaan kyllä, että tyhmyydestä sakotetaan. Kalliiksi tulee.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ei meikä ainakaan ole korttia menettänyt. Ota selvää mitä tarvitaan ja toimi.
Kyllä voit ajaa edelleen.
Ehkä ei ole mikään tae, että saan pitää ajolupani, kun sinäkin sait.
Käsittääkseni riippuu näkökyvystäni sekä veren sokeripitoisuudesta eikä suinkaan siitä onko joku muu saanut luvan jatkaa, miten ajokorttini käy.
Tietysti ajelen kuten tähän asti, jos saan luvan.
Ongelmani on toisenlainen. En taida osata kulkea joukkoliikenteessä ilman kursseja.
mieheni on 73v. ja ulkomaalainen, kylla han ainakin sai ajaa Hesassa.
Olet siis uusavuton joukkoliikenteen kayttaja,tuon taidon kannattaa opetella eipa tieda milloin sita joutuu kayttamaan.
Helsinki on pikkukaupunki, ei sen joukkoliikenne monimutkaista ole,kaytettiinhan mekin sita.
Mielenkiintoista, että miehesi on 73-vuotias ulkomaalainen ja on saanut ajaa Hesassa.
En vain tiedä millä tavalla se auttaa minua pitämään ajolupani, jos minulla on sokeritauti tai näkökykyni on huonontunut.
Ongelmani onkin, että olen uusavuton joukkoliikenteen käyttäjä. Tietysti aijon opetella liikkumaan julkisilla sitten kun on pakko.
Keljuttaa, kun ei voi nykyisin ostaa näyttökorttia.
Mika se sellainen kapistus kuin nayttokortti on.
Jos nakosi on huonontunut niin silmaalaakari on kai ainoo joka osaa arvioida voitko ajaa Hesassa.
Jos ei tykkaa joukkoliikenteesta niin voihan sita aina kavella.
Näyttökortti oli 1960-luvulla olemassa. Se oli valokuvalla varustettu ja voimassaoloaika kirjoitettiin lippuun. Siihen aikaan ei ollut erillisiä leimauslaitteita eikä rahanlatauslaitteita olemassa.
Ostin aina kuukausilippuni R-kioskista. Näyttölipulla oli mahdollista matkustaa näyttämällä sitä kuskille.
Mikäpä se nimimerkkiä "ulkosuomalainen" nyt niin ärsyttää, kun pitää klenkkakoivelle suositella kävelemistä?
olen myos jonkinlainen klenkkakoipi mutta mieheni on kuin tarpastikkeli ja tykkaa kavelamisesta,olen joutunut hanen kanssaan kavella klenkkaamaan Hesan ristiin ja rastiin,vielakin kauhulla muistelen kun jaatiin bussista ja tarpastikkeli sanoi:voidaanhan me aina kavella.
No taalla kyselttiin mika oli salaisuuteni hoikistumiseeni,vastasin aina,jaatiin bussista.
Tommonen nayttokortti oli pojalla armon vuonna 1991 kun oli Suomessa opiskelemassa.
täytän tammikuussa 80 ja meinaan saaha ajokortin uusittuu. mie olen hyvä ajamaa autoo, kävin tuos 90 luvun puolella talviajokurssin ja se parans viel liukkaankelin ajooa.
meinaan ajjaa 100 vuotiaaksi jos vaa ellää saan, eikä tule sellasta terveyten estettä joka viep kortin.
kyllähän 70 vanha saap kortin uusittuu jos ei mittää sairautta ole esteenä. sellanen paperi pittää olla että on ajant autoo jatkuvasti,muute saattaa joutuu ajamaa ajokokkeen autokoulussa.
mie asun sen verran syrjäs että auto on tarpeen. sitä on tullu nykyajan mukavuutta rakastavaks ettei viitsi pyöräl tai potkukelkal talvella kulkee. minulkii lähin elintarvike kioski on 10 kilometrin päässä ja kaupunkii yli parikymmentä.
en helsinkin liikenteestä tiiä sannoo mittää, ko en ole koskaa ajannu siellä.käynnyt olen neljä kertaa.itse en tulis sinne surauttelemaan, vaan kulkisin pirssillä. mutta sie jos oot vuosii ajant niin olet tietyst tottunu.
miekii olen tottunu ajamaa tämän oman tien kaupunkii,tiiän melkee jokkaisen mutkan ja kuopan tiessä, matka menis vaik silmät ummessa:))
silti pittää olla varovainen,sillä voip tulla jokkuu muu ,joka tekkee kolarin.
ei kai siin pussiin menos ole suurempii, varaa aina tasarahan rahastajalle, niin ei tarvii seisoskella. ytv on minul ihan vieras, taitaa ollaa jokkuu virasto.
toivotaa että saat kulkemisen järjestyksee
mukavaa viikkoo sinne helsinkii.
Mikähän siinä on, että pitää kerskailla sillä, että ei osaa ajaa yleisissä kulkuneuvoissa. Kiusaannun siitä jo oman ukkoni kanssa, kun hän mekkaloi justiinsa tuolla tavalla ja päivittelee, ettei nyt mitenkään osaa oikein toimia, kun ei ole tottunut julkisiin.
Kun sitten on bussissa, niin selittää asiaa kuskille kovalla äänellä ja kaivelee rahapussia vasta kun kuski on ilmoittanut kertamaksun hinnan.
Ei tietenkään puhettakaan, että ottasi selvää kuinka muita maksukeinoja käytettäisiin.
Se on turhaa ylpeilyä, ikään kuin ne, jotka julkisilla kulkuneuvoilla ajavat, olisivat jollakin tavoin vähämerkityksellisempiä kuin autonomistajat. Ja että autoilija nyt joutuu alentumaan johonkin proletaarikastiin julkiseen kulkuneuvoon noustessaan. Kuitenkin jo Helsingin kalliit parkkimaksut karsivat järkevien ihmisten autoilua pääkaupungissa, sillä parkkimaksuun menee parissa tunnissa huomattavasti isompi summa kuin bussimaksu on.
Tämä turhanpäiväinen minä-en-julkisilla-aja-asenne karsii esim. meidän yhteistä liikkumistamme Helsingissä, sillä ratikka tai bussi vie paljon nopeammin perille ja lähemmäksi kuin auto, jolla mennään varsinkin ruuhka-aikana hitaasti ja etsitään turhaan parkkia viidestä korttelista ennen kuin löytyy.
On turha naputtaa stadin joukkoliikenteestä.
Olin viime viikolla stadissa muutaman vuoden tauon jälkeen ja totesin, että henkilöbilikoita oli niin paljon, ettei sekaan sopinut.
Niinpä hyppäsin ratikkaan eli skuruun ja ookasin sillä ympäri stadia ihan lystikseni. Koko ilo kustansi vain 1,80 euroa!
Funtsaa nyt mammas lite Olle, miten halvalla sä pääset paikasta toiseen sporalla. Eikä tartte stressata itseään. Sen kun vaan tsittaa ja tsiigaa maisemia.
Myy bilikas ja hyppää ratikkaan!
- ja ihan aiheesta. Kiitos.
En osaa enää matkustaa julkisilla muuten kuin kertalipulla. En OSAA! En tiedä, mistä lippuja saa. Ennen niitä sai R-kiskasta. Nyt pitää olla jokin maksukortti tms. josta minulla ei ole hajuakaan.
Ajattelen aina kahdesti, ennen kun menen bussiin tai ratikkaan. Ulkomaillakin se on helpompaa. Onneksi Helsingissä voi sentään ostaa kertalippuja suoraan kuljettajalta. (Esmimerkiksi Tallinnan ratikoissa ei voi ostaa lippuja, ja sen olen oppinut kantapään kautta.) Varsovassa taas kuski kyllä myy lippuja, mutta hänellä ei ole riittävästi vaihtorahaa. Sitten hän vain lyö luukun kiinni ja kieltäytyy myymästä.
Kerran Amsterdamissa kävi niin, että en tiennyt, mistä lippuja saa. Olin siis ilman lippua, ja sitten tuli tarkastaja. Näytin jonkin kortin, joka sattui olemaan taskussa ja täydestä meni! Mikähän tarkoitus silläkin tarkastuksella oli, kun kenelläkään seurueeni jäsenistä ei ollut lippua, eikä ketään vaadittu maksamaan mitään?
Hampurissa taas on kaksi eri maanalaisen yhtiötä. Silloin, kun olin siellä, niin kumpaankin maanalaisyhtiöön piti maksaa eri lipulla. Sitähän en tiennyt. Matkustin sitten ilman lippua tai väärällä lipulla koko sen ajan kun olin siellä. Minkäänlaista kontrollia ei ollut, eikä ole Berliinissäkään U- ja S- Bahneilla.
En ymmärrä Teitä,miks ette ota selvää joko netin kautta tai H:gin kaupunki infosta,onhan noita kanavia mistä tietoa saa.Surffaattehan netissä muutenkin.