Rahastetaan? Kosket on kansalta vääryydellä anastettu ja keploteltu kruunun haltuun ja nyt jotkin hurrikapitalistit pistää niillä rahoiksi?
Näin se kävisi Vuotoksenkin kanssa!
Näin se kävisi Vuotoksenkin kanssa!
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
tai aateveli, suuryritykset rosvoaa, "äänestäkää minua"
Minkä tähen Tennilä pitäs tähän vielä sotkia?
"Soutu päättyi alas Kemijokea Pelkosenniemelle. Paikallista väkeä ei juurikaan näkynyt rannoilla, enemmän heitä taisi olla mukana soutajissa, sillä Kemijoki Oy:n takia Vuotos- altaasta on tullut kunnallinen kiistakapula: "Ihmiset on jo tuhottu, vielä yrittävät tuhota luonnonkin", kuittasi joku sunnuntain puhujista.
Päivän palopuhujista ainoa, Esko- Juhani Tennilä, puki sen sanoiksi varsin siististi: etelän energiafirmojen (pääasiassa Fortumin) omistama Kemijoki Oy ryöstää pohjoisesta luonnonvarat energiaksi, mutta tekee ryöstöstään kunnallispoliittisen eikä ekologisen, ekonomisen tai edes sosiaalisen kysymyksen. Siksi eteläisten medioiden on helpompi unohtaa Vuotos ja metelöidä vaikkapa kiinalaisten patohankkeista tai siitä mitä tapahtuu Tonavalla."
Onko tenniläkin siirtynyt vihreisiin
Kommarit Natsit Odet ja vihreät eläkeläisryövärit ovat aivan samaa plutoonaa hah hah hah hah!