Siis miten pitäs suhtautuu tilanteeseen...oon ihan sairaan ihastunu 24 vuotiaaseen jätkään..ite oon vasta 17. Kaikki kaverit aina varottelee vanhemmista miehistä mutta ei tää mies oo ollu sellanen ku muut..tää on ollu kiltti eikä oo ehdotellu mitään mitä en ite halua ja muutenkin mitä ollaan aikaa vietetty yhdessä niin tosi hyvin on menny, mut onko liian suuri ikäero? Ja miten siis vois kysyy jätkältä varovasti että haluuko se vakavampaa ku vaan kaverisuhteen???
Apua! Vanhempi jätkä kiinnostaa
Tiinuska..
71090
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Aika vaikea sanoa, kun ei tunne osapuolia. Mutta 7v ikäero on melko paljon tuossa elämänvaiheessa. Saattaa helposti mennä suhde piloille, kun ajattelette asioista eri tavalla. Kannattaa varmaan ottaa aika varovasti ja kattoa mihin suuntaan homma lähtee etenemään.
kyllähän niitä kunnollisiakin vanhempia jätkiä löytyy.. Jos te olette jo tapailleetkin niin kyllä olisi jo paljastunut jos tämä kyseinen tapaus olisi aivan umpihullu. Ehkä nyt kannattaisi katsoa miten juttunne etenee eikä kysellä vielä mitään..
Moi!
Itse olin 16 v kun tapasin 24 v miehen.
Oltu kimpassa nyt 30 vuotta. Parit nuoret saatu aikaiseksi ja kaikki ok.
Ei hämminkiä, arvostat joskus muutaman vuoden ikäeroa! Ei tosin liian suurta, joten tilanteesi ihan ok!
Henkinen kypsyys ei taida olla kovin korkealla asteella jos moisen ikäeron pähkäily on tullut edes mieleen.
Vaimoni ei ikäerosta aikanaan piitannut, ollessaan 17, minä puolestani 43.
Minulle se taas oli "ongelma" miettiessäni
"mitä sitten kun olen 70, hän puolestaan vasta..."
Henkisesti kypsä nainen ei tee iästä ongelmaa. Ikä on numeroita.
Teidän tapauksessa ikäero on marginaalinen, miten tuli edes mieleen miettiä koko asiaa ?
Vai oletko kenties itse "tyypillisen 17-vuotiaan tasolla oleva lapsi" , ja tämä 24-kesäinen puolestaan
"nuori MIES" ?
Joopa joopa, tää tutustu 43 veenä yhteen likan pläjäykseen naapurista ja niinpä seurustelu alko. Plikka oli sillon 17. Nyt ollan asuttu yhdessä ja erikseen jo kaks vuotta - eikä eroon toisistamme päästä. Et silleen - ja tää miettii IHAN SAMAA ASIAA, mutta vaan toisin päin......... Ihan piruuttaan kyselen että mistä päin mualimaa olette???
meilläkin yhteinen taival alkoi mutta nyt ollaan asetuttu toivottavasti lopullisesti.
Mitä asiaa mietit toisin päin?
Ikäero ongeliamiako? Kyllä se vähän niin on että olen oppinut nauttimaan hetkistä eritavalla kun ennen vaikka alitajuinen pelko toisen lähtemisestä, viimeistään ollessani ikäloppu, vaaniikin.
Siitä huolimatta sen oikean rakkauden löytyminen on sen arvoista ettei sitä hukkaan epävarmuuden vuoksi kannata heittää.
-Itä-Suomessa elellään.
Vastaan sinulle "mieheni" puolesta..
Kuulostaa jotenkin lohduttavalta että muutkin samassa tilanteessa olevat,
ovat alkaneet suhteen soutamalla ja huopaamalla. Minä (niinkuin teidänkin tapauksessa taisi olla nainen..) se joka purkaa epävarmuuttaan edes-takaisin menoon.
Mies taas pysyisi paikallaan, mutta pelkää puolestaan tulevaa.
Ihan niinkuin kirjoitit : "Mitä sitten kun..."
Tiedän ja tiedostan tyhmyyteni käyttäytymällä kuin jojo, mutten vaan yksinkertaisesti tiedä uskaltaako asettua(?).
Mies kun kaipaisi varmuutta, eräänlaista lupausta kestävyydestä.
Eihän elämässä mikään ole varmaan!!!
Ainoa asia mikä on ja pysyy, on tunteet tätä ihmistä kohtaan, eletään sitten missä tilanteessa tahansa.
-Erossa sen tunteen käsitteleminen on vaan niin pirun raskasta!
Haluaisin uskaltaa jäädä,
haluaisin "uskaltaa uskoa" onnistumiseen,
ja siihen että kaikki tuntemani ja kokemani on aitoa, myös vastapuolella.
(**tässä kohtaa sen "ikäkuilun" huomaa
vaikka muuten fysiikassa ja kemiassa kaikki ovatkin kohdallaan...
Vanhempi (viisaampi?) miettii kestävyyttä,
pentu ei epävarmuuksissaan uskalla riskeerata edes tätä hetkeä..)
Miten te (ei pelkästään M49, vaan kaikki samassa tilanteessa olevat...:) olette päätöksenne tehneet?
Siis suuntaan tai toiseen ?