Nelisen kuukautta on tullut luettua tätä palstaa. Oma la olisi helmikkuun lopussa 2006. Viikkoja tällä hetkellä kasassa 15 ja rapiat. Aika paljon täällä on viestejä jossa kysellään mitä erillaisia ultria oman paikkakunnan äitiyshuolto tarjoaa ja sitten sitä mitä missäkin esim np-ultra maksaa, jos sitä ei kunnan puolesta saakkaan.
Itse asun Kymenlaaksossa ja meillä saa vain rakenneultran. Alkuraskaudesta pohdin paljonkin näitä ultrajuttuja. Asia ahdisti melkoisen paljon. Päätimme mieheni kanssa että niskapoimu-ultraan emme mene. Emme mielestämme voineet päättää lapsen puolesta saako hän syntyä vai ei. Asian eettinen puoli mietitytti erittäin paljon.
Toisaalta ajatus sairaasta/kehitysvammaisesta lapsesta pelottaa. Kun on saanut yhden terveen lapsen, voiko olla niin hyvä tuuri että myös toinen on terve. Tietoja erillaisista synnynnäisistä taudeista / kehityshäiriöitä kun on tullut luettua, niin on tullut tunne että eihän terveitä lapsia synnykkään.
Jotenkin on vaan tullut sellainen tunne näitä kirjoituksia täällä lueskellessa että sikiöseulontoja ei kyseenalaisteta lainkaan. Kaikki mahdolliset testit halutaan, mikä tietenkin on toisaalta ymmärrettävää. Odottavaa äitiähän kiinnostaa lapsensa kaikenpuolinen hyvinvointi. Mitäs sitten jos testien tulos ei olekkaan se toivottu -> tervelapsi. Mitä olette ajatelleet tehdä siinä tilanteessa? Onko muita näiden asioiden pohtimenen ahdistanut lainkaan?
Itse asun Kymenlaaksossa ja meillä saa vain rakenneultran. Alkuraskaudesta pohdin paljonkin näitä ultrajuttuja. Asia ahdisti melkoisen paljon. Päätimme mieheni kanssa että niskapoimu-ultraan emme mene. Emme mielestämme voineet päättää lapsen puolesta saako hän syntyä vai ei. Asian eettinen puoli mietitytti erittäin paljon.
Toisaalta ajatus sairaasta/kehitysvammaisesta lapsesta pelottaa. Kun on saanut yhden terveen lapsen, voiko olla niin hyvä tuuri että myös toinen on terve. Tietoja erillaisista synnynnäisistä taudeista / kehityshäiriöitä kun on tullut luettua, niin on tullut tunne että eihän terveitä lapsia synnykkään.
Jotenkin on vaan tullut sellainen tunne näitä kirjoituksia täällä lueskellessa että sikiöseulontoja ei kyseenalaisteta lainkaan. Kaikki mahdolliset testit halutaan, mikä tietenkin on toisaalta ymmärrettävää. Odottavaa äitiähän kiinnostaa lapsensa kaikenpuolinen hyvinvointi. Mitäs sitten jos testien tulos ei olekkaan se toivottu -> tervelapsi. Mitä olette ajatelleet tehdä siinä tilanteessa? Onko muita näiden asioiden pohtimenen ahdistanut lainkaan?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ensinnäkin, katsele ympärilles kuinka paljon on perheitä ja sisaruksia, eikö harva lapsi kuitenkin ole kehitysvammainen? Eli useimmiten lapset syntyvät terveenä. Mänty on aina mänty, mutta puutkin kasvavat kieroon, joten rakennevika lie todennäköisempi kuin jokin kromosomivirhe tai geenimutaatio, eikö?
Kehityshäiriöistä sanoisin, että niitä ei taatusti ole nykyään sen enempää kuin ennenkään. Tämä yhteiskunta on vain niin sairas, että yksilön ei tarvi enää ottaa vastuuta mistään, kun kaikki epätoivottava lyödään jonkun sairauden alle: olipa sitten huono päivä, alkoholisti, holtiton rahankäyttäjä, puhelias, ujo tai mitä vain niin jo sille kehitetään jokin pelihimoriippuvuus, alkoholiriippuvuus, masennus, dementia, ADHD, burnout, paniikkihäiriö ja mitä vain muuta, jonka takana on helppo ja rentouttava jatkaa epäsosiaalista käytöstä eikä tarvi ottaa huolta huomisesta, kun on sairas, niin minkäs teet. Samoja ongelmia on varmaan aina ollut, mutta yhteiskunnan asenne oli eri, yksilöt pantiin vastuuseen, mutta nyt eri sairausnimikkeillä vapautetaan vastuusta.
Kirjoitit näin:
"Päätimme mieheni kanssa että niskapoimu-ultraan emme mene. Emme mielestämme voineet päättää lapsen puolesta saako hän syntyä vai ei. Asian eettinen puoli mietitytti erittäin paljon."
Kun me mieheni kanssa päätimme mennä ko. ultraan, ei todellakaan aikomusta ollut tehdä aborttia, jos selviäisi että lapsella olisi esim. downin syndrooma tai muu kehitysvamma.
Halusin tietenkin saada varmuutta siitä että lapseni olisi terve, tämä on tosiasia.
Itse olen ajatellut enemmänkin niin, että jos lapellani on kehitysvamma, sydänsairaus tms. haluan tietää siitä ennen lapsen syntymää jos vain mahdollista. On kaikinpuolin hyvä valmistautua tähänkin asiaan.
Jos esim. lapsen mahdollinen sydänsairaus selviää jo sikiövaiheessa, tästä on paljon hyötyä hoidon kannalta!
Kiva kuulla tämäkin puoli tästä asiasta. Eli olla etukäteen tietoinen mahdollisista kehitysvammoista.
Mutta eikös mahdollinen sydänvika selviä rakenneultarassa.
että selviääkin. Mutta 3/4-d ultrassa voidaan sydän tutkia huomattavasti tarkemmin.
Tämä 3/4-d ultrakaan ei tietenkään ole täysín luotettava, kuten ei muutkaan seulonnat/ultrat.
vaikka kaikki ois ultrassa hyvin, voi joitakin yllätyksiä silti tulla. Mikään kun ei ole kuitenkaan niin varmaa kuin epävarmaa. Turha sitä on kuitenkaan itseä hulluksi tehdä miettimällä mikä kaikkea voi mennä vikaan. Ja vaikka syntyisi terveenä, niin elämä se vasta vaarallista on. Joku filosofi on joskus sanonut, että sitä saa, mitä tilaa: eli ajatteletpa sitten positiivisesti tai negatiivisesti, pahimmat pelot ja suurimmat odotukset tuppaa tapahtumaan. Kannattaa siis miettiä, mitä ajattelee.
Sydänvika ei näy vielä ns. ekassa ultrassa, vaikka siinä paljon näkyykin. Eli että onko lapsellasi kaikki raajat,sykkiikö se sydän, niskapoimun turvotus, kitalaki-kielihalkiot...Itse olin ehdottoman varma, että menen ekaan, niin kuin rakenneultraakin, koska suvussa on sydänvikaa (vaikka ei itselläni), niin tiedän mitä on kamppailla elämän ja kuoleman kanssa, välillä toivoen ja välillä toivonsa menettäneenä. VOin vain toivoa että oma lapseni olisi terve, koskaan ei satavarmasti voi seulat ym. sitä sanoa. Menisin kyllä lapsivesitutkimuksiinkin, mutta ikävä kyllä koska en ole vielä "tarpeksi" vanha, tällä hetkellä ei varat riitä, vaikka tiedän että se olisi vauvani parhaaksi. Sairas lapsi, jos vika on vakava, on tietenkin oma lapsi, mutta jos hän kärsii koko ajan, ollaanko me oikeutettuja pitämään häntä väkisin hengissä, edes vähän aikaa....
sepä vain. haluaako tietää vai ei.. mitä sitten tekee jos onkin yksi niistä onnettomista 5000-8000.sta joka saakin tulokseksi 18 trisomia.. eli vauvalla sairaus joka luokitellaan niin pahaksi, että vauva todennäköisesti kuolisi paripäivää synnytyksen jälkeen.--jos kestäisi synnytyksen.--jos kestäisi edes raskauden loppuun vaan tulisi jo kesken ennen sitä.. niitäpä onkin inhottava pyöritellä mielessä..
minulle kävi näin. istukkabiobsian tulos oli karmiva-18 trisomia. useita,useita rakennevikoja. sydänvikoja useita ja erittäin pahoja. mitä tein? -no mitä sinä olisit tehnyt? kysymys oli retorinen-ei tarvi pohtia vastausta.
mielipiteeni tutkimuksista: ovat erittäin tarpeellisia ja olipa kenenkin päätös mikä hyvänsä, jo vauvankin kannalta tieto siitä, että syntyessä kaikki ei ole kunnossa on parasta mahdollista tietoa. silloin voidaan ennakoida tulevaa ja tehdä alustavia hoitotoimenpiteitä, myöskin paras mahdollinen synnytyspaikka voidaan etukäteen päättää yms.
seulontojen puolesta voisin puhua ties kuinka pitkään. on typerää ihmetellä etten mene koska en kuitenkaan luopuisi lapsesta. höh. oli tulos mikä hyvänsä-tee päätös ja pidä lapsi, mutta voitko todella sanoa, ettei etukäteen tietämisessä ole hyviä puolia--ei ehkä sinun kannalta katsottuna koska joudut elämään loppuraskauden siinä tietoisuudessa--mutta tulevan vauvan kannalta voidaan kaikki mahdollinen nykyaikainen hoito tehdä/suunnitella jo etukäteen. vauvan terveyshän tässä on kysymyksessä eikä se kysymys että menenkö vai enkö mene... (tai mikä se kysymys nyt sitten itsekullakin onkin)
Itse kävin kunnallisissa np- ja rakenneultrissa. Jos niitä ei olisi tarjottu, olisin mennyt yksityiselle.
Np-ultran merkitys kromosomianomalioiden ja sydän- tai munuaisvikojen löytäjänä on suuri. Kuten edellinen kirjoittaja totesi, np-ultrasta poikivat jatkotutkimukset voivat havaita myös fataaleja kromosomipoikkeavuuksia, kuten 13 ja 18 trisomiat. Eikö ole äidin fyysisen ja henkisen terveysden kannalta parempi tehdä abortti viikolla 12 kuin odottaa loppuraskauden keskenmenoa tai antaa lapsen kuolla synnytykseen tai tunteja synnytyksen jälkeen?
Niskaturvotus ei paljasta pelkästään kromosomivikoja, vaan myös vaikeita sydän- ja munuaisvikoja. Näiden kanssa eläminen on mahdollista, vaikka toki vaikeaa. On äärimmäisen tärkeää, että vaikeasti sydänvikainen lapsi syntyy sairaalaan, jossa on paras mahdollinen teho- ja ensihoitovalmius. Tätä ei tietenkään voida järjestää, jos sydänviasta ei tiedetä etukäteen. Esim. yksikammioinen sydän vatii heti viikon kuluttua ensimmäisen suuren leikkauksen, tätä ennen tietysti huipputason tehohoitoa. Leikkauksia tulee vielä lapsuus- ja nuoruusiällä useita, eikä pitkäaikaisennusteesta nykyisten operaatioiden jälkeen vielä ole tietoa. Aiemmin se oli huono.
Muun muassa näistä syistä (fataalin anomalian omaavan sikiön abortoiminen sekä vaikeaan rakenteelliseen poikkeavuuteen valmistautuminen) kanntatan seulontoja ja osallistun niihin itse.
että abortti tehdään, jos lapsi on sairas. Sen enempiä asiaa pyörittelemättä ja itseämme syyllistämättä.
meillä pohdittiin vaihtoehtoja jo ennen np-ultraan menoa ja päätettiin, ettei ainakaan downin syndroomariskin tapauksessa aborttia tehdä. fataalin poikkeavuuden kohdalla oltaisiin aborttiin todennäköisesti päädytty. joka tapauksessa on hyvä, että mahdollisiin vaikeuksiin voidaan varautua ja sopeutua etukäteen. joillekin raskaus voi olla henkisesti erittäin raskasta aikaa ja jo senkin takia kannatan ultrassa käyntiä. oman vauvan näkeminen antaa voimia pitkäksi aikaa.