Marja-Leena Mikkola

Tutkija Poloinen

Marja-Leena Mikkolan "Menetetty lapsuus - suomalaismiehittäjien vankeudessa 1941-1944" tuli juuri luettua. Rankkaa oli isänmaalliselle lukijalle.

Mikkola on haastatellut Petroskoissa ja ympäri Itä-Karjalaa olleissa keskitysleireissä olleita ihmisiä, jotka olivat tuolloin vielä lapsia.

Yleisen arvion mukaan leireillä kuoli 1941-44 noin 12 000 ihmistä.

Ainakin vuosina 1941-1942 suomalaisilla oli selkeä "kalevalaishenkinen" rotuoppitoiminta meneillään miehitetyssä Itä-Karjalassa. Karjalaiset ja suomensukuiset erotettiin muusta vankiväestöstä, ja venäläisperäisiä kohdeltiin huonoiten. Asia muuttui vasta 1943 Saksan sotamenestyksen käytyä heikommaksi ja Punaisen Ristin moitittua leirioloja.

Kumma kyllä, entiset lapsivangit eivät oppineet kantamaan kaunaa suomalaisia kohtaan. Enimmäkseen sanoivat kohdanneensa mukavia suomalaisia silloin ja nyt. Sanovat kyllä leirijohtajien ja vartijoiden joukossa olleen silkkoja fasistejakin, joilla esikuvat olivat suoraan natseilta.

Yksi ahaa-elämys kirjasta oli, että pedagogiset käsitykset Suomessa ja Neuvostoliitossa erosivat toisistaan - Neuvostoliiton eduksi! Lapset sanoivat leirien suomalaisissa kouluissa ihmetelleensä suomalaisopettajien tapaa jakaa fyysisiä rangaistuksia. Lapsia lyötiin sormille karttakepeillä ja viivottimilla, ja heille annettiin piiskaa tai raippoja paljaalle takapuolelle tai selkään. Rangaistuksen jälkeen piti vielä sanoa suomeksi kiitos.

Neuvostoliiton kouluissa lasten ruumiilliset rangaistukset oli lopetettu kai jo 1930-luvulla, kun taas suomalaisessa koulutusjärjestelmässä ne (preussilaista kurikulttuuria?) säilyivät ainakin 1960-luvulle!

8

2095

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sologdin.

      mihinkään mitä tulipalokommunisti kirjoittaa. Kommunistille "totuus" on sitä mikä edistää maailmanvallankumousta eli bolshevismia, kaikki muu on valhetta.

      "Älä koskaan luota ihmiseen joka joskus on ollut kommunisti!" -Väinö Tanner

      • Perse-Erkki

        Epä-älyllinen tapa välttää asiakeskustelua leimata toinen kommariksi/taistolaiseksi...

        Selitä 12 000 AKS-läisen Suur-Suomiprojektin uhria parhain päin "ei-kommunistisesta" näkökulmastasi. Yritä ainakin.


      • elisant

        Tässäkin tapauksessa toistan jo niin monta kertaa mainitsemani mielipiteen siitä, että lukeminen kannattaa aina. Toinen asia onkin jo se, että uskooko kaikkea lukemaansa vai suodattaako se jokinasteisen tietotajuntasuodattimen läpi hankkien lisätietoa ja erilaisia näkökulmia asiasta. Joka tapauksessa kirjallisuuden tarkoitus on tarjota tietoa ja mielipiteitä, saada ihminen ajattelemaan ja hyvä niin. Mielipiteitään on pystyttävä rakentamaan jatkuvasti.


      • Sologdin.
        Perse-Erkki kirjoitti:

        Epä-älyllinen tapa välttää asiakeskustelua leimata toinen kommariksi/taistolaiseksi...

        Selitä 12 000 AKS-läisen Suur-Suomiprojektin uhria parhain päin "ei-kommunistisesta" näkökulmastasi. Yritä ainakin.

        uskoa kaikki mitä paperille laitetaan? Suomalaisten helmasynti!

        Kommunistit ovat lukemattomin tavoin osoittaneet olevansa sellaisia kuin eo. kirjoituksessani mainitsin. Valehdella voi myös monin tavoin: mm. suoraan totuutta muuttaen, myös vaikenemalla, painottamalla, kertomalla osatotuuksia ja irrottamalla asia yhteyksistään.

        Olet siis sitä mieltä, että minä "leimaan" Marja-Leena Mikkolan kommunistiksi/bolshevikiksi? Että hän ei sitä ole, niinkö?


      • Ivan Ipatov
        Sologdin. kirjoitti:

        uskoa kaikki mitä paperille laitetaan? Suomalaisten helmasynti!

        Kommunistit ovat lukemattomin tavoin osoittaneet olevansa sellaisia kuin eo. kirjoituksessani mainitsin. Valehdella voi myös monin tavoin: mm. suoraan totuutta muuttaen, myös vaikenemalla, painottamalla, kertomalla osatotuuksia ja irrottamalla asia yhteyksistään.

        Olet siis sitä mieltä, että minä "leimaan" Marja-Leena Mikkolan kommunistiksi/bolshevikiksi? Että hän ei sitä ole, niinkö?

        Tiedä vaikka kirjoittaja olisi itse Piru sarvet päässään, mutta hänen kirjansa aihe oli ja on tutustumisen arvoinen. Sisältö ja asia ratkaiskoon mitä olen luetusta mieltä, ei erilaisten "sologdien" lyömät leimat.

        Luenhan minä Sologdininkin tekstiä, vaikka hän ihan selvästi on Fasisti.


    • Kylmää kyytiä

      Mikkolan kirja on tosiaan kiinnostava.

      Korvauksia ei kärsineille lapsille tipu Suomen valtiolta, eikä kukaan ota edes kantaa.

      Marja-Leena Mikkola kirjoittaa kirjassaan Menetetty lapsuus - suomalaismiehittäjien vankeudessa 1941-44 (Tammi, 2004):

      http://www.tammi.fi/kirjat/ISBN/9789513128814/alue/902,914/navi/Aiemmin/navi2/9001

      ”Vuonna 1994 yhdistyksemme kääntyi Suomen silloisen presidentin Martti Ahtisaaren puoleen kirjeellä, jossa muistutimme häntä sodanaikaisista kärsimyksistämme ja pyysimme korvausta menetetystä terveydestä, henkisistä ja aineellisista menetyksistä. Valitettavasti kirje ei aiheuttanut mitään toimenpiteitä Suomen valtion taholta. Käännyimme sittemmin uudella kirjeellä seuraavan presidentin Tarja Halosen puoleen. Tämäkin kirje jäi vaille tuloksia.” (ss. 332-333)

    • Anonyymi

      Millaisia korvauksia NL on maksanut suomalaisille

      • Anonyymi

        Millaisia korvauksia Suomi on maksanut Itä-Karjalan siviileille? Ai ei mitään?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      83
      2475
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1435
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      81
      1311
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      11
      1192
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      905
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      890
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      763
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      100
      749
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      30
      743
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      696
    Aihe