Sama biisi

Pitääkö paikkansa että Pakarisen uudella levyllä on sama biisi kuin ensimmäisellä levyllä, hieman eri tavalla soitettuna? Tuleeko biisi myös kolmannelle levylle, jos kolmatta levyä tulee, vaikka tangoversiona?;) Ja kuulema suurin osa levyn biiseistä on jo faneille ihan tuttuja ennalta. Vähän fanien aliarvioimista tuollainen, onko? Minusta on:(
2659
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kyllä, Hanna Pakarisen uudelta Stronger-albumilta löytyy sama kappale kuin ensimmäiseltä When I Become Me-levyltä. Tämä kappale "Run" on ns. bonus track uudella levyllä. Biisistä on tehty hidas versio, jonka Hanna tulkitsee uudella tavalla ja tietenkin Hannan bändi soittaa taustalla sen mukaisesti.

Ja voin vastata, että kyllä osalle faneista, jotka ovat Hannan keikoilla käyneet niin niille levyn jotkin kappaleet ovat ennestään tuttuja, mutta levyltä löytyy kyllä biisejä joita keikoilla ei ole kuultu. Keikoilla on siis saanut maistiaisia tulevasta levystä, joka on täysin normaalia ja mielestäni enemmänkin niiden huomioon ottamista, jotka ovat keikoille tulleet!

Äänestä
  • Miksi sama biisi ensimmäisellä ja toisella levyllä? En voi ymmärtää. Olisi tuon biisin paikalle voinut laittaa jonkin ihan ennen kuulemattoman bonusbiisin maksavia levynostajia ajatellen. Vaikka jonkun biisin jota Hanna Pakarinen olisi itse ollut tekemässä:)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


uudellakin? kirjoitti:

Pitääkö paikkansa että Pakarisen uudella levyllä on sama biisi kuin ensimmäisellä levyllä, hieman eri tavalla soitettuna? Tuleeko biisi myös kolmannelle levylle, jos kolmatta levyä tulee, vaikka tangoversiona?;) Ja kuulema suurin osa levyn biiseistä on jo faneille ihan tuttuja ennalta. Vähän fanien aliarvioimista tuollainen, onko? Minusta on:(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu