Täällähän oppii uusia sanoja! Itse en ollut tuota juridinen abortti termiä ennen kuullutkaan, mutta huomasin yllättäin itse sellaisen nuorena tehneeni.
Eli sellaisena reilu kaksikymppisenä tytönhupakkona rakastuin silmittömästi harrastukseni parissa tapaamaan mieheen. Ihastus oli molemminpuolista ja päädyimme viettämään ihanaa viikonloppua mökilleni. Omasta typeryydestämme ehkäisy jäi käyttämättä, kummallakaan ei ollut kumeja mukana ja luotimme kalenterin varmoihin päiviin... ja pian huomasinkin olevani raskaana.
Miehen kanssa keskustelimme asiasta pitkään. Yhteistä tulevaisuutta ei nähnyt meistä kumpikaan, suhde oli molemmille ollut pelkkää irrottelua arjesta ja mies pian muuttamassa toiselle paikkakunnalle. Kerroin etten tekisi aborttia missään tapauksessa, mutta mies saisi itse valita miten haluaa lapsen elämään osallistua. Jos isyys tunnustettaisiin olin valmis yhteishuoltajuuteen tai hoitaisin lapsen yksin ja mies saisi osallistua omien halujensa mukaan. Halutessaan mies saisi irrottautua koko tilanteesta, isyys jätettäisiin tunnustamatta ja samalla koko vastuu jäisi minulle. Mies menettäisi kaikki oikeutensa lapseen jatkossa. Mies päätyi viimeiseen vaihtoehtoon ja erosimme kaikessa sovinnossa.
Pian tapasin tulevan mieheni ja muutimme yhteen jo raskausaikana. Koska lapsen isä oli sanoutunut irti koko tilanteesta, uudesta miehestäni tuli lapsen ainoa isä. Tämä vahvistettiin naimisiin mennessämme adoptiolla pojan ollessa kahden ikäinen. Pari vuotta myöhemmin saimme toisen lapsen, suloisen pienen tytön.
Pojan biologisen isän näin seuraavan kerran vasta pojan ollessa toisella luokalla. Hän oli vast'ikään eronnut pitkäaikaisesta avoliitostaan ja muuttanut takaisin samaan kaupunkiin. Nyt olimme jälleen samassa harrastusporukassa. Biologinen isä näki sitten kun mieheni tuli lasten kanssa minua vastaan ja seuraavalla kerralla alkoi kysellä voisiko tavata poikaa joskus. Ei tarvitsisi edes kertoa pojalle kuka hän on, puhuttaisiin vaan äidin harrastuskaverista tms. Käytäisiin vaikka yhdessä linnanmäellä.
Itse en suoralta kädeltä ollut ehdotusta hylkäämässä, mutta nykyinen mieheni kieltäytyi jyrkästi. Hän oli pojan ainoa oikea isä, eikä ollut syytä sekottaa lapsen ajatuksia näin. Poika kyllä tiesi tilanteensa, muttei ollut koskaan osoittanut mitään kielenkiintoa biologista isäänsä kohtaan. Isä ja poika olivat erittäin läheisiä eikä mieheni halunnut rikkoa tätä asetelmaa. Ymmärsin mieheni kannan ja kerroin biologiselle isälle ettemme halua hänen tapaavan poikaa. Sanoin myös että olisi varmaan parempi ettemme näkisi näin joka viikko.
Biologinen isä ymmärsi tai ainakin oli ymmärtävinään. Siirtyi toiseen harjoitusryhmään ja nykyään näemme enää jokusen kerran vuodessa. tervehditään eikä juuri muuta. Hän on kuitenkin sanonut, että pojan halutessa ottaa yhteyttä hänelle voi soittaa milloin vain. Nyt poika on juuri aloittanut neljännen luokan eikä vieläkään ole kysellyt isästään mutta varmasti sekin päivä vielä tulee.
Pitkä tarina mutta omasta mielestäni olemme saneet asiat hoidettua siististi. Ilman katkeruutta tai kaunaa kummaltakaan puolelta.
Eli sellaisena reilu kaksikymppisenä tytönhupakkona rakastuin silmittömästi harrastukseni parissa tapaamaan mieheen. Ihastus oli molemminpuolista ja päädyimme viettämään ihanaa viikonloppua mökilleni. Omasta typeryydestämme ehkäisy jäi käyttämättä, kummallakaan ei ollut kumeja mukana ja luotimme kalenterin varmoihin päiviin... ja pian huomasinkin olevani raskaana.
Miehen kanssa keskustelimme asiasta pitkään. Yhteistä tulevaisuutta ei nähnyt meistä kumpikaan, suhde oli molemmille ollut pelkkää irrottelua arjesta ja mies pian muuttamassa toiselle paikkakunnalle. Kerroin etten tekisi aborttia missään tapauksessa, mutta mies saisi itse valita miten haluaa lapsen elämään osallistua. Jos isyys tunnustettaisiin olin valmis yhteishuoltajuuteen tai hoitaisin lapsen yksin ja mies saisi osallistua omien halujensa mukaan. Halutessaan mies saisi irrottautua koko tilanteesta, isyys jätettäisiin tunnustamatta ja samalla koko vastuu jäisi minulle. Mies menettäisi kaikki oikeutensa lapseen jatkossa. Mies päätyi viimeiseen vaihtoehtoon ja erosimme kaikessa sovinnossa.
Pian tapasin tulevan mieheni ja muutimme yhteen jo raskausaikana. Koska lapsen isä oli sanoutunut irti koko tilanteesta, uudesta miehestäni tuli lapsen ainoa isä. Tämä vahvistettiin naimisiin mennessämme adoptiolla pojan ollessa kahden ikäinen. Pari vuotta myöhemmin saimme toisen lapsen, suloisen pienen tytön.
Pojan biologisen isän näin seuraavan kerran vasta pojan ollessa toisella luokalla. Hän oli vast'ikään eronnut pitkäaikaisesta avoliitostaan ja muuttanut takaisin samaan kaupunkiin. Nyt olimme jälleen samassa harrastusporukassa. Biologinen isä näki sitten kun mieheni tuli lasten kanssa minua vastaan ja seuraavalla kerralla alkoi kysellä voisiko tavata poikaa joskus. Ei tarvitsisi edes kertoa pojalle kuka hän on, puhuttaisiin vaan äidin harrastuskaverista tms. Käytäisiin vaikka yhdessä linnanmäellä.
Itse en suoralta kädeltä ollut ehdotusta hylkäämässä, mutta nykyinen mieheni kieltäytyi jyrkästi. Hän oli pojan ainoa oikea isä, eikä ollut syytä sekottaa lapsen ajatuksia näin. Poika kyllä tiesi tilanteensa, muttei ollut koskaan osoittanut mitään kielenkiintoa biologista isäänsä kohtaan. Isä ja poika olivat erittäin läheisiä eikä mieheni halunnut rikkoa tätä asetelmaa. Ymmärsin mieheni kannan ja kerroin biologiselle isälle ettemme halua hänen tapaavan poikaa. Sanoin myös että olisi varmaan parempi ettemme näkisi näin joka viikko.
Biologinen isä ymmärsi tai ainakin oli ymmärtävinään. Siirtyi toiseen harjoitusryhmään ja nykyään näemme enää jokusen kerran vuodessa. tervehditään eikä juuri muuta. Hän on kuitenkin sanonut, että pojan halutessa ottaa yhteyttä hänelle voi soittaa milloin vain. Nyt poika on juuri aloittanut neljännen luokan eikä vieläkään ole kysellyt isästään mutta varmasti sekin päivä vielä tulee.
Pitkä tarina mutta omasta mielestäni olemme saneet asiat hoidettua siististi. Ilman katkeruutta tai kaunaa kummaltakaan puolelta.
Vastaukset 10
Vanhimmat
en silti täysin ymmärrä miehesi kantaa. Miksei voi antaa pojan tavata oikeaa isäänsä? Vaikka hän on epävarma omasta isyydestään, miksi rankaista lasta siitä? Lapsella on kuitenkin oikeus molempiin vanhempiin, enkä ymmärrä miksi haluatte jättää tämän mahdollisuuden käyttämättä.
normaali mies ei ala seurustella toiselle paksuna olevan hupakon kaa. Se jo kertoo että kyseessä oli joku tosi epätoivonen...
Oikea isä on pojasta huolehtinut koko tämän iän. Ja adoption myötä hän on myös viralliselta kannalta pojan oikea isä.
Biologinen isä on vain tippa spermaa ja miksi pojan tähän tarvitsisi tutustua? Itse tämä bio-isä valintansa teki ja elää nyt sen mukaan.
Hieno homma että asia saatiin kuitenkin selvitettyä ilman riitaa.
että biologinen isä halusi tavata poikansa eikä päinvastoin. Tämä isä on oikeuksistansa luopunut eikä poika ole mitenkään ilmaissut haluavansa nähdä tätä. Pojalla on oikeus tavata isäänsä, mutta ei toisinpäin.
Asia on hoidettu hienosti. Pojan parasta nyt on ajateltava.
Eli asia hoidettu kaiken kaikkiaan mallikkaasti. Asiallinen suhtautuminen myös biologiselta isältä, kiva tietää että pojan kiinnostuessa voi ottaa yhteyttä.
Olette hoitaneet asian siististi. Arvostan erittäin paljon miestäsi tässä asiassa. Hän Rakastaa sinua ja poikaanne tosi paljon, koska on tehnyt adoptio- paperit pojastanne.
Ei ole mitään syytä tavata biologista isää, ymmärrän oikein hyvin miestäsi. Miksi pitäisi tavata, hänhän on ihan vieras ihminen pojallenne. Miksi kiusata lasta.
Monessa adoptio asiassa ei edes tiedetä biologisia vanhempia, eikä tarviste tietää jos vanhemmat ovat luopuneet lapsesta.
Adoptio ei ole mikään pikku juttu, se tarkoittaa loppu elämäksi sitoutumista lapseen.
Kerron vähän omaa tarinaani.
Minun mieheni myös adoptoi lapseni aikoinaan. Itse emme ole koskaan olleet esteenä lapsen ja biologisen isän välillä, kerroimme lapselle hänen isästään ja sanoimme että hän voi ottaa yhteyttä häneen milloin vain. Lapsemme ei kuitenkaan halunnut ottaa yhteyttä, aikaa on kulunut ja lapsemme on jo aikuinen. Kun olen kysynyt häneltä joskus, että miksi hän ei ole halunnut pitää yhteyttä biologiseen isäänsä, hän on vastannut että ei ole mitään tarvetta.
Tässä sinun tapauksessasi ehkä on parempi vielä kieltää biologisen isän tapaaminen, hänen käytöksensä perusteellä kun tulit raskaaksi, hän halusi irrottautua lapsesta ihan omasta halusta.
Mutta kun lapsi on aikuisempi, niin silloin päättäkööt itse haluaako tavata tätä miestä. Yhden neuvon sinulle annan, kun lapsi on aikuisempi, ehkä 14v- ylöspäin kertoisin sinuna lapselle miten kaikki alkoi ja miksi biologinen isä ei ole osallistunut hänen elämäänsä. Näin lapsi saa itse päättää mitä tekee ja haluaako hän tavata tätä isää.
Kertoessa kyllä täytyy olla vähän varovainen ja esittää asia lapselle niin, että sinulla on ihan hyvä biologinen isäkin, mutta se ei vain ollut silloin valmis kantamaan vastuuta sinusta ja siksi ei ole ollut lapsen elämässä mukana. On tosi tärkeää että ei mollaa biologista isää, koska se on kuitenkin lapselle tärkeä juttu. Vaikka sinusta itsestä on varmasti silloin tuntunut pahalta.
Kuitenkin lapsen etu on etusijalla ja itse olen huomannut että olen paremminkin kertonut hyvää lapselle biologisestsa isästä esim. jostain hymystä, huumorista jne.
Meillä kaikki on mennyt hyvin. Ja mieheni on lapseni ainoa oikea isä.
Eli tyylikkäästi hoidettu homma kaikin puolin!
En itsekään kiirehtisi biologisen isän tapaamisen kanssa. Sinä ja miehesi olette poikanne ainoat vanhemmat, ainoa perhe. Parempi satsata siihen, koska pojallasi on todellakin isä jo olemassa eikä mitään syytä sekoittaa vierasta miestä kuvioon. Poika voi jopa alkaa tuntea itsensä ulkopuoliseksi (liioiteltu ilmaus) jos häntä kannustetaan kovasti luomaan suhdetta biologiseen isään. Voi herätä tunne ettei hän ole enää tasavertaisessa asemassa perheessänne. Eli kannattaa toimia pojan oman kiinnostuksen mukaan. Ja jos uteliaisuus ei kovaksi ylly, kerkeää hän tutustumaan "isäänsä" vielä aikuisiässä. Ja kaikkihan eivät todella edes halua tavata biologista vanhempaansa.
Ja vielä se pikkuseikka että biologinen isä hylkäsi lapsen aikanaan. Jos hän nyt saisi poikaa tavata, miten olisi jatkon kanssa? Loppuisiko hänen kiinnostuksensa pian tai muuttaisiko hän jälleen muualle? Näissä tapauksissa tapaamisista olisi pojalle enemmän mielipahaa kuin iloa, jäisi tunne että "isä" hylkää hänet toistamiseen :(
Mukavia syksypäiviä sekä alkuperäiselle, että edelliselle kirjoittajalle perheineen! Upeasti olette lastenne asiat hoitaneet :)
Onpa mukava lukea, että joissakin tapauksissa kaikki menee näin hyvin!
Samaa mieltä olen edellisten kanssa. Biologisen isän tapaaminen on lapsen oikeus. Jos lapsi itse ottaa asian puheeksi ja haluaa tavata, saa tavata sitten. Biologisella isällä ei oikeutta lapseen ole, hänhän teki valintansa itse.
Kaikke hyvää teille!
Joissain tilanteessa on myös mahdollista periä biologinen vanhempansa!
Kantsii muistaa!
Olet hoitanut asiat hienosti! Menestystä jatkossakin!