Kaksi vuotta sitten minulla oli todella huono itsetunto, kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta sekä anoreksiasta. Sitten aloin seurustella nykyiseni avomieheni kanssa ja itsetuntoni on kohonnut tasaisesti enkä enää pelkää sosiaalisia tilanteita niin paljon että tarvitsisin lääkkeitä siihen. Anoreksiakin on muisto vain. Nyt pelkään, että jos suhteemme katkeaa, niin palaan taas siihen samaan itseinhoon, vaikka se ei tunnukaan mahdolliselta. Tuntuu, että olen oppinut hyväksymään itseni muutoinkin kuin kumppanini kautta, vai luulenko vain? Kaikki ongelmani alkoivat juuri siitä, ettei minua hyväksytty joukkoon.
Jos jollakin on jotain sanottavaa tähän, niin sanokaa! Vaikka en ehkä haluaisikaan kuulla :P
Jos jollakin on jotain sanottavaa tähän, niin sanokaa! Vaikka en ehkä haluaisikaan kuulla :P
Vastaukset 15
Vanhimmat
Se on vaan helpompaa teillä naisilla :P nimittäin mielenterveys lääkket kun tekee tepposen ja siinä nopeesti vastakainen ottaa loppu tilin kun homma ei ala luistamaan.
No kuka tervepäinen haluais hullun mutta toimintakykyisen miehen ittelleen? Syö ne lääkkees ny vaan ja katotaan sitten löytyykö 'naista'.
Eikä nuita lääkkeitä voi lopettaa ennen ko on ns terve ja tuota on kestäny kohta 15 vuotta.
mutta olen huomannu myös sen että 90% mistä hyvänsä ongelmasta kärsivä nainen on aviossa kun taas miehet elää koko ikänsä ukkomiehinä.
Tossa viestin lopussa logiikka jotenkin onnahataa tai sit mä olen VAIN tyhmä?
Sitä että kuinka monesta postista olet lukenu sanan "Tyttökaveri" taikka "Vaimo".. tai saattaahan se olla tietenki niin että nämä ovat pääsääntöisesti naisten ongelmia ?
Pointtihan väitteessäni on se että masennus lääkkeillä ei seiso, ja ilman lääkkeitä ei vaikiasti masentunutta saa aamulla ylös, ja kumpaakaan ei varmasti jaksa kauvoa kattoa.
"mutta olen huomannu myös sen että 90% mistä hyvänsä ongelmasta kärsivä nainen on aviossa kun taas miehet elää koko ikänsä ukkomiehinä"
Ukkomies on sooloilija ja poikamies on 100% kokematon (kuin neitsyt konsanaan).
(minun käsitys asiasta).
Jahas, minä olen kuulut että ukkomies on naimisissa oleva mies akallinen ja poikamies on naimaton mies eli akaton.
olis varmaan aika alkaan miettiin sellaista kuin kasvua. Ihmisuhteissa myös parisuhteissa tapahtuu muutoksia ja pitääkin tapahtua muutoksia. Puhutaan sellaisesta kuin henkinen kasvu. Jos ei anna tilaa henkiselle kasvulle tilanne saattaa ryöstäytyä käsistä ja tulla ristiriitatilanteita.
Jokainen yksilö kasvaa henkisesti kuitenkin omien edellytystensä tahdissa. Joskus mennään jopa taaksepäin, riippuen vähän miten elämä vie.
Sinulla saattaa olla suuri vaara tulla riippuvaiseksi kumppanistasi. Riippuvaiseksi nimenomaan negatiivisella tavalla. Riippuvuussuhde saattaa tukahduttaa lopulta kaiken sen hyvän mitä suhteessanne on.
Koska olet päätynyt pohdiskelemaan ongelmaasi saattaa olla myös niin että et ehkä olekkaan ihan niin vahva itsetunnoltasi kuin haluaisit olla.
Ehkä sinun pitäis hakea jotakin ihan omaa aluetta elämääsi, sellaista josta kumppanisi ei olisikaan niin kiinnostunnut ja siten voisit arvioida omaa persoonaasi ja sen omia vahvuuksia ilman että projisoit ne aina kumppanisi kautta.
Hyvä kumppanuussuhde perustuu molempien hyvään ja terveeseen itsetuntoon. Ennemmin taikka myöhemmin aina perässä vedettävä muuttuu taakaksi, mutta jos vetovastuun pystyy jakamaan voimien mukaisesti oikeudenmukasisesti voi kumppanuus suhde löytää aivan uusia vahvuuksia.
Vastauksessasi on paljon asiaa mutta muutamat kohdat eivät sovi omaan tilanteeseeni.
Esim. tuo riippuvuussuhde, suhteemme alkuvaiheesta keskivaiheeseen olin riippuvainen kumppanistani siten että en sosiaalisten tilanteiden pelkoni takia lähtenyt mielelläni yksin mihinkään, kaupassa käymiseenkin halusin tukea. Mutta nykyään teen paljon asioita yksin enkä enää tarvitse toisen ihmisen tuomaa turvaa niin paljon. Aloitin juuri yliopistossa ja yksinhän sinne on mentävä, enkä koe sitä ongelmaksi. Oikeastaan oli jotenkin vapautunut tunne mennä sinne yksin vaikka jännittikin.
En siis usko olevani taakka, vaikka joskus saatoin ollakin.
"saattaa olla myös niin että et ehkä olekkaan ihan niin vahva itsetunnoltasi kuin haluaisit olla"
Se on totta että en ole niin vahva kuin haluaisin olla, mutta tässä on nyt kuitenkin mainittava se, että en todellakaan luulekkaan olevani vahva siinä mielessä. Tiedän että minulla on vielä pitkä matka tasapainoisuuteen.
Mietin itsekin tuota, että pitäisi kehittää enemmän tuota "omaa elämää". Avomiehelläni ja minulla on samat kiinnostuksen kohteet mutta on minulla omiakin kavereita, enkä aina siis liiku avomieheni kanssa. Mutta ehkä sitä juuri voisi korostaa vielä enemmän tulevaisuudessa.
Pohdin tätä tilannettani lähinnä siksi, että minulla on tapana pohtia kaiken maailman asioita, enkä saa ajatuksia pois mielestä ennen kuin olen joko, keskustellut niistä tai hankkinut mahd. paljon tietoa niistä.
Sellaista..:)
Pohdiskelu on hieno piirre nuoressa ihmisessä. Menesystä!
Hienoa että olet löytänyt arvoisesi kumppanin joka saa sinut voimaan paremmin.Itse toivoisin vastaavaa vaikka en ole jäänyt elämässäni vain haaveilemaan vaan toimin myös itse että itsetuntoni paranisi.Rakastava kumppani vain on sellainen puskuri joka saa hehkumaan ja uskomaan mahdollisuuksiinsa.Olen hyvinkin itsenäinen mutta tällä hetkellä hyvin onneton.Onnea sinulle.
vastauksesta. Sitähän se psykiatrikin aikoinaan sanoi, että varmasti seurustelu lisää oman arvon tuntoa.
Yksin selviäminen tekee kyllä ehkä loppujen lopuksi siitä paranemisen tuloksesta pysyvämmän.
Tai mistäpä minä mitään tiedän :)
Kaikkea hyvää sinulle elämään!
Mulla kävi just päinvastoin, itsetunto meni, sairastuin ja lihoin 30kg. Mutta mun mies ei rakastakaan mua... Hän sanoi etten ole yhtä hyvän näköinen kuin jotkut muut (l. entiset naiset).
Sun miehesi rakastaa sua, sellainen vaikuttaa tosi positiivisesti (alitajuisestikin)! Nauti onnesta :-)