Kysymys tarjoilijoille tipeistä!

Katriina

Alkoi mietityttämään yksi juttu johon toivoisin tarjoilijoiden kommentteja, ja täällä tuntuu olevan muutamia alan ammattilaisia liikkeellä.

Eli tipin jättämisestä. Meillä mies on jo vuosien ajan säännönmukaisesti lisännyt ylimääräistä ravintolalaskuun, paitsi jos palvelu on ollut TODELLA kehnoa (ei ole usein tapahtunut). Tippiä antaa jotain 2 ja 5 euron välillä laskun suuruuden mukaan.

Koska hänellä ei ole koskaan kolikoita mukana, hän lisää tipin luottokorttikuittiin, siihen "Extra" kohtaan.

Nyt minulle joku sanoi että tuollainen tippi menee ravintoloitsijalle eikä sille tarjoilijalle jota haluaisi muistaa.

Olen jotenkin olettanut että ravintoloilla on luottokorteilla annettavien tippien suhteen käytäntö jossa laskun "Extra" osuus annetaan joko tarjoilijalle tai sitten laitetaan yhteiseen tippikassaan josta sitten esim. kerran vuodessa jaetaan kaikkien kesken (riippuu ravintolasta miten saatujen tippien suhteen toimitaan). Siis että ravintoloitsija ei pidä niitä extroja itsellään.

Olisi mielenkiintoista kuulla jonkun tarjoilijana toimivan selvitys asiasta.

34

9809

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tarjoilija2

      Työskentelen hotellin yhteydessä olevassa ruokaravintolassa ja yökerhossa. Olen todella iloinen kuullessani, että joku jättää melkein poikkeuksetta tippiä. Vielä nykyäänkin kuulee suomalaisten sanovan ulkomaisille vierailleen, jotka ovat jättämässä tippiä, että ei, ei, tarjoilupalkkio kuuluu hintaan. Näin ei todellakaan ole.

      No mutta nyt vastaus siis. Meillä yökerhossa tipit jaetaan kaikkien kesken, mutta ruokaravintolassa jokainen saa pitää omat tipit. Jokaisella ravintolalla on omat käytäntönsä, jotka henkilökunta on yleensä keskenään sopineet. Jos asiakas jättää tippiä niin kuin edellä mainittiin ns. extrakohtaan, niin tippi tulee tarjoilijalle, ei talolle.

      Ei huolta siis! Tarjoilija saa tippisi ja varmasti palvelee sinua seuraavallakin kerralla hyvin.

      • reino

        Voi raukkaa sinäkin joutunet sitten tekemään työtä melkein ilman palkkaa kun suomalaiset ovat niin huonoja tipin maksajia?

      • näin on.
        reino kirjoitti:

        Tarjoilija saa kk-palkkaa, tai pohjapalkka provika. Ennen tarjoilijoilla oli %-palkka ilman mitään pohja osia. Aloitin alalla 70-luvun alussa alanoppilaitoksiata valmistuneena ja sitä ennenkin alalla työskennelleenä. Koskaan ei tipit/juomarahat ole kuuluneet pakollisina maksuina asiakkaalta. Vapaaehtoista se on asiakkaalta ollut aina.

      • ddellinen.
        näin on. kirjoitti:

        Siis hinnat sisältävät myös tarjoilupalkkion eli tarjoilijan palkan jonka työnantaja maksaa sovittuinna päivinä työntekijälleen. Narikkamaksu on sitten eri veloitus.

      • reino
        näin on. kirjoitti:

        Tarjoilija saa kk-palkkaa, tai pohjapalkka provika. Ennen tarjoilijoilla oli %-palkka ilman mitään pohja osia. Aloitin alalla 70-luvun alussa alanoppilaitoksiata valmistuneena ja sitä ennenkin alalla työskennelleenä. Koskaan ei tipit/juomarahat ole kuuluneet pakollisina maksuina asiakkaalta. Vapaaehtoista se on asiakkaalta ollut aina.

        ja ettei kukaan pidä nyt minua pihinä paskiaisena niin maksan kyllä yleensä tippiä hyvästä palvelusta, mutta en aina mitään 10% niinkuin joissain maissa taas kuuluu tehdä, vaan sopivan määrän vaihtorahoista.

      • tarjoilija2
        reino kirjoitti:

        ja ettei kukaan pidä nyt minua pihinä paskiaisena niin maksan kyllä yleensä tippiä hyvästä palvelusta, mutta en aina mitään 10% niinkuin joissain maissa taas kuuluu tehdä, vaan sopivan määrän vaihtorahoista.

        En tarkoittanut, että kenenkään on pakko jättää tippiä. Tämä on edelleenkin jokaisen omassa harkinnassa. On vaan mukava, jos saa tippiä.

        Aivan oikein on, että tarjoilupalkkio toisaalta kuuluu hintoihin, jos ajatellaan niin, että se on palkka.

        Ja vielä lopuksi. En elä niillä tipeillä, kyllä palkalla elän ja elämäni ei kaadu, jos en saa tippiä. Ja tämä kyseinen provikkapalkkaus on poistunut Suomesta lähes kokonaan. Enää muutamassa paikassa se on käytössä.

      • Mesu

        Oikein että teillä yökerhossa jaetaan tipit kaikkien kesken, mutta että ruokaravintolassa ne jää tarjoilijalle. Eikö niiden pitäisi mennä keittiöön jossa se ruoka valmistetaan, tarjoilija vain toimittaa luomuksen asiakkaalle eikä hänellä ole siihen muuta osuutta kun hymy ja rahastus. Kaverini kävi kerran meillä syömässä ja lähetti tipit nimenomaan kokille, kysyi sitten jälkeenpäin että tuliko tipit perille johon vastasin ettei ole näkynyt kuuna päivänä että silleen. Tämän takia kun käyn perheeni kanssa ulkona syömässä en koskaan jätä tippiä, koska en voi tietää meneekö se sinne mihin kuuluu eli keittiöön.
        Muuten palvelurahapalkkaisia tarjoilijoita ei enään ole joten kyllä ravintola laskee tarjoilupalkkion annoksen hintaan kuuluvaksi.

      • -----
        Mesu kirjoitti:

        Ei se automaattisesti mene niin, että yökerhoissa tipit jaetaan ja ruokaravintoloissa ei. Kyllä minä baarissa olen pitänyt tippini itse samoin ruokaravintoloissa. Joissain ruokaravintoloissakin nuo tipit jaetaan kaikkien kesken. Se, että jostain ravintolasta löytyy ahne ja epärehellinen tarjoilija, ei tarkoita että kaikki tarjoilijat pitäisivät kokeillekkin tarkoitetut tipit itsellään.

        Aika löyhä kuva sinulla on tarjoilijoista jos me ''vain'' kannamme lautasia ja hymyilemme. Et ole varmaan kuullut ikinä asiakaspalvelusta?

      • lue uudestaan.
        ----- kirjoitti:

        Pistämpä näppini nyt vastaukseesi ulkopuolisena. Nimim. "Mesu" vastasi "tarjoilija2" vastaukseen. Tarjoilija2 kertoi omasta työpaikastaan ei yleisestä käytännöstä jokapaikassa.

        Alanihmiset kyllä tietävät että henkilökunta sopii tippien jakamisesta keskenään tai sitten pitävät jokainen tipppinsä itse.

      • tiedoksi
        Mesu kirjoitti:

        Oikein että teillä yökerhossa jaetaan tipit kaikkien kesken, mutta että ruokaravintolassa ne jää tarjoilijalle. Eikö niiden pitäisi mennä keittiöön jossa se ruoka valmistetaan, tarjoilija vain toimittaa luomuksen asiakkaalle eikä hänellä ole siihen muuta osuutta kun hymy ja rahastus. Kaverini kävi kerran meillä syömässä ja lähetti tipit nimenomaan kokille, kysyi sitten jälkeenpäin että tuliko tipit perille johon vastasin ettei ole näkynyt kuuna päivänä että silleen. Tämän takia kun käyn perheeni kanssa ulkona syömässä en koskaan jätä tippiä, koska en voi tietää meneekö se sinne mihin kuuluu eli keittiöön.
        Muuten palvelurahapalkkaisia tarjoilijoita ei enään ole joten kyllä ravintola laskee tarjoilupalkkion annoksen hintaan kuuluvaksi.

        Jos todella haluat osoittaa tippisi keittiöön, niin varmasti mestarina tiedät että asiakas voi pyytää aivan hyvin kokin tai mesun pöydän viereen ja kiittää henkilökohaisesti näin keittiötä. Tässä yhteydessä voit antaa myös tippiä. Ja jos jätät tarjoilijan välityksellä tipin, niin tämän jälkeen ei tarjoilija kehtaa pitää niitä itse.

        Jos raha tuntuu pahalta antaa, niin kerro tarjoavasi konjakki, tiedät kyllä että se päätyy kyllä ko. henkilölle lopulta rahana.

        Voiko kokki saada parempaa kiitosta, kun kutsun salinpuolelle. Omapa asiakkaita jotka tulevat keittiöön saakka itse kiittämään.

      • Mesu
        ----- kirjoitti:

        Ei se automaattisesti mene niin, että yökerhoissa tipit jaetaan ja ruokaravintoloissa ei. Kyllä minä baarissa olen pitänyt tippini itse samoin ruokaravintoloissa. Joissain ruokaravintoloissakin nuo tipit jaetaan kaikkien kesken. Se, että jostain ravintolasta löytyy ahne ja epärehellinen tarjoilija, ei tarkoita että kaikki tarjoilijat pitäisivät kokeillekkin tarkoitetut tipit itsellään.

        Aika löyhä kuva sinulla on tarjoilijoista jos me ''vain'' kannamme lautasia ja hymyilemme. Et ole varmaan kuullut ikinä asiakaspalvelusta?

        Niin onhan sitä aika vähän tietoa, kun on vaan vajaa 30 vuotta tullut pyörittyä Helsingin ravintoloissa ja hotelleissa töissä.

      • Tarjoilijan työmotivaatio
        ----- kirjoitti:

        Ei se automaattisesti mene niin, että yökerhoissa tipit jaetaan ja ruokaravintoloissa ei. Kyllä minä baarissa olen pitänyt tippini itse samoin ruokaravintoloissa. Joissain ruokaravintoloissakin nuo tipit jaetaan kaikkien kesken. Se, että jostain ravintolasta löytyy ahne ja epärehellinen tarjoilija, ei tarkoita että kaikki tarjoilijat pitäisivät kokeillekkin tarkoitetut tipit itsellään.

        Aika löyhä kuva sinulla on tarjoilijoista jos me ''vain'' kannamme lautasia ja hymyilemme. Et ole varmaan kuullut ikinä asiakaspalvelusta?

        Mistä vitun asiakaspalvelusta? Te kannatte astioita ja viinaa sekä rahastatte. Muuhun ei rahkeet riitä eikä sitä kukaan teiltä vaadikaan.

      • poke76
        tarjoilija2 kirjoitti:

        En tarkoittanut, että kenenkään on pakko jättää tippiä. Tämä on edelleenkin jokaisen omassa harkinnassa. On vaan mukava, jos saa tippiä.

        Aivan oikein on, että tarjoilupalkkio toisaalta kuuluu hintoihin, jos ajatellaan niin, että se on palkka.

        Ja vielä lopuksi. En elä niillä tipeillä, kyllä palkalla elän ja elämäni ei kaadu, jos en saa tippiä. Ja tämä kyseinen provikkapalkkaus on poistunut Suomesta lähes kokonaan. Enää muutamassa paikassa se on käytössä.

        Jotenkin kieroontunut suhtautuminen tällä asiakas nimimerkkiä käyttävällä kaverilla on jos hän kiittää hyvästä palvelusta jättämättä tippiä. Sanoohan sen nyt jo järki että jos jättää tippiä ja reilusti, niin palvelu on myös seuraavalla keralla hyvää ja varmaankin vielä parempaa. Sekä baarimikot, tarjoilijat että ME portsarit pistämme heti muistiin seteliä jättävät asiakkaat ja heitä kohdellaan TOTTAKAI paremmin ja nopeammin kuin näitä "asiakkaita" jotka eivät jätä mitään mutta vaativat senkin edestä. Seteliä jättävien herrasmiesten ei tarvitse esim. koskaan jonottaa ravintolaan. Jonot on näitä "asiakkaita" varten. Juomat tulevat baarista ripeästi, taksi hoidetaan aina paikalle tutuista numeroista vaikka taksikeskuksessa olisi ruuhkaa jne... "asiakas" jonottaa ensin ravintolaan, sitten sisällä ravintolassa juotavaa baarista, ja aamuyö kuluu vielä mukavasti aseman taksijonossa."asiakkaan" illasta siis melkoinen osa kuluu erilaisissa jonoissa. Voihan iltaa tietysti viettää niinkin(jokaisen oma asia jos viihtyy jonoissa) mutta tipeillä saisi ihmeitä aikaan ja jäisi illan aikana enemmän aikaa muuhun ja vähemmän jonottelua. VIP kohtelua on niin helppo saada jos älyää vähän kaivaa lompakkoa oikeissa paikoissa. Se siis parantaa illavieton laatua ja antaa myös hyvän kuvan mahd. naisseuralaiselle.Tässä vähän mietittävää.

    • lisäys

      Extra kohtaan voi myös laittaa ns.ovirahan/narikkamaksun, mutta siitä on hyvä mainita tarjoilijalle, joka hoitaa sen eteenpäin. Kannattaa sopia maksutapa myös ovella. Näin toimitaan esim. firmojen ollessa asiakkaanaa.

    • asiakas

      Mielipiteeni tippikäytännöstä: Tarjolijoiden ei kannattaisi kovasti ryhtyä kannustamaan asiakkaitaan tipittämiseen. Sillä pitemmän päälle se johtaa siihen, että heidän virallinen, varma ja säännöllinen kuukausipalkkansa taantuu. Eli työnantaja alkaa vedota siihen mihin esim. USA:ssakin, että koska asiakkaat jättävät runsaita tippejä, ei heille tarvitse maksaa kunnon palkkaa.

      Asiakkaana haluan, että tarjoilijoilla on hyvä ja varma perustulo. En halua vetää mattoa heidän toimeentulonsa alta ryhtymällä jättämään säännöllisesti tippejä.

      Voitte olla aivan varmat siitä, että oman etunsa vainuava liikemaailma tulee käyttämään hyväkseen tippi"kulttuurin" yleistymistä Suomessa. Seuraukset kantaa ketjun heikoin - eli tarjoilija.

      • reino

        Vähän OT. ja on varmaan käsitelty aiemminkin. Mutta jännä juttu että ravintolatyöntekijät ovat varmaankin ainoa ammattikunta jota yleensä tipataan? Eipä kauheasti ole tullut tipattua parturia tai automekaanikkoa? Jaa, no taksikuskia olen joskus tainnut tipata.

        Kai se johtuu siitä, että Suomessakin todella ennen OLI se käytäntö, että tarjoilijan ja ovimiehen palkka koostui tipeistä. Muissa palveluammateissa kuten kampaajalla ja mekaanikoilla oli vakiopalkka.

        Tilanne voi hyvinkin palata entiseen, jos asiakkaat ja tarjoilijat itse sen sallivat. Olisiko se hyvä?

        Tämänhetkinen yhteiskunnallinen ilmapiiri, jossa hyvinvointirakenteita puretaan, ja jossa kaikkien on muka "välttämätöntä" joustaa (paitsi varakkaimpien), on hyvin otollinen muun muassa tämänkaltaisille muutoksille. Tarjoilijat ovat kaiken lisäksi naisvaltainen ammattikunta, jolla ei ole vahvoja ja röyhkeitä liittoja, vrt. metallimiehet.

        Tämä tippiasia on mielestäni kyllä semmoinen, jossa tarjoilijoiden kannattaisi katsoa pitkäjänteisesti etuaan.

        Asiakkaana jotenkin myös hiukan vierastan sitä ajatusta, että antaisin tipin muodossa aina senhetkisen mielipiteeni palvelutasosta. Mieluummin kehun ja kiitän ja käyn useammin - tai jätän käymättä. Voin myös kertoa negatiivisen palautteen suoraan ilman että haluan heti välittömästi samalla laskea tarjoilijan ansioita.

      • Utelias
        asiakas kirjoitti:

        "Suomessakin todella ennen OLI se käytäntö, että tarjoilijan ja ovimiehen palkka koostui tipeistä."

        Kuinka kauas historiaan täytyy mennä että tarjoilijan palkka muodostuisi tipeistä?

        Itse en muista aikaa milloin tarjoilija olisi saanut palkan vain tippeinä. ovimiehet kyllä ovat näin palkkansa saaneet.

        Tarjoilijalla oli joskus vielä 70-luvulla %-palkka 16% arki- ja 18% pyhäkorvaukset joka laskettiin laskun loppusumman päälle. Asiakas maksoi siis silloin ostamansa ruoat ja juomat ja 16 tai 18%:n tarjoilupalkkion, jos oikein muistan. Tarjoilupalkkio meni työnantajalle joka maksoi sen aikanaa palkkana palkkapäivänä.

        Ovimiehet hoitivat itse ilmoituksen tuloistaan verottajalle yms. tahoihin ja maksoivat myös verot itse. Verottaja sitten mätkäytti lisää päälle arvellen ettei kaikkea kuitenkaan ole ilmoitettu.

        No, meni vähän ohi alkuperäisen kysymyksen mutta ei se minua haittaa.

      • reino
        asiakas kirjoitti:

        Kai se johtuu siitä, että Suomessakin todella ennen OLI se käytäntö, että tarjoilijan ja ovimiehen palkka koostui tipeistä. Muissa palveluammateissa kuten kampaajalla ja mekaanikoilla oli vakiopalkka.

        Tilanne voi hyvinkin palata entiseen, jos asiakkaat ja tarjoilijat itse sen sallivat. Olisiko se hyvä?

        Tämänhetkinen yhteiskunnallinen ilmapiiri, jossa hyvinvointirakenteita puretaan, ja jossa kaikkien on muka "välttämätöntä" joustaa (paitsi varakkaimpien), on hyvin otollinen muun muassa tämänkaltaisille muutoksille. Tarjoilijat ovat kaiken lisäksi naisvaltainen ammattikunta, jolla ei ole vahvoja ja röyhkeitä liittoja, vrt. metallimiehet.

        Tämä tippiasia on mielestäni kyllä semmoinen, jossa tarjoilijoiden kannattaisi katsoa pitkäjänteisesti etuaan.

        Asiakkaana jotenkin myös hiukan vierastan sitä ajatusta, että antaisin tipin muodossa aina senhetkisen mielipiteeni palvelutasosta. Mieluummin kehun ja kiitän ja käyn useammin - tai jätän käymättä. Voin myös kertoa negatiivisen palautteen suoraan ilman että haluan heti välittömästi samalla laskea tarjoilijan ansioita.

        mutta mielenkiintoista olisi tietää miksi juuri tarjoilijan työ on aikoinaan ollut tippipalkattua.

        Yksi ammattikunta on sellainen jonka soisi olevan tippipalkattua nykyäänkin, eli kansanedustaja, siinä pitäisi tosin tipeille asettaa yläraja ettei mikään miljonääripössi pääsisi ostamaan ehdokkaita...

      • Mesu

        Suomessa se jenkkien malli ei onnistu, kun meillä työehtosopimus määrää minimipalkan ja sillä siisti. Eli tipittäkää niitä tarjoilu-ja muuta(keittiö)henkilökuntaa niin paljon kun viitsitte Suomessa ei työnantaja voi puuttua tippeihin.

      • mutta

        verottaja voi. Tipit on veronalaista tuloa jotka tarkalleen ottaen täytyisi ilmoittaa verotuksessa.

      • Mesu
        mutta kirjoitti:

        verottaja voi. Tipit on veronalaista tuloa jotka tarkalleen ottaen täytyisi ilmoittaa verotuksessa.

        Jos sellainen ihme löytyy, joka ilmoittaa verottajalle tippinsä lupaan minä ilmoittaa hänestä itse Hannu Karpolle, joka sitten luovuttaa poronpaistin tästä perin ihmeellisestä asiasta.

      • ihmeitä

        on maailma täynnä, mutta joitain ihmeitä joutuu joskus odottelemaan. Luulempa että Karpo saa pitää poronpaistinsa. En tarkoittanutkaan että joku näin rehellinen olisi. Kerroin vain ketä tipit voisi laillisesti kiinnostaa.

        Luulempa kuitenkin että ne hyvät tippivuodet ajoittuu kauas takavuosiin ja ne tarjoilijat siltä ajalta on joko poistuneet työelämästä tai kohtapuoliin antavat nuoremmille tilaa.

      • asiakas
        Mesu kirjoitti:

        Suomessa se jenkkien malli ei onnistu, kun meillä työehtosopimus määrää minimipalkan ja sillä siisti. Eli tipittäkää niitä tarjoilu-ja muuta(keittiö)henkilökuntaa niin paljon kun viitsitte Suomessa ei työnantaja voi puuttua tippeihin.

        Voi, millaisessa herrankukkarossa oiken luulet meidän elävän? Eivät sellaiset asiat kuin TYÖEHTOSOPIMUS ole mitenkään kiveen kirjoitettu. Ne ovat heppoista lakitekstiä, joka saattaa hyvin pian olla historiaa.

        Nykytilanne työehtosopimuksineen, kolmikantoineen, sosiaalisine turvaverkostoineen on poikkeus niin historiallisesti kuin maantieteellisestikin.

        Eivätkö tarjoilijat lue lehtiä ja seuraa aikaansa? Kannattaa katsoa ympärilleen.

      • Minäpä minä
        reino kirjoitti:

        Vähän OT. ja on varmaan käsitelty aiemminkin. Mutta jännä juttu että ravintolatyöntekijät ovat varmaankin ainoa ammattikunta jota yleensä tipataan? Eipä kauheasti ole tullut tipattua parturia tai automekaanikkoa? Jaa, no taksikuskia olen joskus tainnut tipata.

        Heh, mä oon saanu tippiä pari kertaa asiakkaalta,ja oon töissä kultasepän liikkeessä myyjänä...=)

        Aika kummalliselta se tosin on tuntunu, ja raha tais mennä yhteiseen pullakassaan...

    • kyyppi

      Asiakkaan velvollisuus ei todellakaan ole maksaa tarjoilijan palkkaa tippien muodossa, tippi on vain kaunis tapa kiittää hyvästä palvelusta (ja ruuasta). Suurimmassa osassa ruokaravintoloita onkin olemassa se tapa, että tipit jaetaan myös keittiön kanssa. Jos siis itse nautin hyvän illallisen ja jätän tippiä varmistan aina, että myös keittiö saa osansa. Sitä paitsi hyvä palvelu ei todellakaan ole mikään itsestäänselvyys, jos sellaiseen törmään haluan sen jollain tapaa myös palkita. Se tuskin on keltään muulta pois?

      Yökerhoissa tippiä jätetään usein juuri siksi, että kasvot jäävät mieleen. Ei ehkä tarvitse seuraavalla kertaa jonottaa ulkona tai baaritiskillä. Aika hauska on tuo pointti, että kieltäytyy jättämästä tippiä ettei tarjoilijan toimeentulo tule kärsimään ;o)

      • asiakas

        Me suomalaiset/pohjoismaalaiset olemme aika vahvasti tottuneet nykyajan vallitsevaan tilaan, eli hyvinvointiyhteiskuntaan, mikä todellisuudessa on kuitenkin varsin uusi ja maailmanlaajuisesti harvinainen ilmiö.

        Moissa maissa, esim. juuri USA:ssa on tilanne ravintola-alalla se, että tarjoilijan palkka ihan oikeasti koostuu suurimmaksi osaksi tipeistä. Jonkinlainen laillinen takuu toki on, esim. että jos asiakkaat eivät jätä MINIMIPALKAN (=tosi surkea, esim. 2,5 dollaria tunti) verran tippiä, työnantaja joutuu sen maksamaan. Muuten tarjoilija on todellakin asiakkaan hyväntahtoisuuden varassa.

        Siellä voi tarjoilijalla huippupaikassa olla hyväkin sopimuspalkka, mutta useimmat tarjoilijat tekevät raskasta työtään todella pienellä palkalla - pienemmällä kuin Suomessa, ja siis suureksi osaksi tipeistä muodostuvalla.

        Eli ei naurata varmaan yhtään siellä muualla päin maailmaa tämä keskustelu tippikäytännöstä.

        Tämänhetkinen yhteiskunnallinen ilmapiiri Suomessakin on sellainen, etteivät tarjoilijoiden ansiot ole mitenkään kovin vahvasti turvattuja. Jos työskentelisin itse alalla olisin hiukan huolissani... ja katselisin tätä tippiasiaakin useammasta kuin siitä ihan ensimmäiseksi tarjolla olevasta näkökulmasta.

        Ongelmaksi asia alkaa muodostua vasta sitten, jos tipeistä alkaa tulla sääntö, ja tippiä jättämätöntä asiakasta aletaan karsastaa. Toistaiseksi ei onneksi olla siinä pisteessä. Mutta sitten kun ollaan, niin silloin tarjoilijoiden on viimeistään syytä alkaa olla TODELLA huolissaan omista ansioistaan. Paradoksaalista tietenkin...

        Eli minä ainakaan en jätä tippiä. VARSINKAAN silloin kun olen tyytyväinen palveluun ja haluan sen jotenkin konkreettisesti palkita... ;) :)

      • tuota Suomessakin

        kokeiltiin eräässä Hyvä ystävä ( paha kaveri!!)-ravintolassa. Ei mennyt kovin kauaa, koska pakollinen tipittäminen nyt ei Suomessa onnistu.
        Ja ottaaa nyt hyvät ihmiset ( asiakkaat) huomioon. että erittäin monessa paikassa työvuorossa on keikkalaisia, joilla ei mahdollisesti ole mitään jakoa saamiinsa tippeihin -vaikka olisi palvellut asiakkaitaan parhaimmalla mahdollisemmalla tavalla.
        Itsellä kävi noin kymmenisen vuotta sitten:
        Olin keikalla huippuluokan ravintelissa Helsingissä - annettiin puoli ravintolaa ilman selityksiä ja eikun töihin. Itse asiassa meni tovin. ennekuin löysin edes keittiön...
        Joka tapauksessa yli 3o vuotta alalla olleena klaarasin tilanteen niin , että joka ainoa pöytä/seurua tipitti reilumman kautta - kaikki olivat liikemiehiä/naisia ja maksoivat korteilla.
        No - minä onnesta ymmyrkäisenä sitten tilitysvaiheessa ihmettelemään, mihin nämä tipit lyödään. että ne saa rahana ulos niin vastaus oli:
        Ne menevät yhteiseen kassaan ja vakiporukka tekee pikkujouluristeilyt.
        Enpä mennyt samaan paikkaan enää toisen kerran - itse asiassa vieläkin ottaa päähän...

    • tarjoilija myös

      Eli jos asiakas kirjoittaa tuohon extra-kohtaan tippiä niin sen tipin saa kyllä tarjoilija itse pitää. Itse kyllä enemmän pidän siitä, että tipit jätetään kolikoiden muodossa pöytään kuin, että kirjoitetaan se tuohon kuittiin, koska aina pitää sitten perua se pankkikortti maksu ja tehdä uusi veloitus, jossa on mukana tuo tippi. Eli enemmän vaivaa tulee noiden kuitteihin kirjoitettujen tippien takia.

      • Katriina

        Olen jotenkin jäänyt siihen käsitykseen että luottokortilla maksettaessa (mikä siis on se tapa jota käytämme, ei pankkikortti) mitään maksun perumista ja uutta maksua ei tehdä, vaan tippi veloitetaan jälkikäteen luottokortilta erillisenä summana (luottokortin numerohan on jo tiedossa ravintolalla).

        En nyt tietysti varma voi olla koska mies maksaa kaikki ravintolalaskut enkä katsele hänen luottokorttitositteitaan, mutta viimeksi heinäkuussa vein ystävättäreni syömään hyvään helsinkiläiseen ravintolaan, maksoin luottokortilla ja kun myöhemmin katselin luottokorttilaskua siinä oli samalle päivälle kaksi veloitusta kyseisestä ravintolasta: 65 euroa (siis lasku) ja 3,50 euroa (tippi).

      • tarjoilija myös
        Katriina kirjoitti:

        Edellisessä ravintolassa, jossa olin töissä, piti maksutapahtuma perua ja tehdä uusi maksu, jossa oli tuo tippi mukana. Nykyisessä paikassa tuon pystyy tekemään niin, että ottaa vaan sen tipin ilman maksujen perumisia. Mutta helpompaa on jättää kolikoita pöytään. Eli ravintolan kassasta kiinni miten nuo tipit otetaan.

      • ei tippiä
        tarjoilija myös kirjoitti:

        Edellisessä ravintolassa, jossa olin töissä, piti maksutapahtuma perua ja tehdä uusi maksu, jossa oli tuo tippi mukana. Nykyisessä paikassa tuon pystyy tekemään niin, että ottaa vaan sen tipin ilman maksujen perumisia. Mutta helpompaa on jättää kolikoita pöytään. Eli ravintolan kassasta kiinni miten nuo tipit otetaan.

        ei tippiä tarvitse maksaa, oli ruoka hyvää tai huona.

        tippin antaminen aiheuttaa tarjoilijoissa sen että , etusijalla on asiakkaat jotka antavat tippiä, muut saavat odottaa.

        jos tarjoilija ottaa vastaan tippiä niin silloinhan se on veropetos,koska tarjoilija ei maksa tipistä veroa.

        jos asiakas antaa tippiä tarjoilijalle, niin silloin asiakkaasta tulee työnantaja, ja asiakas voi hinnoitella tarjoilijoiden arvon.

      • rehellinen kyyppari
        ei tippiä kirjoitti:

        Kyllä tipistä voi veron maksaa! Mikään ei estä toimimasta verottajan ohjeen mukaisesti paitsi laiskuus ja veronmaksuhaluttomuus.

        Se on jokaisen tarjoilijan omastatunnosta kiinni, viitsiikö sitä veroehdotusta käydä korjaamassa vain tippien takia. Itse tiedän useitakin ammattitarjoilijoita, jotka näin toimivat. Osalla pitkään työskennelleistä on kuulemma ollut jo valmiiksi summa arvioituna edellisten vuosien perusteella.

        Se vaan tuntuu unohtuvan aika monen ravintolan perehdytyslistalta/ omistajan tiedoista, että tarjoilijoille/kokeille tulisi muistuttaa tästä. Palkanmaksussa kun ei voida ottaa huomioon mahdollisien tippien osuutta, nin ei voida ennakkoveroakaan laittaa.

    • Mimmu

      Tarjoilijoiden tipeistä:
      Meillä ja ainakin suurimmassa osassa ravintoloita
      tipit kuuluu tarjoilijoille, jotka tarjoilija saa pitää itse tai sitten ne jaetaan vuorossa
      olevien tarjoilijoiden kesken, riippuen eri
      ravintoloista, joka ravintolalla on oma
      käytäntö.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suureksi onneksesi on myönnettävä

      Että olen nyt sitten mennyt rakastumaan sinuun. Ei tässä mitään, olen kärsivällinen ❤️
      Ikävä
      93
      2119
    2. Perusmuotoiset TV-lähetykset loppu

      Nyt sanoo useiden HD-muotoistenkin kanavien kohdalla äly-TV, ettei kanava ole käytössä, haluatko poistaa sen? Kanavia
      Apua aloittelijalle
      167
      1557
    3. YLE Äänekosken kaupunginjohtaja saa ankaraa arvostelua

      Kaupungin johtaja saa ankaraa kritiikkiä äkkiväärästä henkilöstöjohtamisestaan. Uusin häirintäilmoitus päivätty 15 kesä
      Äänekoski
      74
      1339
    4. Euroopan lämpöennätys, 48,8, astetta, on mitattu Italian Sisiliassa

      Joko hitaampikin ymmärtää. Se on aivan liikaa. Ilmastonmuutos on totta Euroopassakin.
      Maailman menoa
      239
      1224
    5. No ei sun asunto eikä mikään

      muukaan sussa ole erikoista. 🤣 köyhä 🤣
      Ikävä
      73
      1180
    6. Hyvin. Ikävää nainen,

      Että vainoat ja stalkkaat miestäni.onko tarkoituksesi ehkä saada meidät eroamaan?no,siinä et tule onnistumaan
      Ikävä
      88
      1096
    7. Martina lähdössä Ibizalle

      Eikä Eskokaan tiennyt matkasta. Nyt ollaan jännän äärellä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      151
      1051
    8. Asiakas iski kaupassa varastelua tehneen kanveesiin.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/33a85463-e4d5-45ed-8014-db51fe8079ec Oikein. Näin sitä pitää. Kyllä kaupoissa valtava
      Maailman menoa
      253
      1016
    9. Katsoin mies itseäni rehellisesti peiliin

      Ja pakko on myöntää, että rupsahtanut olen 😆. Niin se ikä saavuttaa meidät kaikki.
      Ikävä
      51
      926
    10. Uskomaton tekninen vaaliliitto poimii rusinoita pullasta

      Korni näytösesitelmä menossa kaupunginvaltuustossa. Juhlia ei ole kokouksista tiedossa muilla, kuin monipuolue paikalli
      Pyhäjärvi
      88
      901
    Aihe