Jos kumppanisi jäisi kiinni tai tunnustaisi pettäneensä sinua, antaisitko anteeksi? Voisiko suhde jatkua enää luottamuksellisena vai olisiko se kerrasta poikki?
Antaisitko pettämisen anteeksi?
Hopeakoru
163013
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Olen tullut petetyksi edellisessä suhteessa, ja nykyisessä. Jollain tapaa olen antanut anteeksi, mutta luottamus on täysin mennyt.
pieni asia tässä maailmanmenossa, eikä kukaan voi ketään omistaa. Tuollainen kerrasta poikki-ajattelu osoittaa, ettei elämässä ole ikinä oikeita vastoinkäymisiä ollutkaan. Elämä on lyhyt - kannattaa miettiä mihin energiansa tuhlaa.
ei ketään voikkaan omistaa, mutta onko oikein olla sellasessa elämäntilanteessa jossa oma mielenterveys voisi kärsiä? Minusta on tervettä itsesuojelua lähteä sellaisesta suhteesta pois, jos tuntuu että ei kestä tilannetta ja ei halua tulla loukatuksi enää uudelleen, minusta se on oman elämän arvostamista, että tietää mitä haluaa ja mihin pystyy, kenenkään ei tarvitse tieten tahtoen olla sellasessa suhteessa joka syö sielua
lopulta hyvin pieni asia tässä maailmanmenossa, eikä kukaan voi ketään omistaa. Tuollainen kerrasta poikki -ajattelu osoittaa, ettei elämässä ole ikinä oikeita vastoinkäymisiä ollutkaan. Elämä on lyhyt - kannattaa miettiä mihin energiansa tuhlaa.
"Elämä on lyhyt - kannattaa miettiä mihin energiansa tuhlaa." ...aivan...eli ei elämää ja energiaa kannata uhrata persettään jakavaan naiseen kun tämän elämän voi elää uskollisenkin naisen kanssa ; )
Eihän tässä ole omistamisesta kyse, vaan pettämisestä!! Kaksi eri asiaa.
Parisuhteessa täytyy mielestäni molempien tehdä asiat selviksi jo alussa. Jos ei hyväksy pettämistä, niin kertoo sen heti. Mikäli toinen siitä huolimatta harrastaa seksiä "ulkopuolisen" kanssa, niin hän tietää sen ettei sitä hyväksytä. Vaarana on mahdollisesti hyvän kumppanin menettäminen. Harvemmin ruoho on vihreämpää aidan takana.
jättänyt tuonkin sanomatta....
Jos on esim. yritystoiminta kuten meillä oli, ristiintakauksia lainoissa ja sukulaisia samassa kuviossa mukana, on PAKKO miettiä siirtonsa tarkemmin kuin shakin maailmanmestarit.
Annoin anteeksi vaikka "torttu" pisti miehen pään niin sekaisin ettei sellaiseen mikään alkoholi ikinä pystyisi! Hän kun oli valmis parin viikon tuttavuuden jälkeen pirstomaan hajalle kaikki mitä olimme saaneet 9:ssä vuodessa aikaiseksi.
Suhdetta ruodittiin syitä haettiin. Toinen nainen hermostui ja ryhtyi päällekäyväksi: oli vissiin laskenut saavansa varakkaan miehen ja ehtinyt työntää jo oman miehensä ovesta pihalle ja jäi 1 v lapsen yh-äidiksi. Tyhmä ämmä. Ex-mieheni pelästyi moista hyökkäävyyttä ja rukoili anteeksiantoani.
Päätettiin keventää yritystä ja panostaa meihin.
Mutta, minä en kyennyt unohtamaan. Parin vuoden kuluttua tapahtuneista, alkoi katkeruus nostaa päätään. En ollutkaan uskaltanut käsitellä asiaa aikoinaan!
Huomasin jälleen jotain yhtäläisyyksiä menneisiin. Suljin silmät, en halunnut nähdä. Ja katkeruus söi salaa ja vanhensi. Se teki sen ihan oikeasti, se vanhensi silminnähden minut! Oli karmeaa nähdä peilistä silmänsä, jotka ennen olivat loistaneet - nyt ne olivat sameat, kuin liikaa nähneet. Iho oli velttoa poskissa - eihän ollut aiheita hymyyn.
Lopulta asiat räjähtivät silmille: oli kärsimätön toinen nainen, joka söi miehen kaulan ja posken fritsuja täyteen. Salailu oli mahdotonta.
Heitin miehen ulos.
Myöhemmin paljastui kotikoneelta, että naisia oli ollut useita sen ihan ensimmäisen pettämisen jälkeen. Se siis olinkin ollut vain minä, joka oli yrittänyt skarpata! Viha on suunnaton, yhä vielä. Siitäkin huolimatta, että elän uutta ja ehdottomasti parempaa elämää. Tutustunut ihaniin reiluihin miehiin, alkanut nauraa taas, nuortunut kuulemma silmissä!
Mutta auta armias jos ex yrittää ihan mitä vaan, turpaan tulee!
Nyt viha antaa voimia, katkeruus on väistynyt ja tilalle tullut rakkaus elämään ja sen tarjoamiin mahdollisuuksiin. Mutta, viha tosiaan antaa voimaa , nimittäin sellaista voimaa, että tulee mikä tahansa pikku vastoinkäyminen joka meinaa masentaa, niin kaivan vain esiin sen exän synnyttämän vihan ja osaankin taas suhteuttaa uuden vastoinkäymisen mitättömyyksien tasolle ja selviän! Kun telkkari hajos juuri kun olin muutenkin rahavaikeuksissa, sekin kiusa mitätöityi samantien kun sattuikin ex soittamaan ja kysymään jotain ja pääsin haistattamaan sillä pitkät...
Että näin minulla. Tämä sinun kyselysi kyllä poikisi enemmän tietoja tuolla Suhteet-> Uskottomuus-forumissa kuin täällä.
Yhden illan haksahduksen antaisin anteeksi, mutta jos kyseessä on pidempi suhde, niin silloin mies on ollut jo tunteiden tasolla asiassa mukana, joten en antaisi mitenkään anteeksi.
Surullisinta oli jälkikäteen saada selville, ettei ollut ainoa tapaus vaan yksi muiden petosten joukossa. Sinisilmäisyys ihmissuhteissa kostautuu.
Ja jatkosta. En edelleenkään suostuisi toiseksi ihmissuhteessa, jota pidän tärkeänä. Kyllä se pitää olla molemmille selvää, että yhden kanssa ollaan kerrallaan, jos aletaan tosissaan seurustelemaan ja elämään yhdessä.
Itseni tunnen niin hyvin että en voisi koskaan unohtaa, vaikka anteeksi antaisin niin asia nousisi pintaan hyvin herkästi uudelleen ja uudelleen...joten suhde kaatuisi lopulta kuitenkin koska en voisi enää luottaa varmaankaan missään asiassa toiseen. Eri asia sitten on mikä oikein lasketaan pettämiseksi?? Eilen juuri miehen kanssa keskusteltiin missä menee se pettämisen raja..toisilla se on tiukempi kuin toisilla.Minusta suuteleminenkin on pettämistä.
En antais anteeksi, enkä unohtais!
En antas, se ois kerrasta poikki, ja tietty katsosin syyt siihen pettämiseen, eli mikä sai pettämään? Ottasin opikseni ja seuraavassa suhteessa olisin viisaampi, mutta en vois jatkaa suhdetta enään, luotto kun menee sitä sitten pelkää seuraavaa kertaa''Nimimerk:Kokemusta on asiasta!
No... Anteeksi ehkä voisin antaa mutta valitettavasti se ei kyllä unohtuisi koskaan! Luottamus kyllä menisi todella pitkäksi aikaa.
Mies on kerran pettänyt suhteen alkuvaiheessa. Jostain syystä kuitenkin ajauduttiin takaisin yhteen pienen mietintäeron jälkeen. Tämän jälkeen on suhde ollut tasaista, ei mitään erikoisia mustasukkaisuusdraamoja tai pettämisiä. Mutta jos vielä kerran pettäisi, olipa tapaus millainen tahansa, anteeksi en antaisi. Kuitenkin se yksi ja ainoa kerta pitää minua varpaillaan ikuisesti... mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma.
Saa anteeksi jos ei tautia minuun ole tartuttanut. Mitäs sen muuten väliä.