Terve!
Meille syntyi suloinen poikavauva kesäkuun 2.päivä, on muuten aika terhakka tapaus! Mieltä painaa jo nyt tieto siitä, että syyskuussa minun pitäisi palata takaisin opiskelujeni pariin ja en todellakaan tiedä miten silloin vain 3 kk ikäinen poikani pärjäisi ilman äippäänsä? Otetaanko niin nuoria edes tarhaan? Pieni vauva varmasti tarvitsisi hieman yksilöllisempää hoitoa, mitä muita vaihtoehtoja on? Isä mahdollisesti pystyy hoitamaan vauvelia muutaman päivänä viikosta sillä aikaa kun minä olen koululla, mutta mites ne loput päivät - tuleeko siitä liikaa häiriötä muille jos vauva on välillä mukanani koululla? Ensimmäiset kaksi viikkoa poika on lähinnä nukkunut ja syönyt, on siis mielestäni melko helppohoitonen, mutta enhän tiedä jatkuuko kauan näin helpolla! Mitä tapahtuu imetykselle jos olen välillä 6-10 tuntia erossa vauvastani?
Kiitos etukäteen pienistäkin auttavista ideoista ja kommenteista!
Meille syntyi suloinen poikavauva kesäkuun 2.päivä, on muuten aika terhakka tapaus! Mieltä painaa jo nyt tieto siitä, että syyskuussa minun pitäisi palata takaisin opiskelujeni pariin ja en todellakaan tiedä miten silloin vain 3 kk ikäinen poikani pärjäisi ilman äippäänsä? Otetaanko niin nuoria edes tarhaan? Pieni vauva varmasti tarvitsisi hieman yksilöllisempää hoitoa, mitä muita vaihtoehtoja on? Isä mahdollisesti pystyy hoitamaan vauvelia muutaman päivänä viikosta sillä aikaa kun minä olen koululla, mutta mites ne loput päivät - tuleeko siitä liikaa häiriötä muille jos vauva on välillä mukanani koululla? Ensimmäiset kaksi viikkoa poika on lähinnä nukkunut ja syönyt, on siis mielestäni melko helppohoitonen, mutta enhän tiedä jatkuuko kauan näin helpolla! Mitä tapahtuu imetykselle jos olen välillä 6-10 tuntia erossa vauvastani?
Kiitos etukäteen pienistäkin auttavista ideoista ja kommenteista!
Vastaukset 14
Vanhimmat
Miksi sinun pitäisi palata kouluun jo syyskuussa? Lapsesi on vauva vain vähän aikaa; mikset voisi anoa vuoden lykkäystä opinnoissa?? Ei kolmen kuukauden ikäistä voi mihinkään tarhaan viedä! Paras vaihtoehto siis on, että itse jäät kotiin, mutta jos se ei (muka) millään onnistu, sitten palkkaat hyvän hoitajan kotiin. Imetys loppuu tietenkin sen siliän tien. Muutenkin jos olet 6-10 tuntia erossa lapsesta, hän tottuu pulloruokintaan, saa sen helpommalla eikä enää halua rintaa. Ajattele lapsen parasta ja jää ainakin vuodeksi kotiin.
Itse lähdin opiskelemaan pojan ollessa 1,5 vee, ehkä villoinkin vielä liian nuori päiväkotiin. Et voi tosissasi edes harkita vieväsi 3kk ikäistä hoitoon tai jättäväsi muiden harteille, ethän? En nyt halua arvostella tai olla ilkeä, mutta lapsi tarvitsee äidin. Okei, isä on aina isä, mutta lapsi tarvii välttämättömästi äitiä, voit esim. tarkastella kehityspsykologiaa. Pieni lapsi luulee olevansa osa äitiä, hän alkaa pian sisäistämään että on olemassa äiti, muttei erota heitä kahdeksi eri persoonaksi koska äiti huolehtii tarpeesta. Lapsi alkaa tuntea eroahdistusta ollessan erossa äidissä ja tähän hännellä myöhemmin tulee siirtymäobjekteja kuten pehmolelu tai uniriepu jossa on äidin tuoksu, näin lapsi saa edes osan äidistä luokseen, mutta ei se korvaa äidin välttämätöntä läsnäoloa!
Pieni lapsi ei kykene vielä sosiaalisiin kontakteihin, vasta yi 3v lapsi pystyy luomaan suhteita toisiin ihmisiin, siis perheen ulkopuolisiin, tai niihin jotka eivät vastaa lapsen kulloisinkiin tarpeisiin.
Äitiysloma kestää ainakin 3kk, sen jälkeen alkaa vanhempainrahakausi ja tätä kestää yhdeksään kuukauteen asti, sen jälkeen lapsen voi viedä hoitoon, mutta en ymmärrä pointtiasi. Voit yhtä hyvin jäädä kodinhoidontuelle lapsesi kanssa, kyllä se koulu siellä odottaa.
Miten ihmeessä teit lapsen jos et halua sen kanssa kotona olla?
Oletko sama henkilö joka vastasi viestiin "antaisitko lapsesi 15-vuotiaalle" kertoen itse saaneesi lapsesi 16-vuotiaana? Ajattelin vain että jos olet niin kertomasi tarinan mukaan menit itsekin opiskelemaan vauvasi ollessa vielä pieni. Ja siksikö vain sanot "isät on isiä", että oma parisuhteesi ei toiminut ja lapsesi joutuu kasvamaan ilman isän mallia?
Hmm,
vastaukset ovat aika suoralta kädeltä tyrmänneet opiskeluideani. Eikö tämä onnistuisi edes sitten, jos isä tulisi kesken päivän vauvan kanssa koululle niin että voisin imettää vauvan? (Meidän tilanteessa isän olisi helpompi jäädä vaikka kokonaan koti-isäksi, kuin minun jäädä kotiin.) Ja toisaalta, onhan siellä yliopistolla välillä lyhyempiäkin päiviä, eli en varmaankaan joutuisi joka päivä noin pitkään vauvasta erossa olemaan. Esimerkiksi perjantait on tavallisesti vain 4-tuntisia tai toisinaan jopa vapaita.
No, eihän minun pakko tietenkään ole heti palata opiskelujen pariin. Alkaa vaan noita ikävuosia mullakin olla eikä opiskeluista valmistuminen häämötä vielä aivan lähitulevaisuudessa. Asia on siis vielä harkinnassa, onneksi sitä ei ole pakko päättää juuri nyt.
Voiko muuten kotihoidontukea saada kumpi vain, isä tai äiti?
Nuo tuomitsijat taitavat olla sitä porukkaa joiden mielestä lasta ei voi kasvattaa ellei ole sen kanssa jatkuvasti kotona..
Omasta mielestäni tuollainen järjestely voisi hyvinkin toimia. Itselläni on kaksi jo murrosikäistä lasta, joiden kanssa en ole ollut kotona kuin muutaman kuukauden syntymän jälkeen, eivätkä he silti ole mitään antisosiaalisia hulttioita vaan päinvastoin rakkaita, kilttejä, läheisiä nuoria.
Rohkeutta, kyllä ne asiat siitä järjestyvät parhaiten päin!
Minun mielestäni opiskelu saisi nyt odottaa; kyllä ehdit opiskella myöhemminkin. Oma veljeni on opiskellut töitten ohella yliopistossa ainakin 12 vuotta eikä koe sitä ongelmaksi(on nyt 35-vuotias).
Lapsi on niin vähän aikaa pieni, että siitä kannattaisi nyt nauttia. Kokemuksesta sanon, että yhtäkkiä tulee päivä, jolloin huomaat, ettei lapsesi tarvitse sinua enää paljoakaan. Jo alaluokkalaiset ovat nykyään niin omatoimisia, että välillä hirvittää.
Jos päätät jatkaa opintoja ja isä jää kotiin, silloin tietenkin isä hakee kotihoidontukea. Mutta varaudu siihen, että vauva tottuu olemaan ilman rintamaitoa ja siirtyy kokonaan korvikkeisiin.
Olen sitä mieltä että rohkeasti vain toteuttamaan elämää niin kuin itse tunnet sen parhaiten järjestyvän. Omalta opiskeluajalta muistan muutamia samaan aikaan opiskelleita, jotka saivat jopa opintojen alkuvaiheessa esikoisensa ja jatkoivat silti ihan kunnialla opintonsa suunnitellussa 4-6 vuodessa loppuun.
Yliopisto on kuitenkin niin joustava paikka opiskella, että oletettavasti voisit järjestellä itsellesi sopivan helpon syyslukukauden... esim muutamia kirjatenttejä tai joitain vähemmän työläitä sivuaine kursseja, joilla takaat itsellesi syksyn toimeentulon. Keväällä sitten saattaisit jo päästä normaaliin opiskelutahtiin mukaan.
Jos tunnet itsesi epävarmaksi opintosuunnittelun suhteen käänny laitoksesi opinto-ohjaajan (yleensä joku assareista/lehtoreista/proffista) puoleen tai sitten kysy amanuenssilta mielipidettä, hän ainakin osaa kertoa kenen kanssa voisit asiaa pohtia.
Tietenkin joissain tiedekunnissa saattaa olla tiukempaa ja koulumaisempaa kurssien suorittaminen, mutta yliopisto on kuitenkin tunnettu joustavuudestaan ja aikuisia ihmisiähän siellä ovat niin opiskelijat kuin työntekijätkin -eli eiköhän ratkaisuja aina löydy.
Jos nyt kuitenkin kesän kuluessa tuntuu siltä että olisi helpompaa jäädä vaikka jouluun asti kotio, niin ilmoittaudu syyslukukaudeksi poissaolevaksi ja jatka keväällä opintoja. Ja voithan itsenäisesti valmistautua syksyn mittaan joihinkin kirjatentteihin mitkä sitten käyt heti kevätlukukauden alkajaisiksi suorittamassa.
Stressitöntä vauvan tuoksuista kesää! kaikki järjestyy kuitenkin niin kuin pitääkin.
kyllä se koulu on hyvä hoitaa loppuun, mutta eikö pienen vauvan kanssa olo olisi kuitenkin tärkeämpää tällä hetkellä? koulu on helppo siirtää vuodella eteenpäin vaikkakin se sitten siirtää myös muita "suunnitelmiakin", mutta sitä aikaa vauvan kanssa et saa takaisin, vaikka mitä tekisit. itse kun ajattelen omaa tulevaisuuttani niin jos saisin itse vauvan kesken opintojen niin minulle ei kyllä tulisi mieleenkään lähteä takaisin koulun penkille. mutta kuten tiedämme niin jokainen tekee itse omat valintansa elämässään. oli ne sitten muiden mielestä kuinka huonoja tahansa. sitä pitää silti kunnioittaa. lapsi kuitenkin kaipaa vanhempien läsnäoloa ja rakkautta, lapsen hyvinvointi ja onni pitää tulla ennen omien tarpeiden ja haaveiden täyttämistä. mikäli haluaa sen korkeasti arvostetun koulutuksen tai työn niin se kaikki pitäisi kuitenkin saavuttaa lapsen ehdoilla lapsen parasta ajatellen eikä vain itsekkäistä syistä. teidänkin tapauksessanne jommankumman tulisi mielestäni jäädä kotiin kokonaan vain lapsen parasta ajatellen, mutta turha sitä lasta on yliopistolle roikottaa äidinmaitoa juomaan mikäli sitten isä jäisi kotiin.
Että ihan 3 kuukautta vanhaa lasta oot tarhaan tunkemassa?Ei voi olla totta.Taitaa se sun muksus olla jonkin sortin vahinko kun noin hyvään jamaan sen hankit?Ja paljonkos sulla on ikää kun oot noin hyvin perillä itsestään selvistä asioista?Ihan hyvä, että kaikki ei nykyään haluu jäädä kotiin makaamaan ja lihoomaan 3-4 vuodeks sillä verukkeella et se on parempaa lapselle, mut hei toi kuulostaa TODELLA naurettavalta.Minkä takia sä lapsen hankit jos et pysty hoitamaan sitä itse.
Alkaa vähän ärsyttää monien täysin negatiivinen kanta opiskelujen ja pienen lapsen hoitamisen yhdistämisestä. Taitaa suurin osa vastaajista opiskelleen jossain muualla kuin yliopistossa , mistä johtuen eivät voi kuvitella opiskelijan vapauksia joita akateeminen opinahjo tarjoaa.
Ymmärsin Camillan viesteistä että tarkoitus ei todellakaan ole hylätä lasta toisten hoitoon vaan kantaa vastuu omasta pienestä samalla kun yrittää saattaa omat opinnot eteen päin. Enkä oikein usko että noita ensimmäisessä viestissä mainittuja 6-8 tunnin eroja vauvasta tulee päivittäin yliopistomaailmassa. Tietenkin jos teet jotain labroja tai istut pitkissä tenteissä päivät venyvät, mutta silti niitä ei varmaankaan tule ihan joka päivä eikä välttämättä edes joka viikko.
Itse odotan esikoistamme ja aion palata töihin, kun vaavi on kahdeksankuukautta vanha, isi jää silloin kotio lapsen kanssa ja näin jatketaan kunnes vauvva on tarpeeksi iso menemään perhepäivähoitoon tai tarhaan. Oma mielipiteeni on kuitenkin että jos vain löydän hyvän perhepäivähoitajan niin hänelle on turvallista antaa lapsi hoitoon jo vuodenkin vanhana. Eikä tarkoituksemme suinkaan ole työntää lasta pois jaloistamme ja unohtaa kasvatusta hoitopaikan ja sitten myöhemmin koulun harteille. Ei todellakaan! Tarjoamme lapselle mitä parhaimman kodin, rakkautta, turvaa ja sitten myös niitä turvallisia rajoja. Lapsi ei joudu kilpailemaan kotonamme äidin ja isän harrastusten tai työn kanssa. Tärkein ajatukseni lapsen kanssa olemisessa on ettei elämä saa jäädä pyörimään vain lapsen ympärille. Tietenkin pieni lapsi rajoittaa ja säätelee elämämme rytmiä tästä lähtien aina. Hänet on otettava aina huomioon ja tehtävä päätökset niin että lapsi ei tule niistä kärsimään. En kuitenkaan ole valmis jäämään vielä näin ensimmäisen lapsen kohdalla kotio kaikiksi kolmeksi vuodeksi ja tippua työelämän pyörteistä sinä aikana siinä määrin että joudun aloittamaan taistelut viroista jälleen uudelleen tuon ajan jälkeen. On myös lapselle turva että saan vakituisen työpaikan josta sitten voin jäädä seuraavien lasten kohdalla vaikka pidemmällekin äitiyslomalle. Toisaalta on myös etua että minä olen töissä sillä tienaan vakituisen työn saatuani paremmin kuin mieheni -ja kaikki lisä raha nuoressa perheessä on aina eduksi.
Ymmärrän Camillan ajatuksia erittäin hyvin ja toivonkin, että saat sujuvasti yhdistettyä äitiyden ja opikelijan elämät toisiinsa. Kyllä se onnistuu. Saattaa vain vaatia enemmän voimia. Ajattelen myös niin, että jos perhe on aktiivinen (ei vain lössähdä kotio paapomaan vaavia) myös vauvasta kasvaa reipas ja omatoiminen lapsi, nuori ja sitten lopulta aikuinen.
Ja kuten jo aiemmin kirjoitin, kannattaa mennä vaikka heti tällä viikolla käymään omalla laitoksella kyselemässä miten ensi vuoden opinnot järjestäisi. Kuinka paljon ehdotetusta aikataulusta voi keventää ainakin syksyn osalta ja miten luennot ja muut tilaisuudet on ajateltu laittaa "lukujärjestykseen" (nekin alkavat olla jo valmiita). Onnea, rohkeutta ja rutkasti voimia valitsit sitten miten tahansa! Ja toivottavasti saat hoidettua opinnot kunnialla loppuun eikä lapsen takia jää gradu tai jotkut muut isommat työt tekemättä.
Itse olin työharjoittelussa päiväkodissa pienten ryhmässä ja voin sanoa, ettei päiväkoti ole oikea paikka alle 3-vuotiaille. He tarvitsevat kodinomaisemman ympäristön.
Minäkin olen ollut päiväkodissa työharjoittelussa, mutta koska minulla ei ole omia lapsia en sentään kuvittele heti olevani asiantuntija lasten suhteen. Pikkaisen epäilyttää että mistä juuri tuo 3-vuoden ikäraja on tullut - osaako kukaan sano tähän oikeaa selitystä? Luulenpa että ainoa todellinen syy tuohon ikärajaan on kodinhoitotuen loppuminen. Osa äideistä ei ehkäpä vaan pysty kokemaan olevansa hyviä äitejä, jos he eivät "uhraa" lapselleen jotain tiettyä vuosimäärää pysymällä kotona - sitten paheksutaan niitä jotka eivät tee niin, koska oikeasti ollaan kateellisia heille. Minä en tiedä mikä on oikea ratkaisu tässä asiassa mutta tuntuu tyhmälle että toisen ihmisen ratkaisu tuomitaan suoralta kädeltä huonoksi. Esimerkiksi amerikassa äitiyslomahan on vain muutamia viikkoja tämän jälkeen äidit palaavat töihin - toisinaan heidät vaaditaan jopa aikaisemmin. Tasapainoisia ja onnellisia ihmisiä niidenkin äitien lapsista näyttää tulevan. (Olen ollut vuoden siellä vaihto-oppilaana en siis puhu kuulopuheiden perusteella vaan mitä olen omin silmin nähnyt.)
Moi!
Kerronpa nyt rohkaisuksi omatkin kokemukseni aiheesta. Itse lähdin iltaopiskelijaksi, kun esikoinen oli reilun 1kk:n ikäinen. Tilanne oli tietysti sikäli eri, että hoidin lasta päivät kotona ja isä astui remmiin iltaisin. Ekan lapsen kanssa homma sujui hienosti. Kouluhommia ehti hyvin katsoa päiväsaikaan, kun lapsi nukkui paljon jne. Itselleni toi koulussakäynti ihanaa vaihtelua päivittäiseen kotona luuhaamiseen.
Toisen lapsen kanssa olikin sitten jo hankalampaa, koska ensimmäinen oli jo kasvanut ja vaati tietysti paljon enemmän touhuamista päivisin (lapsilla ikäeroa 2 vuotta). Silloin vaadittiin jo organisointikykyä., että kaikki päivittäiset rutiinit ja kouluhommat saatiin menemään. Esim. nyt molemmat lapset nukkuvat, äkkiä laskemaan fyssan pakolliset tehtävät, tiskata pystyy yhdessä vanhemman lapsen kanssa jne.
Jälkeenpäin ajatellen pidän opiskeluani noina vuosina perheen kannalta todella hyvänä asiana. Isä oppi 'pakosta' normaaleihin vauvan/lapsen rutiinihoitoihin hienosti, ei mennyt sormi suuhun heti pienen 'huutokohtauksen' tai muun vastaavan aikana. Meillä ei koskaan ole itketty äidin tai isin perään, kun hetkeksi häviää näköpiiristä. Itsellekään ei tule paha mieli, kun lähtee omiin iltamenoihin tms. Enkä todellakaan voi uskoa , että lapselle olisi mitenkään haitallista tottua olemaan molempien vanhempien kanssa tasapuolisesti. Monet äidit korottavat itsensä isän yläpuolelle ja ovat niin ylivertaisia hoitohommissa, että isä jää heti aluksi aika lailla ulkopuoliseksi. Paljon puhutaan siitä miten hienosti isät nykyään osallistuvat lasten hoitoon jne, mutta omasta mielestäni tämä on monessa perheessä melkoista teeskentelyä. Isä voi esim. pitää vauvaa hetken sylissään, mutta sitten kun pitää lähteä vaipan vaihtoon äiti astuu remmiin jne.
No joo, yhteenvetona siis, että opiskelu onnistuu kunhan toinen vanhemmista tukee hommaa täysillä. Lapsen kanssa opiskellessa tai itse asiassa tehtäessä mitä tahansa omia hommia (puunhakkuuta, autonkorjausta) ei pidä olla ihmeellisiä tavotteita. Esim jos kuvittelee, että luenpa tuosta kirjasta 100 sivua tenttiin sillä välin kun lapsi nukkuu päikkäreitä, niin huonosti käy. Todennäköisesti lapsi ei silloin nuku lainkaan, vaan killittää sua sitkeesti silmät selällään ja virnuilee tyytyväisenä vaatien jakamattoman huomion. Välillä sitten taas normaalit tunnin unet saattaakin olla kolmen tunnin mittaiset ja ehtii lukemisen lisäksi ottaa torkut itsekin. Tällainen aikataulujen sotkeutuminen pitää vain osata ottaa huomioon, ettei pinna kiristy tyhjän päiten.
Eikös yliopistomaailmassa ole kuitenkin mahdollista itse valita opiskelumääränsä, joten kannaattaa aloitella varovasti, niin näkee että homma lähtee kaikin puolin sujumaan. Ekat kaksi viikkoa on vauvelin hoidossa kaikkein helpoimmat, joten et vielä tiedä miten lapsesi käyttäytyy syksyllä (millainen uni- /ruokailurytmi jne). Voihan siinä käydä huonostikin eli korvatulehduskierre alkaa riesaamaan ja yöt valvotaan tms. Silloin kyllä helposti opiskeluhaaveet hautautuu, mutta toivotaan, että niin ei käy. Eikä sitten muuta kuin jaksamista ja opiskeluintoa sulle.
Itse kiirehdin ihan hullua vauhtia, että saisin opiskeluni nopeasti ohi. Valmistuin 4 vuodessa yhteiskuntatiet. kandiksi ja sen jälkeen minulla olikin yllättäen aikaa, kun aloin etsiä duunia...
Nyt mietin, että miksi pidin silloin niin kovaa kiirettä. Olin kuin opiskelut olisivat olleet ikävä projekti, joka piti suorittaa nopeasti loppuun. Työnsaannin kannalta nykyään tutkinnon ohella hyvin tärkeää on työkokemus, jota minulla ei ollut ja siksi sain odottaa koulutusta vastaavaa työpaikkaa.
Nyt olen onnellisesti raskaana enkä voi kuvitella minkään asian maailmassa olevan kiinnostavampaa tai tärkeämpää kuin yhdessä olo vauvan kanssa, kun se tulee. Opiskele myöhemmin, opiskelupaikka odottaa sinua yliopistolla ja myöhemmin sitten töissä ollessasi mietit, miten ihanaa aikaa vietit vauvasi kanssa.