Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Lehmän perse

Jos naisella on lehmän perse, ja reikä kuin aapasuo, niin ei se miehinen koko siinä auta. Tärkeämpi asia on rakastavuus ja hellyys.

Nainen toimii hiukan eri tavoin kuin mies.
Mutta mies, joka saa naisen mielestä ja ajatuksista kiinni, saa myös rakkautta.
21451
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Se on sillä tavalla, että kun se pyörii niin kauniisti. Se haukkuja siinä kateellisena katselee. Mies tuumii, että olisipa vaimolla tuollainen ja nainen onnittelee itseään ettei ole tuollainen sekä samaan aikaan tuntee viiltävää kademieltä, kun ei ole tuollaista. On mitä näyttää, jos vaatteet ei ole vetäviä eikä ulkomuoto plussaa eikä rahapussi täyty edes kerran kuussa pienestä eläkkeestä johtuen. Siinä munkki miettii, mitä söisi, Jos porkkanat ja perunat on leivän ja rasvan kanssa ainoita, mitä rahalla pystyy saamaan. Minun ruokalaskuni tällä kuulla tulee olemaan 201,00 euroa.

Äänestä

Aina paranee Oulun läskipään viisaudet. Perseen koosta voi siis päätellä toosan koon. Onko silikoonia perseeseen ottavalla latinolla siis rotuaarilla asuvaa ämmää suurempi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pohtii kirjoitti:

Jos naisella on lehmän perse, ja reikä kuin aapasuo, niin ei se miehinen koko siinä auta. Tärkeämpi asia on rakastavuus ja hellyys.

Nainen toimii hiukan eri tavoin kuin mies.
Mutta mies, joka saa naisen mielestä ja ajatuksista kiinni, saa myös rakkautta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu