Kesän loputtua tuli kotiin hakupapereita,että vois jos mahdollista päästä kuntoutukseen tai ensitieto päiville.Laitoin hakemukst kahteen eri paikkaan ja molemmista tuli kielteinen päätös.Harmittaa,kun ajattelin olevan siitä hyötyä.Nythän se olis ollut hyväksi kun pystyy vielä liikkumaan.Olen Kelan listalla kuulemma 4:s luokassa.(eli en ole tarpeeksi invaliidisoitunu)tulikohan sana oikein.Joka tapauksessa olisin ollut valmis,kun asun yksin ja olis ollut helppo lähteä.Vaikuttaakohan siihen sitten sekin,kun on eläkkeellä?No pitää jumpata edelleen täällä kotona.Se kyllä auttaa ettei jäykisty kokonaan.Joka aamuinen rituaali.
Olen pettynyt
Pirre2
121718
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Joo mä oon kans niin raivoissani KELALLE. Kuntoutuksesta kun puhutaan niin juuri tulin kankaanpäästä kuntoutuksesta johon jouduin hakemaan 3 kertaa... säästöäköhän...
Kai ne katsoo,että ei minulla ole mitään virkaa.Olen kasvattanut kolme lasta aikuisiksi ja veroja maksamaan.Ilmeisesti tehtävä suoritettu.Ei mitään väliä tälläselle eläkelläiselle.
Ehkä näillä kuntoutukseen pääsevillä on sairaus edennyt Sinua niin paljon pidemmälle, ettet täytä vielä niitä "kriteereitä", milloin Sinut hoitoon hyväksytään?
Aika mielenkiintoista havaita, miten eri tavalla MS-tautiin sairastuneet tautiinsa ja sen hoitoon suhtautuvat.
Luulen, että vaimo on Sinun kanssasi likimain samassa tilassa ja Hän ei ole tähän mennessä osoittanut minkäänlaista halua mennä kuntoutukseen ja olla muiden sairastuneiden kanssa yhteyksissä.
Kun olemme keskustelleet asiasta, niin Hänen kommenttinsa on se, että mahdollisimman pitkään omin avuin, ettei tarvitse nähdä muita sairaita, joka pitäisi Hänen mielestään taudin aina mielessä.
Sitkeä sissi sanoisin ja olen itsekin Hänen periksiantamattomuudestaan varmaan jotain oppinut.
Jumppailu ja lenkkeily, jossa olen Hänen päivittäinen "kuntovalmentajansa" ja kirittäjänsä, on toistaiseksi meille riittänyt.
Ole Sinäkin iloinen, kun pystyt vielä liikkumaan ja pidä itsestäsi huolta.
Syysaurinkoisia eläkepäiviä ja kaikkea hyvää sekä jaksamista Sinulle toivoo
Luulin taas itsestäni liikoja.Ajattelin siivota ja että en kyllä apua tarvi.Imuroin ja luutusin lattiat ym.Nyt ei pysty juuri liikkumaan jalat vie alta.Parempi varmaan ettei mihinkään pääsekkään toisten haitaksi.Aamun jumppakaan ei auttanu jäykkä mikä jäykkä.Näitä kramppeja tulee ja menee.Nyt otti sitten ristiselästä ja lonkasta.Kyllä sitä on mitätön joskus.Mutta PERIKSI en anna.Ite teen niin kauan ku pystyn.Meitä on ollut iso perhe.Mä oon kymmenes ja muistan kun Äiti konttaamalla kulki kun ei pystyny muuten liikkumaan.Kohta ite samallainen.Ei millään pahalla.Huomenna voi paistaa taas aurinko.
Aivan varmasti. Tuskin luulit itsestäsi liikoja, mutta se on juuri tuota Sinunkin periksiantamattomuuttasi.
Papukaijamerkin ansaitset ahkeruudestasi. Moni terve makoilee sohvalla ja odottelee, että onko koti puhdas ja ruoka pöydässä.
Se että jonakin päivänä olet vaivaisempi, ei tee Sinusta mitätöntä. Ja parempina päivinä käyt sitten toisten ilona.
Koska tuo "haitaksi" asenteesi on mielestäni vähän kaukaa haettu. Ymmärrän tosin tunteesi, mutta kuten totesit. "PERIKSI en anna".
Eikä siinä ole myöskään mitään pahaa, jos täällä haluat vähän "paineitasi" pihalle laskea.
Tilataan Poudan Pekalta kaikille mäsäläisille oikein aurinkoinen loppuvuosi. Ja nauttikoot muutkin siitä samalla.
Kyllä niitä kiukun paikkoja tulee,kun yrittää väkisin pakertaa menemään.Tässä taas tuntuu kun alkaa helpottaa,että panis tanssikengät jalkaan ja lähtis vaikka tansseihin.Mutta ei vielä.Kyllä se Pekka niitä pouta päiviä meille varmasti ainakin lupaa."kyllä se siitä"erään viisaan sanonta jota OLEN YHTENÄ ELÄMÄN JAKSAMISESSANI NOUDATTANUT.Iloista viikonloppua kaikille.
Tästähän alkaa tulla tapa kirjoitella omista tuntemuksista.Minä en varmaan opi säästämään itseäni.Aina vaan pitää yrittää liikaa.Elämän pitäs olla niin säännöllistä.Jos jotenkin poikkeaa niin tulee voimaton olo,pahoinvointia ja krammpeja.Tämä unohtelu ja keskittymis kyvyn puutekkin hankaloittaa.Jos lähden jonku asian tekemään niin varmasti siinä välillä jo siirryn ihan eri hommaa tekemään.Nytkin piti mennä marjat purkittamaan niin tähän läsähin.Eräs seikka ottaa päähän tai ottanut jo muutaman kuukauden.Mun sisko ei jätä rauhaan.Aina yllättäen tulee ja utelee,vihjailee ja on muka huolissaan.Sitten kuulen toisilta sisaruksilta,kun on värittänyt noita juttuja.Kadun,kun koskaan tulin edes sanoneeksi hänelle.Se on rankkaa.Ei usko vaikka olen sanonut.Oli soittanu mun pojalle töihin,kun en vastannut puhelimeen.Riesa mikä riesa.Onko muut saanut olla rauhassa?
Mulla on vähän päinvastanen ongelma siskostani. Hän ei nimittäin pidä juuri ollenkaan yhteyttä. Hänellä on myös alkoholiongelmia, vaikka ei niitä myönnäkkään. Lisäksi se harva kerta kun soittaa, olen minä se paha ihminen, joka aina syyllistää jne.vaikken olisi kuin ihmetellyt miksei ole vastannut puheluihini. Olenkin monesti ajatellut katkaista välit häneen kokonaan, mutta en ole pystynyt. Jokin ihme side (olemme kaksosia) pitää minua hänessä kiinni. En jaksaisi enää mitään ylimääräistä henkistä painetta tämän sairauden lisäksi! Pitäisikö vaan kylmettää tunteensa ja sanoa hyvästit siskolleni?
Tuo kirjoitteleminen. Mutta säännöllinen elämä ja liian yrittämisen "unohtaminen" ovat hyväksi.
Nuo unohtelut ja keskittymisen vaikeudet kannattaa siirtää tuonne huumoriosaston puolelle.
Ainakin vaimon "kommellukset" olemme oppineet sivuuttamaan huumorilla, joskus "rankallakin".
Tuo siskosi käyttäytyminen kuullostaa oudolta, jos se sellaista on?
Vaimo "näkee" asioita usein tuollaisessa valossa, kun uupumus on voimakkaimmillaan.
Hän tekee mielestäni vääriä tulkintoja kanssaihmisten hyvää tarkoittavista "uteluista".
Kun olemme oikein rautalankamallin yhdessä rakentaneet, niin Hän on myöntänyt usein erehtyneensä.
Pistän tuon "erehtymisen" vakavan sairauden ja uupumuksen piikkiin. Kuka ei erehtyisi.
Voi tosin olla, että siskoltasi lipsahtaa joskus ylilyönnin puolelle. On varmaan huolestunut terveydestäsi.
Jaksamista ja pärjäilyä kaikille toivoo
Olet suuremmoinen mies.Jaksat tukea ja auttaa vaimoasi.Uskomatonta!Meillä kaikilla ei asiat ole niin hyvin.Entinen mieheni ei ymmärtänyt aikoinaan sairastelemistani.Tuli todella huoli tulevaisuudesta(tiesin,että olen hyvin hyvin yksin jos sairastun)Olet tosi arvokas ja hyvä ihminen.Sisareni vihjailut ja huolestumiset on niin teennäisiä,että ei voi olla huomaamatta.Poikani kans just juttelin ja hän oli samaa mieltä.Mun toisen siskon tyttö on terapeutti ja ymmärtää mistä siinä on kysymys.Ei ihminen tule kenenkään kans toimeen.Jos tulee täänne pitää varoa joka sana.No on ne välit ollut hänen kans aikaisemminkin poikki.Hän on itsekkin sairas ja olin silloin hänen tukenaan,mutta ei jaksa enää.Onneksi lasten kans on hyvät välit.Voimme keskustella avoimesti.Kerron vielä tähän tosi tapahtuman jonka näin.Olin päivystyksen vastaan otolla sairaalassa.Viereisessä vuoteessa oli nainen joka oli siirtymässä täältä pois.Hänen miehensä piti vaimon kädestä kiinni ja toisella kädellä silitti poskea hellästi.Näki,että hän rakasti vaimoaan ylikaiken.Tämä ei ole unohtunut eikä tarvitsekkaan,mutta kosketti syvästi.Itse olin vatsahaavan takia(seurausta liike elämän kovuudesta)Meidän on jatkettava eteenpäin.Kävin koiran kans lenkillä ja katselin luontoa.Vaikka on syksy silti siellä on pajon kaunista katseltavaa!!En nyt hoksi mitäänkevennystä tähän kuin;D Kaikkea hyvää teille.
Papille, että myötä ja vastamäessä ja joskus vähän vastatuulessakin vaimoa avitan, niin ei siitä sen enempää.
Samoin on rouvanikin toiminut, jos itselläni on siipi maata laahannut. Nyt on takaisinmaksun aika.
Tuo "suuremmoinen" imartelee minua ja jos rouvalle tuon tekstisi näyttäisin, niin taatusti päästäisi melkoiset naurut.
Lapset ovat tärkeitä ja useimmiten äiti - lapsisuhde toimii hyvin, niinkuin Sinullakin.
Kun vaimo oli parisen vuotta sitten todella heikossa kunnossa kahteen kertaan sairaalassa kuukauden verran yhteensä, niin kävin joka päivä häntä katsomassa.
Samassa huoneessa oli toinen Nainen, jolla mäsä oli edennyt nopeasti ja vienyt Hänet täysin toisten ihmisten autettavaksi.
Hänen miehensä oli siellä myös päivittäin, samoin kuin lapsensakin. Oli surullista nähdä, kun nuori ihminen ei pystynyt paljoa muuta, kuin päätänsä kääntämään.
Hänen miehensä otti Hänet syliin ja kantoi sairaalan piha-alueella olevaan pieneen puistikkoon lähes joka päivä.
Kaikesta näki, että heillä yhdessä vietetyt vuodet, koti ja lapset olivat hitsanneet heidät lähtemättömästi yhteen.
Kiva, että Sinulla on koira lenkkikaverina. Parempaa tuskin löytyykään? Olemme itsekin harkinneet koiran ottamista uudelleen, kun sellainen on joskus ollutkin.
Nauti syksyn väreistä ja sinitaivaasta, sekä siitä, että pystyt vielä noinkin hyvin pärjäilemään ominesi. Hyvä mieli on tärkeää. Pidä siitä huolta ystäviesi kanssa.
Hyviä vointeja toivoo
Miten tämä elämä ottaakin joskus näin lujille.NIIN POSIITIIVINEN IHMINENKUIN OLEN OLLUT NIIN VÄLILLÄ TUNTUU ETTEI JAKSA.Kuulin tänään,että kuntoutus mihin hain ei järjestetä vähäisen osallistumisen vuoksi.En tiedä onko muilla ollut vielä tällainen ongelma kuin nyt itsellä.Tulehtu joku imusolmuke nivustaipeessa.Kihelmöi ja aristaa niin v...mäisesti että.En kyllä moista ole ennen kuullut tai lukenut.Ei tässä enää lisää olis tarvinnut.Ei kyllä ilosta naama voi näytellä.Ensi viikolla Neurolle.En tiedä mikä siinä on että sitä panttaa näitä vaivoja eikä viitsi kaikkea kertoa.Taas tuli valitettua.Anteeksi!!!!!!