Ministeri hankaloittaa tapaamisia!

Vaikka 7-päivää lehti on sensaatihakuinen, on silti karua luettavaa kuinka oma kulttuuriministerimme Tanja Karpela yh-mammana hankaloittaa lapsen toisen vanhemman ja suvun yhteydenpitoa! Luulisi ministerin näyttävän kansalaisille esimerkkiä ja Tanjalla olisikin paljon opittavaa mm. Vanhasten erosta.

Kaikista ironisinta on kuitenkin, että Karpela puhuu lasten puolesta julkisuudessa perheen tärkeyttä painostaen. Tarkoittaneekohan Karpela kannanotoissaan perheellä äiti lapset?

Karpela voisikin itsetutkiskelulla päästä lasten kannalta parempaan päämäärään luopumalla itsekkäistä ajatelmistaan. Vaikka mainitsenkin tässä rouvan nimen ja yhteiskunnallisen aseman, niin seriffille tiedoksi, että se ei ole syy poistaa viestiä johtuen ko. henkilön julkisesta asemasta.

En arvostele Tanja Karpelaa äitinä vaan ministerinä. Toivoisin että hän muuttaisi tapojaan lasten eduksi antamalla lasten tavata isäänsä ja isän sukua. Nykyinen käytös ei kerta kaikkiaan ole sopivaa mielestäni ministerille.

Suotavaahan se ei ole tavalliselle pulliaisellekkaan.
7913
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Etkai sinä nyt seiskan juttuja usko! Nehän nyt kirjoittaa ihan mitä sattuu. Ja sitä paitsi riidassa on aina kaksi osapuolta, éikä vain toista kuulemalla tiedä kuin yhden version asiasta.

Ei se kaikki oo totta mitä lehdissä lukee!!!

Äänestä

kunnioittaa. Minä muistelisin, että Tanjan suhde väkivaltaiseen ja viinaanmenevään ex-puolisoon oli todella rankka. Ei käy Tanjaa kateeksi, enkä ihmettele, että on ollut vaikeuksia suhteiden luomisessa ja ylläpitämisessä exään ja sukuun. Siinä saattaa tulehtua suhteet joka suuntaan (sukuun), kun kaikki lykkäävät lusikkansa soppaan. Ja sitten vielä lehdet revittelevät uutisillaan... Kyllä siinä voisi mieskin katsoa peiliin ja miettiä, mitä tuli tehtyä.

Äänestä
  • Tanjan entisestä puolisosta en tiedä mitään, mutta hiipi kyllä ajatus mieleeni, että ihan yksin ei Tanjakaan voi tapaamisista päättää. Vaan jos olisin Tanja niin kyllä antaisin jonkinlaisen selvityksen julkisuuteen, muuten menee ministeriltä uskottavuus.

    Äänestä

  • Timppa kirjoitti:

    Tanjan entisestä puolisosta en tiedä mitään, mutta hiipi kyllä ajatus mieleeni, että ihan yksin ei Tanjakaan voi tapaamisista päättää. Vaan jos olisin Tanja niin kyllä antaisin jonkinlaisen selvityksen julkisuuteen, muuten menee ministeriltä uskottavuus.

    enempää julkisuudessa riepoteltavan. Jos nk. vastapuoli käyttäytyy rumasti, ei se tarkoita sitä, että T:nkin tarvitsisi mennä leikkiin mukaan.
    Itse huomasin nämä ongelmat vuosia sitten jostain lehden palstoilta, kun itselläni oli ihan samanlainen tilanne omassa elämässä. Jäi elävästi mieleen, vaikka yleensä nämä lehtijutut tulee ja menee...Eli Tanja on yrittänyt pysytellä hiljaa, eikä ole mustamaalannut sanallakaan toista vaikka aihettakin olisi ollut. Nostan hattua naiselle, joka osaa pitää suunsa kiinni.

    Äänestä

  • mari kirjoitti:

    Kovin tuttua etälle on sellainen, että on vain parempi olla hiljaa. Laki kun vielä on sen verran epäreilu, että lähiä, varsinkaan äitiä ei sovi arvostella millään lailla, vaan parempi pitää turpansa kiinni ja yrittää sopeutua elämään tässä "tasa-arvon"-maailmassa. Valitettavaa on, että isät, varsinkin etät vain ovat kovin heikoilla jäillä huoltajuudessa.

    joten mummojen on turha urputtaa jos eivät saa tavata lapsenlapsiaan.

    Äänestä

  • Lähi kirjoitti:

    joten mummojen on turha urputtaa jos eivät saa tavata lapsenlapsiaan.

    itse olen sitä mieltä, että etävanhemman ja sukulaisten suhteita lapsiin tulee tukea myös sieltä lähivanhemman taholta. Se, miten se tapahtuu, on asiakohtaista. Ei voi antaa samaa toimivaa mallia, joka sopisi kaikille.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Timppa kirjoitti:

Vaikka 7-päivää lehti on sensaatihakuinen, on silti karua luettavaa kuinka oma kulttuuriministerimme Tanja Karpela yh-mammana hankaloittaa lapsen toisen vanhemman ja suvun yhteydenpitoa! Luulisi ministerin näyttävän kansalaisille esimerkkiä ja Tanjalla olisikin paljon opittavaa mm. Vanhasten erosta.

Kaikista ironisinta on kuitenkin, että Karpela puhuu lasten puolesta julkisuudessa perheen tärkeyttä painostaen. Tarkoittaneekohan Karpela kannanotoissaan perheellä äiti lapset?

Karpela voisikin itsetutkiskelulla päästä lasten kannalta parempaan päämäärään luopumalla itsekkäistä ajatelmistaan. Vaikka mainitsenkin tässä rouvan nimen ja yhteiskunnallisen aseman, niin seriffille tiedoksi, että se ei ole syy poistaa viestiä johtuen ko. henkilön julkisesta asemasta.

En arvostele Tanja Karpelaa äitinä vaan ministerinä. Toivoisin että hän muuttaisi tapojaan lasten eduksi antamalla lasten tavata isäänsä ja isän sukua. Nykyinen käytös ei kerta kaikkiaan ole sopivaa mielestäni ministerille.

Suotavaahan se ei ole tavalliselle pulliaisellekkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu