Oma pieni kulta muru mussukkani..hänellä on joitain ongelmia, mistä ei suostu puhumaan. Hän koetti itsemurhaa pari kuukautta sitten. Luojan kiitos ei onnistunut. Hän on masentunut, mikään ei hänen mielestään onnistu. Meillä on ollut ongelmia parisuhteessakin..
Suhteemme alkoi viime kesänä.Ensin oltiin "vain" ystäviä..kaikki kuisoittelivat meitä..Tiesimme ja tunsimme molemmat kiinnostuksemme toisiamme kohtaan.Seurustelimme, vaikkemme seurustelleetkaan.
Olimme kerran viettämässä tahoillamme iltaa.Hän mies seurassa, minä nais seurassa.Palatessani "kotiin" (asuin eri paikkakunnalla) hän harrasti seksiä toisen naisen kanssa sohvalla. Vaikka se satuttikin, ajattelin, ettei me seurustella, en voi määräillä hänen tekemisiään.
Aloimme seurustella "julkisesti". Kaikki meni muuten hyvin, mutta tiedän, etten pohjimmiltani, koko sydämestäni, uskonut suhteeseemme. Petin häntä pikkujouluissa tuhannen päissäni.Kokemus ei ollut mitenkään mieleenpainuvan mahtava.Itkin seuraavan päivän.
Kevät ja kesä tulivat.En jäänyt kiinni pettämisestä.Oltiin onnellisia vaihtelevalla menestyksellä.Meille tuli riitaa, muutanko hänen kotikaupunkiinsa vai hän minun.No hän muutti minun luokseni.
Ensimmäisen "kotiriidan" päätteeksi hän matkusti kotikaupunkiinsa.Saimme riidan aikaiseksi puhelimessakin.Kävi ilmi,että hän oli pettänyt minua erään naisen kanssa, jota en voi sietää. Ajattelin,minkäpä minä sille mahdan, mutta tämä saa jo riittää.En vastannut enää soittoihin.
Tuolla viikolla hän koitti tappaa itsensä.Hänen vanhempansa syyttävät siitä minua. Se menee mielestäni jo yli sallitun. Menin hänen luokseen käymään, hänen omasta tahdostaan.Sovimme riitamme,lähdimme kotiin.Muutaman päivän viiveellä tietenkin.Juttelimme kaikesta kaiken.Kaikki pahat ja hyvät. Arki oli pelkkää halailua, suukkoja,rakkauden tunnustuksia molemminpuolin.Olimme onnellisia, ainakin minä. (ei häntäkään nuo"lässytykset" haitanneet, hän on sellainen)
Tänään olimme yhdessä ulkona.Kaikki oli todella hyvin.Puhuimme tulevaisuudesta (hänen aloitteestaan) ja olimme kuin mikätahansa rakastava pari.
Poistuin hetkeksi tiskille, tullessani takaisin hän oli kuin toinen mies.Kirosi kaikki ihmiset, haukkui minut huoraksi, sanoi haluavansa satuttaa kaikkia ja itseään.Ja sitten hän lähti.En löytänyt enää häntä. Jäin yksin.Tuntui kuin koko baarissa ollut väki olisi hävinnyt.Olin niin yksin.
Tulin yöbussilla yksin kotiin ja mietin, minne hän meni. Miten häntä/meitä voisi auttaa..
En tarvitse tähän mitään kommenttia, kuinka huono nainen olen.Tiedän sen itsekkin.Surua riittää niin että voisin sitä muille jakaa.
Kiitos niille, jotka tämän lukivat ja anteeksi, olen huono kirjoittamaan sanat selväksi.
Suhteemme alkoi viime kesänä.Ensin oltiin "vain" ystäviä..kaikki kuisoittelivat meitä..Tiesimme ja tunsimme molemmat kiinnostuksemme toisiamme kohtaan.Seurustelimme, vaikkemme seurustelleetkaan.
Olimme kerran viettämässä tahoillamme iltaa.Hän mies seurassa, minä nais seurassa.Palatessani "kotiin" (asuin eri paikkakunnalla) hän harrasti seksiä toisen naisen kanssa sohvalla. Vaikka se satuttikin, ajattelin, ettei me seurustella, en voi määräillä hänen tekemisiään.
Aloimme seurustella "julkisesti". Kaikki meni muuten hyvin, mutta tiedän, etten pohjimmiltani, koko sydämestäni, uskonut suhteeseemme. Petin häntä pikkujouluissa tuhannen päissäni.Kokemus ei ollut mitenkään mieleenpainuvan mahtava.Itkin seuraavan päivän.
Kevät ja kesä tulivat.En jäänyt kiinni pettämisestä.Oltiin onnellisia vaihtelevalla menestyksellä.Meille tuli riitaa, muutanko hänen kotikaupunkiinsa vai hän minun.No hän muutti minun luokseni.
Ensimmäisen "kotiriidan" päätteeksi hän matkusti kotikaupunkiinsa.Saimme riidan aikaiseksi puhelimessakin.Kävi ilmi,että hän oli pettänyt minua erään naisen kanssa, jota en voi sietää. Ajattelin,minkäpä minä sille mahdan, mutta tämä saa jo riittää.En vastannut enää soittoihin.
Tuolla viikolla hän koitti tappaa itsensä.Hänen vanhempansa syyttävät siitä minua. Se menee mielestäni jo yli sallitun. Menin hänen luokseen käymään, hänen omasta tahdostaan.Sovimme riitamme,lähdimme kotiin.Muutaman päivän viiveellä tietenkin.Juttelimme kaikesta kaiken.Kaikki pahat ja hyvät. Arki oli pelkkää halailua, suukkoja,rakkauden tunnustuksia molemminpuolin.Olimme onnellisia, ainakin minä. (ei häntäkään nuo"lässytykset" haitanneet, hän on sellainen)
Tänään olimme yhdessä ulkona.Kaikki oli todella hyvin.Puhuimme tulevaisuudesta (hänen aloitteestaan) ja olimme kuin mikätahansa rakastava pari.
Poistuin hetkeksi tiskille, tullessani takaisin hän oli kuin toinen mies.Kirosi kaikki ihmiset, haukkui minut huoraksi, sanoi haluavansa satuttaa kaikkia ja itseään.Ja sitten hän lähti.En löytänyt enää häntä. Jäin yksin.Tuntui kuin koko baarissa ollut väki olisi hävinnyt.Olin niin yksin.
Tulin yöbussilla yksin kotiin ja mietin, minne hän meni. Miten häntä/meitä voisi auttaa..
En tarvitse tähän mitään kommenttia, kuinka huono nainen olen.Tiedän sen itsekkin.Surua riittää niin että voisin sitä muille jakaa.
Kiitos niille, jotka tämän lukivat ja anteeksi, olen huono kirjoittamaan sanat selväksi.
Vastaukset 5
Vanhimmat
vaikka sitä et kysynytkään.
Aikas pöljää. Miten niin olet "huono nainen". Tyypillinen manipuloija ja alistaja tuo ystäväsi. Tuon tyypin kanssa kyllä saat hankaluuksia elämääsi jos niitä haluat.
Jätä jo ihmeessä mokoma. Ei sovi sulle. Tyyppi on selvästi niitä jotka haluavat ripustautua toiseen ihmiseen, jotka eivät ite ota koskaan mitään vastuuta mistään.
"Tyypillinen manipuloija ja alistaja tuo ystäväsi."
"Tyyppi on selvästi niitä jotka haluavat ripustautua toiseen ihmiseen, jotka eivät ite ota koskaan mitään vastuuta mistään."
Vähän ohi tuo diagnoosi, mutta koitas paremmalla onnella uudestaan :D
Ihan sattumoisin eksyin tälle palstalle ja luin juttusi aamun ensimmäisenä. Surullinen tarina.
Mitä siitä tuli mieleeni? Lopussa pyydät anteeksi miten huono kirjoittaja olet etkä halua kuulla kuinka huono nainen olet kun tiedät sen itsekin. Päällimmäisenä tulee mieleen, että sun itseluottamus ei oo kunnossa ja tuo loppu vahvistaa sitä. Et sinä muuten mainitsemasi kaltaiseen suhteeseenkaan olisi joutunut. Päällimmäiseksi nousee tunto, että kannattaako moista mielipahaa aiheuttavaa juttua jatkaa... Tällä kokemuksella jos vastaavaan joutuisin pyrkisin lopettamaan sen ensi tilassa; kaikki katastrofin merkit ovat ilmassa. Mutta niinhän se meni minullakin. En minä muita enkä itseänikään uskonut vaan aina jaksoin toivoa, että kaikki jotenkin ihmeen kautta kääntyisi paremmin päin.
"...sanoi haluavansa satuttaa kaikkia ja itseään." Ota tosissasi! Vaikka mies tuntuu olevan vakavasti sairas niin ota hänen juttusi tosissaan. Taidat kokonaan sivuuttaa sen mitä mies oikeesti on ja uskot vaan siihen mielikuvaan jonka päässäsi hänestä olet luonut. Konflikteja tulee jatkuvasti kun seurustelet tavallaan ihan eri ihmisen kanssa mitä hän todellisuudessa on.
Ei taida olla omena kauas pudonnut... Kun lukee miehen vanhempien sinun syyttämistäsi poikansa itsemurhayrityksestä. Törkeää. Jokaisella ihmisellä on oikeus päätää omasta elämästään. Jos hän haluaa tappaa itsensä et sille mitään voi - se on hänen valintansa eikä missään nimessä jonkun syy. Et sinä voi alkaa elää jonkun toisen elämää hänen puolestaan. Voit vaikuttaa ainoastaan omaan itseesi. Muut sinun tulisi hyväksyä juuri sellaisena kuin he ovat. Jos se tuntuu vaikealta niin ota etäisyyttä. Ei aikuisia ihmisiä voi muuttaa sellaiseksi kuin itse haluaa. Toivoton yritys jolla ei saa muuta kuin oman elämänsä sekaisin.
on joskus erehdyksiä, kostoja, piinaa. sitoutumista, vapautumista....ym. siis lähes kaaos. Jos löytäisit perustan elämälle, perustan mille kysyä ystäväsikin. Yhteinen teema siis elämälle. Siitä voisi olla hyvä jatkaa yhdess' ehkä edellenkin erehtyväisinä mutta anteeksiantavina
Mitä mitä? Menin ihan ulalle. Siis että parisuhteeseen kuuluvat kosto ja piina esimerkiksi. En minä ainakaan sellaiseen ole törmännyt omassa liitossani. Toimivaan parisuhteeseen ja hyviin ihmissuhteisiin ylipäätään ne eivät kuulu. Rivejen välistä luen että tarjoat ongelmaan ratkaisuksi uskontoa. Mutta voiko usko tai uskoontulo olla joku teema elämässä?
Mitä lääkitystä käytät....?