Arvosteltavana tällä kertaa vuokraversiona hiljattain ilmestynyt Finding Neverland (2005), dramapitoinen historiallinen perhe-elokuva. Ja nimenomaan laadukas sellainen. Ohjauksesta vastasi Monster's Ballin ohjaajana muistettu Marc Forster.
Leffa tarjoaa henkilökuvan Sir James Matthew Barriesta, 1900-luvun taitteessa vaikuttaneesta Lontoolaisesta kirjailijasta jonka käsialaa on Peter Panin tarina. Itseasiassa Finding Neverland erikoistuu nimenomaan tuon kyseisen tarinan luomisvaiheisiin, nimensä mukaisesti. Tekele oli yhdeksän Oscar-pystin ehdokas, mutta päätyi voittamaan vain yhden elokuvan musiikista (joka kyllä sopi teemaan täydellisesti).
Näyttelijät ovat kokonaisuudessaan elokuvan kantava voima. Johnny Depp näyttelee pääosaa, naisnäyttelijöistä mainittakoon Kate Winslet ja veteraaninäyttelijätär Julie Christie. Erikoismaininta menee lapsinäyttelijöille, jotka olivat jälleen kerran ihmeellisen hyviä. Suorastaan kummastuttaa, mistä näitä nuoria maestroja löydetään jatkuvasti lisää :D
Joka tapauksessa, pisteet leffalle tulee lähinnä hyvistä roolisuorituksista, musiikista ja yleisestä 'maagisesta' fiiliksestä, jonka leffa tosin vasta loppupuolella onnistuu tuottamaan hyvin. Miinusta voisi antaa verkkaisesta tarinan kulusta, joka välillä tuntui hieman tahmaavan paikoilaan.
Loppupeleissä kuitenkin suositeltavaa katseltavaa kaikille ikään katsomatta, tosin tämä ei ollut suoranaisesti ns. lastenelokuva, vaan vähän astetta totisempaa katseltavaa.
*** / *****

Vastaukset 2
Vanhimmat
****½/*****
..kiitos! Teet tod hyviä arvosteluja, ja olisi cool jos kirjoittelisit niitä lisää taas uusimmista leffoista! :P Luen aina kaikki arvostelusi! :)