Eliitti on aina ollut meidä kimpussa - ei pidä
säikähtää, se on merkki vain siitä että vanhojen
puolueiden ostetut tsupparit on palkattu parjaamaan meitä koska puolustamme kansaa.
Emme odotakaan kiitosta herroilta eikä rappareilta. Kovasti vain herrojen puolustajat
tunkevat palstalle - eivätkö he oikeasti olekaan
rikkaita, kenties luulevat itsestään liikoja.
Vanha sananlasku sanoo: KOIRAT HAUKKUVAT MUTTA
KARAVAANI KULKEE. Tämän vuoksi tsupparit ovat
hermostuneita muutenhan he jättäisivät meidät
rauhaan eli lissää vaan pilkkaa se on hyvä merkki
silloin ollaan oikealla asialla kun herrat meitä
pilkkaa, että kiitosta vaan.
säikähtää, se on merkki vain siitä että vanhojen
puolueiden ostetut tsupparit on palkattu parjaamaan meitä koska puolustamme kansaa.
Emme odotakaan kiitosta herroilta eikä rappareilta. Kovasti vain herrojen puolustajat
tunkevat palstalle - eivätkö he oikeasti olekaan
rikkaita, kenties luulevat itsestään liikoja.
Vanha sananlasku sanoo: KOIRAT HAUKKUVAT MUTTA
KARAVAANI KULKEE. Tämän vuoksi tsupparit ovat
hermostuneita muutenhan he jättäisivät meidät
rauhaan eli lissää vaan pilkkaa se on hyvä merkki
silloin ollaan oikealla asialla kun herrat meitä
pilkkaa, että kiitosta vaan.
Vastaukset 12
Vanhimmat
ei ole mitään omaa sanomaa, käydään vain henkilöihin kohdistuvaa parjauskampanjaa palstan sivuilla.
No se alkaa näköjään peräkammarin pojilla olla rojut housuissa.
Rapparit ,eliitti. voi pyhä sylvi! Kauhunsekaisissa tunteissa koitetaan räpistellä tutkainta vastaan.
Ottakaa itseänne vihdoin niskasta kiinni ja lopettakaa tuo lapsellinen höpötys. Ottakaa todellista poliittista otetta ja vastuuta puolueen kehittämisestä ja siitä mitä äänestäjille tarjoatte.
Noista teksteistä huomaa kuinka suppeaa on vielä tuo perussuomalaisten, ja varsinkin Vennamon perillisten anti. Sitä toistetaan kuin kaiku, mitä joku hegemonia henkilö suoltaa suustaan, vaikka siinä ei olisi päätä, eikä häntää.
Panetellaan vanhojapuolueita , rappareita, seteliselkärankaisia, eliittiä ja vaikka ketä.
Kuitenkaan ei ole mitään tarjota vastineeksi, ja silti suu käy.
Olisi puolueen kannalta ratkaisevan tärkeää ottaa sellaista omakohtaista avointa kantaa rakentavasti ja rehellisesti, eikä toistaa kaiun lailla tuota samaa mantraa mitä nämä jumalallisiin sfääreihin nostetut kerubit julistaa.
On pakko kysyä , että mikä tarkoitus on tehdä turhia kultapatsaita joita palvoa(vennamo) ja kiillottaa sellaisia kilpiä(SMP aate) joita on hyödytöntä kantaa, ja taistelussa käyttää, kun niistä ei ole mitään hyötyä.
Suomen eliitti,poliittiset broilerit, EU-hännystelijät, rapparit ja teollisuuspatruunat ovat kauhuissaan.
Kauhavalta on saapunut hurjapää joka pistää Suomen seteliselkärankaiset kyykkyyn pelkällä lehtikirjoittelulla ja kurjaliston avulla.
Lähiöbaareissa kerätään jo taistelujoukkoja. Upseerit saavat kaksi tuoppia ja miehistö yhden.
Ministerinä hän kostaa koko roskaruhtinaille näiden ylimielisen vähättelyn.
Taistelu on alkanut!
Käde on vanha tumputtaja! Mutta löytyykö se nysä sieltä mahan alta? :) hih..
Kädellä ei tuntunut olevan vastauksia moniin aivoimiin kysymyksiin koskien eurovaaleja, kuntavaaleja ja koplaa. Kädetöntä ja munatonta. Hyvä, neiti Koo! Taisit osua oikeaan.
http://www.cc.jyu.fi/~jopa/tenkanen/sounds/ATnami.snd
Mistä se neiti koo päättelee kenenkään tumputuksia? Tietysti vanhanapiikana ja havin kierrekynttilää käyttävänä turhautuneena yksilönä luulee, että kaikilla menee yhtä huonosti.
Mitä mennään vatsan kokoon, niin se on eri kokoa kuin vuosi sitten, ja toisaalta jossain se elintaso näkyy!
Ps. neiti koon vatsa ei kasva kuin kepua litkimällä, tai kystaa kasvattamalla.
Kynttilä ei siemennä.
Oisko syytä tarkistaa einon moposta sytytys?
Sikäli kun olen huomannut on KÄDE vastannut moneenkin koplaa koskevaan kirjoitukseen ja eurovaalit oli vain yksi tapahtuma toisten joukossa, josta ei ole suurtakaan aihetta kannanottoon.
Eino mopo taitaa kyyditä tuota neiti koota ja samalla tunnelmoida mahdollisuudesta.
On aika kuvaavaa kuinka mennään asiattomuuksiin noissa kirjoituksissa, kun ei muuhun momentti riitä. Einon mopokin tuntuu olevan sekä ohjaustangoton, kuin ketjutonkin kun joutuu tyytymään potkulauta tasoon.
Ainut oikeaan osunut tässäkin ketjussa on ollut ylivoimaisesti KÄDE. Sekös teitä vit....eiku harmittaa!
Vesa-Matti on kurjaliston viimeinen toivo. Häneen katsotaan silmät loistaen ja leuka väpättäen. Kädet läpyttävät ja jalat tömistävät, kunten Veikolle aikoinaan.
Kurikasta nousee kurjalistolle uusi aamu. Pian voi heittää EU-herrojen leipäkassit ja muut armopalat elitistien silmille. Hyvä V-M! Puolueen munan kuvista kuoriutuu kunnon broilereita, rakentamaan Suomelle parempaa tulevaisuutta!
Hurjana kuuluu taisteluhuuto yli lakeuden. Eliitti sortaa! Rapparit rappaa!
Yhteiskunta on jumissa kun 100 todellista päättäjää joutuu suurennuslasin ja ällätikun avulla syynäämään 5,1 miljoonan ihmisen asiat ja 600.000 yrityksen tekemiset, valtionhallinnon päätökset ja kunnalllishallinto päälle!
On loosheissa hiki roiskunut, puhelimst pirisseet ja dokumentteja rahdattu tonnitolkulla, kun eliitti on sorvaissut kouransa pienen ihmisen asioihin.
Nyt on Kurikan Jätti heittänyt taisteluhanskan. Kuin Jaakko Ilkka aikanaan hän kerää uskollisista uskollisimman iskujoukon, joka yön pimeydestä väijyy hyväosaisia ja menestyviä. Katoaa aaveen lailla iskettyään vapaamuurareiden salakähmäistä keskusjohtoa vastaan ja on iloinen ollessaan mukana torppaamassa ylikansallista hämäräverkoistoa, joka imee kurjalistolta mehut ja seisauttaa köyhien veret (ellei nälästä johtuva anemia ole tehnyt verta liian ohueksi).
Populismin sarvekkaaseen epäjumalaan tukeutuen tuo mahtikaupungin porvariraadin jäsen alkaa levittämään paikallista uskoaan yli koko kärsivän Suomenmaan. Herätkää! Eliitti sortaa teitä! Kuulkaa kutsu, oi äsämpeen perilliset! Taisto odottaa. (Fanfaarin soittaa Freddy G.)
KÄDE oikeassa keskustelun tasosta, panetellaan muita ihmisiä ja asioita. Ei osata keskustella asioista esim valtiontaloudesta tai kunnista tai tulevaisuudesta. Pelätään vastuuta ja vastustetaan kaikkea ja valitetaan vanhat puolueet vanhat puolueet ei kai kaikki viisaus ja osaaminen voi olla puolueessa, jonka kannatus on 2 %. Nyt pitäisi panna alulle keskustelu kuudennesta ydinvoimalasta jne.
näin on asiat.