Haluaisin tietää syitä, miksi harjoittelette Krav Magaa...
Ihan mielenkiinnosta, koska keskustelupalstalla jotekin tuo eipäs juupas -väittely alkaa pikkuhiljalleen kyllästyttämään.
Siksipä aivan suora ja rehellinen kysymys:
miksi taas syksyn koittaessa vääntäydyt salille harjoittelemaan Krav Magaa?
Ja tähän vielä oma vastaukseni keskustelun pohjaksi.
Olen käynyt säännöllisesti kuusi vuotta nyt harjoituksissa. Kunto on noussut, saanut hieman tuntumaa tekniikkaan ja ohjaajat ovat olleet pääsääntöisesti hyviä (vähän uhoa enemmän asiaa). Itselleni tärkeintä kohtalaisen itsepuolustustaidon oppiminen, siksipä en ole suorittanut kuin Practioner 3-tasokokeen. Vielä jaksaa kiinnostaa aivan perusasioiden hiominen, mutta myös eri variaatiot. Eikä oikein osaa olla pois harjoituksistakaan, koska koskaan ei voi varmasti tietää, mitä hauskaa on odotettavissa.
Olen myös löytänyt itsestäni "tahtotason" eli tietynlaisen asenteen harjoitteluun: tehdään ei vain sinnepäin vaan niin, että tuntuu. Sekä joka harjoituksen jälkeen itse ainakin pohdin, mitä opin, mikä meni hyvin, mihin kannattaa ensi kerralla kiinnittää huomiota.
Tässä näitä aatoksia, vastauksia odotellessa...
Miksi harjoittelen / harjoittelet?
2
904
Vastaukset
- pee3
Omalta osaltani harjoittelen pääasiassa kuntoilun vuoksi.
Lajivalinta ei alunperin ollut omani, vaan aloitin harrastuksen yhdessä ystäväni kanssa ja hän halusi juuri Krav Magaa (oli aikaisemmin käynyt peruskurssin ja halusi aloittaa uudelleen).
Kaverin kanssa oli luonnollisempaa mennä harjoittelemaaan. Sittenmmin tämä ystäväni on jo harjoittelun lopettanut, mutta minä jatkan edelleen.
Itselläni nelisen vuotta (jokunen tauko välissä) harjoittelua ja niin ikään "vain" p3.
Meidän seurassamme on kolme harjoitusryhmää, peruskurssi, p1-p2 tasoinen ja p3- tasoinen.
Harjoittelussa etenemisen vuoksi ei siis ole mitään tarvetta suorittaa enempää tasoja. - Oman lajinsa löytänyt.
Miksi harjoittelen?? Lähdin Krav Magan peruskurssille aikanaan kuntoilun vuoksi ja sen takia että en todellakaan ole mikään aerobic-jumppa-pump jne -ihminen. Ajattelin että siinäpä samalla oppii jotain hyödyllistäkin. Kuinkas sitten kävikään, harrastuksesta tuli enemmänkin elämäntapa enkä enää voisi kuvitellakkaan olevani ilman. Lisäksi matkalla on tarttunut kamppailulajeja harrastuksiksi. Treeneihin on aina kiva lähteä vaikka treenaaminen ei aina olekkaan kivaa, eikä sen pidäkkään olla. Realistisuus "kovaa maailmaa" vastaan pitää olla, ainakin minun mielestäni.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait273176Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso3863Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän
Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 68770Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani3760Mistä tietää, onko hän se oikea?
Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha60694Miten voitkin olla aina niin fiksu
...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä32601- 12580
Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es20569- 41560
Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."
Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve3549