Päätin kertoa tänne oman tarinani ehkä yrittäen rikkoa mielikuvia alkoholisteista.
Olen nyt tänä vuonna täyttänyt 20-vuotta.
Juomatta olen ollut vajaan vuoden, mutta edelleen tarvitsee elää päivä kerrallaan. Muutaman kerran päivässä pienikin asia saattaa laukaista himon. Tähän riittää esimerkiksi Salattujen Elämien baarikohtaus tai lehdessä oleva ravintolan mainos.
Tässä tilanteessa ei pysty ajattelemaan selkeästi. Joskus pahimpina aikoina olen syömättä esimerkiksi päivän, jotta ei tee viinaa mieli.
Tällöin on vain väsynyt ja nälkäinen.
Juomisen aloitin lukion ensimmäisellä luokalla, eli olin aika myöhäisherännyt.
Suoraan sanottuna rakastuin alkoholiin ja siitä tulevaan olotilaan. Juominen lopulta riistäytyi käsistäni saavuttuani 18-vuoden maagiseen ikään. Tästä oikeastaan lähti ensimmäinen putki kaupungin yökerhoissa. Meni noin kuukausi, että olin lähes joka ilta juhlimassa. Kävin kuitenkin koulussa päivittäin, eikä juhliminen haitannut kovin paljoa opiskelua aamuisista krapuloista huolimatta. Krapulaankin nimittäin tottuu pirullisen nopeasti.
Kuukauden jälkeen tuli muutaman kuukauden tauko, että en juonut kuin kaksi kertaa viikossa.
Alkoi kirjoitukset häämöttämään.
Lukuloman alettua aloin juomaan päivittäin.
Kirjoitukset menivät aivan päin helvettiä, sekä alkoi tuntumaan kaikkien kaatuvan päälle.
Join helmikuusta lokakuuhun lähes joka päivä itseni perskänniin. Suvussani on taipumusta masennukseen, ja aloin itse myös masentua juomisen takia. Lopulta käytin juomista lääkkeenä elämän harmauteen.
Ennen olin ollut ulkonäköni puolesta monen naispuolisen henkilön mielestä vetävä, mutta nykyään olin hieman ylipainoinen ja väsynyt raunio menneestä.
En enää jaksanut välittää pukeutumisesta jne..
Tiesin juodessani että minulla on ongelma. Tai sanotaan että ajattelin sen ongelman olevan edessä. En pitänyt itseäni täytenä juoppona, vaan ajattelin että tulevaisuudessa minulla on alkoholismi. Vielä olin vain suurkäyttäjä tai joku muu vastaava. En oikeastaan nähnyt tai halunnut nähdä omaa tilaani.
" Vietän vaan railakasta nuoruutta "
Lokakuun puolissa välissä viime vuonna tuli stop juomiseen. Sanotaan että tulin uskoon, vaikka en liittynytkään mihinkään hihhuliseurakuntiin.
Yksin vain yhtenä päivänä itkin, itkin, itkin, iktin ja itkin.
Se laukesi vain ihan pienestä asiasta. Tuntui että nyt lähti monen vuoden patoutumat, sillä en ollut itkenyt kolmeen vuoteen. Pojathan ei itke..
Tajusin että nyt on tultava muutos tähän tyhjään elämään.
Vaikeata on ollut. Onneksi tapasin kesällä erään tytön, joka on sitten ollut tukena.
Kaveripiirin olen valitettavasti joutunut lähes hylkäämään. Tai en ainakaan voi heidän kanssaan viikonloppuja viettää.
Soitellaan, irkkaillaan jne..
Armeija on kohta, ja saa nähdä miten se vaikuttaa. Siellä nyt ei pysty pahemmin juomaan, mutta esimerkiksi iltalomilla voi olla kiusauksia.
Tulevat vuodet pelottaa, ja tiedän ratkeavani joskus vielä juomaan. Olen joskus miettinyt alkavani harjoittelemaan kohtuukäyttöä. Jos en olekkaan alkoholisti, kokeilisin pystynkö jäämään yhteen olueeseen.
Toivottavasti en kokeile.
Olen nyt tänä vuonna täyttänyt 20-vuotta.
Juomatta olen ollut vajaan vuoden, mutta edelleen tarvitsee elää päivä kerrallaan. Muutaman kerran päivässä pienikin asia saattaa laukaista himon. Tähän riittää esimerkiksi Salattujen Elämien baarikohtaus tai lehdessä oleva ravintolan mainos.
Tässä tilanteessa ei pysty ajattelemaan selkeästi. Joskus pahimpina aikoina olen syömättä esimerkiksi päivän, jotta ei tee viinaa mieli.
Tällöin on vain väsynyt ja nälkäinen.
Juomisen aloitin lukion ensimmäisellä luokalla, eli olin aika myöhäisherännyt.
Suoraan sanottuna rakastuin alkoholiin ja siitä tulevaan olotilaan. Juominen lopulta riistäytyi käsistäni saavuttuani 18-vuoden maagiseen ikään. Tästä oikeastaan lähti ensimmäinen putki kaupungin yökerhoissa. Meni noin kuukausi, että olin lähes joka ilta juhlimassa. Kävin kuitenkin koulussa päivittäin, eikä juhliminen haitannut kovin paljoa opiskelua aamuisista krapuloista huolimatta. Krapulaankin nimittäin tottuu pirullisen nopeasti.
Kuukauden jälkeen tuli muutaman kuukauden tauko, että en juonut kuin kaksi kertaa viikossa.
Alkoi kirjoitukset häämöttämään.
Lukuloman alettua aloin juomaan päivittäin.
Kirjoitukset menivät aivan päin helvettiä, sekä alkoi tuntumaan kaikkien kaatuvan päälle.
Join helmikuusta lokakuuhun lähes joka päivä itseni perskänniin. Suvussani on taipumusta masennukseen, ja aloin itse myös masentua juomisen takia. Lopulta käytin juomista lääkkeenä elämän harmauteen.
Ennen olin ollut ulkonäköni puolesta monen naispuolisen henkilön mielestä vetävä, mutta nykyään olin hieman ylipainoinen ja väsynyt raunio menneestä.
En enää jaksanut välittää pukeutumisesta jne..
Tiesin juodessani että minulla on ongelma. Tai sanotaan että ajattelin sen ongelman olevan edessä. En pitänyt itseäni täytenä juoppona, vaan ajattelin että tulevaisuudessa minulla on alkoholismi. Vielä olin vain suurkäyttäjä tai joku muu vastaava. En oikeastaan nähnyt tai halunnut nähdä omaa tilaani.
" Vietän vaan railakasta nuoruutta "
Lokakuun puolissa välissä viime vuonna tuli stop juomiseen. Sanotaan että tulin uskoon, vaikka en liittynytkään mihinkään hihhuliseurakuntiin.
Yksin vain yhtenä päivänä itkin, itkin, itkin, iktin ja itkin.
Se laukesi vain ihan pienestä asiasta. Tuntui että nyt lähti monen vuoden patoutumat, sillä en ollut itkenyt kolmeen vuoteen. Pojathan ei itke..
Tajusin että nyt on tultava muutos tähän tyhjään elämään.
Vaikeata on ollut. Onneksi tapasin kesällä erään tytön, joka on sitten ollut tukena.
Kaveripiirin olen valitettavasti joutunut lähes hylkäämään. Tai en ainakaan voi heidän kanssaan viikonloppuja viettää.
Soitellaan, irkkaillaan jne..
Armeija on kohta, ja saa nähdä miten se vaikuttaa. Siellä nyt ei pysty pahemmin juomaan, mutta esimerkiksi iltalomilla voi olla kiusauksia.
Tulevat vuodet pelottaa, ja tiedän ratkeavani joskus vielä juomaan. Olen joskus miettinyt alkavani harjoittelemaan kohtuukäyttöä. Jos en olekkaan alkoholisti, kokeilisin pystynkö jäämään yhteen olueeseen.
Toivottavasti en kokeile.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kun kerroit uskalsit jakaa kokemuksiasi.
Itse raitistuin 20- vuotiaana ja ollut raittiina kaks ja puol vuotta. AA:sta löysin ne ihmiset joiden tuella selvisin.
Löysin myös Rakkauden ja ilon ilman viinaa :)
Jos et yksin jaksa niin toveriseurassamme et ole yksin :)
Parikymppiseksi olet harvinaisen kypsä. Saamallasi kokemuksella on käyttöä monessa paikassa matkan varrella.
Sanot
"Kaveripiirin olen valitettavasti joutunut lähes hylkäämään."
Minä sanon
- Sellaisen kaveripiirin jättäminen jonka kaveruus rakentuu ryyppäämiselle ei ole vahinko. Ne eivät ole ystäviä, vaan haluavat pitää toisetkin omalla tasollaan.
Sanot
"Armeija on kohta, ja saa nähdä miten se vaikuttaa. Siellä nyt ei pysty pahemmin juomaan, mutta esimerkiksi iltalomilla voi olla kiusauksia."
Minä sanon
- Armeija-aikana pystyy juomaan erinomaisen hyvin, ja juomaseuraa sieltä vasta löytyykin. Ole varuillasi. Jokaisessa joukko-osastossa on suuri herra nimeltä sotilaspastori; hänen luokseen voi mennä aina kun on vaikeaa. Käytä mahdollisuutta hyväksesi!
Sanot
"Tulevat vuodet pelottaa, ja tiedän ratkeavani joskus vielä juomaan. Olen joskus miettinyt alkavani harjoittelemaan kohtuukäyttöä. Jos en olekkaan alkoholisti, kokeilisin pystynkö jäämään yhteen olueeseen.
Toivottavasti en kokeile."
Minä sanon
- Tunnet tilanteesi. Älä kiusaa itseäsi kuvittelemalla voivasi ryhtyä kohtuukäyttäjäksi, et nimittäin voi. Vaikka alkoholisti olisi ollut raittiina vuosikymmeniä, hänen juomisensa jatkuu tasan tarkkaan siitä mihin se on jäänyt. Toivottavasti et kokeile. Meitä kokeilleita on tarpeeksi monta jotta prognoosin voi tehdä.
Onnea!
Älä katsele salattuja elämiä,äläkä kuuntele mielimusiikkiasi!