Suomen pahin ongelma on pitkäaikaistyöttömyys. Aloitin aamulla keskustelun sen syistä. Ihmettelen kuinka vähän tällainen aihe kiinnostaa. On ollut ainoastaan 180 likijaa ja 5 viestiä.
Näyttää siltä että täällä ei halutakaan keskustella politiikasta ja sen ongelmista, vaaan aivan muusta.
Näyttää siltä että täällä ei halutakaan keskustella politiikasta ja sen ongelmista, vaaan aivan muusta.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ei politiikka kepulaisia kiinnosta, se kun ei heiltä näytä onnistuvan ja on helpompaa pelkästään syytellä kaikkia muita siitä, että hommat ovat rempallaan eikä hallitus saa aikaiseksi mitään muuta kuin läjän selvityksiä ja selityksiä.
Hallitus on epäonnistunut omassa työttömyyteen liittyvässä tavoitteessaan, eikä se edes yritä tehdä asialle oikeasti mitään. Sellainen on kepulaisen pääministerin vetämä hallitus, jossa sosiaalidemokraateilla on kaikki valta.
Luepa kirjoittamasi ja naura sille.
Miten onnistutkin kirjoittamaan noin ristiriitaista tekstiä?
hyvä mies sauhua! Veä välillä henkee ja ota rauhallisesti. Asiat ovat tavallisen hyvällä mallilla.
Elä unoha, että ainaanen marina lyö mahan sekasi eli hapoille.
Täällä jotkut Känät ja Wiljamit meuhkaa esim, ettei kepu ole alentanut bensaveroa eikä ole parantanut eläkkeitä jne.
Mutta sitten heti seuraavassa viestissä sanotaan että, kepu on pelkkä SDP:n apupuolue joka tekee kaikessa niinkuin SDP määrää.
kepulaiset kirjoittele, vaan kokoomuslaiset niitä on ainakin sata jatkuvasti istujaa!
...oli asiallinen ja tarpeellinen. Kävin siellä sanomassa mielipiteeni, joka on varmasti laiha lohdutus, sen ymmärrän, mutta hengessä olen kuitenkin tukenasi.