Urban legends 3

Katselin viikonloppuna Urban legends - kauhutarinoita 3. Jotenkin tuntui tuo kolmas osa paremmalta kuin ensimmäinen ja toinen osa.

Mitäs muut on tykänneet? Kertokaa...
5490
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Itse myös katsonut jokaisen ja ostin omaksikin 1 ja 2 -osat. Itse taas en pitänyt kolmosesta ollenkaan, ykkönen paras ja kakkonenkin vielä menetteli.

Näissä leffoissa kun homman pointti on ns. urbaanilegendamainen murhasarja vanhojen kauhutarinoiden mukaan ja tämä uusi ei enää onnistunut siinä. Pari kertaa sivuttiin vanhaa ideaa mutta kyllä oli vain turha pätkä vanhalla nimellä.

Alkaa sarja mennä niin hanuriksi, että voisi osien teon jo lopettaa. Mitään laatuleffoja kun muutenkaan ei sarja ole...

Äänestä
  • Minulla vähän hatarat muistikuvat ykkös- ja kakkososista. Pitääkö paikkaansa, että sarjan kahdessa ensimmäisessä osassa ei ollut mitään yliluonnollista? Itse kun en muista...

    Tykkäsin leffasta, koska Maryn tarina oli niin dramaattinen. Tämä leffa sopii kummitusten ja aaveiden ystäville.

    Äänestä

  • Jii-82 kirjoitti:

    Minulla vähän hatarat muistikuvat ykkös- ja kakkososista. Pitääkö paikkaansa, että sarjan kahdessa ensimmäisessä osassa ei ollut mitään yliluonnollista? Itse kun en muista...

    Tykkäsin leffasta, koska Maryn tarina oli niin dramaattinen. Tämä leffa sopii kummitusten ja aaveiden ystäville.

    Ykkösessä ei ollut mitään yliluonnollista. Oli oikeastaan paska. Kakkosesta en tie. Onko kolmosessa tai kakkosessa Bloody Mary? Haluaisin nähdä aiheeseen liittyviä elokuvia:)

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Ykkösessä ei ollut mitään yliluonnollista. Oli oikeastaan paska. Kakkosesta en tie. Onko kolmosessa tai kakkosessa Bloody Mary? Haluaisin nähdä aiheeseen liittyviä elokuvia:)

    Bloody Mary on siis kolmososassa. Suosittelen.

    Äänestä

Mun mielestä 3 on huomattavasti parempi kuin aiemmat.. Olin itse asiassa yllättynyt leffasta..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jii-82 kirjoitti:

Katselin viikonloppuna Urban legends - kauhutarinoita 3. Jotenkin tuntui tuo kolmas osa paremmalta kuin ensimmäinen ja toinen osa.

Mitäs muut on tykänneet? Kertokaa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu