Zyskovitsin valheet

Kylläpä Ben Zyskovitsi osaa valehdella lahjakkaasti. Melkoine populisti tämä julkkiksia kieli pitkällä nuoleva Ben ZyskoVITSI.

Ben Z unohtaa täydellisesti, että kokoomus oli nostamassa bensaveroa kahdesti. Kokoomus myös oli leikkaamassa kansaneläkkeen pohjaosaa ja alimpia eläkkeitä todella rajusti.

Nyt Ben vaatii Hyssälän eroa, vaikka hän on ollut nostamassa kokoomuksen leikkaamia perhe-etuuksia ja nyt eläkkeitä jo TOISEEN kertaan.

Ben vaikenee tosiasioista todella säälittävällä ja populistisella tavalla.

Miksi Ben ei hyökkää koko hallituksen kimppuun. Eikö tuo ...tanan ........pelle tajua, että hallitus koostuu nykyisin kolmesta puolueesta.

Benhän on oikeastaan sosialisti. Hän nuolee demareita päivät pääskytysten, mutta lietsoo todella törkeällä ja vääristelevällä tavalla vihaa keskustaa kohtaan.

Iltalehti näyttää olevan ainakin Benin paras kaveri. Molemmat vääristelevät totuutta toddlla rankasti. Ilman valtamedian tukea kokoomus olisi hätää kärsimä
7290
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

...

Äänestä

Ben Z. on puuttunut lähinnä siihen, miten Keskusta lupaa, mutta sitten pettää lupauksensa. Jos Kokoomus on ollut nostamassa veroja ja alentamassa kansaneläkkeitä, se ei ole manostanut ihan päinvastaisia toimia. Kokoomus sen paremmin kuin SDP:kään eivät lupaa läheskään yhtä usein yhtä ja tee toista kuten Keskusta jatkuvasti tekee. Keskustalaista politiikkaa kutsutaan kansankielellä pettämiseksi, valehteluksi, iltalypsyksi, pekkaroinniksi, väyrystelyksi, vilpiksi jne. Kepun rakkaalla lapsella on monta nimeä.

On hyvä, että Kokoomuksessa on alettu kiinnittää huomiota Keskustan epärehelliseen politikointiin. Suomessakin on päästävä tilanteeseen, jossa poliittisilla lupauksilla on edes jonkinasteiden kuluttajansuoja.

Äänestä
  • on sitten varmasti "Lipposlointia" jne.jne.jne.

    Et kai tosissasi yritä väittää että yksikään politikko olisi pitänyt sanansa,

    Äänestä

  • juuri ennen vaaleja kirjoitti:

    on sitten varmasti "Lipposlointia" jne.jne.jne.

    Et kai tosissasi yritä väittää että yksikään politikko olisi pitänyt sanansa,

    Olisitte äänestäneet sen Lipposen pääministeriksi, niin oltaisiin nähty, pitääkö mies sanansa. Nyt sitten kävi niin, että Matti Vanhanen päätti halliituksineen vaihtaa elintarvikeviraston kemikaalivirastoon. Tottakai lupaukset annetaan vain sillä ehdolla, että päästään niitä itse toteuttamaan. Olisiko Lipposen pitänyt mielestäsi hallituksen ulkopuolelta käskyttää Vanhasta pitämään kiinni elintarvikevirastosta?

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Eihän Lipponen tuota ennenkään ole sanojansa pitänyt,miksi juuri tuossa asiassa olisi ??

    No tuo virasto olisi ollut Suomelle vain rasite kuten tulee olemaan mahdollinen kemikaalivirastokin.

    Ja pääasia saavutettiin yli puoluerajojen,Lipponen ei ole pääministeri,eikä myöskään sellaiseksi enää ikinä tule.

    Äänestä

  • nykyään Zyskowiczia tosissaan, ei kukaan. AIVAN HUU, HAA, POLITIIKKO!!

    Äänestä

-

itsenäisyytemme ajan suurimpia vaalihuijjauksia.

-
Vielä rumenpaa peliä löytyy takavuosilta:

"Toveri N.S.Hrustseville
Ilmoitan teille, että Suomen presidentin luottomies, maalaisliiton johtoryhmän jäsen Korsimo on pyytänyt KGP:n Helsingin residenttiä välittämään Teille henkilökohtaisesti pyynnön 10 miljoonan Suomen markan lisäavun saamisesta. Samalla Korsimo on todennut, että maalaisliittolaiset tarvitsevat ko. summan niden velkojen maksamiseen (9 miljoonaa markkaa), jotka ovat syntyneet presidentti Kekkosen vaalikampanjan rahoittamisesta sekä maalaisliiton eduskuntaryhmän uudistamisesta 4.-5. helmikuuta tänä vuonna pidettävissä eduskuntavaaleissa tukemalla Kekkosta lähellä olevia kansanedustajaehdokkaita niissä vaalipiireissä, joista on aikaisemmin valittu puolueen oikeistosiiven edustajia"

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kokoomus pettää aina kirjoitti:

Kylläpä Ben Zyskovitsi osaa valehdella lahjakkaasti. Melkoine populisti tämä julkkiksia kieli pitkällä nuoleva Ben ZyskoVITSI.

Ben Z unohtaa täydellisesti, että kokoomus oli nostamassa bensaveroa kahdesti. Kokoomus myös oli leikkaamassa kansaneläkkeen pohjaosaa ja alimpia eläkkeitä todella rajusti.

Nyt Ben vaatii Hyssälän eroa, vaikka hän on ollut nostamassa kokoomuksen leikkaamia perhe-etuuksia ja nyt eläkkeitä jo TOISEEN kertaan.

Ben vaikenee tosiasioista todella säälittävällä ja populistisella tavalla.

Miksi Ben ei hyökkää koko hallituksen kimppuun. Eikö tuo ...tanan ........pelle tajua, että hallitus koostuu nykyisin kolmesta puolueesta.

Benhän on oikeastaan sosialisti. Hän nuolee demareita päivät pääskytysten, mutta lietsoo todella törkeällä ja vääristelevällä tavalla vihaa keskustaa kohtaan.

Iltalehti näyttää olevan ainakin Benin paras kaveri. Molemmat vääristelevät totuutta toddlla rankasti. Ilman valtamedian tukea kokoomus olisi hätää kärsimä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu