mietin vaan että ku aina jankutetaan miten onnellinen pitäs olla ku tulee raskaaks ja pitäs olla siitä helkkarin kiinnostunu ja vöyhöttää..mä en ole..mä en ole onnellinen, mä en jaksa vöyhöttää..mä vaan murehdin..entä jos mennöö kesken, entä jos jään yksin..kenet mää saisin lähtee synnyttää mun kanssa..pitäskö hankkii isomp kämppä jne..oon yrittäny ajatella et katsellaan jouluun asti ja sit mietetään lisää..kaikki kamut luulee et mä en edes halua tätä lasta vaikka haluan mä.kyl mä rakastan sitä jo nyt..musta vaan tuntuu kamalan itsekkäältä..tavallaan sitä haluaa pitää lapsen että entisen elämänsä..olen kade muille jotka pystyy ja jaksaa mennä juhlimaan.mää vaan makkaan kotona.voiko tää olla vaan alkuajan masennusta (rv 10)? meneekö se ohi vai onko tää tätä "ihanaa" odottamista? tuntuu et kaikki muut on niin onnellisia että.mä en osaa olla. kauhee stressi päällä. torstaina mennään ultraan. mä olen keksiny sellasenki murehtimis aiheen että entäs jos mää vaan oon kuvitellu koko jutun..kaikki nää "merkit" raskaudesta onkin kuviteltua ja valhetta.neuvolatäti sano et mä yritän vaan suojella itteeni..kivulta..et jos se menee kesken..sanokaa mulle..mistä työ saatte voimaa vöyhöttää? mäkin haluun, mut mä en jaksa ku maata ja nukkua.liikunta ei oo auttanu..eikä vitamiinit..voihn se olla et mää oon vaan outo.
alku ajan masisko?
pikkuwam
5422
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mä rukoilen,ja jätän asian Jumalalle.En jaksaisi näin isoa asiaa yksin enkä sitä elämän muutosta joka siitä seuraa.Tiedän,että Hän on kanssani ja auttaa.Voimia sinulle.Hormoni toimintasi on myös aikamoisessa myllerryksessä.Kyllä kaikki järjestyy.
Mä olen kärsinyt muutenkin elämässäni masennuksesta ja tulin raskaaksi sellaisen ajanjakson jälkeen, jolloin päihteet oli maistuneet aika rankasti - joten myönnän, että alussa oli vaikeuksia sopeutua siihen, että bailaaminen jää ja elämä täyttyy muilla asioilla. Raskaus on vaatinut laittamaan asioita uuteen järjestykseen päässä, ja se on puolestaan vaatinut runsaasti ajatustyötä. Samalla pikkuhiljaa on pienentynyt myös kaveripiiri, koska bailauskaverit ovat osoittaneet olevansa juuri nimenomaan niitä bailauskavereita, ei elinikäisiä ystäviä.
Olen ollut paljon yksin ja miettinyt ja käynyt psykologillakin, kun taustalla on muutenkin depressiota, syömishäiröitä jne. Raskauteen kuuluu hirveesti pelkoa ja huolta, jopa häiritseviin pakkoajatuksiin asti, ja näitä asioita pitäisi mun mielestä käsitellä ääneen enemmänkin. Itse aloin nauttimaan raskaudesta todella vasta kun liikkeet tuntuivat kunnolla.
TAhtoo sanoa, että aina raskaus ei ole itsestäänselvästi alusta asti pelkkää onnea ja potkuhousujen nuuhkimista, melkein aina se on myös valtavan kasvun paikka. Ehkä niistä asioista ei todella vaan puhuta niin paljon. Olen varma, että kun pääset raskaudessasi "isommille" viikoille, niin huomaat miten asiasta nauttiminenkin alkaa ottaa valtaa. Itse olin noilla viikoilla vielä fyysisestikin tosi väsynyt ja huonovointinenkin, joten sekin lyö mielialojasi varmaan myttyyn, ja myöhemmin helpottaa. Kaikkea hyvää sulle!
Minulla ikää (29), vakaa parisuhde ja vakaa talous. Lasta toivottu jo jonkin aikaa.
Silti raskaanaolemisen rankkuus on yllättänyt enkä tapaa itseäni ollenkaan onnellisista fiiliksistä.
Päinvastoin, olen alkakuloinen, väsynyt ja masentunut. Kaikenkaikkiaan niin kyllästynyt tähän olotilaan, jossa voin pahoin eikä mikään mitä ennen tein tai mistä ennen nautin- huvita tipan vertaa.
Mieskään ei osaa tehdä mitään oikeen ja kiukuttelen sille, kun mua ärsyttää, että juuri minä joudun kokemaan kaikki nämä inhottavuudet... Raskausviikkoja nyt 14 ja lihominenkin ärsyttää suunnattomasti.
Voi että kun en saa taiottua itselleni sellaista onnellisen odottajan olotilaa!!!
Ei ne vakautta tuovat asiat kuten ikä, työpaikka ja vakaa suhdekaan välttämättä tee hyvää oloa, ei myöskään mulle, jolla nämä asiat myös kunnossa. Mua auttoi eniten se, että lakkasin ajattelemasta sitä, miten yleensä ihmiset tuntuvat raskautensa handlaavan ja mitä he silloin yleensä tekevät. Mä voin ihan rehellisesti sanoa, että olen vaan levännyt ihan tolkuttomasti, maannut, koittanut syödä hyvin ja nukkunut, koska sitä olen tuntunu eniten tarvitsevan. Koittanut luopua siitä ajattelutavasta, että koko ajan TARTTIS tehdä ja kokea jotain ihmeellistä ja keskittynyt lepuuttamaan kroppaa ja mieltä. Se on tehnyt tosi hyvää. Nyt viikkoja on jo 33, ja uskon että on parasta valmentautumista lapsen tuloon että etsii oman tapansa olla raskaana. Mulla se tarkoitti käytännössä koko kesän kestänyttä talviunta, mutta mitäpäs tuosta. Nyt on olo aika hyvänen. Jaksuja sullekin.
mulla on myös ollut masennusta. oon ollut inhottava kavereille, jotka voivat lähteä ulos ja tehdä mitä haluavat kun itse vaan makaan sängyssä. poikaystävä on saanut pahimmat ryöpytykset, vaikka on luopunut kaikesta mistä olen itsekin joutunut luopumaan. välillä kaipaan entistä elämääni tosi paljon, mutta kun viikko sitten tunsin vauvan ekan kerran juuri kun neuvolassa itku kurkussa tilitin kuinka kurjaa kaikki on, on olo helpottunut huomattavasti. vaikka joka päivä tulee jossain vaiheessa vaikea hetki, vauvan liikkeiden tunteminen auttaa paljon, koska silloin muistaa miksi kaikki uhraukset tekee. olen myös psykologin kanssa menossa juttelemaan. tämä kaikki henkinen voimattomuus, epätoivo, viha ym. on tullut yllätyksenä, koska todella toivoin vauvaa ja kuvittelin että olisin onnellinen tällaisena aikana.
neuvolassa oltiin rohkaisevia ja ymmärtäväisiä ja kehotettiin jaksamaan vielä pari viikkoa, koska 20 viikon tietämillä mieliala kuulemma alkaa usein nousta kun hormonitoiminta rauhoittuu. olen etsinyt uusia harrastuksia, jotka vaativat sängystä nousemista ja ulos lähtemistä. työväenopistoilla on paljon kursseja alkamassa, joten kannattaa esimerkiksi niiden tarjontaan tutustua. älä ainakaan usko siihen myyttiin, että kaikki naiset ovat onnensa kukkuloilla hehkuvia hedelmällisyyden jumalattaria koko raskausajan. olen ystäväpiirissäni tehnyt galluppia ja kyllä suurin osa on ollut sitä mieltä, että kamalaa se on. ei se kaikki hössötys tee hyvää äitiä ja voit kertoa sen myös ystävillesi. raskaus juuri kypsyttää vanhemmuuteen, harva varmaankaan heti positiivisen tuloksen jälkeen olisi valmis aloittamaan lapsenhoidon. itse yhä useammin uskon, että päivät alkavat vähitellen kirkastua, vaikka syksyä eletäänkin. vauvan kanssa pelataan yhteispeliä niin, että aina kun usko alkaa hiipua, saan pienen muistutuksen sisältäpäin. koita siis jaksaa odottaa. sinulla on pian eka ultra ja itse sain vauvani näkemisestä voimia ainakin viikoksi eteenpäin. kyllä tästä selvitään, kun ei muutakaan voida.