On kirpeän viileä aamu ja talsin kouluun.
Mä en sinne haluu ja mietinkin jo jotain hyvää syytä pyytää maikalta vapaata tälle päivälle.
Niin ja mä oon Katariina, mutta mun bestis sanoo mua Kataks ja oon 15 vuotias.
Mä käyn yhdeksättä luokkaa ja noh oon lyhyt ja tukevakin, niin ja mulla on rillit.
Mulla on punaiset hiukset, vihreät silmät ja vähän pisamia naamassa.
On mulla bestis, mutta se ei oo samalla luokalla kuin mä.
Se miks mä en kouluun haluu, johtuu siitä, että mä olen meidän luokan silmätikku. Mä saan aina ettii mun kamoja milloin mistäkin, jätkät tunkee nastoja mun tuolille ja kaikki haukkuu läskiks ja rillipääks ja vaikka miksi.
Välkät sentään saan olla rauhassa ja yksin, mutta tunnit ovat yhtä piinaa. Mua haukutaan aina, kun maikka ei kuule ja nauretaan mun esitelmille, vaikka mun olisikin parempia kun luokan suosikkimuijalla, joka kirjoittaa vaan jostain meikeistä tai muusta yhtä tyhmästä.
Koulun pihalla on jo porukkaa ja mä jään syrjemmälle odottamaan kellon kilinää, joka kutsuu meidät sisälle.
Yritin katseella hakee mun bestistäni Neaa, mutta se ei ollu vielä tullut. Soitin sen kännykkään, mutta sieltä kuului vain ”Soittamaanne numeroon ei juuri nyt saatu yhteyttä.”
Mitä hittoo. Miks sen luuri oli kiinni.
Ei mun kauaakaan tartte odottaa, kun se jo soi. Mä hidastelen tahallani, koska mä haluun mennä vikana. Vältänpähän ainakin tönimisen.
Laahustan muiden perässä sisälle ja etsiydyn luokkaan. Neaa ei vieläkään näkynyt. Missä kummassa se oli?
Maikka ei ole vielä tullut ja mä raahaudun pulpetilleni. Katson tuolini ja kas siellä on taas pari nastaa, jotka pyyhkäisen pois tottuneesti ennen kuin istuudun.
Mä olen myös oppinut, etten jätä kamojani enää pulpetin laatikkoon, vaan raahaan kaiken mukanani, mitä mude jaksaa ihmetellä ja mistä luokan idiootit on keksineet uuden haukkumasanan; kameli.
Mä en enää edes jaksa kuunnella niiden paskanpuhumista ja annan kaiken mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Takarivin pissikset taas selittää toisilleen viikon lopun bileistä, hoidoista ja juomisistaan ja miettivät seuraavan viikonlopun biletystä.
Luokan pahin pissis, Anu on poissa tänään ja kuulen kuinka Marika tilittää kavereilleen, et se otti bileissä liikaa. Epäilen, että se taisi ottaa jotain viinakin vahvempaa. Olihan mä kuullu et Anu pyöri Jartsan kanssa ja siitä liikkui vaikka mitä juttuja.
Se oli jo lopettanut koulunkäynnin ja keskittyi bilettämiseen ja kaikkeen mahdollisen laittomaan
ja monet sanoo, et se vetää ties mitä mömmöjä ja se kai diilaskin jotai.
Mutta mua ei kiinnostanut, koska en ajatellu olla niin idiootti, kuin ne.
Maikkakin tuli luokkaan ja koko luokka hiljeni.
”Noniin katsotaan ketkä ovat paikalla.” Opettaja sanoi ja silmäili luokkaa hetken ajan ja merkkasi poissaolijat pöydällä olevaan vihkoonsa.
Kun se oli saanut sen tehtyä oli tehtävien vuoro.
”Ottakaas matematiikankirjat esille ja katsotaan sitten ne tehtävät, jotka viimeksi annoin läksyksi.” Se sanoi.
Matikkaa mä inhosin ja muistin, että olin unohtanut tehdä läksyt.
En mä mikään hikipinko ollut, mutta yritin saada edes jonkunlaiset numerot, että pääsisin sinne kuvataidelukioon, mistä olin haaveillu jo kauan.
Kuvis oli mun suosikki aine ja oli se mikä piti mut järjissäni ja johon mä saatoin purkaa kaiken pahan olon.
Olin tyytyväinen, kun sain luokan suosikit kateelliseksi mun piirustustaidosta. Oli tosi mukava olo, kun tiesin, että olin edes jossain todella hyvä.
Mä kopsin tehtävät taululta, enkä edes yrittänyt mennä kirjoittamaan sinne niitä tehtäviä. Ei huvittanut kuunnella luokan typeriä letkautuksia.
Tunti kului ja saatiin taas tehtäviä läksyksi, tylsää.
Seuraavaksi olisi äikkää.
Raahustin ulos luokasta ja menin pihalle. Toivoin näkeväni Nean, mutta se ei vieläkään ollut tullut. Mikä sillä oli? Miks se ei tullut? Mä mietin ja katselin tielle päin ja toivoin sen tulevan.
Kellot soi ja mä painuin porukan mukana sisälle ja onnistuin juuri ja juuri välttämään Mikan ja Henan, kun ne yritti kampittaa mut.
’Hah, ettepä onnistuneet tällä kertaa.’ Nauroin mielessäni ja jatkoin tyytyväisenä matkaani äikän luokkaan.
Äikkä oli toinen aine, missä olin kohtalaisen hyvä, tai siis lähinnä ainekirjoituksessa, se kieliopillinen puoli oli mitä oli.
Tällä kertaa maikka tuli melkein heti luokkaan ja sain mennä kaikessa rauhassa paikalleni, mutta juuri kun olin aikeissa istahtaa, joku idiootti kiskaisi penkin altani ja tömähdin takamukselleni lattialle.
Nolotti ja v*tutti.
”Kattokaa, läskipers*e lensi lattialle!” Hena huusi, niin, että koko luokka kaikui.
”Henri Matias Virta ulos!” Maikka sanoi kovalla äänellä ja Hena nousi tuolistaan ja löntysti kiroillen ulos luokasta.
Maikka kysyi vielä multa, että olinko kunnossa. Mutisin sille jotain joon tapaista ja nousin lattialta ylös. Otin penkin ja istuuduin sille, enkä näyttänyt muulle luokalle, kuinka minua kiukutti ja vähän itkettikin.
Per*elev*ttus**tanaa halusin huutaa koko luokalle, mutta en huutanut, sillä halusin näyttää niille, etten ollutkaan enää niin helposti suututettavissa, en enää itkis niin helposti niin kuin joskus ala - asteella.
Sen jälkeen opettaja sanoi, että meillä on ainekirjoitusta ja hän kirjoitti taululle aiheet, joista yksi oli kiusaaminen.
Mä päätin, että kirjoitan siitä.
Kaivoin penaalin esille, kun maikka jakoi ruutupapereita.
Mä pyysin siltä pari ylimääräistä arkkia, jotka se antoikin mulle, kun tiesi, että mä kirjoittaisin taas pitkän stoorin.
Mä siis aloitin kirjoittamisen ja olin kirjoittanut jo melkein kaikki arkit täyteen ja viimeistelin vikaa lausetta, kun kello soi ja porukka alkoi valua ulos.
Mä päätin jäädä luokkaan, kun meillä nyt kuitenkin oli kaksoistunti ja halusin saada kirjoitukseni valmiiksi.
Sain sen valmiiksi juuri, kun kello ilmoitti välkän päättyneen ja luokiin palaavien oppilaiden askeleiden äänet täytti käytävän.
Opettaja tuli luokkaan ennen kuin muu luokka ehti tulla ja annoin sille mun aineen ja kysyin samalla tiesikö se missä Nea oli, kun se ei ollut tullut kouluun.
Opettaja katsoi mua kummasti.
”Miks sä noin katot?” Mä kysyin. ”Mähän vaa kysyin, et tiedäksä missä, Nea on?"
”Tuota, asia on nyt niin, että hän on sairaalassa.” Opettaja sanoi ja näytti vakavalta.
”Miks se sinne on joutunu?” Kysyin ja pinnistelin, etten olis itkeny.
Miksi se oli sinne joutunut? Just eilenhän me juteltiin mäkkärissä leffasta, joka oltiin käyty kattomassa. Sen jälkee oltiin kumpikin lähdetty kotiin. Se tuli melkein samaa matkaa kuin mä, mutta jäi pysäkkiä ennen mua.
Mitä siinä matkalla pysäkiltä sen himaan oli tapahtunut?
Eihän sillon ollu vielä myöhä, kello oli ollu jotain seitsämän, kun mä pääsin himaan.
”Minä en oikeastaan tiedä.” Opettaja sanoi. ” Hänet kai pahoinpideltiin.”
”Kuka? Kuka v**un k*sipää teki sen?” Mä kysyin ja päätin, että jos näen sen tyypin, niin väännän siltä niskat nurin.
”Sitä hänen äitinsä ei sanonut ja siistihän Katariina vähän tuota kieltäsi.” Opettaja vastasi. ”Kuule, voit pitää loppu päivän vapaata.”
”Okei. Kiitti.” Sanoin ja keräsin tavarani reppuun.
Mä menin luokasta ulos just, ku jengi alkoi tunkee sisälle. Ne katto mua vähän kummasti ja joku huusi; ”Lintsari!”
”Ja v*itut!” Huusin ja ennen kuin opettaja ehti väliin, mä olin jo tirvassu huutajaa päin näköö. Koko luokka tölläs mua ja Mekua, joka istui nenäänsä pidellen lattialla. Sekin katto mua hölmistyneenä, se ei kai ollu koskaan uskonu, että mäkin voisin hiiltyy niin paljon, että lyön.
Tai se ei ylipäätään uskonu, että mä voisin ikinä lyödä ketään, sekun kuvitteli että oon joku pelkurinössö. No ehkä olinkin ollu, mutta nyt mun mittani oli tullu täyteen ja se riitti.
Mä en jääny kuuntelemaan, mitä opettaja sanoi, vaan jatkoin matkaani.
Mä kävelin bussipysäkille ja jäin odottamaan dösää. Silloin mun tunteet pääsivät valloilleen ja kyyneleet valuivat mun poskille.
Kun dösä tuli, mä pyyhin mun kyyneleet, astun sisään ja maksoin lippuni. Mä menin taakse istumaan ja dösä lähti liikkeelle.
Maisemat vilistivät ikkunassa ja mä mietin, että kuinka pahassa kunnossa Nea mahtoi olla. Mä mietin, miksi joku saattoi tehdä sellaista Nealle. Miksi juuri Nea?
Nea oli hoikka ja sillä oli tumman ruskeet kiharat hiukset ja tumman ruskeet silmät.
Se oli monen mittapuun kaunis, vaikka käyttikin rillejä. Eikä se edes halunnut mennä mihinkään pissis jengeihin.
Mä ihmettelinkin usein kuinka se jaksoi olla mun frendi vaikka mä oli kiusattu.
Näitä mä ajattelin, kunnes huomasin, että mun piti jäädä pois.
Painoin nappulaa ja kuului kilahdus. Hetken päästä dösä pysähtyi jarrut kirskuen pysäkille. Ovi aukesi vingahtaen ja mä astuin ulos.
Mä tiesin, ettei siitä olis pitkä matka sairaalalle.
Sairaalalla mä astuin sisään suurista liukuovista. Hetken etsin katseellani infoa, kunnes löysin sen.
Mä menin infolle ja muija, joka siellä istui, mittaili mua katseellaan. Mä en välittänyt, tahdoin vain Nean luokse.
”Osaisitkohan sä sanoo millä osastolla mahtaisi olla Nea Laine.” Mä kysyin niin kohteliaasti kuin osasin.
Hetken ajan infomuija näpytteli jotain tietsikalla, kunnes se löysi etsimänsä.
”Oletko sukulainen vai ystävä?” Se kysyi sitten.
”Ystävä.” Vastasin.
”Se on sitte viides kerros ja huone 235 ja sisään menet vaan, jos saat hänen vanhemmiltaan luvan.” Se sanoi.
”Kiitos.” Sanoin ja suunnistin hissille.
Sain odotella tovin, että hissi tuli ja sittenkin sinne jäi porukkaa, kun mä tungin sisään ja painoin viidettä kerrosta ilmoittavaa nappulaa.
Hissi pysähteli pari kertaa matkalla ja sisään tuli ja sieltä poistui porukkaa. Vihdoin ja viimein pääsin viidenteen kerrokseen ja aloin etsiä huonetta 235.
Kun en meinannut sitä itsekseni löytää, päätin kysyä joltakin hoitajalta, jos sellainen sattuisi tulemaan vastaan.
Mun onneks, mua vastaan tuli yksi hoitsu, joka neuvoi mut oikeeseen suuntaan.
Pian sitten olinkin oikean huoneen ovella.
En ennättänyt aukaista, kun Nean mutsi tuli juuri ulos ja oli heti kättelyssä törmätä muhun.
”Hei Katariina, kuinka tiesit tulla, kun en muistanut edes soittaa?” Nean mutsi kysyi, kun huomasi mut.
”Opettaja kertoi kun kysyin siltä.” Vastasin ja kysyin. ”Mitä Nealle oikein tapahtui?”
”Nea hakattiin.” Nean äiti sanoi ja näytti väsyneeltä ja sen silmistä näkyi että se oli itkenyt. ”Sillä on paha aivotärähdys ja osa kasvojen luista on murtunut samoin pari kylkiluuta.” Se selitti mulle.
’Voi v*ttujen kevät.’ Ajattelin. ’ V*ttu kun saan sen tyypin hyppysiini niin….’ Mutta pidemmälle en halunnut ajatella. Enhän mä oikeesti oo sellanen.
”Saanko mä mennä kattomaan Neaa?” Mä kysyin siltä.
”Joo mene vaan, Jennikin on siellä.” Se sanoi.
Mä avasin oven ja näin Jennin seisovan yhden sängyn luona. Kun se näki mut, se juoksi mun luokse.
Jenni, oli Nean pikku sisko, se oli 11 ja risat. Se oli melkein samannäköinen kuin Neakin, joskin vaan hieman nuorempi ja pienempi painos siitä.
”Hei keiju.” Sanoin.
Mä olin aina sanonut sitä keijuksi, koska se oli niin siro ja hento ja mulle tuli siitä aina keiju mieleen, etenkin sen suurien pähkinänruskeiden silmien ja sirojen kasvojen takia.
Sillä oli myös kiharat hiukset, mutta hieman vaaleammat kuin siskollaan.
”Hei Kata.” Se sanoi ja suuret pulleat kyyneleet valui sen poskille. ”Joko sä kuulit, että Nea hakattiin.” Se niiskutti.
”Kuulin.” Sanoin ja hyvä etten itsekin puhjennut kyyneliin. ”Kuka h*lvetti voi tehdä tällaista.” Mä sanoin hiljaa.
”Mä tiän, mutten uskaltanu sanoo mudelle, ku pelkään, et ne hakkaa mutki.” Jenni sanoi.
”Mä pidän huolen, ettei hakkaa.” Mä sanoin ja kysyin ” Kerro ny kuka se oli.”
”Se oli se Anun sakki teidän luokalta.” Jenni sanoi. ”Mä satuin olee meidän pihalla ja kuulin, kun ne puhu ja luulin, että se on taas sitä niiden tavallista paskanjauhantaa.”
”Mut miks Nea?” Mä kysyin hiljaa.
”No ku systeri oli vahingossa kuullu Anun ja Jartsan bisneksistä, ni ne päätti vähän pelotella sitä, ettei se kertois.” Jenni sanoi.
”Vähän tyhmää, kun sen ja Jartsan niin sanotut bisnekset on vähän kaikkien tiedossa.” Mä sanoin.
”Joo mutta Anulta lipsahti, että niille oli tullu joku erä, en kyllä tiedä mitä, enkä haluukkaan tietää.” Jenni sanoi.
”Musta tuntuu, et teen kaikkeni, et se lehmä joutuu vastuuseen teoistaan.” Mä sanoin ja me käveltiin Nean sängyn luokse.
Nea oli varsin surkea näky. Sillä oli naama mustelmilla ja turvoksissa ja sen huuli oli halki ja otsassa oli iso ventti.
Sen suuhun meni letku ja sen kädessä oli kiinni tippa ja muitakin letkuja ja juttuja risteili sinne tänne. Kone vieressä tikutti hiljaa. Se taisi kertoo Nean pulssin tai jotain. Hengitys kone suhisi vieressä ja Nea näytti nukkuvan.
”Nea.” Sanoin ja tunsin kyyneleen valuvan pitkin poskeani. ”Mä en tiedä kuuletsä mua, mutta mä lupaan että mä saatan sun hakkaajas vastuuseen teoistaan.”
Äkkiä Nea avasi silmänsä ja se yritti sanoo jotain, mutta letku suussa esti sen.
”Jenni, mee äkkii hakee hoitsu tai joku.” Mä sanoin Jennille, joka katsoi mua ja sitten Neaa.
Sitten se meni ja kuulin, kun se huusi käytävässä mutsiaan ja hoitsua tulemaan kattomaan Neaa.
Nea nosti kättään ja osoitti sillä letkua, kuin pyytääkseen mua ottamaan sen pois.
”Sori, Nea mut mä en voi ottaa sitä pois, hoitsu tulee kohta ja se varmasti ottaa sen pois.” Mä sanoin sille. ”Sä oot aika pahassa jamassa.” Mä lisäsin. ”Mut kyllä sä siitä viel paranet ennalles.”
Kuulin kun ovi aukesi ja Jenni laukkasi sisään, perässään niiden mude ja hoitsu.
Hoitsu katsoi Neaa ja kävi nopeasti ilmoittamassa Lääkärille, joka saapui nopeasti paikalle.
Yhdessä lääkärin kanssa, hoitsu otti letkun pois Nean suusta.
Nea yski jonkin aikaa, koska letku oli tietysti ärsyttänyt henkitorvea, kun se otettiin pois.
Sitten se katsoi mua. ”Kata.” Se kähisi.
”Nea kulta, pystytkö kertomaan kuka se oli?” Sen mude kysyi heti.
Nea pyöritti päätään sen merkiksi, ettei tiennyt.
Mä tiesin, se ei halunnut kertoo mudelleen.
”Äiti hae mulle vähän vettä.” Nea sanoi mudelleen.
Se halusi, että mude lähtis vähäks aikaa pois. Lääkäri ja hoitsu oli jo menneet, kun olivat saaneet tarpeelliset tiedot Nean tilasta kirjattua ylös.
Kun Nean mude oli mennyt hakemaan vettä, Nea aikoi kertoa, kuka oli syypää hänen sen hetkiseen tilaansa.
”Ei sun tartte.” Mä sanoi. ”Mä tiedän jo, Jenni kertoi.”
”Jenni on vaarassa.” Nea sanoi hiljaa.
”Ei oo jos se pitää päänsä kiinni.” Mä sanoin. ”Mä hoidan tän.”
”Joo ei tee mieli juoruta.” Jenni sanoi.
”Mä voin kattoo Keijun perään, sen aikaa, ku sä oot sairaalassa.” Mä lupasin Nealle.
Nea yritti hymyillä, mutta se teki selvästi kipeetä sen haljenneen huulen takia.
Samassa sen mutsi tuli takasin vesilasin kanssa ja sen jälkeen me ei puhuttu siitä asiasta mitään.
Mä olin vielä jonkun aikaa Nean seurana, ennen kuin lähdin himaan.
Koko matkan Bussissa mä mietin kuinka saisin kostettua Anulle, ilman, että jäisin kiinni.
Kun mä saavuin, himaan siellä ei ollut ketään ja mä nakkasin kengät jalasta ja takin naulakkoon.
Sen jälkeen mä menin huoneeseeni ja avasin tietokoneeni.
Surffasin netissä ja katsoin samalla osuisiko silmiin, jotain sopivaa josta olis mulle apua Anun tapauksessa.
Mutta enhän mä mitään järkevää löytäny, joten kyllästyin surffailuun ja menin hetkeksi selaa leffa tarjontaa. Halusin saada muuta ajateltavaa.
Siellä meni pari mielenkiintoista kauhuleffaa, jotka pääsisin kattomaan, ne kun sattuivat olemaan K15 leffoja.
Katsoin rahatilanteeni ja huomasin, että olihan mulla vielä sen verran rahaa, että pääsisin leffaan.
Jätin lapun jääkaapin oveen, kun tiesin et porukat tulee melko myöhään himaan. Nappasin olkalaukkuni, laiton kengät jalkaani ja lähdin.
Dösäkin tuli sopivasti ja nousin siihen. Matka tuntui hurahtavan nopeasti ja pian oltiinkin jo keskustassa.
Kävelin sisään Tennispalatsin aulaan ja jonoon. Sain venaa melko tovin, että pääsin kassalle ja sain hommattuu ittelleni leffalipun.
Sen jälkeen tarkistin raha tilanteen ja totesin, että pari egee voisin käyttää vaikka flipperiin.
Mä kävelin flipperin luokse ja sujautin sen kakseurosen koloonsa ja aloin pelata.
Ja kun olin lopettanut, niin saliinkin pääsi jo.
Mä valuin muun porukan perässä saliin ja menin paikalleni istumaan ja kuinka ollakaan, huomasin Anun ja Jartsan, jotka kaulailivat ja pussailivat mun edessä olevassa rivissä.
Mä katsoin Anun kättä ja huomasin, et sen rystyset oli naarmuilla.
Yleensähän se oli tosi tarkka ulkonäöstään ja olis ainakin koulussa kiljunut täyttä kurkkuu tollasista naarmuista.
Mutta nyt se ei huomannu, ku Jartsan ja oli jossain seitsemännessä ulottuvuudessa.
Mä en enempää uhrannu niille ajatuksiani, vaan keskityin katsomaan leffaa.
Leffa oli oikeestaan ihan hyvä ja kun se loppui ja nousin lähteäkseni, Anu huomas mut.
Se katsoi mua ja sen katse oli jotenkin oudon oloinen, sillä sen silmät näytti hieman verestävän ja harittavan. Joo tais huhupuheet pitää kutinsa.
”Mitä sä v*tun läski täällä teet?” Se kysyi ja sen kävely oli jotenkin kumman horjuvaa.
”Ei kuulu sulle.” Mä sanoin ja yritin pitää ääneni mahdollisimman tasaisena.
Mä en enää ollu huomaavinanikaan sitä ja jatkoin matkaani, vaikka kuulinkin sen selittävän jotain Jartsalle.
Mä astuin ulos ja huomasin, että oli alkanu jo hämärtää ja oli viileetä.
Mä menin dösäpysäkille venaamaan dösää ja mun harmiks Anu ja Jartsa tuli myös.
’Olisivat saaneet jäädä kaupunkiin kuhertelemaan.’ Mä ajattelin ja kattelin muualle.
Mä kuulin kun dösä tuli ja valmistuin jo siihen, et kohta pääse sisälle, kun joku tönäisi mua lujasti ja seuraavaks mä osuin johonkin isoon ja kovaan. Sitten valtavaa kipua ja tuskaa ja seuraavaksi tuli pimeää, pelkää pimeää.
Kun mä palasin tajuihin, kaikki mun ympärillä oli valkoista ja luulin jo joutuneeni taivaaseen. Mutta kun hoitaja tuli niin tajusin olevani sairaalassa.
Mä yritin puhuu, mutta mulla oli joku hiton letku suussa.
Yskitti perhanasti, kun hoitsu otti sen pois. Mun suu oli kuiva ja muutenkin olo tuntu kumman pöhnäseltä.
”Miks mä täällä oon?” Mä kysyin, mutta muistin sitten tönäisyn ja dösän.
”Jouduit linja – auton tönäisemäksi.” Hoitaja sanoi.
Mä katoin sitä ku vajaata. ”Siis mitä.” Mä kysyin ja mietin kuinka se saattoi olla mahdollista.
”Minähän sanoin, jouduit..” Hoitaja aloitti, mutta mä keskeytin sen. ”Siis mua ei tönässy mikään dösä.” Mä sanoin. ”Vaan mut tönästiin dösän eteen.”
Hoitaja kattoi mua kuin olisin hölöttäny omiani lääkepöllyssä.
”Sä et taida uskoo mua.” Mä sanoin.
Kiusatun kosto
7
846
Vastaukset
- Yavanna
...noin, asiallinen palaute/kommentti olisi tervetullutta. Kiitos.
- Yavanna
Tässä jatkoa, joskin on hiukka lyhykäinen...
****
Hoitsu oli hiljaa ja sitten se lähti.
Jonkin aikaa olin yksin ja kuuntelin sydänmonitorin hiljaista ja tasaista piipitystä.
Huoneen ovi aukesi ja Mutsi astui sisään ja faija sen perässä. Mutsin silmät oli punaiset ja turvoksissa, se oli itkeny. Faija taas näytti väsyneeltä, se oli kai valvonut.
Mutsi istuutui mun sängyn viereen ja faija jäi ovelle seisomaan.
”Mutsi…” Aloitin, mutta se keskeytti mut. Se halusi selvästi sanoo mulle jotain, muttei tienny miten se sen olis muotoillu.
”Katariina.” Se aloitti. ”Lääkäri sanoi, että sinun selkäsi vaurioitui pahasti törmäyksessä, hän… Hän sanoi, että sinä et ehkä kävele enää... koskaan” Kyynel vierähti hiljaa äidin poskea pitkin.
Olin hiljaa, en tiennyt miten minun olisi pitänyt suhtautua asiaan.
”Äiti, kuinka kauan mä olin tajuton.” Mä kysyin kun en muuta keksinyt.
”Kolme päivää.” Mutsi sanoi. ”Sinulla oli onnea matkassa, kun bussi ei ruhjonut sinua kuoliaaksi.”
Kai mulla sitten oli ollu onnee. Mut omasta mielestäni olisin ollu paljon onnekkaampi, jos en olis jääny edes sen dösän alle.
”Tiedetäänks tekijää?” Mä kysyin.
”Ei kai.” Mude vastasi. ”Poliisi on tutkinut asiaa, mutta eivät ole mulle vielä mitään kertoneet.- Yavanna
Taas hieman lyhyehkö jatko. Edelleenkin odotan asiallista/rakentavaa palautetta/kommenttia. Kiitos
********
Juuri kun mude meinasi vielä sanoa jotakin, ovi aukesi ja virkapukuinen poliisi astui sisälle.
Se tuli mun vuoteen viereen ja katsoi mua vähän aikaa. Sitten se selvitteli kurkkuaan.
”Tuota, minä olen konstaapeli Markkula ja haluaisin jututtaa sinua hieman, mikäli se sopii vanhemmillesi.” Konstaapeli sanoi.
Mude nyökkäs ja se ja faija meni pois huoneesta.
Konstaapeli kyseli mitä kaikkee mä muistin siitä illasta, kun jäin bussin töytäisemäksi. Mä kerroin sen, minkä muistin.
”Ai niin ja mä sain silloin samana päivänä tietää, kuka hakkas mun bestikseni.” Mä sanoin, koska halusin saada Anun kuseen.
”Kerro.” Konstaapeli pyysi.
”Joo, mä kerron, jos lupaat, ettei mun tartte tulla todistamaan tai mitään muuta sellasta, koska muuten se tyyppi niittaa mut.” Mä sanoin.
”Hyvä on.” Konstaapeli lupasi.
”Se oli Anu Lampinen ja sen jengi.” Mä sanoin ja jatkoin. ”Mut lupaa ettet missään kerro et mä kielin.” Mä pyysin hartaasti.
Se lupasi ja lähti.
Pian sen jälkeen mude tuli takas. Se sano, et faija lähti himaan, kun se ei jaksanu enää olla täällä.
Kun illalla vieras aika päättyi, se lähti himaan ja mä jäin yksin. Kun hoitsu tuli taas käymään, mä pyysin päästä samaan huoneeseen Nea Laineen kanssa. Hoitsu sanoi, että Nea oli kotiutettu jo edellisenä päivänä. Mä huokasin, kai mun sit piti olla yksin. Mä tiesin, ettei Nea ainakaan halunnut lähetä himastaan minnekään, joten se ei varmaankaan tulisi käymään ainakaan vähään aikaan.
Mä jouduin olemaan sairaalassa vielä neljä viikkoa, ennen kuin pääsin kotiin.
Kun mä olin ollu viikon sairaalassa, mä halusin päästä liikkeelle, sillä alituinen paikallaan olo oli tylsää.
Lihavaksi ihmiseksi olin melkoinen toiminnan ihminen, enkä mä nytkään osannu vaan olla ja maata, vaan halusin päästä pois sängystä. Niinpä lääkäri viimein armahti mua, kun mä olin tarpeeksi kauan ruinannu, et pääsisinkö mä jo pois sängystä, ja toi yhtenä aamuna pyörätuolin mun sängyn viereen.
Hoitsun avustuksella, mä sain kammettua itteni pyörätuoliin ja tuntui mukavalta taas istua pitkästä aikaa.
Mä sain ensin vähän opetusta siihen, miten liikkua tuolilla ja sitten mä jo huristelin menemään.
Päivän kruunasi, vielä se että Nea tuli käymään ja se oli jo melkeinpä oman itsensä näköinen. Sillä oli enää arpi ottassa muistuttamassa siitä, mitä oli tapahtunu.
Me mentiin käymään sairaalan kahvilassa ja se kertoi mitä koulussa oli tapahtunut. Kytät oli kuulemma tulleet hakemaan Anun, joka oli valahtanut ihan valkoiseksi. Anu oli kyllä tullu seuraavana päivänä kouluun, mutta oli ollu tosi hiljainen. Mutta muu porukka ei ollu muuttunut juuri miksikään.
Kun mä pääsin sairaalasta, mä sain jatkaa meidän koulussa ja mulla olikin aikamoinen kasa läksyjä tekemättä.
Kun mä ja Nea tultiin kouluun kaikki kyyläs mua, kun mä kerta istuin pyörätuolissa. Mä jo melkein arvailin, minkä nimityksen mä seuraavaks saisin, mutta en viitsinyt sitä liiemmin ajatella. - Yavanna
Yavanna kirjoitti:
Taas hieman lyhyehkö jatko. Edelleenkin odotan asiallista/rakentavaa palautetta/kommenttia. Kiitos
********
Juuri kun mude meinasi vielä sanoa jotakin, ovi aukesi ja virkapukuinen poliisi astui sisälle.
Se tuli mun vuoteen viereen ja katsoi mua vähän aikaa. Sitten se selvitteli kurkkuaan.
”Tuota, minä olen konstaapeli Markkula ja haluaisin jututtaa sinua hieman, mikäli se sopii vanhemmillesi.” Konstaapeli sanoi.
Mude nyökkäs ja se ja faija meni pois huoneesta.
Konstaapeli kyseli mitä kaikkee mä muistin siitä illasta, kun jäin bussin töytäisemäksi. Mä kerroin sen, minkä muistin.
”Ai niin ja mä sain silloin samana päivänä tietää, kuka hakkas mun bestikseni.” Mä sanoin, koska halusin saada Anun kuseen.
”Kerro.” Konstaapeli pyysi.
”Joo, mä kerron, jos lupaat, ettei mun tartte tulla todistamaan tai mitään muuta sellasta, koska muuten se tyyppi niittaa mut.” Mä sanoin.
”Hyvä on.” Konstaapeli lupasi.
”Se oli Anu Lampinen ja sen jengi.” Mä sanoin ja jatkoin. ”Mut lupaa ettet missään kerro et mä kielin.” Mä pyysin hartaasti.
Se lupasi ja lähti.
Pian sen jälkeen mude tuli takas. Se sano, et faija lähti himaan, kun se ei jaksanu enää olla täällä.
Kun illalla vieras aika päättyi, se lähti himaan ja mä jäin yksin. Kun hoitsu tuli taas käymään, mä pyysin päästä samaan huoneeseen Nea Laineen kanssa. Hoitsu sanoi, että Nea oli kotiutettu jo edellisenä päivänä. Mä huokasin, kai mun sit piti olla yksin. Mä tiesin, ettei Nea ainakaan halunnut lähetä himastaan minnekään, joten se ei varmaankaan tulisi käymään ainakaan vähään aikaan.
Mä jouduin olemaan sairaalassa vielä neljä viikkoa, ennen kuin pääsin kotiin.
Kun mä olin ollu viikon sairaalassa, mä halusin päästä liikkeelle, sillä alituinen paikallaan olo oli tylsää.
Lihavaksi ihmiseksi olin melkoinen toiminnan ihminen, enkä mä nytkään osannu vaan olla ja maata, vaan halusin päästä pois sängystä. Niinpä lääkäri viimein armahti mua, kun mä olin tarpeeksi kauan ruinannu, et pääsisinkö mä jo pois sängystä, ja toi yhtenä aamuna pyörätuolin mun sängyn viereen.
Hoitsun avustuksella, mä sain kammettua itteni pyörätuoliin ja tuntui mukavalta taas istua pitkästä aikaa.
Mä sain ensin vähän opetusta siihen, miten liikkua tuolilla ja sitten mä jo huristelin menemään.
Päivän kruunasi, vielä se että Nea tuli käymään ja se oli jo melkeinpä oman itsensä näköinen. Sillä oli enää arpi ottassa muistuttamassa siitä, mitä oli tapahtunu.
Me mentiin käymään sairaalan kahvilassa ja se kertoi mitä koulussa oli tapahtunut. Kytät oli kuulemma tulleet hakemaan Anun, joka oli valahtanut ihan valkoiseksi. Anu oli kyllä tullu seuraavana päivänä kouluun, mutta oli ollu tosi hiljainen. Mutta muu porukka ei ollu muuttunut juuri miksikään.
Kun mä pääsin sairaalasta, mä sain jatkaa meidän koulussa ja mulla olikin aikamoinen kasa läksyjä tekemättä.
Kun mä ja Nea tultiin kouluun kaikki kyyläs mua, kun mä kerta istuin pyörätuolissa. Mä jo melkein arvailin, minkä nimityksen mä seuraavaks saisin, mutta en viitsinyt sitä liiemmin ajatella.Mä olin Nean kanssa siihen asti kun kello soi ja sitten rullasin luokkaani.
Vanhasta tottumuksesta katsoin taas tuolilleni ja siellä oli taas nastoja. En viitsinyt huitoa niitä pois vaan siirsin tuolin syrjemmälle. Sitten mulla välähti, voisinhan mä viedä noi nastat Henan tuolille.
Tuumasta toimeen. Mä rullasin Henan pulsan luo ja kun se ei huomannu, sujautin nastan sen penkille ja rullasin takaisin paikalleni.
Ei mun tarvinnu kovinkaan kauaa odottaa, kun se jo istui tuolilleen, josta se ponkaisi rääkäisten pystyyn ja haroi persustaan.
”Vit*u! S**tana! Mulla on nasta per**eessä!” Se Kiljui.
Henri Matias Virta, ulos!” Opettaja huudahti. ”Ja sen lisäksi saat muistutuksen kotiin vietäväksi.”
Mä olisin voinu nauraa, mutta pidin mölyt mahassani.
Hena valui ulos naama punaisena, se oli selvästi nolona ja mä tunsin oloni hyväksi. Kerrankin se en ollu mä, joka sai nastat takalistoonsa.
Takarivissä tuntui olevan tavallista hiljasempaa ja mä saatoin melkein tuntee Anun mulkoilun selässäni.
Mitäs muuta kivaa mä voisin tänään vielä keksiä, mä tuumin mielessäni ja keskityin sitten siihen, mitä opettaja selitti edessä.
Mä sain olla välkän sisätiloissa ja Nea oli mun seurana. Ja kun kellot sitten soivat välkän päättymisen merkiksi, mä rullasin äikän luokkaan, jossa seuraavat tunnit olis.
Mä olin jo paikallani, kun muu porukka valui luokkaan, myös Hena joka oli melko hiljainen, sitä varmasti nolotti vieläkin.
Maikka toi mulle mun aineen ja ennen kuin se antoi sitä, mulle, se kysyi voisiko lukee sen koko luokalle.
Mä sanoi että lukekoot jos tahtoo.
Niinpä se sitten otti koko nivaskan ja alkoi lukea. Jos koko luokka oli joskus ollutkin hiljaa, niin nyt se oli niin hiljaa, että olisi voinut kuulla neulan tipahtavan.
Kun opettaja oli saanut luettua mun aineen, niin se toi sen mulle ja mä laitoin sen reppuuni ja tunsin kaikkien tuijottavan itteäni.
Olikohan mulla taas joku ”Potkaise tähän” ”Läski” tai joku vastaava lappu selässäni tai jotain, kun ne tuijottivat. Tunnustelin selkääni, siellä ei ollu mitään. Mä käännyin katsomaan ja näin meidän luokkalaisten olevan vakavia, yksikään ei näyttänyt edes huvittuneelta.
Mikähän niitäkin nyt riivaa. Ajattelin ja käänsin katseeni taululle ja opettajaan, joka jo aloitti selittämään uutta tehtävää.
Opettajan ääni rikkoi hiljaisuuden ja loppu tunti perehdyttiinkin verbien mielenkiintoiseen maailmaan.
Kellot soivat ja koko muu luokka valui ulos, mä jäin sisälle välkän ajaksi. Nea tuli taas pitämään seuraa.
Välkkä oli pian ohi ja seuraava tunti alkoi. Sekin meni melkoisen nopeasti ohitse ja ruokis alkoi.
Mä ja Nea mentiin yhdessä ruokalaan.
Me istuttiin hieman sivuun muista, kun minua ei liiemmin meidän luokan seura kiinnostanut.
Katselin kun Anu ja sen jengi saapui hakemaan ruokaa ja ne valtasi yhden pöydän kokonaan. Anu vilkuili mua aina välillä. Sen katse oli jotenkin vihamielinen ja muutenkin tunsin oloni epämiellyttäväksi.
Miks hitsissä se tuijotti mua niin? Mitä se oikein aikoi?
Kun olimme saaneet syötyä, menimme biologian luokan oven ulkopuolelle odottamaan. Juuri ennen kellon soittoa Anu jengeineen purjehti paikalle. Se ei sanonut mitään, mulkoili vain.
Loppujen lopuksi koko koulupäivä meni hujauksessa ja pian olikin kotiin lähdön aika. Sovin vielä Nean kanssa, että tapaisimme bussipysäkillä, myöhemmin.
Kotona ei ollut ketään, joten rullasin huoneeseeni ja tein läksyt ja surffasin hetken netissä, ennen kuin tuli aika lähteä.
Rullasin bussi pysäkille ja jäin venaamaan Neaa, joka tulikin jonkin ajan päästä. Me oltiin päätetty, että me mennään katsomaan se uusi Herbie leffa.
Kun dösä tuli, Nea auttoi mut sisälle.
Kaupungissa oli tavallista enemmän hulinaa, olikohan siellä joku taiteiden yön tapainen tapahtuma.
Me ei välitetty jengistä vaan painuttiin leffateatterin aulaan jonottamaan lippuluukulle.
Mä odotin tietty hieman sivummalla, kun Nea kävi hakemassa liput ja sen jälkeen, koska aikaa näytökseen oli, me päätettiin mennä yläkerran leffakrääsä kauppaan ihailemaan kaikkee, mitä siellä oli myynnissä.
Mutta meidän tuurilla, se oli jo menny kiinni, joten tyydyimme katselemaan näyteikkunassa olevia figuureita, pelejä ja muuta krääsää.
Me meinattiin unohtuu siihen kattomaan liian pitkäksi aikaa ja oli hilkulla, ettei me myöhästytty näytöksestä. No ainakin oltiin vikat, jotka sinne meni,
Me mentiin paikoillemme, tai siis mulla oli erikoispaikka pyörätuolin takia ja Nea oli saanu siihen viereen paikkalipun.
Leffa oli hyvä ja meillä oli todella hauskaa, joten oli tylsää kun leffa loppui ja piti lähteä.
Kun olimme päässeet ulos, oli tullut jo pimeää ja oli todella kylmä.
Me mentiin odottamaan dösää ja sinä aikana alkoi sataa alas valkoisia hiutaleita. Ensi lumi. Ajattelin ja hymyilin.
Juuri kun dösä oli kaartanut pysäkille Anu ilmaantui paikalle. Mä en edes tienny, mistä se tuli.
Sen silmät harottivat ja se selitti jotain, mistä mä en saanu selvää. Sen puheet kuulostivat muutenkin ihan sekavilta.
Se tuli meidän kanssa samaan dösään ja jatkoi selittämistään.
”Oletsä ottanu jotai vai mitä sä oikeen vaahtoat?” Mä kysyin.
Se kattoi kuin mä olisin ollu sekopää ja sanoi. ”En mä mitää oo ottanu.”
Sen vaahtoomista jatkui Nean pysäkille asti, missä se aikoi kans jäädä pois, kun se yhtäkkiä alkoi tuijottaa tyhjyyteen ja sitten lysähti penkkien väliin tajuttomana.
”Mikä sille tuli?” Mä kysyin vaikka melkein arvasin.
”Mä en tiedä.” Nea sanoi. ”Mutta menen kyllä sanomaan kuskille että soittaa ambulanssin paikalle.”
Nyökkäsin ja jäin katsomaan lattialla, penkkien välissä makaavaa hoikkaa blondia.
Vasta nyt huomasin, miten sotkuisilta sen hiukset näytti ja kuinka huonoon kuntoon se oli itsensä päästänyt.
Ja sillä näytti olevan mustelmia naamassa, mitä se oli yrittäny meikeillä peittää. Jartsa taisi käyttää sitä nyrkkeilysäkkinään.
Nea tuli takaisin kuskin kanssa, jolla oli kännykkä kädessään. Se soitti hätänumeroon ja selitti mitä oli tapahtunut ja kuunteli sitten ohjeita.
Jonkin ajan päästä ambulanssi tuli. Kaksi ambulanssi miestä nousi bussin kyytiin ja nostivat Anun paareille ja kantoivat ambulanssiin.
Nea ja mä jäätiin pysäkille. Pääsinhän mä kotiin rullaamallakin, ei se nyt niin kaukana ollut Nean pysäkistä.
Seuraavana päivänä sain kuulla että Anu oli ottanut yliannostuksen jotain huumetta, kukaan ei osannut kertoo, että mitä huumetta ja että se joutui vieroitukseen.
Myöhemmin kuulin, että Anu oli kertonu Jartsan puuhista. Jartsa joutui boseen ja Anukaan ei selvinnyt ilman tuomiota.
Mä sain olla rauhassa, eikä kukaan enää koskaan kiusannu mua, mitä nyt aukoi vähän päätään. - Crazy Dragon
Yavanna kirjoitti:
Mä olin Nean kanssa siihen asti kun kello soi ja sitten rullasin luokkaani.
Vanhasta tottumuksesta katsoin taas tuolilleni ja siellä oli taas nastoja. En viitsinyt huitoa niitä pois vaan siirsin tuolin syrjemmälle. Sitten mulla välähti, voisinhan mä viedä noi nastat Henan tuolille.
Tuumasta toimeen. Mä rullasin Henan pulsan luo ja kun se ei huomannu, sujautin nastan sen penkille ja rullasin takaisin paikalleni.
Ei mun tarvinnu kovinkaan kauaa odottaa, kun se jo istui tuolilleen, josta se ponkaisi rääkäisten pystyyn ja haroi persustaan.
”Vit*u! S**tana! Mulla on nasta per**eessä!” Se Kiljui.
Henri Matias Virta, ulos!” Opettaja huudahti. ”Ja sen lisäksi saat muistutuksen kotiin vietäväksi.”
Mä olisin voinu nauraa, mutta pidin mölyt mahassani.
Hena valui ulos naama punaisena, se oli selvästi nolona ja mä tunsin oloni hyväksi. Kerrankin se en ollu mä, joka sai nastat takalistoonsa.
Takarivissä tuntui olevan tavallista hiljasempaa ja mä saatoin melkein tuntee Anun mulkoilun selässäni.
Mitäs muuta kivaa mä voisin tänään vielä keksiä, mä tuumin mielessäni ja keskityin sitten siihen, mitä opettaja selitti edessä.
Mä sain olla välkän sisätiloissa ja Nea oli mun seurana. Ja kun kellot sitten soivat välkän päättymisen merkiksi, mä rullasin äikän luokkaan, jossa seuraavat tunnit olis.
Mä olin jo paikallani, kun muu porukka valui luokkaan, myös Hena joka oli melko hiljainen, sitä varmasti nolotti vieläkin.
Maikka toi mulle mun aineen ja ennen kuin se antoi sitä, mulle, se kysyi voisiko lukee sen koko luokalle.
Mä sanoi että lukekoot jos tahtoo.
Niinpä se sitten otti koko nivaskan ja alkoi lukea. Jos koko luokka oli joskus ollutkin hiljaa, niin nyt se oli niin hiljaa, että olisi voinut kuulla neulan tipahtavan.
Kun opettaja oli saanut luettua mun aineen, niin se toi sen mulle ja mä laitoin sen reppuuni ja tunsin kaikkien tuijottavan itteäni.
Olikohan mulla taas joku ”Potkaise tähän” ”Läski” tai joku vastaava lappu selässäni tai jotain, kun ne tuijottivat. Tunnustelin selkääni, siellä ei ollu mitään. Mä käännyin katsomaan ja näin meidän luokkalaisten olevan vakavia, yksikään ei näyttänyt edes huvittuneelta.
Mikähän niitäkin nyt riivaa. Ajattelin ja käänsin katseeni taululle ja opettajaan, joka jo aloitti selittämään uutta tehtävää.
Opettajan ääni rikkoi hiljaisuuden ja loppu tunti perehdyttiinkin verbien mielenkiintoiseen maailmaan.
Kellot soivat ja koko muu luokka valui ulos, mä jäin sisälle välkän ajaksi. Nea tuli taas pitämään seuraa.
Välkkä oli pian ohi ja seuraava tunti alkoi. Sekin meni melkoisen nopeasti ohitse ja ruokis alkoi.
Mä ja Nea mentiin yhdessä ruokalaan.
Me istuttiin hieman sivuun muista, kun minua ei liiemmin meidän luokan seura kiinnostanut.
Katselin kun Anu ja sen jengi saapui hakemaan ruokaa ja ne valtasi yhden pöydän kokonaan. Anu vilkuili mua aina välillä. Sen katse oli jotenkin vihamielinen ja muutenkin tunsin oloni epämiellyttäväksi.
Miks hitsissä se tuijotti mua niin? Mitä se oikein aikoi?
Kun olimme saaneet syötyä, menimme biologian luokan oven ulkopuolelle odottamaan. Juuri ennen kellon soittoa Anu jengeineen purjehti paikalle. Se ei sanonut mitään, mulkoili vain.
Loppujen lopuksi koko koulupäivä meni hujauksessa ja pian olikin kotiin lähdön aika. Sovin vielä Nean kanssa, että tapaisimme bussipysäkillä, myöhemmin.
Kotona ei ollut ketään, joten rullasin huoneeseeni ja tein läksyt ja surffasin hetken netissä, ennen kuin tuli aika lähteä.
Rullasin bussi pysäkille ja jäin venaamaan Neaa, joka tulikin jonkin ajan päästä. Me oltiin päätetty, että me mennään katsomaan se uusi Herbie leffa.
Kun dösä tuli, Nea auttoi mut sisälle.
Kaupungissa oli tavallista enemmän hulinaa, olikohan siellä joku taiteiden yön tapainen tapahtuma.
Me ei välitetty jengistä vaan painuttiin leffateatterin aulaan jonottamaan lippuluukulle.
Mä odotin tietty hieman sivummalla, kun Nea kävi hakemassa liput ja sen jälkeen, koska aikaa näytökseen oli, me päätettiin mennä yläkerran leffakrääsä kauppaan ihailemaan kaikkee, mitä siellä oli myynnissä.
Mutta meidän tuurilla, se oli jo menny kiinni, joten tyydyimme katselemaan näyteikkunassa olevia figuureita, pelejä ja muuta krääsää.
Me meinattiin unohtuu siihen kattomaan liian pitkäksi aikaa ja oli hilkulla, ettei me myöhästytty näytöksestä. No ainakin oltiin vikat, jotka sinne meni,
Me mentiin paikoillemme, tai siis mulla oli erikoispaikka pyörätuolin takia ja Nea oli saanu siihen viereen paikkalipun.
Leffa oli hyvä ja meillä oli todella hauskaa, joten oli tylsää kun leffa loppui ja piti lähteä.
Kun olimme päässeet ulos, oli tullut jo pimeää ja oli todella kylmä.
Me mentiin odottamaan dösää ja sinä aikana alkoi sataa alas valkoisia hiutaleita. Ensi lumi. Ajattelin ja hymyilin.
Juuri kun dösä oli kaartanut pysäkille Anu ilmaantui paikalle. Mä en edes tienny, mistä se tuli.
Sen silmät harottivat ja se selitti jotain, mistä mä en saanu selvää. Sen puheet kuulostivat muutenkin ihan sekavilta.
Se tuli meidän kanssa samaan dösään ja jatkoi selittämistään.
”Oletsä ottanu jotai vai mitä sä oikeen vaahtoat?” Mä kysyin.
Se kattoi kuin mä olisin ollu sekopää ja sanoi. ”En mä mitää oo ottanu.”
Sen vaahtoomista jatkui Nean pysäkille asti, missä se aikoi kans jäädä pois, kun se yhtäkkiä alkoi tuijottaa tyhjyyteen ja sitten lysähti penkkien väliin tajuttomana.
”Mikä sille tuli?” Mä kysyin vaikka melkein arvasin.
”Mä en tiedä.” Nea sanoi. ”Mutta menen kyllä sanomaan kuskille että soittaa ambulanssin paikalle.”
Nyökkäsin ja jäin katsomaan lattialla, penkkien välissä makaavaa hoikkaa blondia.
Vasta nyt huomasin, miten sotkuisilta sen hiukset näytti ja kuinka huonoon kuntoon se oli itsensä päästänyt.
Ja sillä näytti olevan mustelmia naamassa, mitä se oli yrittäny meikeillä peittää. Jartsa taisi käyttää sitä nyrkkeilysäkkinään.
Nea tuli takaisin kuskin kanssa, jolla oli kännykkä kädessään. Se soitti hätänumeroon ja selitti mitä oli tapahtunut ja kuunteli sitten ohjeita.
Jonkin ajan päästä ambulanssi tuli. Kaksi ambulanssi miestä nousi bussin kyytiin ja nostivat Anun paareille ja kantoivat ambulanssiin.
Nea ja mä jäätiin pysäkille. Pääsinhän mä kotiin rullaamallakin, ei se nyt niin kaukana ollut Nean pysäkistä.
Seuraavana päivänä sain kuulla että Anu oli ottanut yliannostuksen jotain huumetta, kukaan ei osannut kertoo, että mitä huumetta ja että se joutui vieroitukseen.
Myöhemmin kuulin, että Anu oli kertonu Jartsan puuhista. Jartsa joutui boseen ja Anukaan ei selvinnyt ilman tuomiota.
Mä sain olla rauhassa, eikä kukaan enää koskaan kiusannu mua, mitä nyt aukoi vähän päätään.Kiva tarina.^_^
- Kirjotahan lisää!
Crazy Dragon kirjoitti:
Kiva tarina.^_^
Saanen udella että minkä ikänen kirjottaja kyseessä? Oli niin hyvä novelli että sähän oot ihan kirjailijan alku. Jos vain harrastuspohjalta tätä hommaa teet niin älä lopeta vaan jatka harrastusta. Upea tarina ja eläväntuntuinen! Lisää tarinoita kehiin!
-yksinäinen- - Wonder
Yavanna kirjoitti:
Mä olin Nean kanssa siihen asti kun kello soi ja sitten rullasin luokkaani.
Vanhasta tottumuksesta katsoin taas tuolilleni ja siellä oli taas nastoja. En viitsinyt huitoa niitä pois vaan siirsin tuolin syrjemmälle. Sitten mulla välähti, voisinhan mä viedä noi nastat Henan tuolille.
Tuumasta toimeen. Mä rullasin Henan pulsan luo ja kun se ei huomannu, sujautin nastan sen penkille ja rullasin takaisin paikalleni.
Ei mun tarvinnu kovinkaan kauaa odottaa, kun se jo istui tuolilleen, josta se ponkaisi rääkäisten pystyyn ja haroi persustaan.
”Vit*u! S**tana! Mulla on nasta per**eessä!” Se Kiljui.
Henri Matias Virta, ulos!” Opettaja huudahti. ”Ja sen lisäksi saat muistutuksen kotiin vietäväksi.”
Mä olisin voinu nauraa, mutta pidin mölyt mahassani.
Hena valui ulos naama punaisena, se oli selvästi nolona ja mä tunsin oloni hyväksi. Kerrankin se en ollu mä, joka sai nastat takalistoonsa.
Takarivissä tuntui olevan tavallista hiljasempaa ja mä saatoin melkein tuntee Anun mulkoilun selässäni.
Mitäs muuta kivaa mä voisin tänään vielä keksiä, mä tuumin mielessäni ja keskityin sitten siihen, mitä opettaja selitti edessä.
Mä sain olla välkän sisätiloissa ja Nea oli mun seurana. Ja kun kellot sitten soivat välkän päättymisen merkiksi, mä rullasin äikän luokkaan, jossa seuraavat tunnit olis.
Mä olin jo paikallani, kun muu porukka valui luokkaan, myös Hena joka oli melko hiljainen, sitä varmasti nolotti vieläkin.
Maikka toi mulle mun aineen ja ennen kuin se antoi sitä, mulle, se kysyi voisiko lukee sen koko luokalle.
Mä sanoi että lukekoot jos tahtoo.
Niinpä se sitten otti koko nivaskan ja alkoi lukea. Jos koko luokka oli joskus ollutkin hiljaa, niin nyt se oli niin hiljaa, että olisi voinut kuulla neulan tipahtavan.
Kun opettaja oli saanut luettua mun aineen, niin se toi sen mulle ja mä laitoin sen reppuuni ja tunsin kaikkien tuijottavan itteäni.
Olikohan mulla taas joku ”Potkaise tähän” ”Läski” tai joku vastaava lappu selässäni tai jotain, kun ne tuijottivat. Tunnustelin selkääni, siellä ei ollu mitään. Mä käännyin katsomaan ja näin meidän luokkalaisten olevan vakavia, yksikään ei näyttänyt edes huvittuneelta.
Mikähän niitäkin nyt riivaa. Ajattelin ja käänsin katseeni taululle ja opettajaan, joka jo aloitti selittämään uutta tehtävää.
Opettajan ääni rikkoi hiljaisuuden ja loppu tunti perehdyttiinkin verbien mielenkiintoiseen maailmaan.
Kellot soivat ja koko muu luokka valui ulos, mä jäin sisälle välkän ajaksi. Nea tuli taas pitämään seuraa.
Välkkä oli pian ohi ja seuraava tunti alkoi. Sekin meni melkoisen nopeasti ohitse ja ruokis alkoi.
Mä ja Nea mentiin yhdessä ruokalaan.
Me istuttiin hieman sivuun muista, kun minua ei liiemmin meidän luokan seura kiinnostanut.
Katselin kun Anu ja sen jengi saapui hakemaan ruokaa ja ne valtasi yhden pöydän kokonaan. Anu vilkuili mua aina välillä. Sen katse oli jotenkin vihamielinen ja muutenkin tunsin oloni epämiellyttäväksi.
Miks hitsissä se tuijotti mua niin? Mitä se oikein aikoi?
Kun olimme saaneet syötyä, menimme biologian luokan oven ulkopuolelle odottamaan. Juuri ennen kellon soittoa Anu jengeineen purjehti paikalle. Se ei sanonut mitään, mulkoili vain.
Loppujen lopuksi koko koulupäivä meni hujauksessa ja pian olikin kotiin lähdön aika. Sovin vielä Nean kanssa, että tapaisimme bussipysäkillä, myöhemmin.
Kotona ei ollut ketään, joten rullasin huoneeseeni ja tein läksyt ja surffasin hetken netissä, ennen kuin tuli aika lähteä.
Rullasin bussi pysäkille ja jäin venaamaan Neaa, joka tulikin jonkin ajan päästä. Me oltiin päätetty, että me mennään katsomaan se uusi Herbie leffa.
Kun dösä tuli, Nea auttoi mut sisälle.
Kaupungissa oli tavallista enemmän hulinaa, olikohan siellä joku taiteiden yön tapainen tapahtuma.
Me ei välitetty jengistä vaan painuttiin leffateatterin aulaan jonottamaan lippuluukulle.
Mä odotin tietty hieman sivummalla, kun Nea kävi hakemassa liput ja sen jälkeen, koska aikaa näytökseen oli, me päätettiin mennä yläkerran leffakrääsä kauppaan ihailemaan kaikkee, mitä siellä oli myynnissä.
Mutta meidän tuurilla, se oli jo menny kiinni, joten tyydyimme katselemaan näyteikkunassa olevia figuureita, pelejä ja muuta krääsää.
Me meinattiin unohtuu siihen kattomaan liian pitkäksi aikaa ja oli hilkulla, ettei me myöhästytty näytöksestä. No ainakin oltiin vikat, jotka sinne meni,
Me mentiin paikoillemme, tai siis mulla oli erikoispaikka pyörätuolin takia ja Nea oli saanu siihen viereen paikkalipun.
Leffa oli hyvä ja meillä oli todella hauskaa, joten oli tylsää kun leffa loppui ja piti lähteä.
Kun olimme päässeet ulos, oli tullut jo pimeää ja oli todella kylmä.
Me mentiin odottamaan dösää ja sinä aikana alkoi sataa alas valkoisia hiutaleita. Ensi lumi. Ajattelin ja hymyilin.
Juuri kun dösä oli kaartanut pysäkille Anu ilmaantui paikalle. Mä en edes tienny, mistä se tuli.
Sen silmät harottivat ja se selitti jotain, mistä mä en saanu selvää. Sen puheet kuulostivat muutenkin ihan sekavilta.
Se tuli meidän kanssa samaan dösään ja jatkoi selittämistään.
”Oletsä ottanu jotai vai mitä sä oikeen vaahtoat?” Mä kysyin.
Se kattoi kuin mä olisin ollu sekopää ja sanoi. ”En mä mitää oo ottanu.”
Sen vaahtoomista jatkui Nean pysäkille asti, missä se aikoi kans jäädä pois, kun se yhtäkkiä alkoi tuijottaa tyhjyyteen ja sitten lysähti penkkien väliin tajuttomana.
”Mikä sille tuli?” Mä kysyin vaikka melkein arvasin.
”Mä en tiedä.” Nea sanoi. ”Mutta menen kyllä sanomaan kuskille että soittaa ambulanssin paikalle.”
Nyökkäsin ja jäin katsomaan lattialla, penkkien välissä makaavaa hoikkaa blondia.
Vasta nyt huomasin, miten sotkuisilta sen hiukset näytti ja kuinka huonoon kuntoon se oli itsensä päästänyt.
Ja sillä näytti olevan mustelmia naamassa, mitä se oli yrittäny meikeillä peittää. Jartsa taisi käyttää sitä nyrkkeilysäkkinään.
Nea tuli takaisin kuskin kanssa, jolla oli kännykkä kädessään. Se soitti hätänumeroon ja selitti mitä oli tapahtunut ja kuunteli sitten ohjeita.
Jonkin ajan päästä ambulanssi tuli. Kaksi ambulanssi miestä nousi bussin kyytiin ja nostivat Anun paareille ja kantoivat ambulanssiin.
Nea ja mä jäätiin pysäkille. Pääsinhän mä kotiin rullaamallakin, ei se nyt niin kaukana ollut Nean pysäkistä.
Seuraavana päivänä sain kuulla että Anu oli ottanut yliannostuksen jotain huumetta, kukaan ei osannut kertoo, että mitä huumetta ja että se joutui vieroitukseen.
Myöhemmin kuulin, että Anu oli kertonu Jartsan puuhista. Jartsa joutui boseen ja Anukaan ei selvinnyt ilman tuomiota.
Mä sain olla rauhassa, eikä kukaan enää koskaan kiusannu mua, mitä nyt aukoi vähän päätään.Oon sanaton....wow!!!!!! oonkin lukenut jo kaikki sun, Yvanna, kirjottamat nowellit.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1343843
Katso: Ohhoh! Miina Äkkijyrkkä sai käskyn lähteä pois Farmi-kuvauksista -Kommentoi asiaa: "En ole.."
Tämä oli shokkiyllätys. Oliko tässä kyse tosiaan siitä, että Äkkijyrkkä sanoi asioita suoraan vai mistä.... Tsemppiä, Mi1073497- 182493
Kyllä poisto toimii
Esitin illan suussa kysymyksen, joka koska palstalla riehuvaa häirikköä ja tiedustelin, eikö sitä saa julistettua pannaa281861"Joka miekkaan tarttuu, se siihen hukkuu"..
"Joka miekkaan tarttuu, se siihen hukkuu".. Näin puhui jo aikoinaan Jeesus, kun yksi hänen opetuslapsistaan löi miekalla221717Haluan jutella kanssasi Nainen
Olisiko jo aika tavata ja avata tunteemme...On niin paljon asioita joihin molemmat ehkä haluaisimme saada vastaukset...O151589Poliisiauto Omasp:n edessä parkissa
Poliisiauto oli parkissa monta tuntia Seinäjoen konttorin edessä tänään. Haettiinko joku tai jotain pankista tutkittavak191565Haluan tavata Sinut Rakkaani.
Olen valmis Kaikkeen kanssasi...Tulisitko vastaa Rakkaani...Olen todella valmistautunut tulevaan ja miettinyt tulevaisuu291506Onko mies niin,
että sinulle ei riitä yksi nainen? Minulle suhde tarkoittaa sitoutumista, tosin eihän se vankila saa olla kummallekaan.181471Hermo mennyt sotealueeseen?
Nyt hammaslääkäriaika peruttiin neljännen kerran. Perumiset alkoi tammikuussa. Nyt uusi aika elokuulle!????861446