Maanantaina 05.09 lähetimme ADRESSI VANHASELLE otsikolla kerätyn nimilistan, johon oli 61 henkilöä laittanut terveisensä.
Tänään 12.09 sain Pääministeriltä vastauksen, joka on seuraavana:
Hyvä vastaanottaja,
Olette lähestyneet minua liittyen polttoaineen korkeaan hintaan. Polttoaineen äkillinen hinnannousu johtui luonnonkatastrofista USA:ssa ja tätä hinnannousua ei voi verrata aiempiin, sillä tämä nousu johtui poikkeuksellisista luonnonolosuhteista. Hallitus ei ole siis nostanut polttoaineveroja.
Hallitus puuttui asiaan nopeasti vapauttamalla varmuusvarastoja kansainvälisellä yhteistyöllä, jolla pystyttiin vaikuttamaan hintapiikin syyhyn eli jalostettujen tuotteiden pulaan ja hintoihin. Tämä on näkynyt heti myös bensan hinnassa. Jos 15 sentin hinnankorotus olisi paikattu vain veronalennuksella, valtio olisi joutunut luopumaan noin neljänneksestä bensaveron tuotosta (vajaa 400 milj. euroa). Siksi oli järkevämpää purkaa varmuusvarastoja.
Hallitus seuraa myös tiiviisti ammattiliikenteen ongelmia. Pääkeinona pitäisi olla kustannusten siirtyminen suoraan hintoihin, mutta tässä suhteessa markkinamekanismi ei näytä toimivan riittävällä tavalla.
Mitä tulee polttoaineveron keventämiseen, hallitus noudattaa EU-maiden yhteistä politiikkaa, jonka mukaan polttoaineveroa ei lasketa. Yleisesti voidaan esittää arvio, että veronkevennykset eivät menisi pitkällä aikavälillä kuluttajahintoihin niitä alentavasti. Öljyntuottajamaat ja öljy-yhtiöt voivat siirtää veron laskun omiin katteisiinsa, koska hintataso johtuu suuresta maailmanlaajuisesta kysynnästä.
Öljyriippuvuus antaa meille entistä vahvemman perusteen edistää kotimaisia, uusiutuvia polttoaineita, niin energiantuotannossa, lämmityksessä kuin liikenteessäkin. Energiasta tullaan varmasti keskustelemaan vilkkaasti koko syksyn ajan, sillä hallitus antaa loka-marraskuussa eduskunnalle selonteon kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta.
Parhain terveisin,
Matti Vanhanen

Vastaukset 9
Vanhimmat
mitä tapahtuu, kun kohta keskustelu biopolttoaineista alkaa...
ja siihen se sitten jääkin, tai sitten fortum ja neste-oil alkaa ostaa viljelysmaata ja metsää.
Nimittäin hyvin pitkälti valtiovallan ja erityisesti virkamiehistön kielteinen suhtautuminen kotimaiseen energiaan turvetta lukuunottamatta johtuu siitä, että maapohja, jolla bioenergia tuotetaan on yksityisten henkilöiden, lähinnä maanviljelijöide, hallussa. Vapohan on määräävässä asemassa turvetuuotannossa, joten siitä ei ole niin väliä, mutta kun pienituloinen maatilatalousyrittäjä alkaa myydä energiaa niin johan on punahämyisellä virkamiehellä kateusvitutuskäyrä jyrkässä nousussa. Myös suuryritysten johto, joka perustaa toimintansa halpaan energiaan, jonka siis tavallinen kuluttaja maksaa, (vai oletteko kuulleet jonkun yritysjohtajan valittavan korkeaa sähkön hintaa?), haluaa kuudennen ydinvoimalan ja ja venäläistä öljyä, koska tollot ja lyhytnäköiset metsäyhtiöiden johtajat myivät metsänsä, kun se ei ole sitä ydintoimialuetta.
Eli sama meno jatkunee....
Kokonaiset 61 henkilöä....
Maanantai 05.09 klo.09.00 mennessä kahdessa päivässä kävijöitä sivulla oli 7587 ja iltapäivään mennessä kun lista oli jo lähtenyt kävijämäärä sivulla oli yli 8000. Valitettavasti terveisensä jätti vain nuo 61 henkilöä.
Kovasti tuntuu asiantuntijoita, mielipiteittensä sanojia sekä valittajia löytyvän vaan kun tarttis tehrä jottain niin ryhmähenki jää haaveiluun.
Sen tietää miten turhaa se on niin ei sitä kannata valittaa.
"Kovasti tuntuu asiantuntijoita, mielipiteittensä sanojia sekä valittajia löytyvän vaan kun tarttis tehrä jottain niin ryhmähenki jää haaveiluun."
Olen ihmetellyt samaa. Onko niin että asiat ovat hyvin vai onko media tukahduttanut keskustelun ja uskottelee, että kaikki ovat tyytyväisiä vallitsevaan tilanteeseen? Autoilijan edunvalvonnasta tehty jotenkin hävettävää julkisessa mediassa ja kynnystä on nostettu tarpeettoman korkealle. Tällähetkellä vallitsee tilanne, että autoilijoilla ei ole uskottavaa edunvalvontaa eikä autoilijan ääni kuulu. Ehdottaisin että nyt pitää (Huom. PITÄÄ eikä pitäisi) koota meidät nykytilanteeseen tyytymättömät autoilijat yhteen ja alkaa miettiä organisoitumista ja taktiikka.
Pitäisikö aihetta lähestyä jotenkin toisin? Ihmisten työ on nykyisin niin sitovaa, että laajan joukon mobilisointi mielenosoitukseen tiukasti organisoimatta johtaa toissalauantaisen kaltaiseen farssiin, jossa oli alle 10 autokuntaa.
Tietysti ryhmähenkeä ei tällä foorumilla nostateta, täällä kun on vain tapana ärsyttää toisia/v#¤¤uilla.
Sinänsä jännää että tuo tekijänoikeuslain aikaansaama kohu sai aikaan jotain. Eli kyllä kun riittävän kovaäänisesti vaaditaan, niin sillä on vaikutusta. Yksin tosiaan ei auta huutaa.
"Autoilijan edunvalvonnasta tehty jotenkin hävettävää julkisessa mediassa ja kynnystä on nostettu tarpeettoman korkealle. Tällähetkellä vallitsee tilanne, että autoilijoilla ei ole uskottavaa edunvalvontaa eikä autoilijan ääni kuulu."
- Autoilija ei ole mikään sosiaali- tai yhteiskuntaluokka. Ei ole mitään sellaista luokkaa kuin autoilijat (tai leivänpaahtimen omistajat tai silitysraudan käyttäjät).
Lähes kaikki suomalaiset ovat autoilijoita siinä merkityksessä, kun ruotsin kielessä käsitetään sana åka.
Koska muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kaikki matkustavat autoissa, ei ole mitään intrssiristiriitaa autolla kulkevien ja autottomien välillä. Jotkut nuorten niittinaamojen järjestämät kadunvaltaustempaukset ovat marginaali-ilmiö, jolla nämä wannabe-kettutytöt yrittävät osoittaa, että heillä on mielessä mukamas muutakin kuin päivittäisen ekstaasi-annoksen hankkiminen (oikeat kettutytöthän liikkuvat autolla).
Ei tuosta synny oikeaa vastakkainasettelua. Ei ole ketään, ketä vastaan osoittaa mieltään? Eivät nuo kadunvaltaajat mitään päätä. Heille annetaan lupa örveltää yhtenä iltapäivänä Helsingin Mannerheimintiellä, siinähän heitä on virkavallan helpoin valvoa. Eivätpähän ole kauppojen ikkunoita spreijaamassa. Ja mielenosoitus loppuu nopeasti, kun nappien vaikutus alkaa hiipua ja tulee kiire kommuuniin piikille.
Tottakai meillä autoilla kulkevillakin on erilaisia näkemyksiä liikenteestä, liikenteen verotuksesta jne, mutta kun yksi haluaa vasemmalle ja toinen oikealle, niin demokratiassa ollaan sitten aika lailla paikallaan. Sellaista se vain on, valitettavasti.
Noinhan sitä kantaa otetaan ei kannata?Muut saavat ajaa minunkin puolesta ,kyllä olen valmis nauttimaan jos jotain aikaan saadaan kiitos?
...että Suomen pääministeri vaivautuu vastaamaan 61:n henkilön lähettämään, angstiseen (todennäköisesti - anteeksi ennakkoluuloisuuteni) vuodatukseen.