Mistä saa niitä EU-rukapakettia/pussukoita, maksaako ne.
EU-pussukat
mistä saa
1185
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Niitä saa seurakunnan diakonia tsto:ista, pelastusarmeijalta ja erilaisilta yhdistyksiltä.
Näiden hinta on "arvioimaton", sillä niiden kustannuksia aiheuttavat veltto viranomaistyöskentely, ihmisten itsekkyys työelämässä ja lopulta vielä vähävairaisuutensa todistaminen itselleen ventovieraille ihmisille.
Lisäksi viranomaisten osaaamattomuuden takia ihmisille aiheutettu tahallinen proteiiniin, valkuaisaineiden ja hiilihydraattien puute aiheuttaa ihmisessä psyykkistä ja fyysistä väsymistä. Ja jopa aivojen rappeutuma sairaiksia
Pitkään jatkuessaan tämä tilanne aiheuttaa ihmiselle keripukin ja kuolemisen.
Näitäkin yhteiskunnan heitteille jättämiä ihmisiä on runsaasti ja erityisesti tampereella.
Mutta juuri siksihän tamperelaisuus on niin kivaa, ettei kenenkään tarvitse välittää naapuristaan, lähimmäisestään tai yleensäkkään kenestäkään muusta. Ollaan vaan oman navan ympärillä. Ja kun se saa lenkkiä ja olutta, tai fiinimmissä piireissä viiniä ja filettä, niin kyllä silloin Jumala on suosioillinen ja elämä täynnä sitä kuuluisaa "tampereen onnellisuutta"!