Onko menty siihen että kummeja nykyään pidetään vain lahjakoneina ilman mitään vasta"velvollisuuksia"? Ainakin itsestä tuntuu tältä. Olen kummi 9vuotiaalle siskoni tytölle. Tyttö on aivan ihana mutta jotenkin silti tuntuu etten ajatellut kummiuden olevan aivan tätä. Kaikki yhteydenpito jota pidämme on minun puoleltani aloitettua, samaten jos haluaisin joitakin valokuvia, esim. edes koulukuvat, niitä pitää erikseen pyytää. En nyt tarkoita että minullekkin pitäisi mitään lahjoja ostella yms. mutta kyllä sitä kai saisi jotain yhteyttä pidellä kummilapsenkin puolelta. En väitä että tämä olisi kummityttöni syytä, vaan hänen vanhempiensa!
Oman tyttäreni kummien kanssa on sitten käynyt toista päin. Lähettelen heille valokuvia ja muita muistojuttuja aika useinkin. Silti kummit käyvät katsomassa lasta n. 3 kertaa vuodessa. Meidän siis pitää ajaa yli 100km pienen lapsen kanssa jos haluamme että tämä näkee kummejansa edes joskus.
Minusta siis tuntuu että teen yli omien velvollisuuksieni ja kukaan muu ei vaivaudu. Mitäköhän sitä sitten tekisi tässä tilanteessa, lopettaisi ruikutuksen? =)
Oman tyttäreni kummien kanssa on sitten käynyt toista päin. Lähettelen heille valokuvia ja muita muistojuttuja aika useinkin. Silti kummit käyvät katsomassa lasta n. 3 kertaa vuodessa. Meidän siis pitää ajaa yli 100km pienen lapsen kanssa jos haluamme että tämä näkee kummejansa edes joskus.
Minusta siis tuntuu että teen yli omien velvollisuuksieni ja kukaan muu ei vaivaudu. Mitäköhän sitä sitten tekisi tässä tilanteessa, lopettaisi ruikutuksen? =)
Vastaukset 2
Vanhimmat
ja täytyy myöntää, että yhteydenpito on ollut aika nirkosta molemmin puolin. Kuva-asian olen hoitanut niin, että olen itse käynyt lasta kuvaamassa harrastuksissaan. Syynä tähän tilanteeseen ei ole haluttomuus olla kummi, vaan se tosiasia, että ihmisenä kummilapseni on kiinnostunut kaikesta muusta, mistä minä en ja on vaikea löytää jutunjuurta vaikka ollaan sukulaisia. Myös satojen kilometrien välimatka vähentää tapaamisia.
.. tuon kummiuden jo vähän turhan vakavasti???