Onko elokuvia, joissa aiheena on jaettu Berliini?
Sellaisia, joissa näkyisi berliinin muuri, sekä jaettu kaupunki.
Sellaisia, joissa näkyisi berliinin muuri, sekä jaettu kaupunki.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mikäs se on se Billy Wilderin 1,2,3 vai mikä leffan nimi on, mutta löytynee Tietenkin hakusanalla billy wilder.
Sitten en muista leffan nimeä enkä ohjaajaa mutta juonena on tämä berliinin ilmasilta jolloin sinne lennätettiin kaikki paskapaperista lähtien. Kertoo siis lentäjistä.
Laittaisin melkein IMDB:een hakusanan berlin, tai berliini (puhuu näes savvookin).
Jaetusta berliinistä ei kerro kolmas mies, mutta voisi aivan hyvin kertoa. Kertoo vienistä. On hyvä leffa.
Löytyi leffan tiedot, mutta se on valmistunut vuonna 1961.
Berliinin muuria alettiin rakentamaan
13.8.1961 yöllä, eli ei siinä voi olla mitään Berliinin muurista.
Kiitti kuitenkin.
Jaetusta Saksasta: Goodbye Lenin
Hitchcockin leffa Revitty esirippu (Torn Curtain) tapahtuu osittain Itä-berliinissä ja Itä-Saksassa. Kuvattu tosin studiossa, mutta niin varmaan kaikki aihetta käsittelevät elokuvat ennen muurin murtumista.
Suhteelleisen uusi leffa (2001 muistaakseni) nimeltään Buffalo Soldiers on musta komedia jenkkien sotilastukikohdasta länsi-Berliinissä ennen muurin murtumista. Eli aihepiiri ainakin viittaa etsimääsi.
Muuta ei tule nyt mieleen, vaikka onhan noita varmaan olemassa.