Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

voi voi

pakko vähän purkaa sydäntäni...
mieheni on nyt muutaman vuoden aikana käyttänyt vaippoja. ei tosin joka päivä, mutta aina kännissä nukkumaan mennessä ja seuraavan krapula päivän. eli joka viikko kuiteskin.
ensin hän teki sitä salaa kun olin jo sammunut, mutta sainpahan tietenkin jonkun ajan kuluttua tietää asiasta.
alku aika oli todella vaikeea. riitelimme asiasta. minun oli niin vaikea hyväksyä tilannetta. tuntui kun en yhtäkkiä enään tuntenut kenen kanssa olin ollut jo monta vuotta suhteessa.
välillä yritin olla välinpitämätön ja välillä asia kävi taas ärsyttämään ihan toden teolla.
nykyään yritän ymmärtää tätä mieheni fetissiä. olen itsekin joskus kokeillut vaippoja (mieheni pukee ne hyvin mielellään päälleni). en vaan saa siitä mitään irti, enkä todellakaan pysty pissimään niihin. se on todella kuuma pitää päälläkin. tuntuu vaan että en milloinkaan muuten enää saa häneltä niin helliä katseita ja läheisyyttä kun näissä tilanteissa.
en tiedä mitä tällä kirjoituksella haluan saada aikaiseksi. luulen vain että haluan puhua siitä koska en tietenkään voi tästä kenenkään muun kun mieheni kanssa keskustella ja sekin on aika väkinäistä.
kummallisinta on, että olen todella seksuaalinen ihminen. kaikki todella "kummat" jutut voi kiihottaa minua ihan kamalasti, mutta ikävä kyllä tämä ei ole yksi niistä. ehkä ongelmana on että itse olen koko elämäni kamppaillut lievän inkonttinenssi vaivan kanssa ja yrittänyt kaikin tavoin vältellä pientä lirahtelua...
rakastan miestäni todella paljon! harmi että en voi täysin ymmärtää häntä.
onko kenties muilla vastaavia kokemuksia jaettavaksi...
2710
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Eikö oikeasti tämä vaippafetismi ole vähän outoa? Tainut jäädä lapsuudessa huomio omalta äidiltä hieman liian vähäiseksi ja ehkä psykologia olisi oikeampi osoite, jos aikuisena tarvii olla vaipassa ja leikkiä vauvaa.

Äänestä
  • Äiti äiti äiti...ja samaa kotipsykologi paskaa. Mistäs isoista rinnoista pitävillä miehillä on trauma jäänyt? Entä heillä jotka haluavat piiskaa tms??? Mikä trauma heillä on joilla ei ole mielikuvisyusta mihinkään fetisiin? He ehkä kaikkein eniten häiriintyneitä?
    Minä halveksin sinua, oikeasti!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hämmentävää kirjoitti:

pakko vähän purkaa sydäntäni...
mieheni on nyt muutaman vuoden aikana käyttänyt vaippoja. ei tosin joka päivä, mutta aina kännissä nukkumaan mennessä ja seuraavan krapula päivän. eli joka viikko kuiteskin.
ensin hän teki sitä salaa kun olin jo sammunut, mutta sainpahan tietenkin jonkun ajan kuluttua tietää asiasta.
alku aika oli todella vaikeea. riitelimme asiasta. minun oli niin vaikea hyväksyä tilannetta. tuntui kun en yhtäkkiä enään tuntenut kenen kanssa olin ollut jo monta vuotta suhteessa.
välillä yritin olla välinpitämätön ja välillä asia kävi taas ärsyttämään ihan toden teolla.
nykyään yritän ymmärtää tätä mieheni fetissiä. olen itsekin joskus kokeillut vaippoja (mieheni pukee ne hyvin mielellään päälleni). en vaan saa siitä mitään irti, enkä todellakaan pysty pissimään niihin. se on todella kuuma pitää päälläkin. tuntuu vaan että en milloinkaan muuten enää saa häneltä niin helliä katseita ja läheisyyttä kun näissä tilanteissa.
en tiedä mitä tällä kirjoituksella haluan saada aikaiseksi. luulen vain että haluan puhua siitä koska en tietenkään voi tästä kenenkään muun kun mieheni kanssa keskustella ja sekin on aika väkinäistä.
kummallisinta on, että olen todella seksuaalinen ihminen. kaikki todella "kummat" jutut voi kiihottaa minua ihan kamalasti, mutta ikävä kyllä tämä ei ole yksi niistä. ehkä ongelmana on että itse olen koko elämäni kamppaillut lievän inkonttinenssi vaivan kanssa ja yrittänyt kaikin tavoin vältellä pientä lirahtelua...
rakastan miestäni todella paljon! harmi että en voi täysin ymmärtää häntä.
onko kenties muilla vastaavia kokemuksia jaettavaksi...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu