Help me..

Joskus monia vuosia sitten katselin leffaa, ja muistaakseni se oli jokin The Omen-trilogian osista. Voin muistaa nimenkin väärin...kuitenkin, leffassa oli kohtia, kuten jotkut tyypit heiluttivat kaduilla väärinpäin olevia ristejä, ja myös kirkossa oleva suuri risti kaatui jossain kohdassa väärinpäin. Elokuva loppui lähes samalla tavalla kuin ensimmäinen Ennustus.

Myöhemmin kun ostin koko trilogian, nämä kohtaukset eivät esiintyneet missään elokuvasarjan kolmessa osassa. Siis, voiko kyseessä olla pätkitty versio tällä dvdllä..? Sitä ihmettelen, että kuinka ne sitten leikkaamattoman olisivat näyttäneet tv:ssä...

Pahoittelen sekavaa selitystapaani...
3242
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mutta Ennustuksiahan on neljä. Kolmannessa Damien teilataan, neljännessä pääpahiksena onkin joku tyttö. Eli siis kyse voi yhtä hyvin olla nelosesta.

Joskus olen nelosenkin katsonut. En kuitenkaan muista siitä mitään, joten varmaksi en tuota voi sanoa.

Äänestä

muistelen itsekin nähneeni joskus vuonna 1 ja 2 tuollaisen pätkän, olisko sensuuri jossain vaiheessa oikeesti iskeny ja nykyisin näytettävä versio siis "siistimpi"...

Äänestä

Neljänneltä osalta hiukan vaikuttaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Twister kirjoitti:

Joskus monia vuosia sitten katselin leffaa, ja muistaakseni se oli jokin The Omen-trilogian osista. Voin muistaa nimenkin väärin...kuitenkin, leffassa oli kohtia, kuten jotkut tyypit heiluttivat kaduilla väärinpäin olevia ristejä, ja myös kirkossa oleva suuri risti kaatui jossain kohdassa väärinpäin. Elokuva loppui lähes samalla tavalla kuin ensimmäinen Ennustus.

Myöhemmin kun ostin koko trilogian, nämä kohtaukset eivät esiintyneet missään elokuvasarjan kolmessa osassa. Siis, voiko kyseessä olla pätkitty versio tällä dvdllä..? Sitä ihmettelen, että kuinka ne sitten leikkaamattoman olisivat näyttäneet tv:ssä...

Pahoittelen sekavaa selitystapaani...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu