Moven ansaintatapa

TERVE!

Voisko joku kertoa mulle lyhyesti ja selkeästi miten tämä Moven ansainta nytten tapahtuu.
Kun ensiksi oli käsittääkseni tämä 999 euron aloitusmaksu joka on menetetty yhdellä kertaa.

Mitä muita kuluja tulee kuukausittain?
Mistä nämä provisiot sitten maksetaan?
Homma toimi käsittääkseni y-tunnuksella?

En halua kritiikkiä enkä ylistystä. En ole itse liittymässä mihinkään tällaiseen mutta tuttavani on ja kysyi jo kirjanpitoa moisesta toiminnasta mutta jokin tässä kumminkin haiskahtaa. Onko tässä myös jonkinlainen pyramidi järjestelmä?

Kiitoksia jo etukäteen asiallisista vastauksista.
727267
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 72

Vanhimmat

Moven ansaita tapahtuu siten, että perustat oman liiketoiminnan ja ryhdyt yrittäjäksi. Saat paljon rahaa, mutta myös töitä on tehtävä. 999 euron aloitusmaksua ei menetä, vaan sillä saa ainakin 2000 euron edestä tuotteita ja palveluja mm. omat kotisivut. Muita kuluja ei tule, kunhan ostat Movestoresta itsellesi tai asikkaillesi tuotteita vaatimattoman pistemäärän verran kuukaudessa. Saat siis aina sijoittamillesi rahoille vastinetta. Provisiot maksetaan tuotteista. Jos myyt Moven tuotteen kaverillesi saat provisiota. Tai jos rekrytoit uuden edustajan, saat provisiota. Lisäksi saat voittoa, jos myyt Moven tuotteen kaverillesi kallimmalla kuin mitä itse ostit. Jos lähdet mukaan tarvitset y-tunnuksen, jonka jokainen saa kaupparekisteristä. Toiminta on laillista ja rehellistä. Pyramideja on kaikkialla. Pomolla on kaksi apulaispomoa, joilla kullakin on kolme työntekijää. Se on pyramidi.

Äänestä
  • mitä "sillä saa ainakin 2000 euron edestä tuotteita ja palveluja mm. omat kotisivut" pitää sisällään? Kotisivut ovat ainakin pirun kalliit tuohon hintaan!!

    Äänestä

  • "Muita kuluja ei tule, kunhan ostat Movestoresta itsellesi tai asikkaillesi tuotteita vaatimattoman pistemäärän verran kuukaudessa."

    Mikähän tämä vaatimaton pistemäärä kuukaudessa on? Ja paljonko se on euroina? Liiketoiminnassa kun harvemmin viitsisi puhua mistään pisteistä.

    "999 euron aloitusmaksua ei menetä, vaan sillä saa ainakin 2000 euron edestä tuotteita ja palveluja mm. omat kotisivut."

    Mitä nämä saatavat tuotteet ovat? Joutuuko niistä vielä erikseen maksamaan?

    "Provisiot maksetaan tuotteista. Jos myyt Moven tuotteen kaverillesi saat provisiota. Tai jos rekrytoit uuden edustajan, saat provisiota."

    Mikä tämä provisio on? Siis jonkunlainen prosentti osuus siis?

    "Lisäksi saat voittoa, jos myyt Moven tuotteen kaverillesi kallimmalla kuin mitä itse ostit."

    Tuohan nyt on markkinatalouden perusta!!!

    Äänestä

  • Onpahan hintavat kotisivut, kun tietää millaiset ne moven alla on... maksamalla 60 euroa saa oman domainin ja monta kertaa enemmän sivutilaa, ja parisataa euroa naapurin freelancerille, niin sivut ovat valmiit.

    Että pitäköön move sivunsa.

    Äänestä

  • Teni kirjoitti:

    "Muita kuluja ei tule, kunhan ostat Movestoresta itsellesi tai asikkaillesi tuotteita vaatimattoman pistemäärän verran kuukaudessa."

    Mikähän tämä vaatimaton pistemäärä kuukaudessa on? Ja paljonko se on euroina? Liiketoiminnassa kun harvemmin viitsisi puhua mistään pisteistä.

    "999 euron aloitusmaksua ei menetä, vaan sillä saa ainakin 2000 euron edestä tuotteita ja palveluja mm. omat kotisivut."

    Mitä nämä saatavat tuotteet ovat? Joutuuko niistä vielä erikseen maksamaan?

    "Provisiot maksetaan tuotteista. Jos myyt Moven tuotteen kaverillesi saat provisiota. Tai jos rekrytoit uuden edustajan, saat provisiota."

    Mikä tämä provisio on? Siis jonkunlainen prosentti osuus siis?

    "Lisäksi saat voittoa, jos myyt Moven tuotteen kaverillesi kallimmalla kuin mitä itse ostit."

    Tuohan nyt on markkinatalouden perusta!!!

    Kuten huomaat, sinulle syntyi paljon uusia kysymyksiä. Tämän takia sinun kannattaa tulla liiketoimintaesittelyyn, jossa sinulle kerrotaan tarkasti, miten asiat ovat. Lyhyissä vastauksissa voi jokin seikka jäädä epäselväksi ja sitten sinä tai joku kateellisista tarttuu asiaan ja alkaa väittää valehteleijaksi.

    Vaatimaton euromäärä on alk. 60 euroa. Voin vakuuttaa, että on erittäin helppo saada tuo summa kasaan, mutta on se niinkin, ettei pelkällä sohvalla istumisella voi millään pärjätä.

    Aloituspakettiin kuuluu mm. MAASTOPYÖRÄ! ja totta kai liiketoimintaasi edistäviä tuotteita. Näistä ei joudu erikseen maksamaan, vaan ne tosiaan kuuluvat tuohon 999 hintaan.

    Provisio määräytyy palkkiotaulukon mukaan. Saat provisiota omista ostoista. Mutta saat provisiota niistä ostoista, joita sinun rekrytoimat edustajat hankkivat. Esim. jos rekrytoit edustaja möttösen mukaan tähän erinomaiseen bussnekseen, niin jos möttönen myy esimerkiksi 3000 euron plasmatelevision, niin sekä Möttönen että sinä saatte provisiota! Kun alapuolellasi on vuoden kuluttua esim. 100 myyjää, niin se liikevaihto, josta saat provision on huima.

    Äänestä

  • Peeter kirjoitti:

    Onpahan hintavat kotisivut, kun tietää millaiset ne moven alla on... maksamalla 60 euroa saa oman domainin ja monta kertaa enemmän sivutilaa, ja parisataa euroa naapurin freelancerille, niin sivut ovat valmiit.

    Että pitäköön move sivunsa.

    Sinun mielestäsi sivut ovat siis 260 euron arvoiset. Kun aloituspaketti sisältää muutakin rahan arvoista, niin edullista on.

    Muuten rohkenen epäillä, että se sinun naapurin nörttisi osaa integroida sivuille esim. organisation myynnin Moven myyntijärjestelmästä, joten pikkusen taitaa tulla enemmän hintaa kuin tuo 200.

    Äänestä

  • Movettaja kirjoitti:

    Kuten huomaat, sinulle syntyi paljon uusia kysymyksiä. Tämän takia sinun kannattaa tulla liiketoimintaesittelyyn, jossa sinulle kerrotaan tarkasti, miten asiat ovat. Lyhyissä vastauksissa voi jokin seikka jäädä epäselväksi ja sitten sinä tai joku kateellisista tarttuu asiaan ja alkaa väittää valehteleijaksi.

    Vaatimaton euromäärä on alk. 60 euroa. Voin vakuuttaa, että on erittäin helppo saada tuo summa kasaan, mutta on se niinkin, ettei pelkällä sohvalla istumisella voi millään pärjätä.

    Aloituspakettiin kuuluu mm. MAASTOPYÖRÄ! ja totta kai liiketoimintaasi edistäviä tuotteita. Näistä ei joudu erikseen maksamaan, vaan ne tosiaan kuuluvat tuohon 999 hintaan.

    Provisio määräytyy palkkiotaulukon mukaan. Saat provisiota omista ostoista. Mutta saat provisiota niistä ostoista, joita sinun rekrytoimat edustajat hankkivat. Esim. jos rekrytoit edustaja möttösen mukaan tähän erinomaiseen bussnekseen, niin jos möttönen myy esimerkiksi 3000 euron plasmatelevision, niin sekä Möttönen että sinä saatte provisiota! Kun alapuolellasi on vuoden kuluttua esim. 100 myyjää, niin se liikevaihto, josta saat provision on huima.

    Upouudella maastopyörälläsikö ajelet pitkin kaupungin katuja ja samalla mainostat ah, niin erinomaista moven toimintaa??? Sen haluaisin nähdä...

    Ja milläpäs Möttönen myy 3000 euron plasmatelevision kun movessa ei ole myynnissä kuin Medion MD42598 42" PLASMA-TV hintaan 1 848.3 € (sis. 22 % alv.)??

    Äänestä

  • "Tai jos rekrytoit uuden edustajan, saat provisiota."

    Eli tämä perustuu selvästi samaan järjestelmään kuin WGI. Ainoa ero tässä on että jäsenet vielä ostavat näiltä MOVE:n kavereilta tavaraa. Jos kaikki saavat provikkaa allaolevilta jäseniltään ei ylös jää mitään. Tällöin rahan pitäisi kertaantua moneen kertaan ylöspäin mentäessä.

    Äänestä

  • E-Tuomas kirjoitti:

    Upouudella maastopyörälläsikö ajelet pitkin kaupungin katuja ja samalla mainostat ah, niin erinomaista moven toimintaa??? Sen haluaisin nähdä...

    Ja milläpäs Möttönen myy 3000 euron plasmatelevision kun movessa ei ole myynnissä kuin Medion MD42598 42" PLASMA-TV hintaan 1 848.3 € (sis. 22 % alv.)??

    Minä käytän maastopyörääni kuntoiluun. Moven toimintaa mainostan henkilökohtaisin tapaamisin. Jos haluat nähdä, kuinka "mainostaminen" oikeasti käy, niin tule liiketoimintaesittelyyn.

    No, niin. Kuten sanoin, että jos täällä kertoo tietoja tominnasta, niin jo on joku valopää väittämässä valehtelijaksi. 3000 euron hinta oli tietenkin esimerkki. Jos Möttönen myy 1848,30 € (sis. 22 % alv.) Medion MD42598 42" PLASMA-TV:n niin kaikki hänen organisatiossa yläpuolella olevat saavat tästä rahaa!!!!

    Äänestä

  • movettaja kirjoitti:

    eikä vakuuttanut. Ei. Nykyisen työpaikkani sain ihan ILMAN aloitusmaksuja, saan siitä vakituista palkkaa (ja on varmasti enemmän kuin moven provisiot), eikä minun tarvitse maksaa palkastani provisioita yläpuolellani oleville henkilöille.
    Ihmeellistä kylläkin. Ehkäpä jonakin päivänä tässäkin yrityksessä työntekijä alkaa maksamaan provisiota palkanmaksavalle taholle saadakseen työskennellä seuraavankin kuukauden...

    Äänestä

  • Teni kirjoitti:

    Eli tämä perustuu selvästi samaan järjestelmään kuin WGI. Ainoa ero tässä on että jäsenet vielä ostavat näiltä MOVE:n kavereilta tavaraa. Jos kaikki saavat provikkaa allaolevilta jäseniltään ei ylös jää mitään. Tällöin rahan pitäisi kertaantua moneen kertaan ylöspäin mentäessä.

    "Ainoa ero tässä on että jäsenet vielä ostavat näiltä MOVE:n kavereilta tavaraa"

    Tämähän se on se oleelinen ero, miksi WGI saattaa olla laitonta (ei lainvoimaista päätöstä) mutta move ei. Movessa myydään tavaraa, ei pelkästään rekrytoida.

    Käsityksesi siitä, miten raha liikkuu järjestelmässä oli niin outo, että siitä tehty johtopäätöskin: "rahan pitää kertautua moneen kertaan" on väärä.

    Äänestä

  • perskeless kirjoitti:

    "Tai jos rekrytoit uuden edustajan, saat provisiota."

    Tässä taas nähdään, kun kateelliset tarttuvat epätäsmällisyyksiin. Pelkästä rekrytoinnista ei kuitenkaan makseta. Edustajan on hankittava ulkopuolisia asiakkaita ennen kuin se henkilö, joka rekrytoi saa palkkion. Näin ollen palkkiota maksetaan siitä että rekrytoitava hankkii uusia asiakkaita. Asiakashankinnasta maksetaan. Koska kuitenkin hyvän tuotevalikoiman takia rekrytoitaville ei ole mitään ongelmia hankkia ulkopuolisia asiakkaita, niin käytännössä edustaja saa lähes takuuvarmasti palkkionsa, kun rekrytoi.

    Käypäs http://www.amway.fi lukemassa kohdasta suoramyynti,ja sieltä "mikä on pyramidi".
    Aika pelottavalle kuulostaa tuo move juttu,pitää pysytellä kaukana,jos täällä esitetyt asiat tosiaan ovat faktoja tästä tuoreesta suomalaisfirmasta.Uskallan väittää että kotimaisuus ei ole tae rehellisestä firmasta.Vuoden päästä tuollaista firmaa ei ole enää olemassakaan.

    Siis tarkoittaako että saan provision vain esim rekrytoimani möttösen tekemistä toimista. Möttösen rekrytoimien ihmisten tapahtumista ei siis kerry enää minulle provisiota?? Käsitinkö oikein.

    Saat möttösen toimista rahaa ja möttösen rekrytoimien ihmisten tekemisistä. Ketju ei kuitenkaan jatku loputtomiin vaan katkeaa tietyssä vaiheessa.

    Äänestä

  • UPDATE_6259022 kirjoitti:

    Käypäs http://www.amway.fi lukemassa kohdasta suoramyynti,ja sieltä "mikä on pyramidi".
    Aika pelottavalle kuulostaa tuo move juttu,pitää pysytellä kaukana,jos täällä esitetyt asiat tosiaan ovat faktoja tästä tuoreesta suomalaisfirmasta.Uskallan väittää että kotimaisuus ei ole tae rehellisestä firmasta.Vuoden päästä tuollaista firmaa ei ole enää olemassakaan.

    Move kyllä läpäisee kaikki tuossa Amwayn listassa olevat kohdat. Amway kyllä kusettaa omia jäseniään sanomalla, että "Palkkioita tai bonuksia ei makseta, ennen kuin olet myynyt tuotteita." Oikeasti Amway maksaa pallkioita ja bonuksia heti kun on ostanut Amwayltä jotain. Amway ei tarkista, onko sinulla todellisia ulkopuolisia asiakkaita vai toimitko ostajana itse.

    Äänestä

  • E-Tuomas kirjoitti:

    eikä vakuuttanut. Ei. Nykyisen työpaikkani sain ihan ILMAN aloitusmaksuja, saan siitä vakituista palkkaa (ja on varmasti enemmän kuin moven provisiot), eikä minun tarvitse maksaa palkastani provisioita yläpuolellani oleville henkilöille.
    Ihmeellistä kylläkin. Ehkäpä jonakin päivänä tässäkin yrityksessä työntekijä alkaa maksamaan provisiota palkanmaksavalle taholle saadakseen työskennellä seuraavankin kuukauden...

    Onnea valitsemallesi staattiselle urallesi.

    Äänestä

  • movettaja kirjoitti:

    Saat möttösen toimista rahaa ja möttösen rekrytoimien ihmisten tekemisistä. Ketju ei kuitenkaan jatku loputtomiin vaan katkeaa tietyssä vaiheessa.

    Eli jos mun alapuolella on sata henkilöä. Ja jokainen on rekrytoinut alla olevan henkilön niin menisikö provisio ketju seuraavanlaisesti.
    Viimeinen myy television esim. hintaan 3000 euroa. Moven lupaama provikka olisi vaikka 5%. Jolloin se joutuisi maksamaan jokaiselle ketjussa olevalle minuun asti seuraavasti.
    3000 X 5% = 150 euroa. Yhteensä koko ketjussa tämä tekisi siis 100 X 150 euroa = 15 000 euroa. Movelle jäisi siis katetta
    3000 - 15 000 = -12 000 euroa.
    Korjaisitko minua taas jos olen väärässä tämän kanssa.

    Äänestä

  • movettaja kirjoitti:

    Move kyllä läpäisee kaikki tuossa Amwayn listassa olevat kohdat. Amway kyllä kusettaa omia jäseniään sanomalla, että "Palkkioita tai bonuksia ei makseta, ennen kuin olet myynyt tuotteita." Oikeasti Amway maksaa pallkioita ja bonuksia heti kun on ostanut Amwayltä jotain. Amway ei tarkista, onko sinulla todellisia ulkopuolisia asiakkaita vai toimitko ostajana itse.

    Lainaan lauseita suoraan tuolta amwayn pyramidisivulta,jossa siis kerrotaan mistä laittoman pyramidin voi tunnistaa.
    1. ...palkkiota maksetaan ensisijaisesti uusien jäsenien rekrytoinnista.
    (voisitko selvittää, aiempien kirjoitustesi perusteella move tekee juuri näin)
    2. ... maksamalla suuria aloitusmaksuja
    (voi olla että 999€ ei ole mielestäsi paljon rahaa,mutta minun mielestä on)
    Amway ei maksa uusista jäsenistä tai niiden rekrytoinnista mitään.Eri asia on,jos uusi jäsen mukaan lähtiessään tilaa vapaaehtoisesti enemmän tuotteita,niin näistä tuotteista tulee pisteet myös sinne ylälinjaan.
    Amway alkaa maksamaan bonuksia kun kuukausi myynti tai omat ostot ylittävät 160€.
    Kyllä uskoisin että Amway tarkistaa omat ostot ja myynnit siinä vaiheessa jos alalinjaa ei ole ja kuukausiostot alkavat olemaan kovin suuria.

    Äänestä

  • movettaja kirjoitti:

    Onnea valitsemallesi staattiselle urallesi.

    Mistäpä tiedät kuinka staattinen urani on? Itse viihdyn työpaikassa, jossa jokainen päivä on erilainen, voin käydä koulutuksissa haluni mukaan, käydä kouluttamassa, asiakastapaamisissa jne... eli en suinkaan istu 8 h tuntia toimistossa.

    Äänestä

  • E-Tuomas kirjoitti:

    Mistäpä tiedät kuinka staattinen urani on? Itse viihdyn työpaikassa, jossa jokainen päivä on erilainen, voin käydä koulutuksissa haluni mukaan, käydä kouluttamassa, asiakastapaamisissa jne... eli en suinkaan istu 8 h tuntia toimistossa.

    Kuvasit juuri kuinka dynaaminen työpäiväsi on. Silloin ei haittaa, jos ura on staattinen.

    Äänestä

  • Teni kirjoitti:

    Eli jos mun alapuolella on sata henkilöä. Ja jokainen on rekrytoinut alla olevan henkilön niin menisikö provisio ketju seuraavanlaisesti.
    Viimeinen myy television esim. hintaan 3000 euroa. Moven lupaama provikka olisi vaikka 5%. Jolloin se joutuisi maksamaan jokaiselle ketjussa olevalle minuun asti seuraavasti.
    3000 X 5% = 150 euroa. Yhteensä koko ketjussa tämä tekisi siis 100 X 150 euroa = 15 000 euroa. Movelle jäisi siis katetta
    3000 - 15 000 = -12 000 euroa.
    Korjaisitko minua taas jos olen väärässä tämän kanssa.

    Ei minkään verkostomarkkinointiyhtiön palkkiojärjestelmä ole noin syvä juuri esittämästäsi syystä. Palkkiojärjestelmät ulottuvat vain tyypillisimmillään tasoille 5-15 asti. Tai sitten niin, että joillekin maksetaan kokonaismyynnistä. Provikat ovat myös pienemmät, kun mennään alaspäin, paitsi sitten kaukaisimmalla tasolla, jolla palkkioprosentti on taas sama kuin myyjällä itsellään.

    Voisitko antaa minulle siis selvän esimerkin tästä moven palkkiojärjestelmästä. Kiitos.

    Äänestä

  • Teni kirjoitti:

    Voisitko antaa minulle siis selvän esimerkin tästä moven palkkiojärjestelmästä. Kiitos.

    Liiketoimintaesittelyssä sinulle näytetään, kuinka paljon tienaat. Palkkiojärjestelmä esitetään aina virallisella esitteellä, ettei tule virheitä. TEVETULOA!

    Äänestä

  • ilh kirjoitti:

    Lainaan lauseita suoraan tuolta amwayn pyramidisivulta,jossa siis kerrotaan mistä laittoman pyramidin voi tunnistaa.
    1. ...palkkiota maksetaan ensisijaisesti uusien jäsenien rekrytoinnista.
    (voisitko selvittää, aiempien kirjoitustesi perusteella move tekee juuri näin)
    2. ... maksamalla suuria aloitusmaksuja
    (voi olla että 999€ ei ole mielestäsi paljon rahaa,mutta minun mielestä on)
    Amway ei maksa uusista jäsenistä tai niiden rekrytoinnista mitään.Eri asia on,jos uusi jäsen mukaan lähtiessään tilaa vapaaehtoisesti enemmän tuotteita,niin näistä tuotteista tulee pisteet myös sinne ylälinjaan.
    Amway alkaa maksamaan bonuksia kun kuukausi myynti tai omat ostot ylittävät 160€.
    Kyllä uskoisin että Amway tarkistaa omat ostot ja myynnit siinä vaiheessa jos alalinjaa ei ole ja kuukausiostot alkavat olemaan kovin suuria.

    Kuten sanoin, Amway määrittelee sanan pyramidin itselleen edullisesti. Move ei maksa mitään yhdestä edustajasta, Move maksaa edustajasta ja 5 ulkopuolisen asiakkaan kokonaisuudesta. Amway puolestaan maksaa uuden edustajan ostamista tuotteista provisiota. Amwayn aloituspaketti maksaa 500 euroa. Movellakin on halvempia paketteja, mutta emme halua käyttää niiitä vain pyramidipeliväitteiden kumoamiseen kuten amway. Julkisuudessa esitellään vain se pikkupaketti, jota kukaan ei osta. Amwayn mielestä, kun edustaja ostaa aloituspaketin, niin myyjä saa tästä provision, mutta Amwayn mielestä tämä ei tarkoita sitä, että palkkioita maksettaisiin rekrytoinnsta.

    999 € ei ole korkea maksu, koska rahalle saa täyden vastineen. Huiareiden käyttämät aloitusmaksut ovat luokkaa 10 000 euroa eivätkä sisällä muuta kuin "oikeusksia".

    Amway ei ole kiinnostunut ulkopuolisista asiakkaista ja niiden määrästä.

    Äänestä

  • movettaja kirjoitti:

    Liiketoimintaesittelyssä sinulle näytetään, kuinka paljon tienaat. Palkkiojärjestelmä esitetään aina virallisella esitteellä, ettei tule virheitä. TEVETULOA!

    Missäs näitä liiketoiminta esittelyjä pidetään??

    Äänestä

  • Teni kirjoitti:

    Missäs näitä liiketoiminta esittelyjä pidetään??

    Esittelyjä pidetään kaikissa suurissa kaupungeissa. Ajat selviävät Moven edustajilta. Emme harrasta niin sanottua kylmää markkinointia.

    Äänestä

  • Movettaja kirjoitti:

    Tässä taas nähdään, kun kateelliset tarttuvat epätäsmällisyyksiin. Pelkästä rekrytoinnista ei kuitenkaan makseta. Edustajan on hankittava ulkopuolisia asiakkaita ennen kuin se henkilö, joka rekrytoi saa palkkion. Näin ollen palkkiota maksetaan siitä että rekrytoitava hankkii uusia asiakkaita. Asiakashankinnasta maksetaan. Koska kuitenkin hyvän tuotevalikoiman takia rekrytoitaville ei ole mitään ongelmia hankkia ulkopuolisia asiakkaita, niin käytännössä edustaja saa lähes takuuvarmasti palkkionsa, kun rekrytoi.

    jos saat provikoita rekrytoimalla ihmisiä allesi, on kyseessä pyramidi. silloinhan ei tarvitse myydä tuotteita, vaan ja ainoastaan rekrytoida. tällöin rahat menevät pyramidimallin mukaan "eka tienaa aina eniten"...

    Äänestä

  • Movettaja kirjoitti:

    Kuten sanoin, Amway määrittelee sanan pyramidin itselleen edullisesti. Move ei maksa mitään yhdestä edustajasta, Move maksaa edustajasta ja 5 ulkopuolisen asiakkaan kokonaisuudesta. Amway puolestaan maksaa uuden edustajan ostamista tuotteista provisiota. Amwayn aloituspaketti maksaa 500 euroa. Movellakin on halvempia paketteja, mutta emme halua käyttää niiitä vain pyramidipeliväitteiden kumoamiseen kuten amway. Julkisuudessa esitellään vain se pikkupaketti, jota kukaan ei osta. Amwayn mielestä, kun edustaja ostaa aloituspaketin, niin myyjä saa tästä provision, mutta Amwayn mielestä tämä ei tarkoita sitä, että palkkioita maksettaisiin rekrytoinnsta.

    999 € ei ole korkea maksu, koska rahalle saa täyden vastineen. Huiareiden käyttämät aloitusmaksut ovat luokkaa 10 000 euroa eivätkä sisällä muuta kuin "oikeusksia".

    Amway ei ole kiinnostunut ulkopuolisista asiakkaista ja niiden määrästä.

    Onko niin että movessa ei saa alalinjan ostoista itselleen pisteitä eikä mitään muutakaan?Että ainoastaan rekrytoimalla uusia saa provisioita?Amwayssa on mahdollista,että tänään aloittava tienaa enemmän kuin esim 5 vuotta bisneksessä mukana ollut,samassa linjassa yläpuolella oleva henkilö.Onko tämä movessa mahdollista?Amway liiketoiminnan aloitus maksaa 119€ 6€ postikulut.Tuohon hintaan kuuluu 7 tuotetta ja paperimateriaalia,esim lakipykäliä ja tuoteopas.Täysin vapaaehtoisia lisäpaketteja on saatavilla puoleen hintaan aloituksen yhteydessä,mutta näitä ei todellakaan tarvitse ottaa.(kallein on hieman reilu 500€,johon kuuluu n 50 tuotetta)
    Mikäs se on se moven vastine tuolle 999€:lle?Maastopyöräkö?Moven sivuilla näkyy olevan polkupyöriä paljonkin,yksikään ei ole kyllä lähelläkään tuota 999€ hintaa...
    Puhut koko ajan että amway sanoo ja amway tekee...
    Ei amway sano,eikä tee.Aina löytyy joku epärehellinen IHMINEN,joka bisneksessä,joka väärinkäyttää liikeideaa ja täten saa koko firman näyttämään huonolle.

    Äänestä

  • E-Tuomas kirjoitti:

    eikä vakuuttanut. Ei. Nykyisen työpaikkani sain ihan ILMAN aloitusmaksuja, saan siitä vakituista palkkaa (ja on varmasti enemmän kuin moven provisiot), eikä minun tarvitse maksaa palkastani provisioita yläpuolellani oleville henkilöille.
    Ihmeellistä kylläkin. Ehkäpä jonakin päivänä tässäkin yrityksessä työntekijä alkaa maksamaan provisiota palkanmaksavalle taholle saadakseen työskennellä seuraavankin kuukauden...

    Joko liiketoimintaesittely oli luokattoman huono tai oma vastaanottosi petti pahasti. VM:ssa ei ole kyse "työpaikan saannista" vaan liiketoiminnan aloittamisesta. Siinä kuten kaikessa tulokseen perustuvassa palkitsemisessa voi itse päättää oman tulotasonsa.

    Et maksa palkastasi provisiota ylilinjaan, kuten ei maksa myyjä verkostomarkkinoinnissakaan. VM-yritys maksaa palkkiot jälleenmyyjille. Työpanoksesi on jonkin summan arvoinen työnantajallesi ja osan tästä saat palkkana itsellesi eli aivan sama kuvio kuin VM:ssakin. Mikäli työnantajalle ei jää voittoa työpanoksestasi palkanmaksun jälkeen hän varmasti laskee palkkaasi tai irtisanoo sinut.

    Äänestä

  • ilh kirjoitti:

    Lainaan lauseita suoraan tuolta amwayn pyramidisivulta,jossa siis kerrotaan mistä laittoman pyramidin voi tunnistaa.
    1. ...palkkiota maksetaan ensisijaisesti uusien jäsenien rekrytoinnista.
    (voisitko selvittää, aiempien kirjoitustesi perusteella move tekee juuri näin)
    2. ... maksamalla suuria aloitusmaksuja
    (voi olla että 999€ ei ole mielestäsi paljon rahaa,mutta minun mielestä on)
    Amway ei maksa uusista jäsenistä tai niiden rekrytoinnista mitään.Eri asia on,jos uusi jäsen mukaan lähtiessään tilaa vapaaehtoisesti enemmän tuotteita,niin näistä tuotteista tulee pisteet myös sinne ylälinjaan.
    Amway alkaa maksamaan bonuksia kun kuukausi myynti tai omat ostot ylittävät 160€.
    Kyllä uskoisin että Amway tarkistaa omat ostot ja myynnit siinä vaiheessa jos alalinjaa ei ole ja kuukausiostot alkavat olemaan kovin suuria.

    Mahdotontahan sellainen tarkistu olisikin. Pyytäisikö Amway myyjää lähettämään kopiot myyntikuiteista? Mikä estäisi myyjää tekaisemasta kuitteja? Varmasti ymmärrät itsekin asian mahdottomuuden;)

    Äänestä

  • perskeless kirjoitti:

    "Tai jos rekrytoit uuden edustajan, saat provisiota."

    Jos ajatellaan että pyramidi toimii täydellisesti että jokainen henkilö saa aina kaksi henkilöä itsensä alapuolelle, ensimmäisellä tasolla on perustaja toisella tasolla on kaksi seuraavaa henkilöä heidän allaan kolmannella tasolla on yhteensä neljä henkilöä ja niin edespäin. Arvatkaa monta henkilöä olisi 24:lla tasolla...? 8,4 MILJOONAA!!!! ei taitais ihan suomen väestö riittää, siinä on teille pyramiidii mukaan vaan.

    Äänestä

  • movettaja kirjoitti:

    Move kyllä läpäisee kaikki tuossa Amwayn listassa olevat kohdat. Amway kyllä kusettaa omia jäseniään sanomalla, että "Palkkioita tai bonuksia ei makseta, ennen kuin olet myynyt tuotteita." Oikeasti Amway maksaa pallkioita ja bonuksia heti kun on ostanut Amwayltä jotain. Amway ei tarkista, onko sinulla todellisia ulkopuolisia asiakkaita vai toimitko ostajana itse.

    Minkä ihmeen takia amwayn pitäisi tarkistaa kuka on todellinen ostojen tekijä?Mitä se amwaylle kuuluu tai kellee muullekaan jos joku haluaa ostaa vaikka 1000€:n kattilasarjan joka kuukausi tai vaikka 10 kattilasarjaa...?

    Äänestä

  • tero_2.0 kirjoitti:

    Mahdotontahan sellainen tarkistu olisikin. Pyytäisikö Amway myyjää lähettämään kopiot myyntikuiteista? Mikä estäisi myyjää tekaisemasta kuitteja? Varmasti ymmärrät itsekin asian mahdottomuuden;)

    Oliko kyseinen viestisi minulle?
    Jos oli,niin haluan vielä tarkentaa,että tuolla tarkastuksella tarkoitin lähinnä että jos joku yksittäinen ilh alkaa tekemään joka kuukausi max pistetason 10 000p,joka on noin 16 000€,ilman alalinjan pisteitä,niin uskoisin että voi tulla kysely että onko todella myynyt niin paljon edestä...Ainakin firman periaatteisiin kuuluu,että itselleen ei pidä ostaa suuria varastoja vaan tuotteet tilataan sitä mukaa kun asiakkaat tilaa.Aika harvassa varmaan sellaiset kroisos pennoset joilla on omasta pussista varaa tuollaisia summia laittaa,ja nekin harvat tuskin enää verkostolla yrittävät lisäansioita saada =)

    Olisin vastannut Sinun viestiisi mikäli vastaus olisi osoitettu Sinulle;) Vastaus oli siis "ilh:lle" kuten ketjusta näkyy.

    Äänestä

  • tero_2.0 kirjoitti:

    Olisin vastannut Sinun viestiisi mikäli vastaus olisi osoitettu Sinulle;) Vastaus oli siis "ilh:lle" kuten ketjusta näkyy.

    Se on siis yhtäkuin satine1...
    Kävi pikku kämmi kun lähettelin viestejä.
    Eli oli siis minulle,ja tuli samalla myös vastattua. :)

    Äänestä

  • tero_2.0 kirjoitti:

    Olisin vastannut Sinun viestiisi mikäli vastaus olisi osoitettu Sinulle;) Vastaus oli siis "ilh:lle" kuten ketjusta näkyy.

    No niin...yritetääs vielä kerran.On tämä tekniikka niin ihmeellistä.Siis,se mitä yritin sanoa,Satine1 ja ilh on sama asia

    Äänestä

  • "999 euron aloitusmaksua ei menetä, vaan sillä saa ainakin 2000 euron edestä tuotteita ja palveluja mm. omat kotisivut."

    OMAT KOTISIVUT?!?!? saa 2000 euron edestä tuotteita ja mainitset käpyset KOTISIVUT?!?!?
    joita myös saa ILMAISEKSI??

    Äänestä

  • movettaja kirjoitti:

    Kuvasit juuri kuinka dynaaminen työpäiväsi on. Silloin ei haittaa, jos ura on staattinen.

    sä oikein vedät? dynamic static hitto puhu viel jostain kernelin kääntämisestä ni tuun näyttää..

    taas oiva esimerkki, kuinka käännetään huomio bizneksen porsaanreistä pois johonkin epäolennaiseen.

    Äänestä

  • JOOPAJOO,JA MITÄ VIELÄ? kirjoitti:

    Minkä ihmeen takia amwayn pitäisi tarkistaa kuka on todellinen ostojen tekijä?Mitä se amwaylle kuuluu tai kellee muullekaan jos joku haluaa ostaa vaikka 1000€:n kattilasarjan joka kuukausi tai vaikka 10 kattilasarjaa...?

    Amwayn pitäsi tarkistaa, kuka on todellinen ostojen tekijä, jotta Amway tietäisi, kuinka paljon Amwayllä on edustajien ulkopuolisia asiakkaita. Pyramidipeleissä tuotteita ostavat vain edustajat, mikä tilanne on Suomessa. Amway kuitenkin kiven kovaan väittää, että se ei ole pyramidipeli. Miten Amway voi tietää itse, onko se pyramidipeli vai ei, jos se ei tiedä ulkopuolisten asiakkaiden määrää?

    Äänestä

  • UPDATE_6259022 kirjoitti:

    Onko niin että movessa ei saa alalinjan ostoista itselleen pisteitä eikä mitään muutakaan?Että ainoastaan rekrytoimalla uusia saa provisioita?Amwayssa on mahdollista,että tänään aloittava tienaa enemmän kuin esim 5 vuotta bisneksessä mukana ollut,samassa linjassa yläpuolella oleva henkilö.Onko tämä movessa mahdollista?Amway liiketoiminnan aloitus maksaa 119€ 6€ postikulut.Tuohon hintaan kuuluu 7 tuotetta ja paperimateriaalia,esim lakipykäliä ja tuoteopas.Täysin vapaaehtoisia lisäpaketteja on saatavilla puoleen hintaan aloituksen yhteydessä,mutta näitä ei todellakaan tarvitse ottaa.(kallein on hieman reilu 500€,johon kuuluu n 50 tuotetta)
    Mikäs se on se moven vastine tuolle 999€:lle?Maastopyöräkö?Moven sivuilla näkyy olevan polkupyöriä paljonkin,yksikään ei ole kyllä lähelläkään tuota 999€ hintaa...
    Puhut koko ajan että amway sanoo ja amway tekee...
    Ei amway sano,eikä tee.Aina löytyy joku epärehellinen IHMINEN,joka bisneksessä,joka väärinkäyttää liikeideaa ja täten saa koko firman näyttämään huonolle.

    Movessa saa alalinjan ostoista pisteitä itselleen. En tiedä, mistä olet voinut saada toisenlaisen käsityksen. Rekrytoinnista ei makseta. Makstetaan siitä, että rekrytoi sellaisen, joka tuo uusia ulkopuolisia asiakkaita.

    Amwayn väite siitä, että myöhemmin aloittava voi tienata enemmän kuin 5 vuotta aikaisemmin aloittanut pitää tietenkin paikkaansa. Se pitää paikakansa kaikissa niissä verkostoviritelmissä, joissa todellakin myydään tuotteita. Onhan teoriassa mahdollista, että yksi myyjä myy yksin 5 miljoonalla eurolla, mutta kuinka todennäköistä? Eli ei pidä tehdä sellaista virhepäätelmää, että myöhemmin aloittava olisi yhtä hyvässä asemassa kuin 5 vuotta aikaisemminkin aloittanut. Tätä virhepäätelmää Amwayn esittelijä yrittää kaupata, mikä on moraalitonta. Moveen kanttaa lähteä mukaan HETI. Amwayn liiketoiminnan aloitus voi myös olla huomattavasti kalliinpi kuin tässä mainittu 119 postikulut. Movessa taas aloitus voi olla myös halvmpi kuin 999. Amwayn kalleimaassa paketissa olevat tuotteet ovat vain näytepusseja, siksi lukumäärää on saatu nostettua, mutta eihän tuolainen kauhean rehellistä ole. Moven vastine on mm. maastopyörä, joka vapailla markkinoilla maksaa 600 euroa, joidenkin väitteiden mukaan 2000 euroa, koska kyse on erikoiserästä.

    Äänestä

  • terskamaheppis kirjoitti:

    jos saat provikoita rekrytoimalla ihmisiä allesi, on kyseessä pyramidi. silloinhan ei tarvitse myydä tuotteita, vaan ja ainoastaan rekrytoida. tällöin rahat menevät pyramidimallin mukaan "eka tienaa aina eniten"...

    Ei ole näin. Jos saa provikoita rekrytoimalla ihmisiä alleen myymättä tuotetta, niin silloin kysessä ei ole pyramidi. Kyse on silloin ketjukirjeestä.

    Äänestä

  • jokkekokke kirjoitti:

    Jos ajatellaan että pyramidi toimii täydellisesti että jokainen henkilö saa aina kaksi henkilöä itsensä alapuolelle, ensimmäisellä tasolla on perustaja toisella tasolla on kaksi seuraavaa henkilöä heidän allaan kolmannella tasolla on yhteensä neljä henkilöä ja niin edespäin. Arvatkaa monta henkilöä olisi 24:lla tasolla...? 8,4 MILJOONAA!!!! ei taitais ihan suomen väestö riittää, siinä on teille pyramiidii mukaan vaan.

    Kuten laskelmasi osoittavat, missään organisatiossa ei voi olla 24 tasoa, jos toimitaan vain Suomessa. Miksi pitäisi olla näin monta tasoa?

    Äänestä

  • jzusss kirjoitti:

    "999 euron aloitusmaksua ei menetä, vaan sillä saa ainakin 2000 euron edestä tuotteita ja palveluja mm. omat kotisivut."

    OMAT KOTISIVUT?!?!? saa 2000 euron edestä tuotteita ja mainitset käpyset KOTISIVUT?!?!?
    joita myös saa ILMAISEKSI??

    Olisin kiinnostunut ottamaan vastaan ilmaiset kotisivut, joilta näen alalinjani ja myynnit. Voisitko laittaa linkin näihin sivuihin?

    Äänestä

  • Movettaja kirjoitti:

    Movessa saa alalinjan ostoista pisteitä itselleen. En tiedä, mistä olet voinut saada toisenlaisen käsityksen. Rekrytoinnista ei makseta. Makstetaan siitä, että rekrytoi sellaisen, joka tuo uusia ulkopuolisia asiakkaita.

    Amwayn väite siitä, että myöhemmin aloittava voi tienata enemmän kuin 5 vuotta aikaisemmin aloittanut pitää tietenkin paikkaansa. Se pitää paikakansa kaikissa niissä verkostoviritelmissä, joissa todellakin myydään tuotteita. Onhan teoriassa mahdollista, että yksi myyjä myy yksin 5 miljoonalla eurolla, mutta kuinka todennäköistä? Eli ei pidä tehdä sellaista virhepäätelmää, että myöhemmin aloittava olisi yhtä hyvässä asemassa kuin 5 vuotta aikaisemminkin aloittanut. Tätä virhepäätelmää Amwayn esittelijä yrittää kaupata, mikä on moraalitonta. Moveen kanttaa lähteä mukaan HETI. Amwayn liiketoiminnan aloitus voi myös olla huomattavasti kalliinpi kuin tässä mainittu 119 postikulut. Movessa taas aloitus voi olla myös halvmpi kuin 999. Amwayn kalleimaassa paketissa olevat tuotteet ovat vain näytepusseja, siksi lukumäärää on saatu nostettua, mutta eihän tuolainen kauhean rehellistä ole. Moven vastine on mm. maastopyörä, joka vapailla markkinoilla maksaa 600 euroa, joidenkin väitteiden mukaan 2000 euroa, koska kyse on erikoiserästä.

    Itse kritisoit amwayta aiemmassa kirjoituksessasi siitä että pisteet tulee alalinjan ostoista,vaikka sitähän kaikki verkostomarkkinointi on,sillä esitin kyseisen kysymyksen.
    Sanot että amwayn 500€:n aloituspakkaus sisältää pelkkiä näytepusseja?Tutustu aiheeseen hieman tarkemmin,äläkä tule tänne esittämään vääriä tietojasi.Faktat faktoina,parjaamiset ja valheet ei kuulu tälle palstalle.
    Kerrot että movessa voi myös olla aloitus edullisempi,mutta et ole vielä kertonut mikä se summa on ja mitä sitä vastaan saa?Tässä sinulle ja muille näytepussimiehille esim amwayn 500€:n näytepussi pakkauksesta:
    pyykinpesujauhe 2,25kg
    tahrasuola 750g
    huuhteluaine 1l
    suihkutilanpuhd.aine 500ml(tiiviste,saa 4x500ml suihkepullon)
    kylpyhuonepuhd.aine 500ml
    ikkunanpesuaine 500ml
    3xsuihkepullo
    käsitiskiaine 1l
    pehmeäpullo,johon voi tehdä astianpesuaineesta haluamansa vahvuisen sekoituksen
    suihkugeeli 400ml
    käsi-ja kokovartalovoide 400ml
    3 tehosaippua 6x150g
    deodorantti 75g
    hunaja-glyseriinisaippua 3palaa 250g
    matkapakkaus sis shampoo 100ml,suihkugeeli 100ml ja käsi-ja kokovartalovoide 100ml
    mieto shampoo 300ml
    kevyesti hoitava shampoo 300ml
    kosteuttava hoitoaine 250ml
    herkänihon puhdistusaine 125ml
    herkänihon kasvovesi 250ml
    herkänihon kasvovoide 75ml
    alpha hydroksi serum 30ml
    silm.ymp.voide 15ml
    kuorintageeli 125ml
    ripsiväri
    luomiväri
    huulipuna
    aurinkopuuteri
    vitamiinit mm
    hedelmä-vihannesuutetiiviste 60kpl
    b-vitamiini 100kpl
    c-vitamiini 100kpl
    daily(monivitamiini)120kpl
    e-vitamiini 150kpl
    kalsium-magnesium 210kpl
    omega-3 90kpl
    monikuitu 90kpl
    Nämä siis kuuluvat kalleimpaan pakettin,joka on vapaa ehtoinen ottaa jos haluaa(huomaa koot,ovatko nämä näytepusseja...?)paketin hinta n 390€
    Lisäksi se 119€ aloituspaketti,johon sisältyy
    yleispesuaine 1l(saa 20x500ml suihkepullollista)
    suihkepullo
    käsisaippua 250ml
    hammastahna 200g
    suusuihke
    wc puhdistusaine 750ml
    shampoo 300ml
    keittiönpuhd.aine 500ml
    pumppuannostelija
    tuoteselosteet ja käyttöohjeet
    lakipykälät
    ja kaiken lisäksi ne omat nettisivutkin vielä...
    Ja pienempiäkin paketteja saa,esim ilman vitamiineja tai ilman kosmetiikkaa...
    Siinä sinulle rehellisyyttä,pystytkö samaan?

    Äänestä

  • E-Tuomas kirjoitti:

    eikä vakuuttanut. Ei. Nykyisen työpaikkani sain ihan ILMAN aloitusmaksuja, saan siitä vakituista palkkaa (ja on varmasti enemmän kuin moven provisiot), eikä minun tarvitse maksaa palkastani provisioita yläpuolellani oleville henkilöille.
    Ihmeellistä kylläkin. Ehkäpä jonakin päivänä tässäkin yrityksessä työntekijä alkaa maksamaan provisiota palkanmaksavalle taholle saadakseen työskennellä seuraavankin kuukauden...

    E-tuomas sanoit että olet töissä josta saat palkkaa josta ei tarvitse maksaa provisiota yläpuolelle... Kai sinullakin pomo on? yrityksestä riippuen yleensä pomot saavat myös osuuden voitosta... Vai kuinka?
    Etkä voi väittä että palkkasi on enemmän kuin moven provisiot. Provisiot määräytyvät sen mukaan mitä ja kuinka paljon myyt. Jos myyt vaikka muutaman television ja pari fillaria niin eiköhän sun palkkasi jää sijalle kaksi... Jos et ole Jorma Ollila...:)

    Jonkun pussiin kilahtaa aivan varmasti euroja sinun työstäsi!!! Aina...

    Äänestä

  • "liiku" kirjoitti:

    Jos minimiveloitukseni on 52 euroa tunti, voit laskea missä luokissa liikutaan.

    Äänestä

  • E-Tuomas kirjoitti:

    Jos minimiveloitukseni on 52 euroa tunti, voit laskea missä luokissa liikutaan.

    Kävin huollattamassa autoni jarrut viimeviikolla. Autonasentaja veloitti hinnaston mukaan. Tunti työtä maksoi 50 euroa.

    Äänestä

  • UPDATE_6259022 kirjoitti:

    Itse kritisoit amwayta aiemmassa kirjoituksessasi siitä että pisteet tulee alalinjan ostoista,vaikka sitähän kaikki verkostomarkkinointi on,sillä esitin kyseisen kysymyksen.
    Sanot että amwayn 500€:n aloituspakkaus sisältää pelkkiä näytepusseja?Tutustu aiheeseen hieman tarkemmin,äläkä tule tänne esittämään vääriä tietojasi.Faktat faktoina,parjaamiset ja valheet ei kuulu tälle palstalle.
    Kerrot että movessa voi myös olla aloitus edullisempi,mutta et ole vielä kertonut mikä se summa on ja mitä sitä vastaan saa?Tässä sinulle ja muille näytepussimiehille esim amwayn 500€:n näytepussi pakkauksesta:
    pyykinpesujauhe 2,25kg
    tahrasuola 750g
    huuhteluaine 1l
    suihkutilanpuhd.aine 500ml(tiiviste,saa 4x500ml suihkepullon)
    kylpyhuonepuhd.aine 500ml
    ikkunanpesuaine 500ml
    3xsuihkepullo
    käsitiskiaine 1l
    pehmeäpullo,johon voi tehdä astianpesuaineesta haluamansa vahvuisen sekoituksen
    suihkugeeli 400ml
    käsi-ja kokovartalovoide 400ml
    3 tehosaippua 6x150g
    deodorantti 75g
    hunaja-glyseriinisaippua 3palaa 250g
    matkapakkaus sis shampoo 100ml,suihkugeeli 100ml ja käsi-ja kokovartalovoide 100ml
    mieto shampoo 300ml
    kevyesti hoitava shampoo 300ml
    kosteuttava hoitoaine 250ml
    herkänihon puhdistusaine 125ml
    herkänihon kasvovesi 250ml
    herkänihon kasvovoide 75ml
    alpha hydroksi serum 30ml
    silm.ymp.voide 15ml
    kuorintageeli 125ml
    ripsiväri
    luomiväri
    huulipuna
    aurinkopuuteri
    vitamiinit mm
    hedelmä-vihannesuutetiiviste 60kpl
    b-vitamiini 100kpl
    c-vitamiini 100kpl
    daily(monivitamiini)120kpl
    e-vitamiini 150kpl
    kalsium-magnesium 210kpl
    omega-3 90kpl
    monikuitu 90kpl
    Nämä siis kuuluvat kalleimpaan pakettin,joka on vapaa ehtoinen ottaa jos haluaa(huomaa koot,ovatko nämä näytepusseja...?)paketin hinta n 390€
    Lisäksi se 119€ aloituspaketti,johon sisältyy
    yleispesuaine 1l(saa 20x500ml suihkepullollista)
    suihkepullo
    käsisaippua 250ml
    hammastahna 200g
    suusuihke
    wc puhdistusaine 750ml
    shampoo 300ml
    keittiönpuhd.aine 500ml
    pumppuannostelija
    tuoteselosteet ja käyttöohjeet
    lakipykälät
    ja kaiken lisäksi ne omat nettisivutkin vielä...
    Ja pienempiäkin paketteja saa,esim ilman vitamiineja tai ilman kosmetiikkaa...
    Siinä sinulle rehellisyyttä,pystytkö samaan?

    Kiitos! Olen joskus pyytänyt tietoja siitä, mitä tuo 500 euron paketti sisältää. En ole saanut vastausta. Kiitos sinulle, että menit halpaan ja laitoit listan nettiin. Vaikka kuinka ylihinnoittelisi tuotteet, niin paketin tuotteiden sisältö on 250 euroa. Moven 999 euron paketti on varmasti 500 euron arvoinen.

    Äänestä

  • Movettaja kirjoitti:

    Kävin huollattamassa autoni jarrut viimeviikolla. Autonasentaja veloitti hinnaston mukaan. Tunti työtä maksoi 50 euroa.

    Siistiä sisätyötä, IT-alaan liittyen.

    Äänestä

  • Movettaja kirjoitti:

    Kiitos! Olen joskus pyytänyt tietoja siitä, mitä tuo 500 euron paketti sisältää. En ole saanut vastausta. Kiitos sinulle, että menit halpaan ja laitoit listan nettiin. Vaikka kuinka ylihinnoittelisi tuotteet, niin paketin tuotteiden sisältö on 250 euroa. Moven 999 euron paketti on varmasti 500 euron arvoinen.

    Eipä tuon paketin sisältö mikään valtion salaisuus ole,kestää kyllä päivänvalon.Mitenkäs on ne moven tuotteet?Eikö ne kestä päivänvaloa vai miksi et voi kertoa mitä ne halvimmat aloituspaketit on?Mikä ero siinä on,jos lasket amwayn paketille arvoa 250€(mikä ei muuten pidä paikkaansa,voin sen sinulle hetken kuluttua faktoina esittää) eli puolet oikeasta hinnasta,ja moven paketille 500€ jos aloitusmaksu on 999€?Lyhyellä matematiikan lukeneena pystyn ihan päässä laskemaan että prosentuaalisesti arvo on ihan sama...?Yllättäen muuten tippui polkupyörän arvo jo 1500€... :)
    Alkaa vaikuttaa aika epämääräiselle

    Äänestä

  • Movettaja kirjoitti:

    Kiitos! Olen joskus pyytänyt tietoja siitä, mitä tuo 500 euron paketti sisältää. En ole saanut vastausta. Kiitos sinulle, että menit halpaan ja laitoit listan nettiin. Vaikka kuinka ylihinnoittelisi tuotteet, niin paketin tuotteiden sisältö on 250 euroa. Moven 999 euron paketti on varmasti 500 euron arvoinen.

    sisältöä voi täällä julkisesti kertoa, koska silloin paljastuisi totuus kertaheitolla - eli nk. aloituspaketin arvo voidaan laskea muutamissa kympeissä.

    Aloituspaketti annetaan vasta kun aivopesu on tehnyt tehtävänsä, silloin et osaa enää kritisoida paketin sisällön suhdetta hintaan.

    Äänestä

  • Movettaja kirjoitti:

    Kävin huollattamassa autoni jarrut viimeviikolla. Autonasentaja veloitti hinnaston mukaan. Tunti työtä maksoi 50 euroa.

    Taisi jarrujenkorjausrahakin vain putkahtaa ..setuksen tuloksena tilille kuin tyhjästä.

    Tietenkin jonkun tyhmän työläisen kukkarosta.

    Äänestä

  • Peeter kirjoitti:

    Onpahan hintavat kotisivut, kun tietää millaiset ne moven alla on... maksamalla 60 euroa saa oman domainin ja monta kertaa enemmän sivutilaa, ja parisataa euroa naapurin freelancerille, niin sivut ovat valmiit.

    Että pitäköön move sivunsa.

    Olisko sulla tuon freelancerin yhteystietoja?

    Kaipaisin vastaavaa sivustoa kun Movella on?
    Edustajien extranet palvelu. Olis kiva jos siinä olis pankkien liittymät automaattisen provision maksamiselle, historiat maksetuista provisioista, liitännät ulkopuolisien palvelutoimittajien tilausjärjestelmään. Sit ottaisin samaan hintaan sms-keskuksen joka lähettää tasaiseen tahtiin tietoa myyntiedustajille kun palkkiot nostettavissa?

    Ainiin.. millaiset ne Moven alla on? Paljonko levytilaa on?

    Äänestä

  • Movettaja kirjoitti:

    Kiitos! Olen joskus pyytänyt tietoja siitä, mitä tuo 500 euron paketti sisältää. En ole saanut vastausta. Kiitos sinulle, että menit halpaan ja laitoit listan nettiin. Vaikka kuinka ylihinnoittelisi tuotteet, niin paketin tuotteiden sisältö on 250 euroa. Moven 999 euron paketti on varmasti 500 euron arvoinen.

    Ja mun isä on vahvempi kun sun isä!

    LÄLLÄLLÄÄÄÄÄÄ

    Äänestä

  • E-Tuomas kirjoitti:

    sisältöä voi täällä julkisesti kertoa, koska silloin paljastuisi totuus kertaheitolla - eli nk. aloituspaketin arvo voidaan laskea muutamissa kympeissä.

    Aloituspaketti annetaan vasta kun aivopesu on tehnyt tehtävänsä, silloin et osaa enää kritisoida paketin sisällön suhdetta hintaan.

    Et tiedä paketin sisältöä, mutta olet valmis julistamaan sen hinnaksi muutaman kympin. Loogista?

    Äänestä

  • Movettaja kirjoitti:

    Et tiedä paketin sisältöä, mutta olet valmis julistamaan sen hinnaksi muutaman kympin. Loogista?

    ...tiedätkö sinä sitä paketin sisältöä tai hintaa?vai onko sellaista olemassakaan?

    Äänestä

  • Movettaja kirjoitti:

    Ei ole näin. Jos saa provikoita rekrytoimalla ihmisiä alleen myymättä tuotetta, niin silloin kysessä ei ole pyramidi. Kyse on silloin ketjukirjeestä.

    "Tai jos rekrytoit uuden edustajan, saat provisiota"

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000003&conference=4500000000000561&posting=22000000010581262

    "Jos saa provikoita rekrytoimalla ihmisiä alleen myymättä tuotetta, niin silloin kysessä ei ole pyramidi.Kyse on silloin ketjukirjeestä."

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000003&conference=4500000000000561&posting=22000000010602339

    tais movettaja puhua nyt itsensä pussiin... pyydän nöyrimmästi anteeksi, move ei ole pyramidi, se on ketjukirje... molemmat tekstipätkät ovat movettajan puheenvuoroista otettuja, kuten linkit todistavat...

    Äänestä

  • Movettaja kirjoitti:

    Et tiedä paketin sisältöä, mutta olet valmis julistamaan sen hinnaksi muutaman kympin. Loogista?

    MILLÄÄN sanoa, yllätys kusettaja

    Äänestä

  • Movettaja kirjoitti:

    Olisin kiinnostunut ottamaan vastaan ilmaiset kotisivut, joilta näen alalinjani ja myynnit. Voisitko laittaa linkin näihin sivuihin?

    että oot move edustaja.
    googletin sun puolesta
    pistin hauksi "ilmaiset kotisivut"

    http://www.eetu.fi/lassej/ilmaiset/kotisivutila.htm

    Äänestä

  • Movettaja kirjoitti:

    Olisin kiinnostunut ottamaan vastaan ilmaiset kotisivut, joilta näen alalinjani ja myynnit. Voisitko laittaa linkin näihin sivuihin?

    ja sitten kun alat väittämään sitä että vitsi oon ihan lepakko, en nää noilta sivuilta alalinjaani ja myyntejä niin miten vi**** sevenissä se sitten toimi? lähettelivät ketjukirjeitä??

    Äänestä

  • Me, Myself and Move kirjoitti:

    Olisko sulla tuon freelancerin yhteystietoja?

    Kaipaisin vastaavaa sivustoa kun Movella on?
    Edustajien extranet palvelu. Olis kiva jos siinä olis pankkien liittymät automaattisen provision maksamiselle, historiat maksetuista provisioista, liitännät ulkopuolisien palvelutoimittajien tilausjärjestelmään. Sit ottaisin samaan hintaan sms-keskuksen joka lähettää tasaiseen tahtiin tietoa myyntiedustajille kun palkkiot nostettavissa?

    Ainiin.. millaiset ne Moven alla on? Paljonko levytilaa on?

    Vaikka sivujen teko olisikin maksanut vaikka pari tonnia, niin ei niitä tarvitse tehdä kuin kerran vaikka edustajia tulee lisää.

    Kuinka paljon sivut maksavat edustajaa kohti? 2e?

    Äänestä

  • Movettaja kirjoitti:

    Movessa saa alalinjan ostoista pisteitä itselleen. En tiedä, mistä olet voinut saada toisenlaisen käsityksen. Rekrytoinnista ei makseta. Makstetaan siitä, että rekrytoi sellaisen, joka tuo uusia ulkopuolisia asiakkaita.

    Amwayn väite siitä, että myöhemmin aloittava voi tienata enemmän kuin 5 vuotta aikaisemmin aloittanut pitää tietenkin paikkaansa. Se pitää paikakansa kaikissa niissä verkostoviritelmissä, joissa todellakin myydään tuotteita. Onhan teoriassa mahdollista, että yksi myyjä myy yksin 5 miljoonalla eurolla, mutta kuinka todennäköistä? Eli ei pidä tehdä sellaista virhepäätelmää, että myöhemmin aloittava olisi yhtä hyvässä asemassa kuin 5 vuotta aikaisemminkin aloittanut. Tätä virhepäätelmää Amwayn esittelijä yrittää kaupata, mikä on moraalitonta. Moveen kanttaa lähteä mukaan HETI. Amwayn liiketoiminnan aloitus voi myös olla huomattavasti kalliinpi kuin tässä mainittu 119 postikulut. Movessa taas aloitus voi olla myös halvmpi kuin 999. Amwayn kalleimaassa paketissa olevat tuotteet ovat vain näytepusseja, siksi lukumäärää on saatu nostettua, mutta eihän tuolainen kauhean rehellistä ole. Moven vastine on mm. maastopyörä, joka vapailla markkinoilla maksaa 600 euroa, joidenkin väitteiden mukaan 2000 euroa, koska kyse on erikoiserästä.

    jopa 2000€ arvoinen?! Voi ziizus, sen pyörän saa venäläisestä nettikaupasta 199 dollarilla! Vesa Virtasen omistama fillaritukku tuskin maksaa 150€ enempää. Voihan hän toki myydä sen osaomistamalleen Move Networksille vaikka 2000 eurolla...omaan taskuunhan ne rahat tulee.

    Äänestä

Varmimmat paalut saat tietysti jakamalla pisnisknowledgementtiä yrityskonsultinroolissa businesstuttavuuksillesi move networks oy:n verkostonlaajentamishankkeessa. Eli suomeksi, käännytät uuden lahkolaisen.

Kävin kuuntelemassa taannoin lyhytesitelmän. Hatarien muistikuvien perusteella mieleeni tulee seuraavaa : (luvut sinnepäin)
Alalinjaasi käännytetään lahkolainen : 30€
Käännytät lahkolaisen : 100€
Itse (tai apuna) käännytät alalinjaasi = 130€/hlö
Kun alalinjassa on tarpeeksi possea saa bonuksia, muistaakseni 5 ja 30 kpl:n kohdilla. (ensimmäisestä taisi saada muutaman satasen ja jälkimmäisestä jopa tonnin pintaan)

Jotta pysyisit aktiivisena (eli voit saadat provikoita) maksat 60€ / kk aloituspakettiin sisältyvän ajan jälkeen . (huh) Tässä kaiketi riittää että sinun edustaja ID:lläsi ostetaan. (voi maksaa useamman kuukauden kerralla!=)

Edustajat perustavat siis toiminimen ja ostavat franchise oikeuden.

Mukaan vaikka velkarahalla (999€). Rahapulainen,jolla luottotiedot ovat kunnossa pääsee mukaan valmiiksi neuvotellulla lainalla (olikan Nordean kanssa) jota lyhennetään min. 40€/kk

Perusasetelma on siis 100€ / kk menoja.

Provikoita saa tehdyistä sähkösoppareista yms tilkkeestä muutamia kymppejä. Movestoressa käydystä kaupasta saa myös provikoita (n prosenttia). Alalinjan provikoista saa myös osuuden (n prosentin n prosentti 2. portaalta) joka on siis olematon.

Kun alalinjassasi liikkua paalua tarpeeksi, muuttuu edustajatasosi (vähä niinku hahmon level WoW:ssa tai rankki Battlefield 2:ssa). Arvonimen ohessa kovimmat jehut saavat osuuden executive poolista.
Executive pool kasataan kaikesta moven liikevaihdosta(vaiko provikoiden osuuksista, en muista) ja osuuksia on jaossa executive, vice president ja president tasoisille hahmoille.

Muuta mukavaa kerrottavaa tästä lyhkäristä:
- Sedun kanssa on yhteistyöviritelmä : Baari johon pääsee vain Moven edustajat ja alalinjalaisesi ostama bissekin tuo sinulle provikoita!
- Mersut! (wroom!)
- MoveCard, 600€ arvoinen kortti joka sisältää 500€ ostoksia movestoresta ja hillittömiä alennuksia bensasta ja kaikista suurimmista liikeistä mitä on! (aika hullua)

Korjatkaa räikeät asiavirheet (varmasti=)

Äänestä
  • Ei tässä ollut muita räikeitä asiavirheitä, kuin että käytit yrittäjästä halventavaa nimitystä lahkolainen.

    Äänestä

  • Varmasti yhtä kannattava kuin baari joka on pelkästään eskimoille tai Perun intiaaneille. Montakohan viikkoa pysyy pystyssä...

    Samoin bensa-alennukset taitavat olla pelkkää höpinää... ei öljy-yhtiöt nyt ihan kenen kanssa sopimuksia tee. Tai kohtahan jokainen kyläkauppakin tarjoaisi omaa mahtavaa moowetus-korttiaan jolla saisi alennukset bensasta ja kaikista city-, euro- ja s-marketeista ja lisäksi vielä kyläkaupan hyllyltä tavaraa 1000 euron edestä! Kaikki tämä kun ostat edullisen aloituspaketin 1499 euroa - KAUPAN PÄÄLLE POTKULAUTA, ARVO 2500 EUROA!!!

    Äänestä

  • Movettaja kirjoitti:

    Ei tässä ollut muita räikeitä asiavirheitä, kuin että käytit yrittäjästä halventavaa nimitystä lahkolainen.

    Anteeksi käyttämäni ilmaisu, mutta Movesta minulle kertonut henkilö oli sinisilmäinen fanaatikko joka ei kestänyt (tai pystynyt käsittämään) yhtään liiketoimensa kriittistä tarkastelua. (tämän vuoksi en voinut välttyä mielleyhtämältä erääseen scientologi raasuun, josta lahkolainen)

    Ei tietenkään saisi yleistää. Suurin osa varmasti hoitaa verkostonkehittämisen vankemmalla ammattitaidoilla kuin hän, ilman turhaa vouhkaamista (2000 € viikkotuloista jne) ja painostamista ("vain tyhmä ei tajua miten hyvä business tämä on").

    Lopuksi. Hänen sanoin "Myyntiedustajan työt ovat koiranhommaa. Mut tää franchise edustaja on se juttu josta rahat tehdään." (heko)

    Selkein ero (myynti vs. franchise) on siis että myyntiedustaja ei kasvata verkostoaan, vaan myy tuotteita. Kertoo jo oman tarinansa lahkon motiiveista.

    Äänestä

  • E-Tuomas kirjoitti:

    Varmasti yhtä kannattava kuin baari joka on pelkästään eskimoille tai Perun intiaaneille. Montakohan viikkoa pysyy pystyssä...

    Samoin bensa-alennukset taitavat olla pelkkää höpinää... ei öljy-yhtiöt nyt ihan kenen kanssa sopimuksia tee. Tai kohtahan jokainen kyläkauppakin tarjoaisi omaa mahtavaa moowetus-korttiaan jolla saisi alennukset bensasta ja kaikista city-, euro- ja s-marketeista ja lisäksi vielä kyläkaupan hyllyltä tavaraa 1000 euron edestä! Kaikki tämä kun ostat edullisen aloituspaketin 1499 euroa - KAUPAN PÄÄLLE POTKULAUTA, ARVO 2500 EUROA!!!

    Heh tosiaan toi baarijuttu aikamoista skeidaa. Oma baari movelaisille, heh päivän paras juttu. Mutta se yhteistyösopparihan oli vasta vireillä, niinkuin kaikki aina on verkostobusineksissa.

    Äänestä

  • Pasi Leiterä kirjoitti:

    Anteeksi käyttämäni ilmaisu, mutta Movesta minulle kertonut henkilö oli sinisilmäinen fanaatikko joka ei kestänyt (tai pystynyt käsittämään) yhtään liiketoimensa kriittistä tarkastelua. (tämän vuoksi en voinut välttyä mielleyhtämältä erääseen scientologi raasuun, josta lahkolainen)

    Ei tietenkään saisi yleistää. Suurin osa varmasti hoitaa verkostonkehittämisen vankemmalla ammattitaidoilla kuin hän, ilman turhaa vouhkaamista (2000 € viikkotuloista jne) ja painostamista ("vain tyhmä ei tajua miten hyvä business tämä on").

    Lopuksi. Hänen sanoin "Myyntiedustajan työt ovat koiranhommaa. Mut tää franchise edustaja on se juttu josta rahat tehdään." (heko)

    Selkein ero (myynti vs. franchise) on siis että myyntiedustaja ei kasvata verkostoaan, vaan myy tuotteita. Kertoo jo oman tarinansa lahkon motiiveista.

    Ensin pyydät anteeksi, että käytit ilmaisua lahkolainen. Sitten lopuksi taas toteat jotain "lahkon motiiveista". En hyväksy anteeksipyyntöäsi, koska et ole tosissasi.

    Äänestä

  • Pasi Leiterä kirjoitti:

    Anteeksi käyttämäni ilmaisu, mutta Movesta minulle kertonut henkilö oli sinisilmäinen fanaatikko joka ei kestänyt (tai pystynyt käsittämään) yhtään liiketoimensa kriittistä tarkastelua. (tämän vuoksi en voinut välttyä mielleyhtämältä erääseen scientologi raasuun, josta lahkolainen)

    Ei tietenkään saisi yleistää. Suurin osa varmasti hoitaa verkostonkehittämisen vankemmalla ammattitaidoilla kuin hän, ilman turhaa vouhkaamista (2000 € viikkotuloista jne) ja painostamista ("vain tyhmä ei tajua miten hyvä business tämä on").

    Lopuksi. Hänen sanoin "Myyntiedustajan työt ovat koiranhommaa. Mut tää franchise edustaja on se juttu josta rahat tehdään." (heko)

    Selkein ero (myynti vs. franchise) on siis että myyntiedustaja ei kasvata verkostoaan, vaan myy tuotteita. Kertoo jo oman tarinansa lahkon motiiveista.

    Paikkana oliko Vaasa?

    Äänestä

  • hepheijaa kirjoitti:

    Paikkana oliko Vaasa?

    ja murteesta päätellen edustaja oli westcoastin poikia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Teni kirjoitti:

TERVE!

Voisko joku kertoa mulle lyhyesti ja selkeästi miten tämä Moven ansainta nytten tapahtuu.
Kun ensiksi oli käsittääkseni tämä 999 euron aloitusmaksu joka on menetetty yhdellä kertaa.

Mitä muita kuluja tulee kuukausittain?
Mistä nämä provisiot sitten maksetaan?
Homma toimi käsittääkseni y-tunnuksella?

En halua kritiikkiä enkä ylistystä. En ole itse liittymässä mihinkään tällaiseen mutta tuttavani on ja kysyi jo kirjanpitoa moisesta toiminnasta mutta jokin tässä kumminkin haiskahtaa. Onko tässä myös jonkinlainen pyramidi järjestelmä?

Kiitoksia jo etukäteen asiallisista vastauksista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu