Mun avaus on poistettu. Niin no, luulin väärin että Janikin olis ollu kännissä mutta oli ollut selvinpäin. Kaksi bändiläistä kännissä. Mutta Jani VALEHTELEE kun väittää Iltalehdessä että on antanut potkut kun äijät tuli kännissä lavalle. Että se oli ainoa vaihtoehto Janille hänen oman sanomansa mukaan, lukee lehdessä. Mutta kun hän ei voinut antaa potkuja tuolla keikalla joka oli jo vaikka miten pitkään tiedetty noitten poikien viimeiseksi. Ei voi erottaa sellaista joka on jo erotettu ja tekemässä vimppoa työpäiväänsä. Jani siis yksinkertaisesti puhuu SOOPAA. Mitäs mieltä tästä???Ja miten ei orkestran johtaja pysty pitämään kundeja ruodussa vaan yleensä päästää niitä tollaseen kuntoon ja lavalle ollenkaan tollasessa kunnossa???
VALEHTELEE!
34
5736
Vastaukset
- Norppa
Painettusanahan on aina eksaktia ja totuuden mukaista. Tohdin epäillä sitä onko lehden juttu pilkulleen kirjoitettu Janin sanoin. Veikkaisin että Jania on haastateltu ja toimittaja kirjoittanut oman käsityksensä.
Se mikä on lehdessä täytyy olla totta, vaikka siinä lukisi että lehmät lentää :oP- a.v.a
>>>Painettu sanahan on aina eksaktia ja totuuden mukaista. Tohdin epäillä sitä onko lehden juttu pilkulleen kirjoitettu Janin sanoin. Veikkaisin että Jania on haastateltu ja toimittaja kirjoittanut oman käsityksensä.>>>
Ottamatta kantaa siihen mitä Wickholmin lausunnot ko. artikkelissa pitävät sisällään, haluan kertoa että kyseiseen artikkeliin painetut Wickholmin lausumat on kirjattu ylös ja julkaistu sellaisenaan - edes lauserakennetta ei ole muutettu. Tämä on fakta; toimittajaa ei siis tule syyttää Wickholmin sanojen muovailusta. - Norppa
a.v.a kirjoitti:
>>>Painettu sanahan on aina eksaktia ja totuuden mukaista. Tohdin epäillä sitä onko lehden juttu pilkulleen kirjoitettu Janin sanoin. Veikkaisin että Jania on haastateltu ja toimittaja kirjoittanut oman käsityksensä.>>>
Ottamatta kantaa siihen mitä Wickholmin lausunnot ko. artikkelissa pitävät sisällään, haluan kertoa että kyseiseen artikkeliin painetut Wickholmin lausumat on kirjattu ylös ja julkaistu sellaisenaan - edes lauserakennetta ei ole muutettu. Tämä on fakta; toimittajaa ei siis tule syyttää Wickholmin sanojen muovailusta.Mistähän armon serihvi tämän tietää? Oleko keskustellut Janin kanssa? Tai toimittajan. On hyvin yleistä että sanoja vaihdetaan, lauseita tiivistetään ja editoidaan vielä siinä vaiheessa, kun toimittaja jättää jutun painettavaksi. Silloin editointia suorittaa henkilö joka ei ole varsinaista haastattelua tehnyt. Sisältö ja merkitykset saattavat muuttua. Edes STT:n uutiset eivät aina ole eksaktisti oikein, vaikka heillä on olevinaan siihen tiukimmat kriteerit.
- a.v.a
Norppa kirjoitti:
Mistähän armon serihvi tämän tietää? Oleko keskustellut Janin kanssa? Tai toimittajan. On hyvin yleistä että sanoja vaihdetaan, lauseita tiivistetään ja editoidaan vielä siinä vaiheessa, kun toimittaja jättää jutun painettavaksi. Silloin editointia suorittaa henkilö joka ei ole varsinaista haastattelua tehnyt. Sisältö ja merkitykset saattavat muuttua. Edes STT:n uutiset eivät aina ole eksaktisti oikein, vaikka heillä on olevinaan siihen tiukimmat kriteerit.
>>>Oletko keskustellut Janin kanssa? Tai toimittajan?>>>
Toimittajan. - Norppa
a.v.a kirjoitti:
>>>Oletko keskustellut Janin kanssa? Tai toimittajan?>>>
Toimittajan.Hyvä. Meidän tarvitsee silti muistaa, että toimittajan kirjoittama juttu on aina toisenkäden tietoa. Eli kuitenkin kuulopuhetta. Tämä tosin on jo saivartelua, joten ei siitä sen enempää ;o)
- H.I.
Onks tää joku provo vai mikä ? H.R. ei selvästikään ole lukenut lehdessä ollutta juttua ajatuksella vaan haluaa takertua yksittäisiin sanoihin. Siksi uskonkin, että hänen tarkoituksensa on vaan provosoida asialla.
- jösses
Missä kohdassa muka Jani sanoo että on antanut potkut basistille?
Joo, rumpali (selvinpäin) ja basisti oli tosiaan joka tapauksessa vikaa kertaa keikalla, mutta se POTKUT saanut oli roudari, joka oli kännissä.
Kyllä se teksti muuttuu matkalla artistin suusta lehtihyllyille.- JW-Fani
"Missä kohdassa muka Jani sanoo että on antanut potkut basistille?"
No, Iltalehti siteeraa kyllä Jania ihan sanasta sanaan sivulla 23, Jani sanoo:
- Oli kaksi vaihtoehtoa: joko kännääjät saavat potkut tai hotellinjohtaja ei maksa senttiäkään. Annoin kavereille potkut saman tien. Olin erittäin vihainen näille kahdelle ja tyrmistynyt, että uraani ollaan pilaamassa idioottimaisella toiminnalla.
Sitten kun Jani alkoi esiintyä yksinään, tuli hotellin johtaja ja pisti järkkärit poistamaan basistin ja monitorimiksaajan ravintolasta.
Janin sanomiset kyllä sapettaa kun se ei ole totta että olisi antanut kellekkään potkuja kännäämisen takia vaika niin väittää. Oli jo monta kertaa aikaisemmin keikoillakin ollut sanomassa että jätkät lopettaa ja kiitellyt niitä ja Oloksen viikonloppu oli sovittu niiden viimeiseksi bändissä jo ennen kun tämä kännäily tapahtui. Niin että Jani ei kait nyt ole ihan rehellinen??Miksei?? - Jea.
JW-Fani kirjoitti:
"Missä kohdassa muka Jani sanoo että on antanut potkut basistille?"
No, Iltalehti siteeraa kyllä Jania ihan sanasta sanaan sivulla 23, Jani sanoo:
- Oli kaksi vaihtoehtoa: joko kännääjät saavat potkut tai hotellinjohtaja ei maksa senttiäkään. Annoin kavereille potkut saman tien. Olin erittäin vihainen näille kahdelle ja tyrmistynyt, että uraani ollaan pilaamassa idioottimaisella toiminnalla.
Sitten kun Jani alkoi esiintyä yksinään, tuli hotellin johtaja ja pisti järkkärit poistamaan basistin ja monitorimiksaajan ravintolasta.
Janin sanomiset kyllä sapettaa kun se ei ole totta että olisi antanut kellekkään potkuja kännäämisen takia vaika niin väittää. Oli jo monta kertaa aikaisemmin keikoillakin ollut sanomassa että jätkät lopettaa ja kiitellyt niitä ja Oloksen viikonloppu oli sovittu niiden viimeiseksi bändissä jo ennen kun tämä kännäily tapahtui. Niin että Jani ei kait nyt ole ihan rehellinen??Miksei??Pyydän anteeks, en ollut lukenut lehtiversiota, vaan pelkän nettiversion jutusta. Enkä ole muuten vieläkään oikeata juttua nähnyt.
No, ilmeisesti Jani on sanonut, että antoi sekä basistille että monitorimiksaajalle potkut... Tosiasiassa vaan miksaaja sai potkut.
Eihän se tosiaan niin mennyt, ja Jani on ite myöntänyt päästäneensä suustaan sammakoita. - a.v.a
>>>se POTKUT saanut oli roudari, joka oli kännissä.>>>
Kukaan ei voi saada eikä antaa laillisia potkuja kertarytinällä, eikä varsinkaan henkilölle joka viettää vapaapäiväänsä. Kyseinen roudari oli paikalla, ja humalassa, kyllä, mutta hän oli viettämässä vapaailtaa ja puikoissa oli hänen tilallaan toinen henkilö.
Wickholmin lausunto:
>>>>Oli kaksi vaihtoehtoa: joko kännääjät saavat potkut tai hotellinjohtaja ei maksa senttiäkään. Annoin kavereille potkut saman tien.>>>>
Esität:
>>>>Kyllä se teksti muuttuu matkalla artistin suusta lehtihyllyille.>>>>
Varmasti näin tapahtuu. Usein kirjoitetaan myös ilman artistin suuta - temmataan tuulesta. Mutta tässä tapauksessa oli toisin; Wickholmin sanat painettiin lehteen sellaisenaan, edes lauserakenteita muuttamatta. - höh
a.v.a kirjoitti:
>>>se POTKUT saanut oli roudari, joka oli kännissä.>>>
Kukaan ei voi saada eikä antaa laillisia potkuja kertarytinällä, eikä varsinkaan henkilölle joka viettää vapaapäiväänsä. Kyseinen roudari oli paikalla, ja humalassa, kyllä, mutta hän oli viettämässä vapaailtaa ja puikoissa oli hänen tilallaan toinen henkilö.
Wickholmin lausunto:
>>>>Oli kaksi vaihtoehtoa: joko kännääjät saavat potkut tai hotellinjohtaja ei maksa senttiäkään. Annoin kavereille potkut saman tien.>>>>
Esität:
>>>>Kyllä se teksti muuttuu matkalla artistin suusta lehtihyllyille.>>>>
Varmasti näin tapahtuu. Usein kirjoitetaan myös ilman artistin suuta - temmataan tuulesta. Mutta tässä tapauksessa oli toisin; Wickholmin sanat painettiin lehteen sellaisenaan, edes lauserakenteita muuttamatta....näyttää olevan siis se, että Jani haluaa antaa itsestään kuvan että hänellä oli tilanne hallussa ja hän toimi aktiivisesti antaessaan heti kännääjille "potkut". Kiillottaa siis omaa julkisuuskuvaansa.
Basisti mokasi, monitorikaveri oli kenties ärsyttävä kännissä mutta *vapaalla* ollut kaveri, mutta Jani taas huomasi kivan tavan koristella ikävää tilannetta puhumalla jotain muuta kuin miten itsekin tiesi asian olevan.
Basistilla ja *vapaailtaa* viettäneellä kaverilla ei ole samanlaista mahdollisuutta -varsinkaan sinänsä kiistämättömän mokailun ja Janin lausunnon jälkeen- kertoa omaa kantaansa. Janilta lienee turha odottaa oikaisua tuohon potkut vai ei -asiaan. - Lissu
a.v.a kirjoitti:
>>>se POTKUT saanut oli roudari, joka oli kännissä.>>>
Kukaan ei voi saada eikä antaa laillisia potkuja kertarytinällä, eikä varsinkaan henkilölle joka viettää vapaapäiväänsä. Kyseinen roudari oli paikalla, ja humalassa, kyllä, mutta hän oli viettämässä vapaailtaa ja puikoissa oli hänen tilallaan toinen henkilö.
Wickholmin lausunto:
>>>>Oli kaksi vaihtoehtoa: joko kännääjät saavat potkut tai hotellinjohtaja ei maksa senttiäkään. Annoin kavereille potkut saman tien.>>>>
Esität:
>>>>Kyllä se teksti muuttuu matkalla artistin suusta lehtihyllyille.>>>>
Varmasti näin tapahtuu. Usein kirjoitetaan myös ilman artistin suuta - temmataan tuulesta. Mutta tässä tapauksessa oli toisin; Wickholmin sanat painettiin lehteen sellaisenaan, edes lauserakenteita muuttamatta.sä a.v.a. niin varmasti tiedät, että Iltalehden juttu on sanasta sanaan kirjoitettu niinkuin Jani on sanonut? Tunnetko sä kenties ko. jutun kirjoittaneen toimittajan? Oletko kenties itse hän?
Faktaa on se, että kukaan ei ole saanut potkuja. Eihän Jani edes voisi antaa potkuja monitorimiksaajalle (jota roudariksikin täällä nimitetään), sillä ko. hemmo ei ole Janin palkkalistoilla vaan äänentoistofirman. Eli toisin sanoen Jani voi kyllä vaatia äänentoistofirmalta, että ko. hemmo ei saa tulla hoitelemaan hänen keikkojaan, mutta potkuja Jani ei voi antaa.
Ihmettelen, että jos Jani on niin ammattilainen kuin ko. Iltalehdessä annetaan ymmärtää, niin kuinka voi olla mahdollista, että Jani päästi basistin alunperinkään lavalle?!? Seuraavassa siteeraan nyt ihan suoraan Iltalehden juttua, jossa Jani sanoo: " Sanoin JUURI ENNEN KEIKKAA, että ONPAS JÄTKÄT ÄNKYRÄKÄNNISSÄ ja toivoin, että basistimme tila paranisi ennen lavalle astumista." Tuohon ei voi todeta kuin että hei haloo, ei ennenkään ole voimakas humalatila haihtunut hetkessä! - simo
Jea. kirjoitti:
Pyydän anteeks, en ollut lukenut lehtiversiota, vaan pelkän nettiversion jutusta. Enkä ole muuten vieläkään oikeata juttua nähnyt.
No, ilmeisesti Jani on sanonut, että antoi sekä basistille että monitorimiksaajalle potkut... Tosiasiassa vaan miksaaja sai potkut.
Eihän se tosiaan niin mennyt, ja Jani on ite myöntänyt päästäneensä suustaan sammakoita.Missä Jani on tämän myöntänyt? Julkinen oikaisu olisi paikallaan kun mennään kertomaan perättömiä!
- totuus julki
Lissu kirjoitti:
sä a.v.a. niin varmasti tiedät, että Iltalehden juttu on sanasta sanaan kirjoitettu niinkuin Jani on sanonut? Tunnetko sä kenties ko. jutun kirjoittaneen toimittajan? Oletko kenties itse hän?
Faktaa on se, että kukaan ei ole saanut potkuja. Eihän Jani edes voisi antaa potkuja monitorimiksaajalle (jota roudariksikin täällä nimitetään), sillä ko. hemmo ei ole Janin palkkalistoilla vaan äänentoistofirman. Eli toisin sanoen Jani voi kyllä vaatia äänentoistofirmalta, että ko. hemmo ei saa tulla hoitelemaan hänen keikkojaan, mutta potkuja Jani ei voi antaa.
Ihmettelen, että jos Jani on niin ammattilainen kuin ko. Iltalehdessä annetaan ymmärtää, niin kuinka voi olla mahdollista, että Jani päästi basistin alunperinkään lavalle?!? Seuraavassa siteeraan nyt ihan suoraan Iltalehden juttua, jossa Jani sanoo: " Sanoin JUURI ENNEN KEIKKAA, että ONPAS JÄTKÄT ÄNKYRÄKÄNNISSÄ ja toivoin, että basistimme tila paranisi ennen lavalle astumista." Tuohon ei voi todeta kuin että hei haloo, ei ennenkään ole voimakas humalatila haihtunut hetkessä!Samaa ihmettlen itsekin. Miksi artisti päästää lavalle omien sanojensa mukaan 'änkyräkännissä' olevan soittajan? Jos tämä olisi jätetty bäkkärille, olisi säästytty ikävältä välikohtaukselta, ja onhan niitä keikkoja ennenkin hoidettu vajalla miehistöllä. Toisaaalta ei olisi myöskään tullut juttua Iltalehteen.
Ja miksi valehdellaan toimittajalle potkuista? Tämä ei ole muuta kuin julkisuuden ja sympatiankeräämistä ennen levynjulkaisua.
Basisti teki arviointivirheen, mutta vielä pahempi virhe julkaista väärää tietoa lehdessä. Vahinko on jo tapahtunut, ja mitkään oikaisut eivät sitä täysin voi korjata. Siitäkin huolimatta oikaisu olisi paikallaan! - Snoopy
totuus julki kirjoitti:
Samaa ihmettlen itsekin. Miksi artisti päästää lavalle omien sanojensa mukaan 'änkyräkännissä' olevan soittajan? Jos tämä olisi jätetty bäkkärille, olisi säästytty ikävältä välikohtaukselta, ja onhan niitä keikkoja ennenkin hoidettu vajalla miehistöllä. Toisaaalta ei olisi myöskään tullut juttua Iltalehteen.
Ja miksi valehdellaan toimittajalle potkuista? Tämä ei ole muuta kuin julkisuuden ja sympatiankeräämistä ennen levynjulkaisua.
Basisti teki arviointivirheen, mutta vielä pahempi virhe julkaista väärää tietoa lehdessä. Vahinko on jo tapahtunut, ja mitkään oikaisut eivät sitä täysin voi korjata. Siitäkin huolimatta oikaisu olisi paikallaan!Iltalehden juttu on soopaa. Toimittajat kirjoittaa aina jutut, niinkuin itse haluavat ja vääritellään totuuksia. Niin on meidän työpaikan asioitten kanssa tehty, eli keksitty omia juttuja, jota kukaan meidän työntekijä ei ole sanonut lehdistölle.
Muuten Oikku on firman palveluksessa, joten Jani ei lain mukaan saa antaa sille potkuja. Ja jokainen saa tehdä vapaallaan niinkuin haluaa, se ei kuulu toisille. Jani teki virheen päästäessään basistin lavalle, pitäisi osata arvioida kunto. Jani ei olisi ikinä joutunut tollaiseen tilanteeseen, kun olisi pitänyt soittajan pois lavalta. En tiedä, mitä Janin aivoissa on liikkunut, halusiko päästä lehtiin. - a v a
Lissu kirjoitti:
sä a.v.a. niin varmasti tiedät, että Iltalehden juttu on sanasta sanaan kirjoitettu niinkuin Jani on sanonut? Tunnetko sä kenties ko. jutun kirjoittaneen toimittajan? Oletko kenties itse hän?
Faktaa on se, että kukaan ei ole saanut potkuja. Eihän Jani edes voisi antaa potkuja monitorimiksaajalle (jota roudariksikin täällä nimitetään), sillä ko. hemmo ei ole Janin palkkalistoilla vaan äänentoistofirman. Eli toisin sanoen Jani voi kyllä vaatia äänentoistofirmalta, että ko. hemmo ei saa tulla hoitelemaan hänen keikkojaan, mutta potkuja Jani ei voi antaa.
Ihmettelen, että jos Jani on niin ammattilainen kuin ko. Iltalehdessä annetaan ymmärtää, niin kuinka voi olla mahdollista, että Jani päästi basistin alunperinkään lavalle?!? Seuraavassa siteeraan nyt ihan suoraan Iltalehden juttua, jossa Jani sanoo: " Sanoin JUURI ENNEN KEIKKAA, että ONPAS JÄTKÄT ÄNKYRÄKÄNNISSÄ ja toivoin, että basistimme tila paranisi ennen lavalle astumista." Tuohon ei voi todeta kuin että hei haloo, ei ennenkään ole voimakas humalatila haihtunut hetkessä!>>>sä a.v.a. niin varmasti tiedät, että Iltalehden juttu on sanasta sanaan kirjoitettu niinkuin Jani on sanonut? Tunnetko sä kenties ko. jutun kirjoittaneen toimittajan? Oletko kenties itse hän?>>>
Olen keskustellut ko. toimittajan kanssa asiasta. Niin kuin todettu: edes haastateltavan antamien lausumien lauserakenteita ei ole muutettu.
Yleinen käytäntö on myös että haastattelut tallennetaan nauhoille, joilta kommenttien autenttisuus on helposti varmennettavissa. - Totuus julki
a v a kirjoitti:
>>>sä a.v.a. niin varmasti tiedät, että Iltalehden juttu on sanasta sanaan kirjoitettu niinkuin Jani on sanonut? Tunnetko sä kenties ko. jutun kirjoittaneen toimittajan? Oletko kenties itse hän?>>>
Olen keskustellut ko. toimittajan kanssa asiasta. Niin kuin todettu: edes haastateltavan antamien lausumien lauserakenteita ei ole muutettu.
Yleinen käytäntö on myös että haastattelut tallennetaan nauhoille, joilta kommenttien autenttisuus on helposti varmennettavissa.Toimittaja lienee uskonut hänelle kerrotun tarinan tarkistamatta faktoja, mikä osoittautui virheeksi.
- Fani.
Totuus julki kirjoitti:
Toimittaja lienee uskonut hänelle kerrotun tarinan tarkistamatta faktoja, mikä osoittautui virheeksi.
Noin siinä on käynyt. Jani voisi pyytää nyt anteeksi. Ja meni vielä puhumaan kahdesta bändin jäsenestä jolle oli antanut potkut, vaikka ei siis ollutkaan, kun toinen ei edes ollut bändin jäsen vaan lomapäivää viettävä mikseri. Kai nyt vapaalla saa jokainen maistissa olla!?Ja Jani nöyryytti basistia joka hoiti hommansa hyvin aina tuohon vimppoon keikkaan asti ihan turhaan. Ja keikka oli sovittu vimpoksi jo paljon ennen, niin että basisti lähti omasta halusta eikä Jani sille mitään potkuja antanut.
- PoP
Snoopy kirjoitti:
Iltalehden juttu on soopaa. Toimittajat kirjoittaa aina jutut, niinkuin itse haluavat ja vääritellään totuuksia. Niin on meidän työpaikan asioitten kanssa tehty, eli keksitty omia juttuja, jota kukaan meidän työntekijä ei ole sanonut lehdistölle.
Muuten Oikku on firman palveluksessa, joten Jani ei lain mukaan saa antaa sille potkuja. Ja jokainen saa tehdä vapaallaan niinkuin haluaa, se ei kuulu toisille. Jani teki virheen päästäessään basistin lavalle, pitäisi osata arvioida kunto. Jani ei olisi ikinä joutunut tollaiseen tilanteeseen, kun olisi pitänyt soittajan pois lavalta. En tiedä, mitä Janin aivoissa on liikkunut, halusiko päästä lehtiin.Näkivätkö vanhat silmäni oikein että "potkut" saanut miksaaja olisi ollut eilen mukana Wickholmin Tuurin keikalla?? Vai oliko kyseessä kaksoisolento?
- ...
Totuus julki kirjoitti:
Toimittaja lienee uskonut hänelle kerrotun tarinan tarkistamatta faktoja, mikä osoittautui virheeksi.
"potkut" saanut miksaaja kiertää edelleenkin miksaajana Wickholmin keikoilla. :O
- Ihmettelijä
... kirjoitti:
"potkut" saanut miksaaja kiertää edelleenkin miksaajana Wickholmin keikoilla. :O
Eilen viimeksi Heinolan keikalla! Miten se on mahdollista kun sai potkut? Ai niin, eihän se oikeesti saanutkaan potkuja, ei pidä uskoa kaikkea mitä lehdistä lukee!
- oho
Ihmettelijä kirjoitti:
Eilen viimeksi Heinolan keikalla! Miten se on mahdollista kun sai potkut? Ai niin, eihän se oikeesti saanutkaan potkuja, ei pidä uskoa kaikkea mitä lehdistä lukee!
miksaajalle joka saa potkut? No, se jatkaa hommia entiseen malliin :)
- Snoopy
Alkaa huolestuttamaan kitaristin ja kosketinsoittajan tulevaisuus Janin bändissä. Milloinkohan ko. soittajat saa lähteä? Kukaan kohta ei halua tulla soittamaan bändiin, saa Jani esiintyä pian yksin. Tämä oli odotettavissakin.
- H.I.
Entistä enemmän alkaa tuntua, että tässä ketjussa on tarkoitus vain provosoida porukka Jania vastaan. Ehkä asialla ovat kännääjien ystävät ? Todennäköisesti.
Kirjoituksisssa puututaan pelkkiin lillukanvarsiin haluamattakaan huomata kokonaisuutta.
Siis tilannehan oli se, että soittajat mokasivat täydellisesti ja Jani koitti paikata tilannetta parhaan kykynsä mukaan. Antaa siis yleisölle vastinetta rahoille.
Ja koska oli varsin ilmeistä, että tapahtuma päätyy tavalla tai toisella lehtiin, antoin Jani heti pahoitteluhaastattelun itse.
No, tekee niin tai näin, tulkitaan se (jos halutaan) väärin päin. Korppikotkat saalistaa...- Snoopy
En ole muuten "kännääjien" ystävä. Ihmettelen edelleenkin, miksi tässä yritetään koko ajan syyllistää kaikki soittajat, kun vaan yksi soittaja oli kännissä. Eikä Janikaan tässä syytön ole.
- Kervoo
H.I. vai kuka what ever oletkaan, ni opettelisit lukemaan.täss on tehty mun vinkkelistä katottuna oikein ja väärin,myös Janin taholta.onks se Jania vastaan olemista jos kundin oma toiminta joutuu linssin alle joltai osin?
hupasinta täs koko dokaus keskustelussa on se et Janin tulis joidenki mielestäolla joku palvottu patsas.ja suurin osa fäneistä on oikeita narreja jotkei uskalla sanoo muuta ku kyllä herra jos esi kuva on josain kohden menny metsään puheissaan.
Jani toimi ku päälikkö pelastaessaan loppu keikan, mutta noi potku jutut ois saanu jäädä sanomatta kuten myös tekemättä monitori miehen osalta. - H.I.
Kervoo kirjoitti:
H.I. vai kuka what ever oletkaan, ni opettelisit lukemaan.täss on tehty mun vinkkelistä katottuna oikein ja väärin,myös Janin taholta.onks se Jania vastaan olemista jos kundin oma toiminta joutuu linssin alle joltai osin?
hupasinta täs koko dokaus keskustelussa on se et Janin tulis joidenki mielestäolla joku palvottu patsas.ja suurin osa fäneistä on oikeita narreja jotkei uskalla sanoo muuta ku kyllä herra jos esi kuva on josain kohden menny metsään puheissaan.
Jani toimi ku päälikkö pelastaessaan loppu keikan, mutta noi potku jutut ois saanu jäädä sanomatta kuten myös tekemättä monitori miehen osalta.Kervoo, sinun joistain aiemmista viesteistäsi päättelen, että olet kenties itsekin muusikko. Ainakin annat ymmärtää, että tiedät mitä muusikkopiireissä (mitä ne sitten lienevätkin)tehdään tai puhutaan. No, sitten väistämättä tulee mieleen sana KATEUS. Kateushan teettää ihmisillä ikäviä asioita. Mm. se saa ihmiset panettelemaan toinen toisiaan.
Kateus ei kannata eikä kaunista. Kannattaa muistaa. - H.R
H.I. kirjoitti:
Kervoo, sinun joistain aiemmista viesteistäsi päättelen, että olet kenties itsekin muusikko. Ainakin annat ymmärtää, että tiedät mitä muusikkopiireissä (mitä ne sitten lienevätkin)tehdään tai puhutaan. No, sitten väistämättä tulee mieleen sana KATEUS. Kateushan teettää ihmisillä ikäviä asioita. Mm. se saa ihmiset panettelemaan toinen toisiaan.
Kateus ei kannata eikä kaunista. Kannattaa muistaa.Ei tässä kukaan panettele vaan halutaan että vaikka Jani teki hyvin kun sanoi että on pahoillaan että kävi miten kävi, niin että pyytäisi anteeksi että meni sanomaan lehdelle asioita jotka ei ole tosia. Jos haluaa totuuden, se ei kai ole panettelemista tai kateutta?
"tulee mieleen sana KATEUS. Kateushan teettää ihmisillä ikäviä asioita."
Jaa? Mutta ei kyllä mikään kateus ei ole sitä teettänyt että Jani on antanut puppua lehdessä julkaistavaksi muista ihmisistä. - Kervoo
H.I. kirjoitti:
Kervoo, sinun joistain aiemmista viesteistäsi päättelen, että olet kenties itsekin muusikko. Ainakin annat ymmärtää, että tiedät mitä muusikkopiireissä (mitä ne sitten lienevätkin)tehdään tai puhutaan. No, sitten väistämättä tulee mieleen sana KATEUS. Kateushan teettää ihmisillä ikäviä asioita. Mm. se saa ihmiset panettelemaan toinen toisiaan.
Kateus ei kannata eikä kaunista. Kannattaa muistaa.duunaan alan vieressä mutten soita ammatikseni. samoin ku nää keravan kundit Jani mukaan lukien tunnen pitkältä ajalta.
mul ei oo mitää syytä olla kateellinen ku saan palkka pussini ihan muualta.
mä oon kannustanu ja kannustan edelleen Janin muusikon taitoja. jäbä on virtuoosi ja on menestyksen ansainnu selkä nahastaan pikku jäbästä alkaen, joten kaikki respectit. mut en mä näe syytä palvoo häntä tai muitakaa.ja jos musa hommien ulko puolella puuhaa tommosia ufo lausuntoja ni ei hyvä.
mut mitä mä oon seuraillu fanien suhtautumista ni se välillä ui kyl uppo vesissä.jos Jani onki loistava muusikko ni se tarkotaa sitä et ihmis suhde taidot ja pr puoli on virheetön ja silee ku vauvan peppu?vai?
niin Janin ku mega fanienki on syytä oppia kestään asiallista kritiikkiä.
mä korostan edelleen et duunit hoidetaan vaan vissy novellea suonissa mut kulisseissa ton lehti jutun seurauksena basisti ja monitori miksari on saamassa mega deekujen maineen.Jani ku ei oo täydellinen itekkään ni miks vaatia sitä muilta.
mut rock and peace, mä toivon henk kohtaisesti et Jani korjaa noi virheet ja pui asiat kundien kanssa.mut anteeksi pyyntö voi olla liikoja vaadittu ,sitä taitoo Jani ei oo hanskannu oikein koskaan. - mie
Kervoo kirjoitti:
duunaan alan vieressä mutten soita ammatikseni. samoin ku nää keravan kundit Jani mukaan lukien tunnen pitkältä ajalta.
mul ei oo mitää syytä olla kateellinen ku saan palkka pussini ihan muualta.
mä oon kannustanu ja kannustan edelleen Janin muusikon taitoja. jäbä on virtuoosi ja on menestyksen ansainnu selkä nahastaan pikku jäbästä alkaen, joten kaikki respectit. mut en mä näe syytä palvoo häntä tai muitakaa.ja jos musa hommien ulko puolella puuhaa tommosia ufo lausuntoja ni ei hyvä.
mut mitä mä oon seuraillu fanien suhtautumista ni se välillä ui kyl uppo vesissä.jos Jani onki loistava muusikko ni se tarkotaa sitä et ihmis suhde taidot ja pr puoli on virheetön ja silee ku vauvan peppu?vai?
niin Janin ku mega fanienki on syytä oppia kestään asiallista kritiikkiä.
mä korostan edelleen et duunit hoidetaan vaan vissy novellea suonissa mut kulisseissa ton lehti jutun seurauksena basisti ja monitori miksari on saamassa mega deekujen maineen.Jani ku ei oo täydellinen itekkään ni miks vaatia sitä muilta.
mut rock and peace, mä toivon henk kohtaisesti et Jani korjaa noi virheet ja pui asiat kundien kanssa.mut anteeksi pyyntö voi olla liikoja vaadittu ,sitä taitoo Jani ei oo hanskannu oikein koskaan."mä korostan edelleen et duunit hoidetaan vaan vissy novellea suonissa mut kulisseissa ton lehti jutun seurauksena basisti ja monitori miksari on saamassa mega deekujen maineen.Jani ku ei oo täydellinen itekkään ni miks vaatia sitä muilta."
onko jani muka jossain väittänyt/sanonut että tota kännäämistä ois ollu muuten kuin ko.keikalla? kyllä toi deeku-ajatus siis syntyy ihan ihmisten omissa pikku aivoissa, siitä kai ei voi jania syyttää, vai voiko?
keskitytään me vaan olennaiseen eli musiikkiin!
- Vierasko?
Uskotteko todella että lehti jutut olisivat sanasta sanaan totta? Uskomattoman naiivia! Ei se että toimittaja _sanoo_ kirjoittaneensa asiat niin kuin ne on sanottu vielä tarkoita sitä että niin todella olisi sanottu. Toimittajakin on oman käsityksensä armoilla.
Täällä vaaditaan Janilta anteeksi pyyntöä, mutta yhtälailla voitaisiin vaatia kohun aiheuttajiltakin anteeksi pyyntöä!- näin se on
,allekirjoitan joka sanan.
- Lukijaviiskytkuus
Asiasta lisäkommentointia tänään ilmestyneessä Katso-lehdessä.
- tähdet
Minun mielestä Jani Wickholm on ollut parempi laulaja kui hanna! Jani Wickholm osa laulaa parempi kuin hanna!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113485MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681878Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811194Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt213886- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59816Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768