Lueskelin tässä muutamia tekstejä ja kovasti tuntuvat tutuilta tunnetiloilta.
Itse olen jo 47-vuotias mies. Olen naimisissa ja minulla on kaksi teini-ikäistä lasta. Ei kuullosta ehkä yksinäisen prototyypiltä, mutta ei yksinäisyyden tunne kulisseja katso.
Vaimoni on henkisesti dumpannut minut jo vuosia sitten. Samoin lasten kasvaessa tuntuu vain lapsi-äitisuhteen tunnesiteet voimistuvan isän jäädessä yhä enemmän taka-alalle. Minusta tuntuu, että kohta kelpaan enää vain kuskiksi viemään ja hakemaan silloin kun se helpottaa jokun elämää. Viestiä siitä, että olisin jollekin tärkeä, en saa mistään.
Nuoruudessa minulla oli kyllä kavereita, ystäviksi en heitä kutsuisi, koska minusta ystävälle pitää voida pystyä kertomaan tunteensa tietäen saavansa vastakaikua ja ymmärrystä. Satsatessani avioliittoon ja perheeseen kaverit jäivät. Siinä kai tein yhden virheen, elämää ei pidä koskaan laittaa yhden kortin varaan, kuinka tärkeältä se sitten silloin tuntuukin.
Minusta huono itsetunto ei aiheuta yksinäisyyttä kuten jotkut täällä väittävät, vaan yksinäisyys ja torjutuksi tuleminen aiheuttavat sen huonon itsetunnon. Koet, ettet kelpaa kenellekään omana itsenäsi. Näin tunnen itselleni käyneen.
Joka tapauksessa toivotan tsemppiä kaikille tänne kirjoittaneille yksinäisille sieluille. Ette ole yksinäisyydessänne yksin.
Itse olen jo 47-vuotias mies. Olen naimisissa ja minulla on kaksi teini-ikäistä lasta. Ei kuullosta ehkä yksinäisen prototyypiltä, mutta ei yksinäisyyden tunne kulisseja katso.
Vaimoni on henkisesti dumpannut minut jo vuosia sitten. Samoin lasten kasvaessa tuntuu vain lapsi-äitisuhteen tunnesiteet voimistuvan isän jäädessä yhä enemmän taka-alalle. Minusta tuntuu, että kohta kelpaan enää vain kuskiksi viemään ja hakemaan silloin kun se helpottaa jokun elämää. Viestiä siitä, että olisin jollekin tärkeä, en saa mistään.
Nuoruudessa minulla oli kyllä kavereita, ystäviksi en heitä kutsuisi, koska minusta ystävälle pitää voida pystyä kertomaan tunteensa tietäen saavansa vastakaikua ja ymmärrystä. Satsatessani avioliittoon ja perheeseen kaverit jäivät. Siinä kai tein yhden virheen, elämää ei pidä koskaan laittaa yhden kortin varaan, kuinka tärkeältä se sitten silloin tuntuukin.
Minusta huono itsetunto ei aiheuta yksinäisyyttä kuten jotkut täällä väittävät, vaan yksinäisyys ja torjutuksi tuleminen aiheuttavat sen huonon itsetunnon. Koet, ettet kelpaa kenellekään omana itsenäsi. Näin tunnen itselleni käyneen.
Joka tapauksessa toivotan tsemppiä kaikille tänne kirjoittaneille yksinäisille sieluille. Ette ole yksinäisyydessänne yksin.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olisitpa sinä tielleni osunut joskus kauan sitten...
Yksinäisyydentunne minulla lähtenyt kasvamaan juuri päinvastaisesta tilanteesta. Oikeassa olet siinä, että torjutuksi tuleminen itsetuntoa nakertaa ...ja se että toinen ottaa kaiken hyödyn irti antamatta mitään. No, minä erosin kun minut dumpattiin, mutta se ei kuitenkaan yksinäisyydentunnetta ole lieventänyt. En oikein osaa luottaa kehenkään, en halua altistaa itseäni... Sellainen vähän vääristynyt "mitä minä helmiä sioille"-tunne, mutta yksinäisyyttä sekin.
Ja vaikka ei onni, niin ainakin kesä on meillä luusereillakin.
Kaikkea hyvää sinulle!
Tiedän tunteen täsmälleen ja kokenut vastaavan olen itsekin.Tosin juuri tällä hetkellä on parempi jakso menossa mutta niin oli tekstisi kuin olisin itse kirjoittanut että piti vastata jotakin.
Olen 50v ja kaksi tytärtä...jne .
Tiedän että saisin kyllä aikas äkkiä eukon vaihdettuakin mutta harkitsevana ihmisenä ei tekisi mieli tehdä mitään hetken mielijohteesta-ratkaisuja.
En polta,en ryyppää,olen suht ihmisen näköinen ja
omillani tulen toimeen mutta mutta
Missähän olisi miehille vastaavia edunvalvontajärjestöjä kuin naisilla on naisasia-unionit ym ym,miehillä ei taida olla lainkaan??
Heti olisin tulossa mukaan.
Hyvää kesää ja toivon hyvää jatkoa.
...tuon mitätöimisen ja dumppauksen jalon taidon. Itse olen ollut liitossa 19 vuotta , nyt vasta vuosien halventamisen jälkeen alan saada sisua hakeutua eroon tästä tilanteesta.Minulla on huono itsetunto ,mutta sen olen saanut vasta tässä liitossa,kun ei merkitse toiselle muuta kuin petikaveria sillon kun itsestä siltä tuntuu (ei useinkaan tunnu tuntuvan),siivoajaa,ruuanlaittajaa,pyykinpesijää yms. alkaa itsetunto karista.Ennen tätä liittoa pidin itseäni ihan hyvän näköisenä,huumorintajuisena,fiksuna yms. kuulin näitä myös muiden mielipiteinä....mihin MINÄ oikein katosin näinä vuosina.Nyt ero edessä,elämä takana yksinäisyys 100 % läsnä.....voi pojat,minulla on vuosien hellyys,rakkaus,kiintymys varasto muttei ketään kehen sen suuntaisin......Tämä on ollut kenties elämäni kurjin juhannus,yhdessä mykkänä yksin kuulostaako tutulle????
miten saa parisuhteen onnistumaan.... kuinka ylläpitää hyvää suhdetta kun ei mistään keskinäistä suhdetta koskettavasta asiasta uskalla ääneen puhua... heti tulee riita vaikka käyttäisikin minä muotoa ja alkaisi varovasti puheen... ei pelkkä sänky riitä ... suhteeseen tarvitaan rakkautta ja yhteenkuuluvaisuuden tunnetta ....mistä ne löytää..mielenkiintoista että miehetkin tuntevat yksinäisyyttä.. luulin että se on naisten yksinoikeus;)))
...kuitenkin joskin vääristyneellä tavalla,että muitakin samassa jamassa olevia naisia (ja miehiäkin) on tässä maailmassa. Kun yksin funtsii tuntuu ,että on ainoa tässä tilanteessa.Perustetaan hei semmonen ystävyys seura ja treffataan jaetaan kokemukset ja ollaan toisillemme IHMISIÄ !!
Tulipa vain mieleen etta mitahan vaimosi tahan sanoisi...Olisko samaa mielta? Muistatko syntymapaivat ja haapaivat koska haluat yllattaa hanet iloisesti vai meneeko pakkolahjojen puoleen tai muistatko lainkaan? Oletko rehellinen etka salaile asioita? Teetteko yhdessa paatokset vai tehdaanko oman mielipiteen mukaan huolimatta siita mita toinen siita tuumaa? Ei ole tarkoitus kritisoida, en tunne edes tilannetta. Mutta joskus tilanne voi nayttaa erilaiselta toisen vinkkelista.
Toivon etta aurinko alkaa paistaa taas sinulle. Ja by the way, miksi kaytat nimimerkkia luuseri? Kuulostat ihan henkevalta kaverilta joka on vain hankalassa tilanteessa. Tsemppia sinullekin.