Hei!
Olen piakkoin 24 vuotta täyttävä nainen ja edelleen neitsyt. En häpeä sitä vaikka olenkin näin "vanha", ja mitä vanhemmaksi oon tullut niin sitä ylpeämmäksikin. Olen päättänyt että haluan menettää neitsyyteni parisuhteessa jossa on molemmin puolisesti tunteet mukana ja tällä suhteella on myös tulevaisuus. En halua menettää neistyyttäni miehelle, joka ei arvosta "lahjaani". En kumminkaan avioliittoon asti ole odottamassa vain sitä oikeaa ihmistä ja hetkeä. Minulla on vuosin saatossa ollut muutamia kertoja mahdollisuus harrastaa seksiä, mutta en ole tuntenut itseeni valmiiksi. Minua on jopa loukattua siitä että olen näin vanhana neitsyt. Joku mies jopa joskus tokaisi että aivoissani täytyy olla jotain vikaa! Yks tuttuni (miespuolinen) sanoi kerran, että ei minun periaatteillani ole mahdollista löytää miestä. Se loukkasi, mutta silti uskon että löydän vielä joskus sen oikean ja hyväksyy mut sellaisena kuin olen ja hyväksyy myös periaatteeni ja arvostaakin niitä.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Ja vieläpä niinpäin,että netsyt tytön aloitteesta. Immenkalvo oli vastassa,mutta ei se mitään. Tyttö otti nua lantiosta kiinni ja veti itseensä päin hokien: "Paina,-paina,-paina..." Niinhän se kalu sitten meni sisään ja vei impeyden mennessään.Kun alkuun oli päästy,naitiin aina kun menin hänen luokseen,monena yönä viikossa. Ja monta keraa yös. Enimmillään 9x yhtenä yönä.
Naimisiin mentiin vasta 3 v.päästä.
Yhdessä on oltu jo pitkään. Edelleenkin menee erittäin hyvin.
Löydät kyllä varmaan miehen joka arvostaa neitsyyttäsi ja sen mukana seuraavaa kokemattomuuttasi ja taitamattomuuttasi seksiasioissa.
Hauskaa että olet oikein ylpeä siitä kun et osaa ja tiedä mitään.
Mummovainaani serkku kuoli vanhanapiikana (=neitsyenä) 84v iässä, kyllä sitä koko suku taivasteli ja sääli, että miten voikin jäädä ihmisen elämä vajaaksi.
aivan hukkaan jos ei jossakin vaiheessa riipaise irti ja "anna" jollekin miehelle. Tietysti olisi hyvä ennen sitä saada sitoumus,että mies ei käytä pelk'ästään kertakäyttö panopuuna,vaan veis vuhille myöhemmin kun se aika koittaa.
Ai, pitäiskö mun sit teeskennellä ja valehdella että osaan ja tiedän kaiken? Eiköhän sekin miehelle jossain vaiheessa selviäisi että tuli valehdeltua?? Viimeistään sitten kun se neitsyys lähtee?
Siitä miten väärin tulkitset vastinettani sinulle ei voi jäädä epäselväksi kuinka ohut kosketuspintasi ympäröivään todellisuuteen on.
Onnea. Sinä todella tarvitset sitä.
äsken vastata viestiisi mutta kone teki tenän:D joten lyhkäsesti.
kannattaa odottaa ihmistä johon luottaa ja menettää hänelle sitten se "lahjansa"
ja ei se sitä sano vaikka olisi neitsyt että on täysin kokematon niinkun jotkut väittää. nimittäin oikea ihminen kun löytyy niin hänen kanssaan on myös ilo opetella:) kaikenlaista.
Minäkin odotin kunnes löysin jonkun josta välitin. Omalla kohdallani tuo tapahtui 20-vuotiaana, 16-vuotiaan tyttökaverini kanssa.
Tuntui vain kohteliaalta ja sopivalta osoittaa että tuo henkilö olisi merkittävä, odottamalla kunnes tapasin hänet.
"neitsyt ja ylpeä siitä"
Sano suoraan vaan pihtari ja ylpeä siitä!
Kaunista nähdä Sinulla olevan periaate, terve sellanen! Oikeesti ei voi nauttia rakastelusta jos ei tunne ja välitä toisesta, pidä huoli itsestäsi!