Pimeä talous

Pimeä talous kalvaa yhteiskuntaamme. Jos kaikki maksaisivat veronsa tunnollisesti, voitaisiin verotusta pienentää todella huomattavasti. Miettikääpä tätä, kun seuraavan kerran kuulette jonkun tekevän työnsä ilman verokirjaa.

Samoin vakuutusten hinnat tipahatisivat hurjasti, jos noille kaikille rosvoille annettaisiin tarpeeksi kovat rangaistukset.
6441
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Se on hyväksi taloudelle.

Vertaa: työtön istuu kotona - työtön on pimeessä duunissa ja maksaa ostamistaan tavaroista veroa.

Äänestä

Kaikki hankittu raha hyödyttää kulutuksen muodossa ja sitähän juuri lisää kaivataan.

Kulutus on hyvinvoinnin yksi
mittari.Kaikissa tavaroissa sekä palveluissa on 22%ALV(joka muuten on saksassa vain 16%!)Siitä vaan "pimeisiin"hommiin,mua ei haittaa .
Valtio saa kuitenkin omansa kulutuksen kaaressa.

Äänestä
  • kulutus ja kuluttaja tuhoaa maapalloa ja ostaa kaikke turhaa paskaa, se tulee yhteiskunnalle kaliimmksi
    kun työtön joka istuu kotona eikä syö eikä tee mitään

    miettikää nes kerrala kun syytätte työttömiä

    työttömiäa Pitää aina olla kapitalistisessa yhteiskunnassa

    se että maksatte suurta veroja , syyttäkää pimeää taloutta (esim turkki kebabeja jotka myy halvalla tilattua pilaantunutta paskjaa teille 5 kertaiseen hintaa eikä silti maksa veroja)

    Äänestä

Ehdotus
Lopetetaan kaikki tuloverojan maksu, niin katsotaan miten tälle yhteiskunnalle käy. Tehdään Suomesta täysin verovapaa maa. Kepitetään venäläisetkin... Hyvää tulee

Äänestä
  • Kyllä veroja pitää maksaa mutta liiallisuuteen on mennyt se kun jostain naapurin kesämökin pystytyksestäkin pitäisi "lisätuloista"50% vero maksaa?
    Kaikenlainen pienimuotoinen homma pitäisi ilmanmuuta sallia eikä joka näpertelystä tarvitsisi maksaa suurinta osaa valtiolle.

    Äänestä

Just jos kaikki pimeää työtä tekevät lakkaisivat rakentamasta ja korjaamasta vaikkapa asuntoja saisivat asunnonostajat pian maksaa asunnoistaan tuplasti enemmän kuin nyt myös vuokrat nousisivat korkeammiksi.

Se vasta taloutta hyödyttäisikin jos vaikkapa 30 000 pimeää rakennusmiesta lakkaisivat elättämästä perhettään ja itseään omalla työllään. Siirtyisivät valtion eläteiksi vankiloihin ja sen jälkeen loppuelämänksi sossun luukulle.

Valtion verotukarhu on kiero kuin savon petäjä, koska valtio ottaa veroja ja maksuja sieltä täältä tavalliselta kansalta on kadonnut aikoja sitten käsitys siitä, että ilman veroja ja maksuja sen 200 000€ maksavan yksiön saisi 80 000€. Ilman veroja hyvän vuokra-asunnon saisi 200€/kk parhaimmalta paikalta Helsingista ja hieman huonommalta paikalta vielä tätäkin halvemmalla.

Verotusta ja veroluonteisia maksuja pitäisi yksinkertaistaa huomattavasti, jotta tyhmempikin huomaisi sen tosiasian, että 60% kaikesta työn tuloksesta menee verottajan kassaan samalla verotusta voitaisiin laskea, koska byrokratiaa voitaisiin karsia ehkä yhteen kymmenesoasaan nykyisestä, mutta sehän ei valtion suojatyövirkoihin päässeille käy kun kerran ovat sen elinikäisen viran saaneet jossa ei töitä tarvitse tehdä edes puoliakaan siitä mitä yksityisellä sektorilla ja silti saa saman palkan tai enemmän kuin yksityisen sektorin puurtaja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pekka kirjoitti:

Pimeä talous kalvaa yhteiskuntaamme. Jos kaikki maksaisivat veronsa tunnollisesti, voitaisiin verotusta pienentää todella huomattavasti. Miettikääpä tätä, kun seuraavan kerran kuulette jonkun tekevän työnsä ilman verokirjaa.

Samoin vakuutusten hinnat tipahatisivat hurjasti, jos noille kaikille rosvoille annettaisiin tarpeeksi kovat rangaistukset.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu